Room Hunting

Töihin olisi mentävä vieraalle paikkakunnalle. On tietysti hienoa, että työpaikka on, mutta katto olisi suotavaa olla pään päällä myös vapaa-ajalla. Harvempi asunee kuitenkaan työpaikallaan ainakaan kirjaimellisesti.

Päivän sunistelmana oli, että käyn Mansesterissa katsomassa kämppää jos toistakin. Yhden näytön olin jo sopinut aiemmin, ja toisen sopisin vasta kaupungilla. Ajattelin, että selviäisin näillä mainiosti. Toisin kuitenkin kävi.

Ensimmäinen kämppä ei oikein napannut ulkoasultaan eikä sijaintikaan ollut aivan optimaalisin mahdollinen. "Okei, ei tässä vielä mitään, ainahan voi käydä katsomassa seuraavan ja päättää vasta sitten, mitä tehdään", tuumasin. Näin ajattelinkin, kunnes ilmeni, että toisen aikomani kämpän näyttö ei onnistuisikaan juuri tänään, vaikka aiemmin vuokranantaja oli näin sanonut. Voihan nenä! Armeliaasti vuokranantaja kuitenkin vinkkasi käymään paikallisessa kirjastossa nettiä selaamassa ja katsomassa, olisiko Tampereelle tullut uusia vuokrakämppäilmoituksia. Vinkistä kiitollisena marssin lähellä sijainneeseen kirjastoon. Siellä kysyttiin kirjastokorttia, jota pk-seutulaisella ei tietenkään ollut ainakaan Tampereelle, Pirkanmaasta nyt puhumattakaan. Noh, puolen tunnin ilmaissurffauksellakin ehti mainiosti tarkistaa asuntotilanteen, ja olihan niitä. Poimin muutaman vuokranantajan numeron ja aloitin armottoman soittelukimaran toivoen, että edes joltakulta irtoaisi näyttö tälle päivälle mielellään heti, koska olin itse Tampereella.

Sain sovittua kaksi näyttöä, joista toinen olisi heti toisella puolella keskustaa ja toinen iltapäivällä. Näistä ensimmäinen asunto kuitenkin jo tyydytti vaatimattomat toiveeni aamun näyttöä paremmin, ja päähäni pälkähti: minähän otan tämän! Sovin alustavasti vuokrantajan kanssa, että otan kämpän. Vaikkei mitään sopimusta vielä allekirjoitettu, olin jo huojentunut. Nyt sain jo jalan ainakin jonkin asunnon oven väliin, ja ei tarvitsisi enää olla tyhjän päällä. Kello oli jo pitkälle yli puolenpäivän, ja olin ravannut hiestä märkänä ympäri kaupunkia näyttöjen perässä. Päätin lähteä kotiin ja ilmoitin iltapäivän näytön pitäjälle, etten tule paikalle. Linkkuasemalla iski uupumus. Evästettyäni kioskin lämpimän voileivän hyppäsin Helsingin bussiin. Nukahdin.

Illansuussa kotiin päästyäni tarkistin vaihteeksi asuntomarkkinat. Ja voihan vietävä, nyt olisi vielä lähempää keskustaa saatavilla yksiö, tosin hieman pienempi, mutta paremmalla paikalla. Aloin aprikoida, vaihtaisinko vielä. Nykyinen epävirallinen sopimukseni koskisi kämppää, joka olisi itselleni ehkä hieman iso ja kauempana keskustasta kuin olin ajatellut, kun taas uusi sopisi ehkä paremmin asumiseeni. Kuin ihmeen kaupalla välittäjäfirman työntekijäkin vastasi vielä puhelimeen, ja kyselin hieman tietoja asunnosta. Sain kysymyksiini haluamani vastaukset, ja päätin muuttaa mieltäni. Tämän asunnon ottaisin näkemättä. Uskoin ilmoituksen kuviin - ehkä jopa liikaa. Nyt kuitenkin mentiin.

Koko päivän härdellin jälkeen on aika ihmeellinen olo. Tampereella on kuulemma hirmuinen kysyntä asunnoille, ja ne menevät nopeasti. Tämä vaikutti nykyiseen valintaani, koska jos haluaisin nähdä tämän kämpän luonnossa, saattaisi se olla jo auttamatta mennyt. Nyt toisaalta asunto on edelleen näköpiirissä. On vain pysyttävä jämptinä ja otettava kämppä, maksoi mitä maksoi, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Parasta asunnon etsimisessä on, jos pääsee paikalle katsomaan kämppää. Tämä helpottaa hakua huomattavasti. Kuitenkin lopulta otin kämpän ihan lotolla edes näkemättä sitä (ilmoitus oli tullut samana päivänä kuin ilmoitin ottaani kämpän). Nurinkurista.

Kuinkahan vaikea tämä prosessi olisi ollut ulkomailla? Siellä kaiketi työnantaja olisi jeesannut alkuun.

Nääsvilleen

Pientä hiljaiseloa vietettyäni lienee taas päivitettävä päivittelyäni. Ainakin jotain on muuttunut, koska työtehtäväni ja työnantajani vaihtuivat tekniseen laskentaan. Samalla tuli muutto Tampereelle, tuohon mustanmakkaran ja Toivon rappusten valtakuntaan. Hiki hatussa kämppää metsästäessäni en oikein vieläkään tahdo käsittää, että taas mennään - jos ei vielä ulkomaille, ainakin kehä III:n ulkopuolelle. Uusi paikka ja uudet kujeet odottavat. Kuviakin seuraa, kunhan saan ensin hinattua ahterini pelipaikoille ja juurruttauduttua Mansesterin johonkin kaupunginosaan. Heti tuli mieleen, että lätkämuseossa on ehrottomasti käytävä ihmettelemässä Jutin armon vuonna 1995 Globenissa suorille käsille tippa linssissä nostamaansa MM-pystiä. Lisäksi pari ideaa on jo ulkomaanhörhöilyynkin tälle vuodelle, mutta niistä sitten myöhemmin enemmän.