Sain tänään tietää, että Kiinan Harbinin kesäkurssille ei päässyt ketään maailmalla riehuvan H1N1-viruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Ohjelmaa jatketaan ilmeisesti vuodella, jolloin haku olisi uudelleen ensi keväänä. Täytyypä pistää tämä korvan taakse, jos vaikka heittäisin "lottokupongin" vetämään uudelleen. Tuolloin aatokseni saattavat kuitenkin olla aivan toiset, ja olen menossa kohti uusia seikkailuja.

Hyppäsin tänään ensimmäistä kertaa ultrakevyen lentokoneen kyytiin, kun kaverini kävi lennättämässä minua Malmin lentoasemalla. Kiersimme Helsinki-Vantaan lähestymisalueen n. 1300 jalan korkeudessa ja pyörimme lopuksi hieman Espoon yllä. Bongasin tuttuja paikkoja. Kamerakin oli mukana, mutta kuvaaminen jäi johonkin seuraavaan kertaan, koska sain ohjata konetta välillä kokeilumielessä. Simutaustastani huolimatta väitän, että oikean koneen lentäminen ei onnistu pelkällä simukokemuksella. Kuuluisa perstuntuma on aivan eri, kun kaikki koneen liikkeet tuntee omassa kehossaan. Lisäksi koneen hallitseminen, radioliikenteen hoitaminen ja suunnistaminen ilmassa vaatimat omat huomionsa: lentäminen vaatii paljon keskittymistä ja monen asian samanaikaista seuraamista. Ympäröivää ilmatilaakin pitäisi tarkkailla.

Kokonaisuutena kokemus oli todella upea! Lento vain vahvisti aikomustani jonkin lupakirjan lentämisestä tulevaisuudessa. Lentäminen on yksinkertaisesti uskomatonta: sitä vapauden tunnetta ei voi oikein sanoin kuvailla, vaan se pitää kokea itse. Joka ikinen vuoristorata-ajelu jää lentämiselle toiseksi, vaikkei nyt edes vedetty suuria G-lukemia: maisemat ovat bonuksena miljoonasti komeampia! Uutta keikkaa pukkaa siis tulevaisuuessa aivan varmasti...