10. syyskuuta 2010

Rahnanpolton lammasjuhlat

Suissesta jäi käteen oppi, että erilaisia kissanristiäisiä kannattaa kiertää jo ihan silkasta kokemisen riemusta. Torstai-iltana Nelonen järjesti ilotulituksen Suomen-mestaruuskisat, jossa pistettiin rahaa taivaalle oikein olan takaa. Aiempina vuosina tarkoitukseni oli ollut käydä tsekkaamassa, millainen tapahtuma on, mutta aina olin kuitenkin keksinyt jonkin mitättömän tekosyyn olla menemättä, joten päätinkin nyt suunnata kimpsuineni ja kampsuineni paikalle.



Hyökkäsin Kaivokselassa 35-dösään, jolla painelin Myyrmäkeen. Myyrmäessä vaihdoin M-junaan ja kruisailin kaikessa rauhassa dokaavien teinien keskellä itäsuomalaisen kalastajakylän rautatieasemalle. Olin jo alun perinkin päättänyt, etten menisi "mukamas" parhaille paikoille Hietsuun tai muualle Ruoholahteen, vaan matkaisin Länsiväylälle, josta on käytännössä esteetön näkymä meren yli Helsinkiin. Näin teinkin, ja patikoin rautatiesemalta Kamppiin, missä pikakusella käytyäni hyppäsin ensimmäiseen Espooseen lähteneeseen linkkuun. En tosin muistanut, ettei Länsiväylällä ole dösäreitä alun risteyksen jälkeen kuin vasta Larun jälkeen, joten jouduin ajelemaan olettamaani pidemmälle. No, näkymät olivat pidemmältäkin ihan komiat. Jopa tällekin seisakkeelle tuli ihmisiä katsomaan ilotulitusta, vaikka paikka itsessään oli jo varsin etäällä Rajasaaresta.




En tiennyt paikalle päästyäni, montako osanottajaa kilpailussa on ja kauanko kilpailu kestää. Kesto selvisi, kun eräs herrasmies mainitsi, että edellisinä vuosina on ollut neljästä viiteen kilpailijaa. Samoin taakse pysäköidyn auton radiosta kuulin, kun juontaja mainitsi kilpailun olevan viimeistä kilpailijaa ja voittajan julkistamista vaille paketissa. Esiintyjiä oli lopulta viisi, ja jokaisen esitys kesti n. 5 minuuttia. Esitysten välissä pidettiin n. 5 minuutin tauko. Onneksi ei mennyt pidempään, koska merituulessa olisi opiskelijaparkaa alkanut paleltamaan kunnolla: en ollut varautunut kovinkaan hyiseen ilmaan, vaikka tiesin, että merellä tuulee käytännössä jatkuvasti. 50 minsaa paikallaanseisomista tietää kuitenkin, että veri suunnilleen jäätyy raajoihin ja hampaita alkaa kalisuttaa.



Paluumatkalle oli helppo lähteä, koska lähes kaikki Espoosta Kamppiin menevät bussit ajavat Länsiväylää pitkin, jolloin tarvitsi vain hypätä ensimmäiseen paikalle ajaneeseen autoon. Kampista kipaisin Elielinaukiolle ja ehdin juuri lähteneeseen 453:een, joka oli yllättävän tyhjä lähtöpaikallaan. Dösä kuitenkin täyttyi kahdella seuraavalla pysäkillä äärimmilleen ilotulitusta katsomassa olleista ihmisistä. Seuraavilta pysäkeiltä eivät kaikki tainneet mahtua edes kyytiin. Joku nero keksi vielä tuoda lastenvaunutkin bussiin viemään vähän lisää tilaa. Sopu kuitenkin antoi sijaa, ja suurin osa ihmisistä pääsi päämääriinsä.