Reykjavíkurmaraþoni

Nukuin torstain ja perjantain välisen yön todella huonosti. Uni oli katkonaista, ja aamulla niska oli aivan jumissa. Kävin aamulla noin yhdeksän aikaan aamupalalla, muttei tehnyt mieli syödä mitään. Söin hieman hedelmäsalaattia ja join mehua. Väsytti edelleen, ja päätin, että painun takaisin pehkuihin, jotta saisin levättyä edes jotenkin. Heräsin uudemman kerran vasta joskus iltapäivällä. Tällöin piti lähteä hakemaan kilpailunumeroa ja muuta täysin asiaankuulumatonta härpäkettä kilpailukeskuksesta. Matkani varsinainen tarkoitus oli siis osallistua Reykjavikin maratonille, joka juostaisiin lauantaiaamuna.

Perjantain lepo tehosi. Juoksin vielä illansuussa kevyen kuuden kilometrin lenkin pieneksi herkistelyksi. Lenkki herätti kunnolla, koska tuntui, että olin ollut koko päivän ikään kuin pöhnässä. Olin ollut jo muutaman päivän treenaamatta, ja ajattelin, että on pakko kokeilla vaihteeksi, miltä juokseminen tuntuu. Hyvältä tuntui.

Lauantaiaamuna väsymys oli tipotiessään. Aamupalaa mutustellessani hostellissa näkyi muitakin trikooasuisia ihmisiä. Hekin olivat mitä ilmeisimmin tulossa juoksemaan. Eräs mies oli tullut "Honkajoelta" asti juoksemaan maratonin Islantiin. Eräs ikäiseni hollantilainen mimmi oli tullut juoksemaan puolimaratonia Skotlannista. Samanlaisia hulluja olimme kaikki.

Kilpailu alkoi hyvin. Hifistelijänä olin laskenut etukäteen, että kolmeen tuntiin vaadittaisiin noin 4 min 15 s -kilometrivauhtia, mikä tarkoittaisi 10 kilometrin väliaiana noin 42 min 40 s. En pitänyt tätä nykykunnolleni realistisena, mutta kohtuullinen ohjenuora se voisi olla. Pikemminkin tavoitteeni olisi parantaa viime vuoden ennätystä (3:13:11) Brysselistä. Seurasin muutaman ensimmäisen kilometrin aikana kilometrivauhtiani. Jäin joka kerralla tuosta muutaman sekunnin. Vauhti tuntui kuitenkin kunnon puolesta ihan sopivalta, ja ympärillä muut menivät samaa vauhtia. Ekan kympin väliaikani oli 43:13.

Toinen kymppi sujui ensimmäisen tapaisesti. Matkalla oli jonkinlainen ylämäkikin, jonka kuulin jälkeenpäin olleen puolimaratoonareille jonkinlaisen koitoksen. Ei se mun mielestä mitenkään kummallinen ollut Tampesterin Lukonmäen jälkeen. Hervantaan päästäkseen on päivittäin noustava "huipulle". No, kintut olivat ainakin tottuneet ylämäkiin, eikä tämä mäki miestä hetkauttanut. 20 kilometrin väliaikani oli 1:26:29 (10 km 43:26). Hetkistä myöhemmin puolimaratonin väliajaksi tallentui 1:31:05. Meno jatkui samassa porukassa kuin aiemminkin. Ei hätiä mitiä.

Kolmas kymppi osoitti, että kunto olisi kohdillaan, muttei vielä aivan kestäisi näin kovaa kyytiä maaliin. Vauhti hidastui jonkin verran. Edellä menneen kaverin selkä erkani hitaasti, mutta varmasti. Väsymys alkoi hiipiä. Nyt piti vain purra hammasta ja taistella. Kramppituntemuksia ei ollut, mutta väsymys alkoi tuntua muuten. Pari juoksijaa tuli ohi. Vauhti oli kuitenkin sikäli edelleen sopivaa, että juokseminen sujui. Kolmenkympin väliaika oli 2:11:44 (10 km 45:15). Matkan luonne muuttui tällä kympillä etenemiseksi juoma-asemalta toiselle. Noin kolmenkympin kohdalla eräs norjalainen kaveri ohitti meikäläisen. Tuumasin hänelle, että hän menee lujaa. Toivotin tsemppiä loppumatkalle.

Viimeiset 12 kilometriä taisteltiin loppuun. Jokainen vastaantullut juoma-asema merkitsi maalin lähestymistä. Vauhti oli hidastunut edelleen, ja nyt menin oikeastaan peruskestävyyden voimalla. Joitakin juoksijoita tuli ohi, mutten antanut moisen haitata. Yllättäen edessä näkyi tuttu valkopaitainen mies. Sama norjalainen, joka oli ohittanut minut muutamaa kilometriä aiemmin, tuli nyt selkä edellä vastaan. Moikkasimme. Myöhemmin maalissa hänen kanssa jutustellessaan kuulin, että hänen jalkansa olivat krampanneet, ja hän oli joutunut hidastamaan vauhtiaan selvästi.

Reykjavikin rantaa kiertäessä fiilis nousi hieman. Keskusta ja Harpa näkyivät jo, ja tiesin, ettei enää olisi kovin monta kilometriä jäljellä. Noin kaksi kilometriä ennen maalia vilkaisin sekkariani. Se näytti noin kolmea tuntia. Väsyneen miehen pikainen päässälasku paljasti, että ehtisin ihan perussuorituksellakin alle viime vuoden tuloksen. Vanhaan satamaan saapuminen helpotti. Enää muutama sata metriä olisi jäljellä. Loppusuora aukesi. Yleisö kannusti molemmilla puolilla suoraa. Jaksoin irrottaa pienen loppukirin yleisölle. Loppuaikani oli 3:10:11 (12 km 58:17). Olin maraponin kokonaistuloksissa sijalla 48/889. Miesten sarjassa olin sijalla 46/651. Hyvinhän se meni lopulta! :)

Jälkipeleissä on todettava, että kaikki, jotka menivät ohi matkalla, ovat todella kovia jamppoja ja gimmoja. Omat rahkeeni eivät olisi vielä riittäneet tämän parempaan suoritukseen. Toisaalta ennätyksenikin parani tasan kolme minuuttia, mihin olen tyytyväinen - pääsinhän tavoitteeseeni. Toisaalta sanoisin, että olisi todennäköisesti ollut fiksumpaa aloittaa hieman hitaammin (esimerkiksi ~ 45 min/10km), jolloin lopun olisi voinut ehkä juosta hieman kovempaa. Tällöin ei tosin välttämättä ehtisi saada "menetettyä" aikaa kiinni ja päästä samaan loppuaikaan kuin juoksemalla alussa hieman kovempaa vauhtia. Hienous varmaankin tullee juuri tästä optimoinnista. Muuttujia on tietysti muitakin. Sopivan vauhtien suhteen löytyminen tosin vaatisi kilpailemista ja treenissä kokeilemista. Maraponia on tosin hieman hankalaa treenata täysimittaisena pitkän palautumisajan vuoksi.

Ehkä nyt tiedän, mitä "seinään törmääminen" tarkoittaa juoksupiireissä. Kahdenkympin jälkeen vauhti hidastui jotakuinkin tasaisesti, ja viimeinen kymppi oli selvästi hitain. Tätä pitäisi koittaa ehkäistä treenaamalla. Tähänkin vaikuttanee miljoona muuttujaa. Mieleeni tulevat heti ainakin edeltäneiden päivien tankkaus (nyt ei ihan optimaalinen) ja juoksutreenin määrä sekä laatu (eivät ihan optimaalisia nekään). Kolmeen tuntiin on vielä hurjasti matkaa. Viimeisten minuuttien tiristäminen loppuajasta vaatinee jo hurjasti työtä.

Reykkiksen maraton on nyt ohi. Seuraava maraton lienee ensi vuonna jossain päin Eurooppaa. Jos koittaisi tällä kertaa saada kilpailua kevääksi, kun talvella tullee juostua enemmän kuin kesällä.