15. syyskuuta 2013

Tavoitteista viis

Juoksin tänään Tampereen puolimaratonin. Tarkoituksenani oli jälleen treenata Brysselin maratonia varten. Laskeskelin hätäisesti etukäteen, että juostessani tasaisen tappavaa vauhtia noin 50 min / 10 km ehtisin maratonilla noin kolmen ja puolen tunnin loppuaikaan, mikä on tavoitteeni Brysselissä. Tavoitteenani Treen puolikkaalla olisi siis harjoitella tasaisen vauhdin ylläpitoa maratonille. Toisin kävi.

Tampereen puolikkaalla nykyisillä kotikaduilla ekoja kilometrejä vispatessani kävi selväksi hyvin pian, etten millään jaksaisi lönkötellä puolikasta maratonvauhdilla, vaan loppuaika olisi "huikeasti" nopeampi. Ekat pari kilsaa menivät noin 4:20/km, mikä enteili arvattavasti triljardisti nopeampaa aikaa kuin noin 1:40:00, johon siis pääsisin maratonvauhdilla. Meno tuntui kuitenkin hyvältä, ja päätin, että antaa mennä nyt sitten, vaikkei halajamani "treeni" aivan toteutuisikaan. Maratonilla olisi sitten seurattava kilometriaikoja tosissaan.

Annoin jalkojen rullata suuremmin kiihdyttelemättä. Ajoin lauantai-iltana noin kolmenkymmenen kilometrin pyörälenkin matalilla vaihteilla nopeasti polkimia pyörittäen. Alan miehet puhuvat ns. kadenssista eli polkimien kierrosnopeudesta. Pyöräilyn oli tarkoitus totuttaa jalat jälleen nopeatahtiseen jatkuvaan liikkeeseen, koska viikolla töihin juostessani vauhti oli merkittävästi hitaampaa kuin juoksukilpailuissa. Eilisen pyöräilyn tarkoitus ei kuitenkaan ollut rasittaa jalkoja liian voimakkaasti (eli ajaa suurilla vaihteilla). Pyöräily ajoi mielestäni tarkoituksensa nyt juostessa, ja jalat kävivät kuin formulan renkaat.

En muista seuranneeni matkalla väliaikoja. Kilometritolppia sen sijaan laskin, vaikka voimat tuntuivat riittävän hyvin. Vasta pari kilometriä ennen maalia alkoi väsymys iskeä. Tällöin vilkaisin sekkaria, ja se näytti alle 1:20:00. Oli vielä hyvin aikaa puolentoista tunnin rajaan, ja mahdollisuudet olisivat vaikka ennätykseeni (1:28:29 Forssan Suvi-illassa tänä kesänä), vaikkei rata ollutkaan mikään maailman nopein. Juontajan höpötys kuului horisontissa kovaäänisistä ja lähestyttiin Laukontoria, mistä loppusuora alkoi Laukonsillalle. Juoksin tahdon voimalla loppuun asti. Ihmiset kannustivat Ratinan rannalla.

Maalissa olin niin loppu, etten muistanut edes pysäyttää sekkariani. Sain hoiperreltua maalialueelta juomapaikalle urheilujuomaa ryyppäämään. Onneksi automaagiajanotto toimi moitteetta. Loppuajaksi sain 1:27:16 nettona. Ilmeisesti kympin väliaikani oli 44:08. Onnistuin siis kiristämään vauhtia viimeisellä kympillä, mitä pidän jo lähes ihmesuorituksena tällaisessa kyydissä. Tyypillisempää olisi, että vauhti vain hidastuisi loppua kohti. Lisäksi jälkimmäisellä kympillä oli ylämäkiä enemmän. Noh, rahkeita olisi näköjään parempaankin. Näin kuitenkin tällä kertaa. Tyytyväinen on oltava, koska nopeus kiihtyi loppua kohti lievästi, ja vauhti - vaikka turhan kovaa olikin - pysyi jotakuinkin tasaisena koko matkan. Bruttoajoissa mitattuna olin jätkien sarjassa sijalla 31, kun maaliin tuli 611 kolmijalkaista.

Nyt jälkipeleissä huomasin, että onnistuin näköjään tiristämään ennätyksestäni reilun minuutin. Aika hämmästyttävää! Enkä edes yrittänyt tavoitella moista...

Reitti kiersi mukavasti ensin lenkin keskustassa, mistä lähdettiin Kekkosentietä kohti Rauhaniemen sairaalaa. Rauhaniemestä tultiin Tampellan kautta Ratinan stadionille, missä käytiin näyttäytymässä kunniakierroksen verran. Tästä jatkettiin Ratinan suvannon eteläpuolelle, missä käytiin hetki Hatanpään valtatiellä ja sairaalalla, ennen kuin poikettiin Härmälää kohti. Tästä loppumatka tultiinkin suvannon rannan ulkoiluteitä pitkin takaisin keskustaan. Mäkiä oli jonkin verran, mutteivat ne onneksi olleet pitkiä. Olisin mielelläni juossut keskustassa ihmisten ilmoilla enemmänkin.

Jälkiviisaana laskin, että maratonilta kolmessa ja puolessa tunnissa selvitäkseen täytyy juosta jokainen kymppi noin 49 min 46 s. Päässälaskemani alkuarvaus osui siis jotakuinkin kohdalleen, mutta himpun verran saisi kiristää viimeisillä kilometreillä alussa säästeltyään, jos menisi tasan 50 min / 10 km.

Pari täysin juoksuteemaan liittymätöntä kuvaa Herwoodista:

"Nähtävyys" Hervannassa TTY:llä. Aalto-yliopistoon ei viitata tietenkään millään tavalla.


Suomen Hollywood.


8. syyskuuta 2013

Radom

Puolassa tuli tosiaan siis käytyä lentonäytöksen vuoksi. Aiemmin olin käynyt Kecskemetissä vuonna 2010, mistä jäi niin hyvät muistot, että lähdin tänä kesänä toiseen entisen itäblokin maahan lentonäytökseen. Valinta osui Radomiin, jossa oli tulossa mitä ilmeisimmin hyvät bileet, koska lentävää porukkaa oli eri puolilta Eurooppaa. Jenkit loistivat poissaolollaan säästövimmassaan, muttei moinen ketään haitannut; itävehkeiden vuoksi Radomiin mentiin.

Näytösliput maksoivat etukäteen ostettuna 40 zlotya yhdeltä päivältä, mikä vastaa noin kymmentä euroa. Moinen ei juuri kirpaissut, vaikka olikin yksi matkan kalleimmista investoinneista juna- ja lentolippujen sekä hostellin (20 e Varsova-Radom-Varsova aikuiselta, 270 e HEL-WAW-HEL, 60 e/3 yötä) lisäksi. Lippujen ostaminen etukäteen oli varsin helppoa, kunhan muisti lukea nettisivut loppuun asti, koska alussa kaikki oli selitty puolaksi, minkä jälkeen sama sepustus oli englanniksi. Etukäteisostaminen tosin ei juuri jeesannut paikalla, koska ylivoimaisesti suurimmat jonot olivat alueen turvatarkastuksessa, joka ei tuntunut toimivan sitten alkuunkaan. Jonottaa sai todennäköisesti tunteja kyynärpäätaktiikatta. Jossain vaiheessa joku keksi avata lisälinjan tarkastukseen, mikä hieman helpotti valtavaa tungosta.

Edellisestä voidaankin jo päätellä, että jengiä oli liikkeellä - no, paljon. Yleisön määrää voi vain hämmästellä tästä Kimmo Hantulan panoraamakuvasta (linkin vasemman yläkulman alasvetovalikosta valitaan "Yleisöä"). Yleisömeri vain jatkui, kun katsoi pitkin aidanreunaa näytösalueella. Paikalla on varmasti ollut jo pelkästään lauantaina kymmeniätuhansia ihmisiä. Paikalla tätä ei vielä tajunnut täysin, mutta jälkilöylyissä on voinut käsittää jotenkin, kuinka paljon yleisöä tosiaan oli.



Näytöksessä oli siis pääasiassa eurooppalaisten ilmavoimien koneita. Belgialaisten F-16A-MLU on varsin yleinen näky isoimmissa lentonäytöksissä.







Suurin syy Radomiin lähdölleni oli, että halusin nähdä Su-27 Flankerin lentävänä. Flanker on venäläisvalmisteinen hyvin ketterä torjuntahävittäjä. Aiemmin en ollut nähnyt Flankeria kuin maanäyttelyssä, mutta tällä kertaa tarjoutui tilaisuus nähdä värkki myöskin ilmassa. Ja onhan se majesteettinen laitos. Hävittäjä on iso kuin mikä, mutta silti liikehtimiskykyinen. Ei uskoisi, ennen kuin näkee. Nytkään koneen suorituskyvystä ei todennäköisesti otettu kaikkea irti.




Puola on pikkuhiljaa länsimaistamassa ilmavoimiensa kalustoa. Wanhat MiG-29:t korvataan pikkuhiljaa F-16:n nykyaikaisella tuontiversiolla. Sellainen ei lentänyt taitolento-ohjelmaa näytöksessä, mutta ohilennon ja pienen taistelunäytöksen kylläkin. Maanäyttelyssä kyseinen F-16C-52+ paistatteli päivää yleisön seassa.



Red Bull -energiajuomayhtiö oli tuonut yleisön pällisteltäväksi F4U Corsairin. Corsair on toisen maailmansodan aikainen Yhdysvaltain laivaston hävittäjä, joka palveli Tyynellämerellä ja Korean sodassa. Härveli myös lensi näytöksen loppupuolella.




Suomesta paikalla oli Midnight Hawks. Hieman parantamisen varaa jäi MH:n selostajan englantiin, joka ei juuri häikäissyt, ja juttu tahtoi välillä loppua kesken. Osaston esitys oli kuitenkin hyvä, vaikkei puolalaisyleisö välttämättä Finlandian päälle ymmärtänytkään.



Ukrainan ilmavoimien Su-27:n mukana oli tuotu paikalle IL-76-kuljetuskone, jota pääsi myös hipelöimään. Ohjaamoonkin pääsi, jos jaksoi odottaa parinsadan metrin jonon verran.




Hollantilaisten F-16A-MLU on myös tyypillistä kalustoa eurooppalaisnäytöksissä. Sen sijaan kreikkalaisten F-16 ei ole aivan yhtä tavallinen. Kreikkalais-Falcon on sama versio kuin puolalaisilla (F-16C-52+), mutta kreikkalaiskoneessa on uudet lisätankit rungon yläpinnalla siiven juuressa.





Puolalaisilta esiintyivät taitolento-osastot Iskry ja Orlik. Team Orlik on nimetty lentämänsä koneen, PZL-130 Orlikin, mukaan.




Loput kuvat Radomin lentonäytöksestä

Väsymys ja nälkä iskivät noin tuntia ennen näytöksen loppua. Koko päivän auringossa paahtuminen oli tehnyt tehtävänsä. En jaksanut enää seurata viimeisiä esiintyjiä, vaan lähdin alueelta etsimään ruokapaikkaa. Olin herännyt noin aamuviideltä, ja paluujunassa uni maittoi. Matkan järjestyminen oli viivästynyt varsin lähelle näytösajankohtaa, mutta vaiva kannatti ehdottomasti.

5. syyskuuta 2013

Warszawa

Käytin toisen huikeista kahdesta vuosilomapäivästäni matkaamalla pidennetyksi viikonlopuksi Puolaan, missä järjestettiin yksi Euroopan suurimmista lentonäytöksistä 24.-25. elokuuta. Pelipaikalta olisi aivan turhaa ollut yrittää metsästää yösijaa kahden viikon varoitusajalla, joten päätin lentää ja yöpyä Varsovassa, missä ho(s)telleja riittäisi varmasti. Majapaikan saikin varattua Varsovasta käden käänteessä. Mahdolliseksi ongelmaksi muodostuisi Radomiin pääseminen, koska liput paikalliseen kiskomatoon olisi ostettava Varsovassa (olin laiska, enkä jaksanut kaivaa nettilippuja etukäteen). Noh, asiat olivat selvinneet aiemmin muuallakin, ja ajattelin, että junaliput ovat vielä helpoimmasta päästä ostaa (vrt. lentolippujen varaaminen), koska ne uskaltaa ostaa vasta paikalla.

Matka alkoi päheästi jo torstai-iltana, kun dösäilin Hikiä-Vantaalle vain todetakseni, että LOTin, tuon puolalaisten ylpeyden, bambukeppi on noin tunnin myöhässä. Iäkkäät polakit jauhoivat vieressäni äänekkäästi keskenään jotain aikansa kuluksi. En ymmärtänyt solkotuksesta sanaakaan, mutta keskustelua oli hauska seurata. LOTin Emppu sai porukalta raikuvat aplodit "LOOOT!"-huutojen säestämänä rullatessaan putkelle; matka pääsisi vihdoin alkamaan.



Budapestin kokemuksen mukaisesti pyrin jälleen etsimään heti Varsovan lentoasemalla paikallisen ottomaatin, josta saisin paikallista valuuttaa kohtuullisella kurssilla. Puolassakaan ei käytetä euroja maksamiseen, vaan tavara vaihtaa omistajaa zlotyilla. Yksi euro on tätä kirjoittaessa karkeasti neljä zlotya. Automaatti löytyi lentoaseman peränurkasta, ja sain käteistä.

Lentoni oli myöhässä, ja tuurilla ehdin illan viimeiseen keskustaan lähteneeseen bussivuoroon. Olin kuikuillut netistä etukäteen, miten keskustaan pääsisi lentoasemalta, ja vinkit toimivat. Kello lähenteli jo puoltayötä, kun pääsin hostellin ovelle. Soitin summeria. Kukaan ei vastannut. Soitin uudelleen. Ei vastausta. Aloin jo miettiä, mitähän ihmettä teen, koska en pääse hostelliin sisälle, vaikka varaukseni on voimassa. Olisiko lähdettävä etsimään majapaikkaa muualta? Sitten äkkäsin hostellin porttikongin yläpuolella lätkän, jossa luki hostellini nimi ja puhelinnumero. Olkoonkin, että ulkomailla puheluiden hinnat ovat tähtitieteelliset suomiliittymällä, nyt olisi soitettava, koska yösija on saatava jollain keinolla. Yllättäen numerosta vastasi hostellin respa, joka oli kuitenkin jo ehtinyt poistua hostellilta. Olin kyllä merkinnyt varaukseeni myöhäisen saapumisen, mutten ollut ilmoittanut lentoni myöhästymisestä, ja että pääsisin perille todella myöhään. No, niin tai näin, sain puhelimessa respalta ohjeet sujuvasti englanniksi ja pääsin vihdoin nukkumaan.

Aamulla menin ensimmäiseksi hostellin respaan hoitamaan illalla jääneet saapumismuodollisuudet. Hyvännäköinen respa neuvoi paljon muutakin, ja kyselin ahkerasti, koska viettäisin koko päivän Varsovassa. Sain lisäksi lapulle kirjoitettuna ohjeet junapilettien ostoon, jottei tarvitsisi selittää engelskaa osaamattomalle kassavirkailijalle, mihin olen menossa ja milloin. Päätin suosituksen mukaisesti käydä opastetulla kierroksella vanhassakaupungissa sekä tiede- ja kulttuuripalatsin näköalatasanteella maisemia katsomassa. Tässäkin olisi todennäköisesti aivan riittävästi tekemistä yhdelle päivälle, jos liikkuu apostolinkyydillä.

Siispä talsimaan ympäri aakeita laakeita katuja. Kadut muistuttivat omalla tavallaan kaupungin neuvostomenneisyydestä; Budapestissa ja entisessä Itä-Berliinissä oli samanlaisia pitkiä ja leveitä katuja.

Tiede- ja kulttuuripalatsin tunnistaa helposti, ja se on kivenheiton päässä päärautatieasemasta.



Varsova pommitettiin tohjoksi toisessa maailmansodassa, ja vain ani harva talo selvisi ehjänä. Talot onkin suurimmaksi osaksi rakennettu uudelleen vanhoja värejä mukaillen. Kapeiden katujen yläpuolella oli kielletty pitämästä pyykkinaruja.




Talot merkittiin muinoin jollain muulla keinolla kuin sukunimellä ja osoitteella, koska lukutaitoisuus oli harvinaista. Siispä taloille saatettiin antaa tunnuksiksi jokin omistajaan liittyvä asia tai esine, jotta ihmiset saattoivat kuvata, missä joku asuu. Tässä talon oven karmia koristaa isännän palvelijan pää.



Puolalaiset ovat ylpeitä menestyneistä henkilöistään. Kuvassa on Marie Curien syntymäkoti. Opas heitti hyvää läppää, miten Curien tyttäristä nuorin oli suvun musta lammas, eikä ollut kiinnostunut tieteestä lainkaan.



Puolan vastarintaliike kamppaili natseja vastaan toisessa maailmansodassa. Varsovan valtausyritykset epäonnistuivat toistuvasti, mutta Puolassa vastarintaliikkeen taistelijoita pidetään sankareina. Kuvan patsas esittää, miten juutalainen pakenee ghetosta vastarintaliikkeen avustamana viemärien kautta. Käytännössä pakeneminen oli hyvin hankalaa, koska natsisotilaita kätyreineen liikkui kaikkialla.



Kävin oppaan suosittelemassa vanhan kaupungin ravintolassa maistamassa mykyjä (engl. dumpling), jotka ilmeisesti ovat perinteistä puolalaista sapuskaa. Täytteitä niihin sai monia suolaisista makeisiin. Suolaiset ja makeat oli kuitenkin tilattava erikseen, ja tyydyin suolaisiin tällä kertaa. Mykyt olivat maukkaita, ja täyttivät juuri sopivasti. Matkalla tiede- ja kulttuuripalatsille pysähdyin vielä kahville ja jälkkärille.




Puolasta jäi mieleen hintataso. Vaikka hinnat olivatkin numeroina suuria, tyypillisesti sai syödä ja juoda oikein hyvin noin 40 zlotylla (arvio yläkanttiin), mikä meikäläisessä valuutassa vastaa noin kymmentä rahayksikköä. Halvemmallakin olisi päässyt, jos olisi käynyt perinteisissä kebab- ja pizzasyöttölöissä. Tuumasin, etten tullut Puolaan syömään kebabia, vaan voisin kerrankin maistaa jotain erikoista. Radomin lentönäytökseen matkatessani kuulin ohimennen muilta suomalaisilta, että litran tuoppi maksoi huikeat 8 zlotya, eli suolaiset 2 euroa. Halpaa kuin saippua.

Kahvilta tepastelin tiede- ja kulttuuripalatsille, jonka näköalatasanteelle pääsi suunnilleen kolmella eurolla. Koostin oheisen panoraaman näköalatasanteen kuvista (klikkaa kuvan sivulla "Suurenna"!).



Näköalatasanteelta päästyäni aloin olla jo niin puhki, että päätin käydä hostellilla hengähtämässä, ennen kuin lähtisin syömään. Ilta alkoi olla pulkassa jo muutenkin, koska lauantaiaamuna oli noustava kukonkiekaisun aikaan junaan ja lentonäytökseen. Lentonäytöksestä enemmän seuraavassa numerossa.

Sunnuntaina oli vielä muutama tunti aikaa kierrellä Varsovassa. En tietenkään ollut saanut vielä täytettyä päivän ilmailuannostani. Koska oli sunnuntai, olivat museoiden sisäänkäynnit ilmaisia, ja päätin lampsia Puolan armeijan museon pihalle, missä oli esillä Puolan ilmavoimien lentäviä härveleitä. MiG-29 "Fulcrum"-koneita on aktiivipalveluksessa edelleen.



Todella mielenkiintoinen Sojuz 30 -avaruuslennon laskeutumiskapseli on esillä museon sisäänkäynnin vieressä.



En käynyt ajan vähyyden vuoksi museossa sisällä. Aikani pihalla pällisteltyäni kävelin yliopistolle, jonka katolla on yleisölle avoin puutarha, mistä näkee Varsovalle tyypilliset maamerkit. Lopuksi käppäilin puistojen halki U Svejka -nimiseen ravintolaan (suositus tähänkin hostellin respasta), jossa kävin syömässä upseerin lautasen (pääruokalistan nro 11). Siinä olikin aikamoinen taisteleminen. Se osui ja upposi kuitenkin, ja kotimatkalle saattoi lähteä kylläisenä.



Frederic Chopinin mukaan nimetyllä päälentosemalla osui täysin yllärinä linssin eteen LOTin uunituore Boeing 787.



Paluulento oli ajallaan. Kuitenkin terminaalista poistuessani huomasin, että jokin pikavuorobussi tuolla mennä karauttaa ilman meikäläistä horisonttiin. Voihan nenä, joutuisinko odottamaan tunnin seuraavaa bussia? Mikähän bussi lienee ollut, koska pian yllättäen pikavuoropysäkille ajoi toinen pikavuorobussi, joka todellisuudessa olikin juuri se vuoro, jolla aioin paluumatkani viimeisen osuuden taittaa. Bussissa saatoin istahtaa, vetää henkeä syvään ja katsella auringonlaskua. Lentonäytösmatka oli onnistunut oikein hyvin. Nähtävää jäi seuraavaksikin kerraksi, ja Varsovaan lienee syytä lähteä myöhemminkin. Suosittelen kaupunkilomakohteena lämpimästi!

Varsovan kuva-albumi