Lukuja:
- Kokonaismatka 1917 km
- Keskinopeus 16,2 km/h
- Ajoaika 118 h 26 min 8 s
- Kokonaiskulutus 24442 kcal
- Ajopäiviä 24
- Keskim. osuuspituus 79,9 km
- Kalenteripäiviä välipäivineen 27
- Uimaharjun S-marketin lonkeroepisodi
- Pielisen maisemat Ahvenisen silloilta
- Hetkittäisiä vaaramaisemapilkahduksia Nurmes-Kajaani-välillä.
- Mojovia nousuja mm. Puijolla ja Luhtapohjassa.
- Liikaa tässä kirjoitettavaksi...
Erääksi puheenaiheeksi reissun tutuilla vierailuilla nousi vesihuolto pitkillä osuuksilla. Erityisesti harvaan asutuilla seuduilla saattaa ongelmaksi muodostua, että vaikka vesivarastot olisivat lähtiessä täynnä, ei vesi välttämättä sittenkään riitä, jos pysähtyy yöksi keskelle korpea. Vaikeimmillaan tilanne on, jos saman päivän osuudella on vielä keitettävä ruokaa ennen yöpymistä, koska tällöin seuraavaksi päiväksi ei enää välttämättä riitä vettä. Ratkaisuvaihtoehtoja:
- Vesivarastot on täytettävä vielä ennen yöpymistä paikallisilta asukkailta, joilta usein saanee vettä kaivosta tai kunnallisesta vesijohtoverkosta.
- Suomessa yleensä harvaan asutullakin seudulla asuu ihmisiä, jolloin heiltä voi pyytää vettä. Tällöin on vain rohkeasti mentävä kysymään. Lähtökohtana tässä tietysti on, että joku on kotona, kun sattuu kulkemaan ohi.
- Varma tapa saada juomakelpoista vettä varsinkin Suomessa.
- Vedenpuhdistin, -suodatin tai puhdistustabletti, jolla pintavedestä (järvet, joet, purot) saadaan juomakelpoista.
- Etuna täydellinen riippumattomuus vesijohtoverkosta.
- Vesi ei välttämättä puhdistu täysin, vaan siihen voi jäädä esim. hyvin pieniä bakteereja tai viruksia.
- Pintaveden keittäminen riittävän kauan.
- Varsin varma menetelmä veden puhdistamiseen.
- Kuluttaa keittämispolttoainetta, eikä siis houkuttele vaihtoehtona.
Olihan taas siis reissu. Ensi kesänä lienee luvassa jonkinlainen lyhyempi kierros. Sitä ehtii suunnitella ja ideoida vaikka talven yli.
Muokkaus 21.08.2022: lisätty päivien lukumäärät ja keskimääräinen osuuspituus ajopäivää kohden.
Ansiokas, laudaturin arvoinen, kompakti raportti. Kielellinen ilmaisu on hiottua, täsmällistä, jonninjoutavia lavertelematonta. Olen lukevinani myös häivähdyksen sarkasmiasi, josta pidän . On kuin hyvin laadittua uutisraporttia lukisi. Mainosalan copywriterien liioitteleva kieli on tekstillesi täysin vierasta. Pikantti, kovasti naurattanut yksityiskohta, on Uimaharjun lonkeroepisodi. Raporttiisi liittyen kaksi yhteensattumaa: reissusi aikana luin artikkelin reissussa olevan juomaveden puhistamisesta, josta nyt itsekin kirjoitat. Toinen: punkista on omakohtainen kokemus heinä-elokuun vaihteesta 2012 Viron Laulasmaalta. Olin eläkkeelle jäätyäni ihan iteksemi kymmenen vuorokautta virolais-suomalaiselta pariskunnalta vuokraamassani suvilassa eli kesämökillä, jota kutsuin luostariksi eli monasteriksi. Eräällä aamulenkillä lensi punkki tuulen mukana, tommasi reiteen kiinni. Palattuani kaivelin otuksen pinseteillä pois. Ajoin kuitenkin varmuufeksi lähimpään sairaalaan, jossa sympaattinen hoitsu tutki jälkeä, totesi, ettei siinä mitään ole, Hän neuvoi kuitenkin voitelemaan puremajälkeä "96 protsenttisella piirituksella iga päev ühe nädala aega". Mitään ei myöhemminkään ilmennyt./ Summa summarum; raporttisi 1917 kilometriltä on erinomaista luettavaa. Suuret kiitokset. Isä
VastaaPoistaP.S. Tuo reittikarttasi kertoo verrattoman hyvin, miten 1917 kilsan matkasi oli TODELLA maantieteellinen Itä-Suomi karttakuvan päälle ajateltuna, vaihtelevine korkeuseroineen. Puhumattakaan osuvista otoksistasi matkan varrella eri kohteista. "Tanks" sanoo Elmo suositussa radiokuunnelmassa - ja minä kans. Isä
VastaaPoista