Sukellusveneessä

Lenkkivaatteitteni huuhteleminen meni Saksassa mielenkiintoiseksi. Suomessahan on helppoa, jos huuhtelemiseen käyttää väkiviinaetikkaa; kaupasta ei saa kuin juuri sitä ihtiään. Saksassa on toisin. Jo pelkästään väkiviinaetikkaa (Branntweinessig) on muutamaa laatua, ja sitten on erikoisuutena vielä ns. Spritessig, jonka ymmärsin olevan puhdasta alkoholia. Tiedä nyt hänestä sitten. Branntweinessigiä sai litran puteleissa, jotka maksoivat suolaiset 40 senttiä. Spritessigiä oli puolen litran pulloissa, jotka maksoivat euron kipaleelta. Lopulta ostin Branntweinessigin lonkalta arvaten, koska ajattelin, ettei valinta mene ainakaan kauheasti metsään. Pesukoneessa vesi kuitenkin hieman laimentaa etikkaa, eikä kauheata vahinkoa tapahtuisi, vaikka valinta osuisi väärin. Kotona valitsemaani litkua lyhyesti impattuani arvelin, että se on aivan samaa kamaa kuin Suomessakin. On sillä lenkkivaatteiden huuhteleminen onnistunut, eivätkä vaatteet haise mitenkään erikoiselle.

Tänään oli yleinen vapaapäivä. Päätin käyttää sen fiksusti nukkumalla liki puoleenpäivään, jolloin arska porotti jo korkealta. Aamupalan syötyäni mietin, mitä voisin tehdä. Äkkiä muistin, että satamassahan on sukellusvenemuseo, joka on pykätty aivan oikeaan neukkusuklariin. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Venäjä on poistanut käytöstä sukellusveneitään, ja yhden on ostanut Hampurin sukellusvenemuseo. Ajatuksena on, että päästään tutustumaan sukellusveneen sisuksiin. Edelleen voidaan miettiä, millaista homma on ollut vaikkapa toisessa maailmansodassa tai Kurskin onnettomuudessa.

Pikainen googlaus paljasti, että opiskelijat pääsevät vielä alehintaan sukellusveneen uumeniin. Menin pöljyyttäni maksamaan kuvausluvastakin - kukaan ei nimittäin valvonut, vienkö veneeseen kameran mukanani. Sisälläkään ei valvottu kävijöiden tekemisiä. Toisaalta, eipä yhden euron lisätukeminen liene haitaksi museolle. Ylläpitokuluja kuitenkin lienee jonkin verran. Ja ei muuta kuin alusta ihmettelemään!





Kokonaisuutena sukellusveneessä vieraileminen oli mielenkiintoinen kokemus. Alus on todella ahdas sisältä, eikä ylimääräistä tilaa ole yhtään. Koko ajan sai kulkea selkä mutkalla. Ei sitä ole ihmisen käytettäväksi suunniteltu. Minusta on aivan älytöntä lähteä merelle moneksi viikoksi, ellei kuukausiksi tuollaiseen sillipurkkiin. On vaikeaa kuvitella, millaista tuollaisessa sardiinipurkissa eläminen on. Suosittelen museota kaikille paitsi heikkohermoisille ja ahtaanpaikankammoisille!

Laajensin maailmankuvaani maistamalla tänään currywurstia, joka on Saksassa paikallinen välipala. Setti oli ihan hyvä, mutten saanut siitä kummempia viboja, jotta sitä pitäisi ehdottomasti saada lisää. Sen sijaan illalla söin elämäni ensimmäisen dönerkebabin. Päivä oli ollut lämmin, eikä ollut kova nälkä, mutta jotain oli syötävä. Keksin, että haenpa dönerin, kun viimeksi kyseisen herkun sulo jäi kokematta. Saksassa döneriä saa useista paikoista, ja pikaisella kierroksellani Altona-Altstadtin ja Ottensenin välimaastossa löysin ainakin 4 paikkaa, joista ihmeen saa. Suomalainen pitakebab ei ole hinta-laatu-suhteeltaan lähelläkään saksalaista vastinettaan. Nyt maksoin döneristä 3,50 euroa, eikä annoksessa ollut valittamista. Välipalana ja pikkunälkään se on mainio annos, mutta pääruoaksi siitä ei ole. Döneriä tullee syötyä uudestaan.