Kuvia Kecskemetistä, osa 4

Viimeisiä viedään. Hajalaakeja on vielä katsomatta läpi, mutta nyt olen plärännyt läpi suurimman osan. Vuoden 2011 näytöksiä odotellessa olisikin varmaan hyvä koostaa jonkinlainen kuvakavalkadi männävuodesta. Saa nähdä, mihin nyt näennäisellä joululomalla riittää aikaa.




Edelliset osat Keckery-kuvista:
Ilmailufriikin unelma - kuvia Kecskemetistä, osa 1
Kuvia Kecskemetistä, osa 2
Kuvia Kecskemetistä, osa 3

Koko Kecskemet 2010 -kuva-albumi:


Mukana on myös ohjaamokuvia erityisesti Mi-24-taisteluhelikopterista. Sen ohjaamoon voi tutustua tarkemmin tästä linkistä.

Muita ohjaamoja

Kuvia Kecskemetistä, osa 3

TKK:n urapalveluihin oli lähetettävä valmiiseen pohjaan perustunut matkaraportti kesän kokemuksesta. Omani julkaistiin hetki sitten. Se kokoaa varsin hyvin omat kokemukseni männäkesältä.

Kävin esittelemässä Aalto-yliopiston TKK:ta wanhassa kotilukiossani Vantaalla. Olin alun perin ajatellut, että kävisin moikkaamassa wanhoja opettajiani samalla keikalla. Tämä kuitenkin jäi, koska ennen esitystäni en ehtinyt käydä opettajienhuoneessa, koska tekniikan kanssa oli sähellettävä: esitys oli muistitikulla, mutta auditorion tietokone-dataprojektori-yhdistelmä oli eri mieltä kelmusulkeisten pitämisestä. Sain sentään kalvot näkyviin auditorion tietokoneen näytölle omaksi tuekseni, mutten voinut esittää niitä kuulijoille. Siispä jouduin säveltämään päästäni käytännössä kaiken.

Esitys sujui hyvin. En juuri jännittänyt sitä aloittaessani, koska tiesin, että olen paikalla asiantuntija ja muut eivät tiedä asiasta juuri tuon taivaallista. Lisäksi tavoilleni uskollisesti heitin itseäni koskevaa huumoria, joka ilmeisesti upposi yleisöön: kaikki reilut 50 henkilöä jaksoivat pysyä hereillä loppuun asti. Lisäksi yritin pitää yleisöä hereillä heittämällä heille yksinkertaisia kysymyksiä, jotta saisivat itsekin osallistua. Esitykseni pysyi myös aikataulussaan, kun se kesti n. 50 min.

Kokonaisuutena on sanottava, että oli hienoa olla esiintymässä. Esityksen pitäminen ei ollutkaan niin paha nakki kuin kuvittelin. Asiaa helpotti huomattavasti, kun tiesi, mistä puhuu. Asiaan kannattaa siis perehtyä hyvin ennen esitystä. Toivottavasti joku abi sai kipinän hakea TKK:lle esitykseni jälkeen.



EDIT 21122010:

Muut osat:
Ilmailufriikin unelma - kuvia Kecskemetistä, osa 1
Kuvia Kecskemetistä, osa 2
Kuvia Kecskemetistä, osa 4

Lukuvuoden ensimmäinen tenttikausi on nyt ohi. Kaasudynamiikan arvosanani korottunee vuoden takaisesta - kyllä sitä nyt treenattiinkin! Viikolla ei muuten olisi ollut koulua, mutta siellä tuli silti oltua laskemassa kaasudynamiikan wanhoja tenttejä. Tämänpäiväinen tentti tuntui menneen hyvin, vaikka ainakin pari juttua tiedän jo menneen pieleen. Siltikin tulos on jo nyt huomattavasti parempi kuin vuosi sitten.

Kuin sattumalta puristuvan aerodynamiikan kurssi on nyt syksyllä yhdistetty kaasudynamiikan kurssin kanssa. Täysin idioottimaisesti tämä tietenkin tarkoittaa, etteivät esim. lentotekniikkaa pääaineenaan ja virtausmekaniikkaa sivuaineenaan lukevat eivät voi suorittaa kaasudynamiikkaa nyt, vaan heidän on tehtävä kaasudynamiikan tentti uudelleen keväällä "erillisenä" suorituksena. Nerokasta sen sijaan on, että sentään kaasudynamiikan aiemmin hyväksytysti suorittaneet saavat korottaa arvosanaansa tällä tentillä.

Koneinsinöörikillan tiedotusmailissa mainittiin abi-infokoulutuksesta. Koska tavoilleni uskollisesti kaikki muu kiinnostaa enemmän kuin opiskelu, sain päähäni ajatuksen, että voisin lähteä esittelemään Aalto-yliopiston TKK:ta kevään abeille. Samalla tietysti edustaisin Aalto-yliopistoa. Abi-infokoulutus pidettiin jo, ja seuraavaksi olisi tarkoitus ottaa yhteyttä kotilukiooni, johon ajattelin mennä esittelemään byrokratin raatelemaa Aaltoa. Mieli tekisi kertoa, miten asiat oikeasti ovat, mutta propagandaa lienee suollettava tuutista sen minkä esityksessä kerkiän. Saas nähdä, mitä lopulta sanon. Paskat minä mistään hienoista Aallon suunnittelijoiden ajatuksista mitään välitä.

Lissee päivänavausta tulossa myöhemmin.

St. Pauli ja Reeperbahn...

... Sinne veri vetää uudestaan. TKK:n lentotekniikan kilta Euroavia kävi excursiolla Saksan Hampurissa männäviikolla. Keikka järjestyi yhteyshenkilömme kautta. Lähtö oli jo kauan ennen kukon kiekaisua aamuyöllä keskiviikkona. En ehtinyt nukkumaan, kun illalla oli pakattava, koodattava ja kirjoitettava rapsaa laskennallisen virtausmekaniikan harjoituksesta, syötävä ja muuten säädettävä kaikennäköistä. Sain palautettua harkkarapsani noin 0300 aamuyöllä, jolloin päätin, etten mene maate ollenkaan, koska olisin ehtinyt lähinnä torkahtaa. Seuraava päivä menikin sitten samoilla silmillä, mutta yllättyksekseni jaksoin olla skarppina koko ajan. Illalla alkoi tosin jo väsyttää kivasti. Yöllä nukuin kuin tukki.

Kahtena ensimmäisenä päivänä kävimme tutustumassa FST:hen ja DLR:n Hampurin osastoon. Viimeisenä virallisena excupäivänä perjantaina oli mahtisettinä etukäteen mielenkiintoisimpina pidetyt Airbusin tehdas ja Lufthansan tekniikka. Airbusin tehtaalla toivoimme näkevämme uutuuttaan kiiltelevän A380:n, joka siis on tällä hetkellä maailman suurin matkustajakone. Sattuipa vielä niin sopivasti, että Waffen A380 tuli käymään lähtöpäivänämme Hikiä-Vantaalla. 380:n olisi siis voinut nähdä Suomessakin, ja olisin varmasti lähtenyt katsomaan sitä, jos olisin vain ollut paikalla. Toivoin kuitenkin, että näkisin vastaavan härvelin Hampurissakin. Kolmekasikymppinen ei nimittäin liene tulossa Suomeen ihan heti uudelleen.




FST ja DLR ovat periaatteessa eräänlaisia insituutteja, jotka tutkivat ja kehittävät ilmailun ja lentokoneiden järjestelmiä. Niiden tutkimusaiheet olivat hyvin mielenkiintoisia, koska tuloksia hyödynnetään hyvin todennäköisesti myöhemmin ilmailualalla. Opiskelijoille niillä oli tarjota lopputyö- ja harjoittelupaikkoja, joita kyseltiinkin ahkerasti. Mitään ei tietenkään luvattu, mutta yhteystietoja kylläkin saimme. Saa siis nähdä, kuinka tulevaisuudessa käy.



Olihan Hampurissa toki aikaa leikkiä turistiakin. Erilaisia kirkkoja ja muita rakennuksia oli nähtävänä riittämiin.





Safka oli varsin edukasta, eikä ravinteleissa palanut liikaa rahaa. Ylipäätään tuntui, että eläminen olisi kohtuullisen halpaa Saksassa.




Yleistä ilmailualan yrityksissä on, ettei kuvaamista sallita. Useimmiten yritysten asiakkaat (lentoyhtiöt, yksityishenkilöt) eivät halua, että heidän tuotteistaan näkyy kuvia muualla ennen kuin ovat itse nähneet kamansa ensin. Näin kuvaaminen on tyypillisesti kielletty esim. lentokonehalleissa. Näin oli myös Airbusin ja Lufthansan kanssa asian laita. Ihmetys olikin suuri, kun esim. FST:llä sai kuvata koehallissa kaikkea paria testipenkkiä lukuunottamatta. Kuvia ei siis ole Arbuusilta ja Luftwaffelta kuin korkeintaan pihalta tai odotustilasta. Kääntöpuolena on, ettei kyseisissä mestoissa tarvinnut miettiä kuvaamista ollenkaan, ja sai kierrellä kohteita rauhassa. Toiveemmekin toteutui: pääsimme näkemään A380:n paloina ja kokonaisena. A380:n kokoonpanolinjalla oli hienoa vierailla, koska kyseinen kone on tosiaan aivan julmetun iso. Ehjänä sellainen nähtiin Airbusin tehtaan seisonta-alueella puolen kilometrin päässä, kun Emiratesin A380 oli luovutusta vaille valmis. Luffen A380:n missaaminen Hesa-Vantaalla ei jäänyt kismittämään yhtään.

Lufthansan tekniikassa vierailusta jäi mieleen rensselin kolmen tunnin mittainen kierros lekohalleissa oppaan pälätyksen säestämänä. Osa mahtiluennosta (ja tavaraahan tuli kyllästymiseen asti) oli jo wanhaa huttua TKK:n kursseilta ja muista kouluista, mutteipa oppaamme voinut mitenkään moista tietää. Joukossa oli tosin pari ennenkuulumatonta yksityiskohtaakin, joita jaksoi ihmetellä hieman. Turnauskestävyyttä tosin vaadittiin, kun lounas jäi tiukassa ohjelmassa väliin ja vatsa alkoi muistuttaa olemassaolostaan.



Short summary for Lydia: Thank you! It was a pleasure to meet you and visit the places. We hope to see you soon in Finland!

Rahnanpolton lammasjuhlat

Suissesta jäi käteen oppi, että erilaisia kissanristiäisiä kannattaa kiertää jo ihan silkasta kokemisen riemusta. Torstai-iltana Nelonen järjesti ilotulituksen Suomen-mestaruuskisat, jossa pistettiin rahaa taivaalle oikein olan takaa. Aiempina vuosina tarkoitukseni oli ollut käydä tsekkaamassa, millainen tapahtuma on, mutta aina olin kuitenkin keksinyt jonkin mitättömän tekosyyn olla menemättä, joten päätinkin nyt suunnata kimpsuineni ja kampsuineni paikalle.



Hyökkäsin Kaivokselassa 35-dösään, jolla painelin Myyrmäkeen. Myyrmäessä vaihdoin M-junaan ja kruisailin kaikessa rauhassa dokaavien teinien keskellä itäsuomalaisen kalastajakylän rautatieasemalle. Olin jo alun perinkin päättänyt, etten menisi "mukamas" parhaille paikoille Hietsuun tai muualle Ruoholahteen, vaan matkaisin Länsiväylälle, josta on käytännössä esteetön näkymä meren yli Helsinkiin. Näin teinkin, ja patikoin rautatiesemalta Kamppiin, missä pikakusella käytyäni hyppäsin ensimmäiseen Espooseen lähteneeseen linkkuun. En tosin muistanut, ettei Länsiväylällä ole dösäreitä alun risteyksen jälkeen kuin vasta Larun jälkeen, joten jouduin ajelemaan olettamaani pidemmälle. No, näkymät olivat pidemmältäkin ihan komiat. Jopa tällekin seisakkeelle tuli ihmisiä katsomaan ilotulitusta, vaikka paikka itsessään oli jo varsin etäällä Rajasaaresta.




En tiennyt paikalle päästyäni, montako osanottajaa kilpailussa on ja kauanko kilpailu kestää. Kesto selvisi, kun eräs herrasmies mainitsi, että edellisinä vuosina on ollut neljästä viiteen kilpailijaa. Samoin taakse pysäköidyn auton radiosta kuulin, kun juontaja mainitsi kilpailun olevan viimeistä kilpailijaa ja voittajan julkistamista vaille paketissa. Esiintyjiä oli lopulta viisi, ja jokaisen esitys kesti n. 5 minuuttia. Esitysten välissä pidettiin n. 5 minuutin tauko. Onneksi ei mennyt pidempään, koska merituulessa olisi opiskelijaparkaa alkanut paleltamaan kunnolla: en ollut varautunut kovinkaan hyiseen ilmaan, vaikka tiesin, että merellä tuulee käytännössä jatkuvasti. 50 minsaa paikallaanseisomista tietää kuitenkin, että veri suunnilleen jäätyy raajoihin ja hampaita alkaa kalisuttaa.



Paluumatkalle oli helppo lähteä, koska lähes kaikki Espoosta Kamppiin menevät bussit ajavat Länsiväylää pitkin, jolloin tarvitsi vain hypätä ensimmäiseen paikalle ajaneeseen autoon. Kampista kipaisin Elielinaukiolle ja ehdin juuri lähteneeseen 453:een, joka oli yllättävän tyhjä lähtöpaikallaan. Dösä kuitenkin täyttyi kahdella seuraavalla pysäkillä äärimmilleen ilotulitusta katsomassa olleista ihmisistä. Seuraavilta pysäkeiltä eivät kaikki tainneet mahtua edes kyytiin. Joku nero keksi vielä tuoda lastenvaunutkin bussiin viemään vähän lisää tilaa. Sopu kuitenkin antoi sijaa, ja suurin osa ihmisistä pääsi päämääriinsä.

Hajatelmia

Suomi. Finland. Kotimaa.

Palasin Suomeen viime lauantaina Geneven kotieläimien seasta. Vielä en ole juuri pureskellut kulunutta kesää syvemmin, mutta muutama ajatus on kuitenkin mielessä. Ensivaikutelma Hikiä-Vantaan lentoasemalla Air Balticin MotherFukkerista ulos astuessani oli, että onpas täällä kylmä - takki oli vetäistävä niskaan. Genevessä on vieläkin täysi kesä, mutta Suomessa syys on jo vauhdissa. Paluumatkalla vaihdoin Riiassa konetta nopeammin kuin koskaan aiemmin. GVA-RIX-siivun kone oli myöhässä noin vartin, ja Riiassa oli oikeasti kiire. Olin varautunut kipittämään kentsulla terminaalissa transit-käytäviä pitkin, mutta ihmeekseni sainkin ikioman bussikuljetuksen muuan missitasoisen emon saattaessa suoraan Helsingin koneeseen. Koneenvaihto kesti varmaan viisi minuuttia, mitä pitäisin jo aikamoisena suorituksena. Nousin koneeseen viimeisenä, ja se lähtikin liikkeelle hyvin pian - vieläpä aikataulussa!





Duunin tekeminen on Sveitsissä hyvin samanlaista kuin Suomessakin. Erona tietysti on, että työkieli on pääasiassa englanti. Toimistossa istuminen on sen sijaan tyypillistä tietokoneen kanssa peeloilua ja tappelemista ohjelmien kanssa, kuten oletettavasti Suomessakin.

Kotiin oli hienoa palata. Pitkästä aikaa ymmärtää jopa kieltäkin, eikä kaikkea tarvitse kääntää mutkan kautta ajatuksiksi. Negispuolena sanoisin, ettei enää ole olemassa salaista koodikieltä, jolla voi puhua vapautuneesti paskaa muiden asiasta mitään ymmärtämättä. Toisaalta jäi tunne, että juuri kun alkoi tottua elämään Genevessä, oli palattava Suomeen. Sunnuntaina kaupassa tuoretta patonkia etsiessäni oli todettava, etteihän täällä sellaisia myydä lähellekään kaikissa marketeissa. Suissen ja Ranskan 'ypermarche'ssa tuoreet leivät ovat itsestäänselvyyksiä. Lisäksi juustovalikoima oli suorastaan mielenkiintoinen: Gruyereä ei tahtonut löytyä sitten millään. No, hyllyn huippuriviltä sitten osui silmään paketti tätä Sveitsin ihmettä.

Merkittävä juttu mulle oli Hannan lähtö kämpästä heinäkuun puolivälissä. Tuolloin lähti joku, joka ajatteli asioita jotensakin samalla tavalla. Sieluntoveri häipyi. Puuttui joku, jonka kanssa jakaa syvimpiä ajatuksiaan arjen askareista. Oli hemmetin haikea fiilis Palettes'n ratikkapysäkillä, kun dösä lähti Cointrinin lentoasemalle. En olisi ikinä uskonut, miten "pitkälle" yhden kesän aikana päästään. C'est la vie!

Ranskan kielen taitoni ei juuri karttunut kesän aikana. Sanoisin kuitenkin, että kynnys sen käyttämiseen madaltui, eli jotain sentään uskaltaisin sanoa. Paikalliset tosin puhuvat niin nopeata ranskaa, että hitaalla hämäläisellä kestää ikuisuuden päästä mukaan.

Opin, että yksinkin voi matkustaa mainiosti. Hyvänä puolena on täysi riippumattomuus muista, ja saa tehdä tismalleen kuten itse haluaa. Lisäksi samalla tulee todennäköisesti nähtyä uusia ihmisiä, kun ei ole ketään valmiiksi tuttua vieressä, kenen kanssa pulista suomea koko ajan. Kecskemetissä ja Davosissa huomasin, että vieraissa paikoissa selviää, kun malttaa mielensä eikä odota liikoja. Asiat yleensä järjestyvät tavalla tahi toisella.

On aika suunnata kohti uusia seikkailuja. Seuraavaksi on edessä asunnon hankinta Suomessa opiskelua varten. Ennen kyseistä ruljanssia lienee kuitenkin syytä vierailla ensin mökillä - onhan lomaa sentään melkein viikko vielä jäljellä!

Vika lomapäivä

Ennen päivän sivistyspläjäystä oli matkalla pysähdyttävä kuvaamaan muuan vuori jo toisen kerran, kun sattui armoton munkki.



Punaisen Ristin museossa oli esillä sen historiaan liittyvää kamaa aina perustamisesta lähtien. Punaisen Ristin perusti Henri Dunant 1863 Solferinon taistelussa näkemänsä ja kokemansa perusteella.



Punainen Risti on perustamisestaan lähtien ollut mukana erilaisissa yhteenotoissa ja luonnonmullistuksissa puolueettomana auttamassa vammautuneita ja muita apua tarvitsevia.


Maamiinojakaan ei ollut unohdettu.




Hommat olisi saatava valmiiksi perjantaina. Kaksi kirjaimellisesti hikistä päivää pitäisi vielä siis rutistaa.

Kuvia Kecskemetistä, osa 2

Eihän tiikeri mihinkään juovistaan pääse - minkäpä lentokonespotteri luonteelleen voi. ;)



EDIT 21122010:

Muut osat:
Ilmailufriikin unelma - kuvia Kecskemetistä, osa 1
Kuvia Kecskemetistä, osa 3
Kuvia Kecskemetistä, osa 4