Kangasalan lauantailenkki

Tulinpa työpaikalla ylipuhutuksi, ja osallistuin Kangasalan Liikuntain puolimaratonille. Lähin matkaan silkalla treenimielellä lokakuun Brysselin maratonia ajatellen, enkä aikonut tavoitella huippuaikaa. Vaikka leikkimielisesti voitaisiinkin ajatella, että kilpailin työkaveriani vastaan, näin ei kuitenkaan ollut asianlaita. Juoksisimme omia menojamme, ja loppuaikoja vertailtaisiin vasta maalissa.

Annoin kuitenkin tasoitusta työkaverilleni pyöräilemällä pelipaikalle. Nohevasti tri-/duathlon-periaatteesta kiinni pitävänä en tietenkään malttanut hypätä paikalliseen linkkuun Tampereella, vaan ajelin maltillisesti pyörällä parisenkymmentä kilometriä Kangasalalle. En ollut aiemmin käynyt Kangasalalla, ja sainpa siis tähänkin megalopoliin aimo tutustumispläjäyksen.

Pyrin lähtöpaikalla lähelle eturiviä. Halusin liikkeelle mahdollisimman pian, eikä vähiten, koska matkalla mitattaisiin vain bruttoaikaa lähtölaakista maaliviivalle. Aiemmista kokemuksista tiesin, että tarkimman ajan saa joko käsipelillä mittaamalla tai nettoaikaa ("viivalta viivalle") mittaamalla. Lähtökäskyn kajahdettua annoin kympin ja kiireisimpien puolimaratoonareiden kipittää suosiolla ohitseni. Olin päättänyt aloittaa rauhallisesti, ja arvelin, että osa tuosta ohi kiitäneestä porukasta tulisi todennäköisesti vielä myöhemmin selkä edellä vastaan.

Ensimmäiset 10 km juoksin varsin kevyttä vauhtia. Arvaukseni muiden saavuttamisesta osui oikeaan, ja juoksin ensimmäisten "vastaan tulleiden" ohittajieni mukana. Totuttelin vauhtiin ja tunnustelin, olisiko vauhti kunnolle sopivaa. Olihan se. Oli helppoa juosta, ja maisemiakin saattoi ihmetellä. Lämmintä oli noin 16 astetta, mikä oli tällaiseen rääkkiin juuri sopivasti, koska nestettä ei haihtunut liikaa. Juoma-asemia oli viiden kilometrin välein, mikä riitti tässä säässä.

10 kilometrin rajapyykin jälkeen pätin kiristää vauhtia hieman, koska ryhmän muut juoksijat tuntuivat etenevän samaa monotonista vauhtia, ja paukkuja tuntui olevan vielä hyvin jäljellä. Vauhdin kanssa piti kuitenkin edelleen malttaa, koska liian kova rypistys liian aikaisin kostautuisi varmasti sippaamisena monta kilometriä ennen maalia. Vauhdinnosto kuitenkin riitti karistamaan ryhmän muut juoksijat. Tästä eteenpäin juoksuni oli täydellinen soolosuoritus.

Viimeisellä juoma-asemalla ennen maalia (15 km:n kohdalla) oli voimia edelleen jäljellä, ja päätin kiihdyttää lähelle maksimikestävyysvauhtia. Varsinainen maratontreeni oli mielestäni jo ohi, ja nyt voisin avata pellit ja juosta juuri niin kovaa kuin sielu sietää. Näin teinkin, ja viimeiset kuusi kilometriä juoksin niin kovaa kuin koneesta irti lähti. Varvasin muutaman juoksijan loppumatkalla. Vastaantulevat selät auttoivat ylläpitämään rivakkaa kipitystä. Kunto tuntui kestävän hyvin, eikä minkäänlaista sydämentykytystä tai muita ongelmia ollut. Oli hienoa juosta. Loppumatkasta alkoi sataa kaatamalla. En ole aiemmin juossut kilpaa kaatosateessa, mutta sade toi oman fiiliksensä kilpailemiseen. Juoksemista se ei haitannut, vaan pikemminkin päinvastoin: ilma oli kosteaa, ja oli helppoa hengittää. Pieneen loppuspurttiinkin oli vielä varaa. Kello pysähtyi maaliviivalla aikaan 1:32:15, mikä on mielestäni treeniksi hieman turhankin hyvä suoritus, koska en aikonut tavoitella aikaa lähelle puoltatoista tuntia. Käsiaika oli nelisen sekuntia nopeampi (1:32:11). Lopputuloksissa olin miesten puolikkaalla sijalla 13.

Reitti oli suurimmaksi osaksi kaunista maalaismaisemaa. Reitti oli helpohko, ja parempaakin aikaa olisi ollut mahdollista tavoitella, ellei oma tavoitteeni olisi toistaiseksi muualla kuin puolikkaalla. Maasto oli sopivan vaihtelevaa, eivätkä nousut ja laskut olleet mielestäni liian jyrkkiä.

Liikuntain puolimaraton järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja järjestäjät onnistuivat mielestäni tavoitteessaan. Puolikkaan juoksijat saivat kipittää sen kummemmitta murheitta, ja reitti oli mielestäni merkitty hyvin. Tärkeimmissä risteyksissä autot pysäytettiin ja juoksijat ohjattiin oikeaan suuntaan. Epäilin aluksi, miten taajamassa juoksu toimisi, koska juoksijoiden infokirjeessä kerrottiin, että juoksijat vastaisivat itse risteyksien turvallisesta ylittämisestä. Järjestäjä kuitenkin veti pisteet kotiin varautuen asiaan vielä paremmin! :)

Kosmeettiset parannusehdotukseni liittyvät ajanottoon: aiemmissa tapahtumissa, joihin olen osallistunut, on ajanotto tyypillisesti hoidettu "automaattisesti", kunhan juoksija on vain kiinnittänyt esimerkiksi mikrochipin kenkäänsä ja juoksee "lukulaitematon" yli väliaikapaikoilla. Tällöin juoksijan ei tarvitse aktiivisesti välittää ajanoton toimimisesta, vaan hän voi keskittyä vain omaan suoritukseensa, kunhan nyt suunnilleen pysyy tolpillaan ja reitillä edes väliaikapaikoilla. Kangasalan puolikkaalla ajanottolaite piti kiinnittää esimerkiksi ranteeseen, ja ajanottolaitetta piti aktiivisesti näyttää lukijalaitteelle väliaikapaikoilla (lähtö, 5 km, 10 km, 15 km, maali), jotta väliajat rekisteröityivät. Tämä toimi toki näinkin, mutten itse esimerkiksi muistanut leimata laitettani lainkaan vitosen väliaikapaikalla. Tärkeimmät eli lähdön ja maalin toki muistin leimata. Asia ei ole kovin merkittävä, mutta helpottaisi mielestäni urheilijoiden suoritusta, koska väsyneenä ja adrenaliinihuumassa järki ei välttämättä aivan toimi samoin kuin "selväpäisenä", eikä tällaista ajanoton ihmettä enää osaa ajatellakaan, koska on niin keskittynyt suoritukseensa. Tähän liittyen toivoisin, että mitattaisiin myös nettoaika bruttoajan lisäksi.

Kokonaisuutena tapahtuma oli mielestäni onnistunut, ja järjestäjät voivat mielestäni olla tyytyväisiä tapahtumaansa. Lähtisin Kangasalan puolikkaalle uudestaankin!

Seuraavaksi tie vie Puolaan. Jatkuu seuraavassa numerossa...

PS. Kotiin pitikin sitten pyöräillä kaatosateessa, ja kastuminen oli taattu. Noh, tuon parikymmentä kilometriä jaksoi vielä ihan mallikaasti, eikä sadetta enää jaksanut juuri kummastella.