Sunnuntai-illan satoa Elbeltä

Finkenwerderin "halbmarathon"

Vapaapäivänä on hyvä kirjoitella edellisten päivien tempauksista. Tänään olikin sitten eka juoksu vuorossa, kun kävin kipaisemassa puolimaratonin Finkenwerderin kaupunginosassa. 24:s kansanhölkkä lähti liikkeelle Finkenwerderin yhteiskoululta, mistä suunnattiin Airbusin tehtaalle lentokenttää kiertämään (aitojen sisäpuolella!). Lentokenttäkierrokselta jatkettiin Finkenwerderin maalaismaisemiin, mistä edelleen saavuttiin lopulta yhteiskoulun urheilukentälle maaliin. Reitti oli varsin tasainen, eikä pitkiä ylä- tai alamäkiä ollut.

Olin kauhusta kankeana katsellut sääennusteita tälle viikonlopulle, koska kaikille päiville oli luvattu sadetta. Kävikin tuuri, koska porukan ensimmäiset (lue: nopeimmat) saivat juosta tuulisessa, mutta kuivassa säässä.

Nyt aloin jo päästä astetta lähemmäksi nirvanaa puolikkaalla! Lähdin kisaan oikeastaan treenimielessä Füssenin heinäkuun megarykäisyä ajatellen, mutta kävikin hieman toisin. HCR-vahingosta viisastuneena kokeilin nyt hieman kovempaa aloittamista, jolloin myös ensimmäinen vitonen meni kovaa. Ekaa vitosta juostessani arvuuttelin, näinköhän jaksan samaa kyytiä maaliin asti. Edeltäneiden viikkojen treenilenkit olivat kuitenkin lupailleet, että vauhtikestävyys on jo varsin hyvä, ja uskoin, että selviäisin nytkin, kunhan en aloita loppukiriä 15 km ennen maalia. Vauhti pysyikin tasaisena. Ensimmäisten kilometrien aikana annoin kuitenkin hätäisimpien mennä ohi. Ohitin heistä muutaman myöhemmin jo ennen 10 km:n väliaikaa. Kärki karkasi kuitenkin kauan ennen edes ekan vitosen väliaikaa, ja ajattelin, että antaa hullujen mennä.

Join jokaisella juoma-asemalla muuan gurun oppien mukaisesti. Tapahtuma oli pieni (puolikkaalla näytti tulleen maaliin kokonaiset 62 kilpailijaa), ja juomaksi oli tarjolla vettä. Tämä ei vielä haitannut, mutta olisin toivonut reitin varrelle viittoja juoksijoille. Nyt vain isoimmissa risteyksissä oli suunnannäyttäjä, ja ainakin eräässä pienemmässä risteyksessä oli mahdollista valita väärä suunta. Onneksi juoksin erään Airbusin kaverin kanssa samaa vauhtia, ja saatoin häneltä kysellä, mihin suuntaan missäkin piti kääntyä. Vaikka tapahtuma oli pieni, voi sinne osallistua aivan kuka tahansa, eivätkä kaikki suinkaan välttämättä ole paikallisia (siis tunne reittiä entuudestaan). Ok, tapahtuma oli pieni ja sitä pyöritettiin suurimmalta osin vapaaehtoisvoimin, mutta silti juoksijoille pitäisi mielestäni tehdä suoritus mahdollisimman helpoksi. Suunnistuskilpailut ovat sitten erikseen, kuten Jukola, joka päättyi tänä aamuna norjalaisjuhliin.

Aloitin siis kovempaa kuin HCR:llä, ja pyrin pitämään saman tasaisen vauhdin koko ajan. Onnistuin räveltämään oman sekkarini ajanoton kolmannella juomapaikalla, jolloin kello jäi pysähdyksiin. Näin viimeisen 6 km:n väliaika jäi saamatta, mutta sen saatoin onnekseni laskea myöhemmin lopputuloksesta.

Juoksin ajan 1 h 28 min 57 s. Virallisessa ajassani on 58 s, mutta poistin maalisähellykseni vuoksi ajastani yhden sekunnin, kun en tajunnut ihan heti laittaa chippiäni "lautaselle". Tulokseni alittaa HCR-aikani yli 8,5 minuutilla. Tässä oli jo sitä jotain! Tällä kyydillä maraton menisi alle kolmeen tuntiin, mutta sanoisin, etten kestäisi tällaista vauhtia maaliin asti. Puolimaratonina tämä oli kuitenkin oiva suoritus.

Ohimennen mainittakoon, että HCR:llä tällä ajalla olisi sijoittunut kaikkien sarjassa kevyesti 200 parhaan joukkoon. Miesten yleisessä sarjassa tämä aika ei aivan olisi riittänyt 100 parhaan joukkoon, mutta hyvin lähelle sitä. Nyt olin 62 kilpailijan lopputuloksissa kuudes. Oman M20-ikäluokkani voitin selvästi. Muistoksi kaikki saivat kivan pikkupystin, eivätkä mitään mitalinlätkää. Tyytyväinen voin olla, että lähdin mukaan! Joku patriootinhyväkäs voisi vielä väittää, että tein suomijuoksua tunnetummaksi maailmalla. Näinköhän kuitenkaan?

Altonale

Altonan ja Ottensenin kaupunginosissa järjestettiin viikonloppuna katufestari Altonale, jossa esiintyi lukuisia eri yhtyeitä. Edustetut musagenret eivät hirveästi napanneet ohjelman perusteella, mutta olihan siellä käytävä yleissivistyksen vuoksi. Tapahtuma oli eräänlainen festarin ja markkinoiden sekaviritelmä. Eri tapahtuma-alueilla oli nimittäin pelkästään myyntitelttoja, joista saattoi haalia mukaansa kaikennäköistä krääsää. No, ei siellä aivan tavallisia päivittäiskamoja myyty, vaan olivathan tuotteet erikoisempia. Myymäpuoli sai kuitenkin olla, koska minua kiinnosti musiikki eniten näennäisestä mitäänsanomattomuudestaan huolimatta.




Samat bileet jatkuivat vielä lauantaina ja sunnuntainakin, kun perjantaina aloitettiin. Sää oli viilentynyt perjantaista lauantaille.




Bileet jatkuisivat vielä tätä kirjoittaessani, koska musiikki raikaa ulkona iloisesti. En kuitenkaan jaksa enää lähteä kiertämään lavoja, koska tänään pidän lepopäivän. Siitä seuraavaksi hieman enemmän...

Lentokoe on ohi. Se jatkui vielä seuraavanakin päivänä, mutta jätin tuolloin väliin, ja palasin toimistohommiin. Ensimmäisenä päivänä oli ongelmia GPS-vastaanottimien kanssa, mutta ongelmat saatiin lopulta ratkaistua ja kone pääsi nousemaan siivilleen. Kuvasin maaston kohteita ja keräsin GPS-koordinaatteja maiseman mallinnusta varten: kohteiden olisi oltava mahdollisimman oikeissa paikoissaan myös simulaattorissa. Päivä päättyi illalla n. 2100, ja vielä oli matkattava Hampuriin. Koe siis tehtiin n. 60 km Hampurista länteen. Pääsin lopulta kotiin n. 2240, jolloin olin aivan naatti. Päivän talsiminen ympäri maita ja mantuja oli vaatinut veronsa.

Sain myös tietää Airbusin tehtaan lentoaikatauluja. Olisin kuvitellut niiden olevan salaisia, mutta ilmeisesti näin ei ole. Onhan lentosuunnitelmat lähetettävä esimerkiksi lennonhallintajärjestelmiin ja lennonjohdolle, jolloin muutkin kuin Airbusin työntekijät varmasti saavat niistä vihiä. Asiassa pysyäkseni: heti tälle päivälle sattui äärimmäinen munkki, kun Korean Airin A380 lähti koelennolle Finkenwerderin lentoasemalta. Pitihän lentoonlähtö sitten käydä tsekkaamassa kesken työpäivän, kun spottauspaikka sattuu olemaan poronkuseman päässä työpaikaltani. Suunniteltu lähtöaika oli 1030, mutta kone lähti noin tunnin myöhässä tästä. Helteessä odottaessa alkoi väsyttää, mutta lopulta odotus palkittiin.




Missasin viime syksynä Waffen valaan vierailun Hikiä-Vantaalle, mutta tämä korvasi kaiken! Konetyyppi oli nyt sama, mutta yhtiö huomattavasti eurooppalaiselle harvinaisempi.

En viikonlopuksi keksinyt juuri kummempaa tekemistä, joten kävin vain käppäilemässä ympäri mestoja. Toki koulujuttuja olisi tehtävänä (syksyn tenttiin lukeminen + lentotekniikan erikoistyön tekeminen), mutta kukapa moisia jaksaisi vielä miettiä. Suuntasin kierrokseni Finkenwerderin lentoasemalle, missä aion käydä kuvaamassa lekoja jossain vaiheessa joutessani. Jengiä oli liikkeellä kauniina päivänä kiitettävästi.



Finkenwerderin lentoasema on rakennettu oikeastaan Airbusin tehdasta varten, ja liikenne on hyvin mielenkiintoista, koska valmistuville koneille tehdään koelentoja ennen luovutusta asiakkaille (lentoyhtiöille). Finkenwerderissä sijaitsee esimerkiksi "Dösän" A380-mallin tuotantolinja, ja sieltä kyseiset alumiinituubit (yhä enenevässä määrin komposiitti-) luovutetaan edelleen muualle.



Tänään lentoliikennettä ei ollut, joten oli vain tutustuttava paikkoihin. Jaksan sitkeästi kummastella, miksei lintukoto-Suomessa ole mitään tällaista? Tällainen jos mikä olisi parasta peeärrää ilmailulle!



Takaisin tullessani osa lautalle halunneista ei edes päässyt kyytiin, koska tilaa ei ilmeisesti ollut. Seuraavaa lauttaa oli odotettava sellaiset 10 min, mikä ei juuri haitannut. Eipä toisaalta ollut kiirekään.

Sain tänään valmiiksi ensimmäisen version mainitsemastani lentokoneen 3D-mallista bittikarttoineen. Ohjaajani vaikutti suorastaan häkeltyneeltä aikaansaannoksestani, koska kehuja sateli. :) Tuntui kyllä hyvältä, kun oman työn tulos oli ilmeisen onnistunut. Ohjaajaveikko taisi huomata, että mulla on aikaisempaakin kokemusta näistä hommista (harrastuksieni perusteella). Mikkisoftan simun kanssa äheltäminen ei siis ole mennyt hukkaan! Täytyypä näyttää jossain vaiheessa kuva mallistani, kunhan ensin kysyn luvan työpaikalta. Oli kuitenkin muistettava, että kyseessä oli vasta ensimmäinen versio, ja viilattavaa jäi. Malli kuitenkin otti ensimmäisen kukonaskeleensa!

En ollut aiemmin hiffannut, että FST:n sivuillahan on saksaksi kuvaus ULTRA-projektista, jossa siis olen mukana tämän kesän.

Seuraava menokohdekin löytyi jo. Belgian Koksijden lentotukikohdassa järjestetään lentonäytös 06.-07. heinäkuuta. Mie hyppään viidentenä päivänä junaan Hampurissa ja huristelen Bruggeen, jossa majailen yön yli. Kuudentena päivänä käyn tsekkaamassa näytöksen ja palaan myöhään illalla jälleen Bruggeen yöksi. Seuraavana päivänä eli torstaina junailen illaksi Hampuriin. Oiskohan perjantaina työpäivä? :D

Nyt lienee syytä miettiä Saksan kiertokohteita. Berliini tekniikan museoineen on varma nakki. Jokin keskitysleiri olisi mielenkiintoista nähdä. Toisaalta paikallisia ilmailutapahtumia tai -museoita voisi kierrellä. Vaihtoehdoistahan on suorastaan runsaudenpulaa...

Oli aika panna haisemaan - rahallisesti.

Ilmoittauduin maratonille ja varasin matkat sekä majoituksen. Nyt tie vie lähelle Itävallan rajaa sijaitsevaan Füsseniin, missä juostaan "romantiikkamaratoni" heinäkuun 24. päivänä. Paikka on Saksassa, mutta matka on pitkä: ensin lentämällä HAM-MUC-siivu. Münchenistä jatkan junalla Füsseniin. Vaihtoaikaa on MUC:ssa lekosta stogeen n. 50 min, minkä luulisin riittävän, jos Air Berlinin lento vain on ajoissa perillä. Takaisin tullessa samalla reitillä on vaihtoaika hieman yli tunnin, minkä uskoisin myös riittävän lähtöselvityksen ja turvan läpäisemiseen.

Kokonaiskesto matkalla on nyt yhteen suuntaan aikataulujen mukaan n. 5 tuntia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että pelkällä junalla koko matka kestäisi vähintään 8 tuntia junista riippuen, mutta kokonaishinnassa voittaisin junalla vain parisen kymppiä. Lentäminen on siis Saksassa vähemmän junailevalle varsin kilpailukykyinen vaihtoehto, jos lentoasema sattuu olemaan sopivassa paikassa määränpään kannalta. Saksassa toimii sama järjestelmä junalipuissa kuin Sveitsissäkin, eli vuodeksi kerrallaan voi ostaa alennuskortin, joilla normaalit liput saa puoleen hintaan. Kortin hankkiminen kannattaa, jos ajaa junalla paljon; esim. minun kesän junamatkani jäänevät niin vähiin, ettei kortti ehtisi maksaa itseään takaisin.

Ilmoittauduinpa eilen myös Airbusin ja Finkenwerderin urheiluseuran järjestämään puolimaratoniin, kun huomasin eilen ruokalan seinältä, että sellainenkin järjestetään. Aion juosta ihan treenimielessä Füsseniä ajatellen, mutta voihan aina jonkinlaista aikaa tavoitella. Hinta oli kuitenkin vain hikiset 9 oiroa, joten eipä juuri kirpaissut. Aiemmin osallistujamäärä ei ole päätä huimannut, joten nappisuorituksella voisi melkein kilpailla palkinnoista. Ellei sitten matkalle osallistu myös muita hikipinkoja...

Olipa työntäyteinen päivä. Hommia sai paiskia mukavasti. Tunsin jopa edistyneeni asioissa. Lisäksi ehdin höpäjämään työkavereiden kanssa. On jännää huomata, että viime syksynä FST:tä meille esitelleet henkilöt muistavat naamani: "oh yeah, the guy has been here already!" Olisin kuvitellut, että FST:llä vierailee muitakin, ja etteivät jonkin nevahööd-suomalaisporukan kaverit jää ihan tuosta vain mieleen. Olin ilmeisesti väärässä. Sivutuotteena onnistuin "liittymään" opiskelijoiden kahvikerhoon: halvinta mahdollista kahvia juodaan, ja periaatteena on, että maksetaan omantunnon mukaan. Täytyyhän sinne viedä kahvia paketti tai kaksi, kuten maksuperiaatteena kuulemma on.

Ihmisille ole välttämättä vieläkään selvinnyt, mitä oikeastaan teen Hampurissa. Koitan seuraavassa hieman selventää asiaa. Liikkeelle ei tarvitse lähteä sentään muinaisista roomalaisista, mutta perusperiaate on mielestäni hyvä käydä läpi.

Hampurin teknillisen korkeakoulun FST-instituutti tutkii ja kehittää lentokoneiden järjestelmiä. Osana tätä tutkimusta siellä on kehitetty kauko-ohjattava lennokki, jolle on myös kehitetty tietokoneella lennettävä virtuaalinen vastine. Tätä vastinetta käytetään lentosimulaattorilla eli lennetään virtuaalitodellisuudessa. Oikean lennokin lisäksi myös sen lentosimulaattoria on kehitettävä. Seuraavassa kuvassa esitän esimerkinomaisesti kaksi lentosimulaattorin pääosaa ja niiden pääsisällöt (kuvan saa isompana uuteen ikkunaan klikkaamalla sitä).



Kuvan jakotapa pätee varsinkin julkisesti saataviin lentosimulaattoreihin (esim. Microsoft Flight Simulator ja IL-2 Sturmovik) hyvin. Se pätee myös varsin hyvin FST:n simulaattorissa. Minun työnäni on kehittää kuvassa ympyröityä aluetta FST:n simulaattorista: käytännössä tämä tarkoittaa, että luon kolmiulotteisia malleja kappaleista ja asetan ne maastoon oikeisiin kohtiin - pyritäänhän lentosimulaattorissa todenmukaiseen mallinnukseen. Kappaleille on myös määritettävä "nahat" (alan miesten suussa tekstuurit, engl. textures), jotta ne näyttäisivät simun visuaalissa jossain määrin todellisilta.

Kappaleiden luomisen lisäksi minulle esitettiin toive, että mallintaisin oikean lennokin koelentopaikan maaston todellisemmaksi, koska toistaiseksi FST:n simulaattorissa koelentopaikka on hyvin alkeellinen - lähinnä pläntti tasaisen vihreää maata. Tähän käyttänen todennäköisesti hyväkseni jonkin karttapalvelun satelliittikuvia. Lisensoidun kartan käyttäminen tässä projektissa ei liene ongelma, koska luomaani maisemaa ei saa julkisesti mistään, eikä näin periaatteessa rikota tekijänoikeuslakia. Ohjaajalta lienee kuitenkin syytä kysyä ensin, miten mallinnan maaston ja mikä olisi hyväksyttävä menetelmä, ennen kuin teen yhtään mitään.

Lisäksi tehtävänäni on luoda oikeaa lennokkia vastaava kolmiulotteinen lentokonemalli simulaattoriin. Toistaiseksi tätä virtuaalilennokkia on simuloitu "visuaalissa" oikean kokoisella miehitetyn ilma-aluksen mallilla, jolle on kuitenkin simulaattorissa määritetty lennokkia vastaava lentomalli (ks. kuva). Nyt siis olisi tarkoitus korjata tämä kauneusvirhe simulaattorista.

Eilen tuli mieleen rantaraitilla pitkää lenkkiä juostessani, ettei tuolla toljakkeiden seassa kannata rämpiä. Ilta oli lämmin ja populaa liikkeellä aivan rutosti. Juokseminen oli aikamoista pujottelua, ja välillä sai vaihtaa kävelyksi, kun ihmiset tukkivat tien joko rinnan kulkien tai vastaan tullen. Täytynee vaihtaa reittiä kauemmaksi rannasta.

Sunnuntaisin saksalaiset käyvät normaalisti ulkoilemassa ja vaeltamassa. Mutta mitä tekikään Mr. Jay? No spottasi lentokoneita Hampurin kentän laidalla tietenkin!






Kaikki päivän spottauskuvat.

Sukellusveneessä

Lenkkivaatteitteni huuhteleminen meni Saksassa mielenkiintoiseksi. Suomessahan on helppoa, jos huuhtelemiseen käyttää väkiviinaetikkaa; kaupasta ei saa kuin juuri sitä ihtiään. Saksassa on toisin. Jo pelkästään väkiviinaetikkaa (Branntweinessig) on muutamaa laatua, ja sitten on erikoisuutena vielä ns. Spritessig, jonka ymmärsin olevan puhdasta alkoholia. Tiedä nyt hänestä sitten. Branntweinessigiä sai litran puteleissa, jotka maksoivat suolaiset 40 senttiä. Spritessigiä oli puolen litran pulloissa, jotka maksoivat euron kipaleelta. Lopulta ostin Branntweinessigin lonkalta arvaten, koska ajattelin, ettei valinta mene ainakaan kauheasti metsään. Pesukoneessa vesi kuitenkin hieman laimentaa etikkaa, eikä kauheata vahinkoa tapahtuisi, vaikka valinta osuisi väärin. Kotona valitsemaani litkua lyhyesti impattuani arvelin, että se on aivan samaa kamaa kuin Suomessakin. On sillä lenkkivaatteiden huuhteleminen onnistunut, eivätkä vaatteet haise mitenkään erikoiselle.

Tänään oli yleinen vapaapäivä. Päätin käyttää sen fiksusti nukkumalla liki puoleenpäivään, jolloin arska porotti jo korkealta. Aamupalan syötyäni mietin, mitä voisin tehdä. Äkkiä muistin, että satamassahan on sukellusvenemuseo, joka on pykätty aivan oikeaan neukkusuklariin. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Venäjä on poistanut käytöstä sukellusveneitään, ja yhden on ostanut Hampurin sukellusvenemuseo. Ajatuksena on, että päästään tutustumaan sukellusveneen sisuksiin. Edelleen voidaan miettiä, millaista homma on ollut vaikkapa toisessa maailmansodassa tai Kurskin onnettomuudessa.

Pikainen googlaus paljasti, että opiskelijat pääsevät vielä alehintaan sukellusveneen uumeniin. Menin pöljyyttäni maksamaan kuvausluvastakin - kukaan ei nimittäin valvonut, vienkö veneeseen kameran mukanani. Sisälläkään ei valvottu kävijöiden tekemisiä. Toisaalta, eipä yhden euron lisätukeminen liene haitaksi museolle. Ylläpitokuluja kuitenkin lienee jonkin verran. Ja ei muuta kuin alusta ihmettelemään!





Kokonaisuutena sukellusveneessä vieraileminen oli mielenkiintoinen kokemus. Alus on todella ahdas sisältä, eikä ylimääräistä tilaa ole yhtään. Koko ajan sai kulkea selkä mutkalla. Ei sitä ole ihmisen käytettäväksi suunniteltu. Minusta on aivan älytöntä lähteä merelle moneksi viikoksi, ellei kuukausiksi tuollaiseen sillipurkkiin. On vaikeaa kuvitella, millaista tuollaisessa sardiinipurkissa eläminen on. Suosittelen museota kaikille paitsi heikkohermoisille ja ahtaanpaikankammoisille!

Laajensin maailmankuvaani maistamalla tänään currywurstia, joka on Saksassa paikallinen välipala. Setti oli ihan hyvä, mutten saanut siitä kummempia viboja, jotta sitä pitäisi ehdottomasti saada lisää. Sen sijaan illalla söin elämäni ensimmäisen dönerkebabin. Päivä oli ollut lämmin, eikä ollut kova nälkä, mutta jotain oli syötävä. Keksin, että haenpa dönerin, kun viimeksi kyseisen herkun sulo jäi kokematta. Saksassa döneriä saa useista paikoista, ja pikaisella kierroksellani Altona-Altstadtin ja Ottensenin välimaastossa löysin ainakin 4 paikkaa, joista ihmeen saa. Suomalainen pitakebab ei ole hinta-laatu-suhteeltaan lähelläkään saksalaista vastinettaan. Nyt maksoin döneristä 3,50 euroa, eikä annoksessa ollut valittamista. Välipalana ja pikkunälkään se on mainio annos, mutta pääruoaksi siitä ei ole. Döneriä tullee syötyä uudestaan.

Kaikki tarvittavat viranomaisasiakirjat ovat nyt plakkarissa ja toimitettuina niitä tarvinneille tahoille. Onnistuin jopa voittamaan kilpajuoksun aikaa vastaan, kun viimeinen lafka, johon olin aamupäivällä (ja koko päivänä ylipäätään) menossa, meni kiinni lounaan ajaksi klo 1200, ja astuin ovesta sisään klo 1150. Aikaa jäi siis vielä ruhtinaalliset 10 minuuttia. Sain asiani hoidettua kuitenkin nopeasti, ja virkailijat pääsivät sapuskalle ajoissa.

Ensimmäiseksi menin aikaisin aamulla paikalliseen KELAan (Kundenzentrum), missä minun oli virallisesti rekisteröidyttävä Hampurin asukkaaksi (Meldebescheinigung). Jono oli tiskille vähintään valovuoden pituinen, ja vuoronumeron saatuani ehdin mm. ottaa passikuvia erilaisia lipukkeita varten, käydä Lidlissä ostamassa prepaid-puhelinliittymän ja ostaa koko päiväksi julkisiin kulkuvärkkeihin lipun. Tämän jälkeen hipsin takaisin, ja jonossa edelläni oli "enää" n. 10 asiakasta, mikä oli siedettävää. Rekisteröitymislysti jopa maksoi 10 euroa, mutta ilmeisesti byrokratian rattaita rasvataan tällaisella pienellä verenimennällä. Maassa maan tavalla, kuten tavataan toisinaan kliseisesti todeta...

Seuraavaksi sunistelin metrolla paikallisen verokarhun (Finanzamt) pakeille. Saan työstäni palkkaa, joten veroa on maksettava. Tuloveroa en maksa palkan mataluuden vuoksi, mutta ilmeisesti nyt on kyse jonkinlaisista yleisveroista, jotka kaikkien on maksettava tuloista riippumatta. Sain lopulta kolmen vartin odottamisen jälkeen käteeni ilmeisesti paikallisen verokortin (Steuerbescheinigung), josta en kuitenkaan ymmärtänyt tuon taivaallista. Kyseinen lappunen oli lisäksi jätettävä työnantajalleni, joten en ehtinyt ihmetellä sitä juurikaan. Eivätköhän asianosaiset kuitenkin tiedä, mitä kyseisellä paperilla tehdään.

Kello alkoi lähennellä puoli kahtatoista aamupäivällä, ja kauhukseni huomasin, että paikallinen opiskelijajärjestön toimisto (Studierendenwerk) menee kiinni klo 1200 avautuen uudelleen klo 1400. Ajattelin, että ehdin hyvin metrolla lähimmälle asemalle ja kävellä perille ennen sulkeutumista. Hyökkäsin päätä pahkaa ensimmäiseen lähimmälle asemalle ajaneeseen metroon, ja asemalta pyyhälsin usainboltmaista vauhtia kyseisen tönön osoitteeseen. Hetken pyörin eri toimistoissa kuin pieru nahkahousuissa, kun en meinannut edes löytää portaikkoa, josta pääsin vaadittuun kerrokseen ja edelleen toimistoon. Kysyvä ei kuitenkaan tieltä eksy, ja löysin perille sopivaan aikaan. Studierendenwerkissä käyminen ei olisi ollut työni kannalta pakollista, mutta sain sieltä lipukkeen, jolla voin ostaa opiskelijahintaisia lippuja HVV:n (paikallinen HSL) kulkuneuvoihin, joita ovat bussit, metrot ja lautat. Taistoissa ravaamisella lienee siis jossain määrin parantava vaikutus: kunto kohoaa, lippujen hinnat alenevat, ja ennen kaikkea vitutuksensietokyky kasvaa neljänteen potenssiin.

Opiskelijalipukkeen saatuani päätin suunnata työmaalle. Tuumasin, että ehtisin vielä lounastaa työmaani ruokalassa. Paskan ketut, kun se mokoma oli mennyt jo kiinni, kun ehdin paikalle. Siispä piti etsiä lounaspaikka muualta. Minulle suositeltiin Finkenwerderissä olevaa pientä italialaispaikkaa, johon sitten lähdinkin. Paikka oli pieni koppi Finkenwerderin pääkadun varrella, ja sen työntekijät olivat mukavilta vaikuttaneita nuoria. Söin Spaghetti Aglio e Olion, joka oli ihan hyvä annos pikalounaaksi.

Lounaalta suuntasin jälleen töihin. Pikku hiljaa on aika tutustua työkavereihini. Erään kaverin kanssa juttelin viimeisen puolentoista tunnin ajan ennen kotiinlähtöäni. On kiva tietää, millaisen koulutuksen muut ovat saaneet, ja miten he ovat FST:lle päätyneet. Kaikilla ei ilmeisestikään ole edes lentoteknistä taustaa, vaan osa tulee muilta aloilta mukaan. Toisaalta tämä on täysin ymmärrettävää, koska FST keskittyy lentokoneiden järjestelmien tutkimiseen, jolloin esimerkiksi aerodynamiikkaa (virtausmekaniikka) tai lentokonerakenteita (lujuusoppi) ei tarvita juurikaan, vaan vaikkapa automaatio- ja säätötekniikan, tietotekniikan ja elektroniikan osaaminen on hyvä juttu.

Töistä palatessani sain kokea ensimmäisen kerran bussissa Hampurin iltapäiväruuhkan. Matka nimittäin kesti pitkään, vaikkei matkan pituus ollut kummoinenkaan. En tosin tarkistanut kestoa, koska torkahdin bussissa. Työkaverini oli varoittanut liikenneruuhkasta, mutta kokeilinpa onneani. Ilmeisestikin pyörä-lautta-yhdistelmä lienee huomattavasti nopeampi tapa päästä kotiin työpaikalta ruuhka-aikaan.

Illalla juoksin ensimmäisen lenkkini. Oli ihan mukava juosta, koska autoja ei ollut ruuhkaksi asti liikenteessä. Olin käynyt edellisenä iltana tutkimassa paikkoja, ja varmistin reitin vielä ennen illan kipitystäni. Juoksin lopulta hieman yli puoli tuntia, ja reitin keskiosuus oli Elben rannalla. Kun pidennän matkaa, jatkan vain pidemmälle rantaa pitkin ja käännyn jossain vaiheessa takaisin. Satama ja ranta-alue tullee tutuksi vähitellen.