Reittisuunnitelma
Matka Tampere-Rovaniemi-Tampere on niin pitkä huomioiden käytettävissä olleen ajan (4 viikkoa), että katsoin tarpeelliseksi suunnitella reitin etukäteen. Suunnittelu alkoi jo kuukausia lähtöpäivää aiemmin, koska suunnitelmaa ehtisi vielä tällöin muuttaa. Pidin lähtökohtana reittivalinnoilleni, että yöpyisin leirintäalueilla: ne ovat usein lähellä taajamia, ja niissä on vähintään kohtuulliset palvelut. Lisäksi halusin käydä moikkaamassa tuttuja muutamassa paikassa.
Laskin ennen matkaa, että matkan kokonaispituudeksi tulee karkeasti n. 1900 km. Ajamalla keskimäärin 100 km päivässä ajopäiviä tulisi 19. Toteutunut reitti noudatti alkuperäistä suunnitelmaa varsin tarkasti. Ainoastaan Kaustiselta Kalajoen hiekkasärkille menin hiukan eri reittiä kuin suunnittelin. Alun perin tarkoitus oli lähteä Kaustiselta idän kautta pohjoiseen kohti Raahea. Reitti muuttui lennosta, ja ajoinkin Kalajokea kohti Kokkolan kautta. Jälkiviisaana tämä helpotti matkaa, koska Kokkolassa saatoin pitää evästauon, ja näin samalla yhden kaupungin lisää.
Piirsin reittikartat Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna-palvelussa, jossa reitistä sai varsin havainnollisen esityksen. Kartassa meno on sinisellä ja paluu punaisella värillä.
Arvio matkan kokonaispituudesta osui varsin hyvin, koska matkamittarini näyttää kokonaismatkaksi nyt 1932 km. Luvussa on mukana muutamia poikkeamisia yöpaikoilta taajamiin, koska yöpaikka oli "väärällä puolella" taajamaa, ja aamupalatarvikkeita oli silti haettava kaupasta ja/tai syötävä illallista. En yleensä alkanut kokata enää yöpaikalla, ja ostin seuraavan aamun tarvikkeita vasta määränpäässä painon säästämiseksi. Lisäksi välipäivinä liikuin Oulussa ja Rovaniemellä pyörällä, mistä tuli n. 30 km lisää matkaa.
Kokonaisajoaikaa kertyi 111 h 16 min, jonka aikana kilokaloreita kului matkamittarini arvion mukaan n. 24000 (24372 tarkasti - en tiedä, millä nyrkkikaavalla laite tämän laskee).
Pisin osuus matkalla oli n. 135 km ja viimeistä päivää (46 km) lukuunottamatta lyhyin 76 km. Keskimääräiseksi osuuspituudeksi tuli lopulta n. 98 km.
Osuuspituuksilla painotettu keskinopeus oli 17.6 km/h. Menomatka eteni paluuta nopeammin, koska maasto oli huomattavasti tasaisempaa. Lisäksi menomatkalla myötätuuli auttoi monella osuudella.
Huomioita ja havaintoja
- Suomi on kaunis maa. Täällä on aivan liikaa nähtävää yhden ihmisen eliniäksi. Pelkästään maisemia saa ihailla lähes loputtomiin. Jos olisin käynyt muillakin nähtävyyksillä matkan aikana, olisin matkalla vieläkin. Nyt tyydyin vain helppoihin nähtävyyksiin, jotka sattuivat matkan varrelle.
- Parkanosta Kemiin asti oli melko tasaista erityisesti rannikolla ja sen läheisyydessä, mikä on luonnollista. Kaustiselle eli sisämaahan ajaessa mäkiä alkoi jälleen esiintyä. Kemistä Rovaniemelle ensimmäinen mieleen jäänyt jyrkempi nousu oli vasta lähellä Rovaniemeä. Maastotyyppi muuttui selvästi Rovaniemeltä etelään Ranuaa kohti, kun vaaroja alkoi esiintyä. Vaarat tasoittuivat Savosta etelään, mutta niiden sijaan mäet saattoivat olla lyhyitä ja "teräviä". Pahimpia olivat loivasti alkavat ja huippua kohti jyrkkenevät mäet: loiva alku hidasti vauhdin olemattomaksi, ja jyrkkä loppunousu käytännössä pakotti taluttamaan raskasta pyörää, koska vauhti oli jo huvennut loivaan alkunousuun.
- Paluumatkalla huomasin, kuinka havupuukankaat ja -metsät muuttuivat pikkuhiljaa lehtipuumetsiksi etelämmäksi ajaessa. Hämmästyin, kuinka selkeä ero oli jo tällä matkalla.
- Hukkasin Itä-Suomen GT-karttani matkalla. Saatoin unohtaa sen johonkin kahvilaan, tai sitten se putosi laukun taskusta pyörän kaatuessa paikallaan, mitä en sitten huomannut. Rahallinen tappio ei onneksi ollut kuin noin 20 e, enkä tarvinnut kyseistä karttaa matkan tuossa vaiheessa muutenkaan.
- En muistanut ottaa kuorivaatteita mukaan. Huomasin tämän vasta Parkanossa, ja seuraavana aamuna piti ensimmäiseksi ajaa urheiluliikkeeseen ja ostaa ne.
- Aina on tarkistettava, että kaikki on mukana lähtiessä: leiri- tai ruokapaikalle ei saa jäädä omia tavaroita (erityisesti kännykkä, lompakko ja avaimet). Pitkän matkan aikana toimet alkavat muodostua omanlaisekseen "arkirutiiniksi", mikä helpottaa toimintaa. Rutiineista kannattaa pitää kiinni.
- Tunturi Tango (vm. 2004) toimi koko matkan suuremmitta ongelmitta. Shimanon Nexus 7 -napavaihde toimi luotettavasti. Sen välitykset eivät riittäneet Pirkanmaan terävimmissä nousuissa saati Pohjois-Pohjanmaan tai Kainuun vaaroilla, mutta ainakin vaihteisto toimi koko ajan. Ainoastaan polkimet oli vaihdettava varmuuden vuoksi Seinäjoella, koska vasemmassa polkimessa oli lievää välystä (laakeri lienee ollut hajoamaisillaan). Tämän kriittisempiä ongelmia ei ollut. Toisin sanoen, pyörää kannattaa huollattaa tai huoltaa itse tasaisin väliajoin, jolloin se pysyy kunnossa todennäköisesti tällaisellakin matkalla. Ongelmiin kannattaa puuttua heti.
- Matkan alussa vaivasi kevyt kesäflunssa. Onneksi se talttui valkosipulikuurilla. Rovaniemellä flunssa oli jo hävinnyt.
- Oikea akillesjänne kipeytyi matkalla ja turposi lievästi. Hain tähän apteekista voidetta (Felden, vaikuttava aine piroksikaami). Lisäksi kipujen alkamisen jälkeen teippasin akilleksen aina päivän aluksi. Kipu onneksi hellitti, eikä turvotus pahentunut. Akilleksen kipeytyminen johtunee joko ylirasituksesta tai virheellisestä liikeradasta. Jatkossa on seurattava, kipeytyykö se uudestaan ajaessa.
- Edelliseen liittyen: kiire pois. Matkalla ei saa olla kiire. On ajettava rauhallisesti - jopa rauhallisemmin kuin odottaisi. Loppuunkulunut kestävyysurheilun viisaus "matka ei tapa, vaan vauhti" pätee tässäkin. Rauhallinen vauhti tarkoittaa samalla, että fyysinen rasitus pysyy kohtuullisena. On muistettava, että matka on pitkä.
- On pidettävä taukoja. Lyhyesti voisi todeta, että jos miettii tauon pitämistä, se kannattaa pitää: ennemmin liikaa taukoja kuin liian vähän. Pidin seuraavia nyrkkisääntöjä:
- 5 km:n välein on juotava (helteellä huomattavasti useammin)
- noin 10 km:n välein ajotauko ja pois satulasta
- noin 20 km:n välein on syötävä jotain
- Päivämatkan pituus kannattaa pitää kohtuullisena. Laskin tämän reissun osuuspituudet 100 km/päivä -periaatteella. Jälkiviisaana tästäkin olisi voinut vielä nipistää hiukan. Oletus, että yksi tunti vastaa n. 20 km:n matkaa oli hiukan turhan optimistinen. Järkevämpi arvio voisi olla 15 km/h. Parempi päivämatka saattaisi olla esim. 80 km, koska tällöin aikaa jäisi myös määränpäässä oleiluun. Yli 100 km:n matkalla käytännössä koko päivä kuluu itse ajamiseen eikä sitten juuri muuta ehdikään.
- Vesi on kallisarvoista. Sitä on tankattava ja pullot täytettävä aina kun mahdollista. Vedettä ei selviä.
- Varauduin selviämään eväillä yhden päivän osuudesta, kun oletin, että päivän alku- ja päätepisteet ovat taajamissa. Tällä reissulla tämä toteutui Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, missä lähdön ja maalin välillä ei välttämättä ollut kaupan kauppaa ravintoloista tms. puhumattakaan. Minusta tämä tosin pätee, vaikka matkalla olisi kyliä tai taajamia. Tähän tietenkin vaikuttaa reittisuunnitelma: jos ajaa harvaan asutulla alueella, pitää eväitä kenties varata pidemmäksikin aikaa.
- Kertaakaan ei käynyt mielessä, etten jaksaisi tai ei huvittaisi polkea eteenpäin. Eniten matkan jatkuminen mietitytti, kun oikea akilles kipeytyi. Jos kipu ja turvotus olisivat pahentuneet, olisi matka pitänyt keskeyttää. Terveyden uhalla ei minusta kannata pyrkiä eteenpäin.
- Kahvipöydissä tuntuu, että vallitsee käsitys, että pyöräilijän kannattaisi välttää valtateitä vilkkaan liikenteen vuoksi. Minusta valtatiet (punaisella numeroidut) ovat kenties parhaimpia teitä ajaa: niillä on tyypillisesti varsin tilavat pientareet, asfaltti hyväkuntoista ja nousuja on "siloiteltu". Sen sijaan kanta- (keltaisella), seutu- (valkoisella) ja yhdystiet (sinisellä) ovat paljon hurjempia ajaa: niillä ei käytännössä ole pientareita, asfaltti saattaa olla huonossa kunnossa ja nousut sekä laskut jyrkkiä. Hurjimmat ohitustilanteet sattuivatkin juuri pienemmillä teillä. Valtateiden pientareilla ajaminen oli minusta varsin turvallista. Valtateiden heikkoutena kuitenkin on, että niillä ei välttämättä pääse näkemään niin paljon kuin pienemmillä teillä.
- Tyypillisesti kevyen liikenteen opastus oli taajamissa päin persettä. Oulussa opastus oli erinomainen, kuten jo totesinkin. Muualla kevyt liikenne oli paikoin oman onnensa nojassa, ja ulkopaikkakuntalaisen pitäisi ilmeisesti olla melkoinen fakiiri löytääkseen vieraassa kaupungissa perille. Tällöin siirryin yleensä nopeasti ajamaan ajoradalla, mikä on lainvastaista, jos pyöräilijöille on erikseen osoitettu oma väylänsä, mutta ajoradalla opastukset ovat yleensä paljon paremmat. Ilmeisesti täällä periferiassa on unohdettu, että on olemassa muutakin liikennettä kuin autoja. Ugh.
