Sain tänään tietää, että Kiinan Harbinin kesäkurssille ei päässyt ketään maailmalla riehuvan H1N1-viruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Ohjelmaa jatketaan ilmeisesti vuodella, jolloin haku olisi uudelleen ensi keväänä. Täytyypä pistää tämä korvan taakse, jos vaikka heittäisin "lottokupongin" vetämään uudelleen. Tuolloin aatokseni saattavat kuitenkin olla aivan toiset, ja olen menossa kohti uusia seikkailuja.

Hyppäsin tänään ensimmäistä kertaa ultrakevyen lentokoneen kyytiin, kun kaverini kävi lennättämässä minua Malmin lentoasemalla. Kiersimme Helsinki-Vantaan lähestymisalueen n. 1300 jalan korkeudessa ja pyörimme lopuksi hieman Espoon yllä. Bongasin tuttuja paikkoja. Kamerakin oli mukana, mutta kuvaaminen jäi johonkin seuraavaan kertaan, koska sain ohjata konetta välillä kokeilumielessä. Simutaustastani huolimatta väitän, että oikean koneen lentäminen ei onnistu pelkällä simukokemuksella. Kuuluisa perstuntuma on aivan eri, kun kaikki koneen liikkeet tuntee omassa kehossaan. Lisäksi koneen hallitseminen, radioliikenteen hoitaminen ja suunnistaminen ilmassa vaatimat omat huomionsa: lentäminen vaatii paljon keskittymistä ja monen asian samanaikaista seuraamista. Ympäröivää ilmatilaakin pitäisi tarkkailla.

Kokonaisuutena kokemus oli todella upea! Lento vain vahvisti aikomustani jonkin lupakirjan lentämisestä tulevaisuudessa. Lentäminen on yksinkertaisesti uskomatonta: sitä vapauden tunnetta ei voi oikein sanoin kuvailla, vaan se pitää kokea itse. Joka ikinen vuoristorata-ajelu jää lentämiselle toiseksi, vaikkei nyt edes vedetty suuria G-lukemia: maisemat ovat bonuksena miljoonasti komeampia! Uutta keikkaa pukkaa siis tulevaisuuessa aivan varmasti...

Eilen juoksin ensimmäisen maratonini. Sää oli varsin hyvä, mutta tuuli haittasi hieman etenemistä aukeilla paikoilla. Konsultointi veteraanimaratoonareilta ei mennyt hukkaan: join jokaisella juoma-asemalla ja laitoin vaseliinia hankauskohtiin. Näistä ei aiheutunut ongelmia. Mokasin kuitenkin pahasti aloittamalla liian kovaa. 15 km:n kohdilla tunsin, etten jaksa juosta enää. Vatsassani hölskyi myös vähän, ja mielessäni kävikin, jätänkö matkan kesken. Jouduin vaihtamaan kävelyyn. Samalla kaatuivat kaikki tilastoihin perustuneet aikatavoitteeni. Liian kova aloitus oli täysin omaa tyhmyyttäni, joka kostautui pahemman kerran.

Loppumatka oli sitten taistelua väsymystä ja kantapäiden rakkoja vastaan. Vatsani rauhoittui onneksi pian 15 km:n jälkeen, ja saatoin jatkaa nestetankkausta matkan aikana. Kuntoni kesti, ja 30 km:n jälkeen tajusin, että selviäisin maaliin asti, joskin väsyneenä. Juoksu ei enää hirveästi maistunut, vaan juoksin lyhyitä pätkiä kävelyn lomassa. Etenin tässä vaiheessa juoma-asemalta toiselle -periaatteella tietäen, että jossain vaiheessa matka loppuu ja maali tulee vastaan. Jouduin tankkaamaan juoma-asemilla paljon enemmän nestettä alkuun verrattuna, mistä yllätyin. 37 km:n kohdalla jokin kannustusjoukko soitti ämyreistään J. Karjalaisen Sankareita. Tästä tuli todella upea olo: ymmärsin, että tästäkin leikistä selvitään vaikeuksien kautta. Viimeinen "kunniakierros" Forssan jäähallin urheilukentällä oli hieno, kun tiesin, että n. 42 km pitkä rääkki on takana ja maali odottaa. Maalissa olin uupunut, mutta onnellinen ja helpottunut. Suuret kiitokset kuuluvat isäukolleni asiantuntevista neuvoista ja äidille, Raunolle ja Annelle huoltojoukkona toimimisesta ja kannustamisesta! Ilman heidän apuaan suoritukseni olisi vaikeutunut huomattavasti.

Virallinen aikani oli 4:00:45, ja sijoitukseni miesten maratonin yleisessä sarjassa 55. Jälkiviisaana kuitenkin olen tyytyväinen, että pääsin maaliin: todistin itselleni, että maratonista on mahdollista selvitä kunnialla läpi, eikä fyysistä estettä ole. Tästä on mahdollista parantaa aikaa paremmalla vauhdinjaolla. Kokonaisuutena kokemus oli niin hieno, että lähden varmasti uudelleen juoksemaan maratonin. Forssan Suvi-illan tapahtuma oli myös hyvin järjestetty, joten tapahtumana se on harkitsemisen arvoinen. Saatanpa osallistua sille uudelleen ensi vuonna!



Kuvassa on allekirjoittanut mustassa juoksuasussaan. Tässä ollaan matkan loppupuolella, ja väsymys on jo melkoinen.

Lisää kuvia Suvi-illasta 2009

HIT:n kesäkurssin valinnassa ei arpaonni tainnut suosia minua. No, eipä tämä toisaalta haittaa juurikaan: hain kurssille lähinnä mielenkiinnosta, eikä sille pääsy ollut mitenkään ehdotonta.

Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin: sain tietää lentokoneen järjestelmien kurssin tulokseni. Tentistä irtosi pyöreä vitonen porukan parhaalla pistemäärällä, ja kun minun ja kaverini tekemä seminaarityö osui kutakuinkin nappiin, niin arvosanani kurssilta on tasan vitonen. Hyvin alkoi pääaineen kurssien lukeminen siis! Tästä tuloksesta olen hyvin ylpeä. Enää puuttuu kemian uusintatentin tulos...