Matka alkoi päheästi jo torstai-iltana, kun dösäilin Hikiä-Vantaalle vain todetakseni, että LOTin, tuon puolalaisten ylpeyden, bambukeppi on noin tunnin myöhässä. Iäkkäät polakit jauhoivat vieressäni äänekkäästi keskenään jotain aikansa kuluksi. En ymmärtänyt solkotuksesta sanaakaan, mutta keskustelua oli hauska seurata. LOTin Emppu sai porukalta raikuvat aplodit "LOOOT!"-huutojen säestämänä rullatessaan putkelle; matka pääsisi vihdoin alkamaan.
Budapestin kokemuksen mukaisesti pyrin jälleen etsimään heti Varsovan lentoasemalla paikallisen ottomaatin, josta saisin paikallista valuuttaa kohtuullisella kurssilla. Puolassakaan ei käytetä euroja maksamiseen, vaan tavara vaihtaa omistajaa zlotyilla. Yksi euro on tätä kirjoittaessa karkeasti neljä zlotya. Automaatti löytyi lentoaseman peränurkasta, ja sain käteistä.
Lentoni oli myöhässä, ja tuurilla ehdin illan viimeiseen keskustaan lähteneeseen bussivuoroon. Olin kuikuillut netistä etukäteen, miten keskustaan pääsisi lentoasemalta, ja vinkit toimivat. Kello lähenteli jo puoltayötä, kun pääsin hostellin ovelle. Soitin summeria. Kukaan ei vastannut. Soitin uudelleen. Ei vastausta. Aloin jo miettiä, mitähän ihmettä teen, koska en pääse hostelliin sisälle, vaikka varaukseni on voimassa. Olisiko lähdettävä etsimään majapaikkaa muualta? Sitten äkkäsin hostellin porttikongin yläpuolella lätkän, jossa luki hostellini nimi ja puhelinnumero. Olkoonkin, että ulkomailla puheluiden hinnat ovat tähtitieteelliset suomiliittymällä, nyt olisi soitettava, koska yösija on saatava jollain keinolla. Yllättäen numerosta vastasi hostellin respa, joka oli kuitenkin jo ehtinyt poistua hostellilta. Olin kyllä merkinnyt varaukseeni myöhäisen saapumisen, mutten ollut ilmoittanut lentoni myöhästymisestä, ja että pääsisin perille todella myöhään. No, niin tai näin, sain puhelimessa respalta ohjeet sujuvasti englanniksi ja pääsin vihdoin nukkumaan.
Aamulla menin ensimmäiseksi hostellin respaan hoitamaan illalla jääneet saapumismuodollisuudet. Hyvännäköinen respa neuvoi paljon muutakin, ja kyselin ahkerasti, koska viettäisin koko päivän Varsovassa. Sain lisäksi lapulle kirjoitettuna ohjeet junapilettien ostoon, jottei tarvitsisi selittää engelskaa osaamattomalle kassavirkailijalle, mihin olen menossa ja milloin. Päätin suosituksen mukaisesti käydä opastetulla kierroksella vanhassakaupungissa sekä tiede- ja kulttuuripalatsin näköalatasanteella maisemia katsomassa. Tässäkin olisi todennäköisesti aivan riittävästi tekemistä yhdelle päivälle, jos liikkuu apostolinkyydillä.
Siispä talsimaan ympäri aakeita laakeita katuja. Kadut muistuttivat omalla tavallaan kaupungin neuvostomenneisyydestä; Budapestissa ja entisessä Itä-Berliinissä oli samanlaisia pitkiä ja leveitä katuja.
Tiede- ja kulttuuripalatsin tunnistaa helposti, ja se on kivenheiton päässä päärautatieasemasta.
Varsova pommitettiin tohjoksi toisessa maailmansodassa, ja vain ani harva talo selvisi ehjänä. Talot onkin suurimmaksi osaksi rakennettu uudelleen vanhoja värejä mukaillen. Kapeiden katujen yläpuolella oli kielletty pitämästä pyykkinaruja.
Talot merkittiin muinoin jollain muulla keinolla kuin sukunimellä ja osoitteella, koska lukutaitoisuus oli harvinaista. Siispä taloille saatettiin antaa tunnuksiksi jokin omistajaan liittyvä asia tai esine, jotta ihmiset saattoivat kuvata, missä joku asuu. Tässä talon oven karmia koristaa isännän palvelijan pää.
Puolalaiset ovat ylpeitä menestyneistä henkilöistään. Kuvassa on Marie Curien syntymäkoti. Opas heitti hyvää läppää, miten Curien tyttäristä nuorin oli suvun musta lammas, eikä ollut kiinnostunut tieteestä lainkaan.
Puolan vastarintaliike kamppaili natseja vastaan toisessa maailmansodassa. Varsovan valtausyritykset epäonnistuivat toistuvasti, mutta Puolassa vastarintaliikkeen taistelijoita pidetään sankareina. Kuvan patsas esittää, miten juutalainen pakenee ghetosta vastarintaliikkeen avustamana viemärien kautta. Käytännössä pakeneminen oli hyvin hankalaa, koska natsisotilaita kätyreineen liikkui kaikkialla.
Kävin oppaan suosittelemassa vanhan kaupungin ravintolassa maistamassa mykyjä (engl. dumpling), jotka ilmeisesti ovat perinteistä puolalaista sapuskaa. Täytteitä niihin sai monia suolaisista makeisiin. Suolaiset ja makeat oli kuitenkin tilattava erikseen, ja tyydyin suolaisiin tällä kertaa. Mykyt olivat maukkaita, ja täyttivät juuri sopivasti. Matkalla tiede- ja kulttuuripalatsille pysähdyin vielä kahville ja jälkkärille.
Puolasta jäi mieleen hintataso. Vaikka hinnat olivatkin numeroina suuria, tyypillisesti sai syödä ja juoda oikein hyvin noin 40 zlotylla (arvio yläkanttiin), mikä meikäläisessä valuutassa vastaa noin kymmentä rahayksikköä. Halvemmallakin olisi päässyt, jos olisi käynyt perinteisissä kebab- ja pizzasyöttölöissä. Tuumasin, etten tullut Puolaan syömään kebabia, vaan voisin kerrankin maistaa jotain erikoista. Radomin lentönäytökseen matkatessani kuulin ohimennen muilta suomalaisilta, että litran tuoppi maksoi huikeat 8 zlotya, eli suolaiset 2 euroa. Halpaa kuin saippua.
Kahvilta tepastelin tiede- ja kulttuuripalatsille, jonka näköalatasanteelle pääsi suunnilleen kolmella eurolla. Koostin oheisen panoraaman näköalatasanteen kuvista (klikkaa kuvan sivulla "Suurenna"!).
Näköalatasanteelta päästyäni aloin olla jo niin puhki, että päätin käydä hostellilla hengähtämässä, ennen kuin lähtisin syömään. Ilta alkoi olla pulkassa jo muutenkin, koska lauantaiaamuna oli noustava kukonkiekaisun aikaan junaan ja lentonäytökseen. Lentonäytöksestä enemmän seuraavassa numerossa.
Sunnuntaina oli vielä muutama tunti aikaa kierrellä Varsovassa. En tietenkään ollut saanut vielä täytettyä päivän ilmailuannostani. Koska oli sunnuntai, olivat museoiden sisäänkäynnit ilmaisia, ja päätin lampsia Puolan armeijan museon pihalle, missä oli esillä Puolan ilmavoimien lentäviä härveleitä. MiG-29 "Fulcrum"-koneita on aktiivipalveluksessa edelleen.
Todella mielenkiintoinen Sojuz 30 -avaruuslennon laskeutumiskapseli on esillä museon sisäänkäynnin vieressä.
En käynyt ajan vähyyden vuoksi museossa sisällä. Aikani pihalla pällisteltyäni kävelin yliopistolle, jonka katolla on yleisölle avoin puutarha, mistä näkee Varsovalle tyypilliset maamerkit. Lopuksi käppäilin puistojen halki U Svejka -nimiseen ravintolaan (suositus tähänkin hostellin respasta), jossa kävin syömässä upseerin lautasen (pääruokalistan nro 11). Siinä olikin aikamoinen taisteleminen. Se osui ja upposi kuitenkin, ja kotimatkalle saattoi lähteä kylläisenä.
Frederic Chopinin mukaan nimetyllä päälentosemalla osui täysin yllärinä linssin eteen LOTin uunituore Boeing 787.
Paluulento oli ajallaan. Kuitenkin terminaalista poistuessani huomasin, että jokin pikavuorobussi tuolla mennä karauttaa ilman meikäläistä horisonttiin. Voihan nenä, joutuisinko odottamaan tunnin seuraavaa bussia? Mikähän bussi lienee ollut, koska pian yllättäen pikavuoropysäkille ajoi toinen pikavuorobussi, joka todellisuudessa olikin juuri se vuoro, jolla aioin paluumatkani viimeisen osuuden taittaa. Bussissa saatoin istahtaa, vetää henkeä syvään ja katsella auringonlaskua. Lentonäytösmatka oli onnistunut oikein hyvin. Nähtävää jäi seuraavaksikin kerraksi, ja Varsovaan lienee syytä lähteä myöhemminkin. Suosittelen kaupunkilomakohteena lämpimästi!
Varsovan kuva-albumi
