Analyysia

Seuraa analyysia ja pohdintaa hyvinnukutun yön jälkeen.

Reittisuunnitelma

Matka Tampere-Rovaniemi-Tampere on niin pitkä huomioiden käytettävissä olleen ajan (4 viikkoa), että katsoin tarpeelliseksi suunnitella reitin etukäteen. Suunnittelu alkoi jo kuukausia lähtöpäivää aiemmin, koska suunnitelmaa ehtisi vielä tällöin muuttaa. Pidin lähtökohtana reittivalinnoilleni, että yöpyisin leirintäalueilla: ne ovat usein lähellä taajamia, ja niissä on vähintään kohtuulliset palvelut. Lisäksi halusin käydä moikkaamassa tuttuja muutamassa paikassa.

Laskin ennen matkaa, että matkan kokonaispituudeksi tulee karkeasti n. 1900 km. Ajamalla keskimäärin 100 km päivässä ajopäiviä tulisi 19. Toteutunut reitti noudatti alkuperäistä suunnitelmaa varsin tarkasti. Ainoastaan Kaustiselta Kalajoen hiekkasärkille menin hiukan eri reittiä kuin suunnittelin. Alun perin tarkoitus oli lähteä Kaustiselta idän kautta pohjoiseen kohti Raahea. Reitti muuttui lennosta, ja ajoinkin Kalajokea kohti Kokkolan kautta. Jälkiviisaana tämä helpotti matkaa, koska Kokkolassa saatoin pitää evästauon, ja näin samalla yhden kaupungin lisää.

Piirsin reittikartat Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna-palvelussa, jossa reitistä sai varsin havainnollisen esityksen. Kartassa meno on sinisellä ja paluu punaisella värillä.

Arvio matkan kokonaispituudesta osui varsin hyvin, koska matkamittarini näyttää kokonaismatkaksi nyt 1932 km. Luvussa on mukana muutamia poikkeamisia yöpaikoilta taajamiin, koska yöpaikka oli "väärällä puolella" taajamaa, ja aamupalatarvikkeita oli silti haettava kaupasta ja/tai syötävä illallista. En yleensä alkanut kokata enää yöpaikalla, ja ostin seuraavan aamun tarvikkeita vasta määränpäässä painon säästämiseksi. Lisäksi välipäivinä liikuin Oulussa ja Rovaniemellä pyörällä, mistä tuli n. 30 km lisää matkaa.

Kokonaisajoaikaa kertyi 111 h 16 min, jonka aikana kilokaloreita kului matkamittarini arvion mukaan n. 24000 (24372 tarkasti - en tiedä, millä nyrkkikaavalla laite tämän laskee).

Pisin osuus matkalla oli n. 135 km ja viimeistä päivää (46 km) lukuunottamatta lyhyin 76 km. Keskimääräiseksi osuuspituudeksi tuli lopulta n. 98 km.

Osuuspituuksilla painotettu keskinopeus oli 17.6 km/h. Menomatka eteni paluuta nopeammin, koska maasto oli huomattavasti tasaisempaa. Lisäksi menomatkalla myötätuuli auttoi monella osuudella.

Huomioita ja havaintoja

- Suomi on kaunis maa. Täällä on aivan liikaa nähtävää yhden ihmisen eliniäksi. Pelkästään maisemia saa ihailla lähes loputtomiin. Jos olisin käynyt muillakin nähtävyyksillä matkan aikana, olisin matkalla vieläkin. Nyt tyydyin vain helppoihin nähtävyyksiin, jotka sattuivat matkan varrelle.

- Parkanosta Kemiin asti oli melko tasaista erityisesti rannikolla ja sen läheisyydessä, mikä on luonnollista. Kaustiselle eli sisämaahan ajaessa mäkiä alkoi jälleen esiintyä. Kemistä Rovaniemelle ensimmäinen mieleen jäänyt jyrkempi nousu oli vasta lähellä Rovaniemeä. Maastotyyppi muuttui selvästi Rovaniemeltä etelään Ranuaa kohti, kun vaaroja alkoi esiintyä. Vaarat tasoittuivat Savosta etelään, mutta niiden sijaan mäet saattoivat olla lyhyitä ja "teräviä". Pahimpia olivat loivasti alkavat ja huippua kohti jyrkkenevät mäet: loiva alku hidasti vauhdin olemattomaksi, ja jyrkkä loppunousu käytännössä pakotti taluttamaan raskasta pyörää, koska vauhti oli jo huvennut loivaan alkunousuun.

- Paluumatkalla huomasin, kuinka havupuukankaat ja -metsät muuttuivat pikkuhiljaa lehtipuumetsiksi etelämmäksi ajaessa. Hämmästyin, kuinka selkeä ero oli jo tällä matkalla.

- Hukkasin Itä-Suomen GT-karttani matkalla. Saatoin unohtaa sen johonkin kahvilaan, tai sitten se putosi laukun taskusta pyörän kaatuessa paikallaan, mitä en sitten huomannut. Rahallinen tappio ei onneksi ollut kuin noin 20 e, enkä tarvinnut kyseistä karttaa matkan tuossa vaiheessa muutenkaan.

- En muistanut ottaa kuorivaatteita mukaan. Huomasin tämän vasta Parkanossa, ja seuraavana aamuna piti ensimmäiseksi ajaa urheiluliikkeeseen ja ostaa ne.

- Aina on tarkistettava, että kaikki on mukana lähtiessä: leiri- tai ruokapaikalle ei saa jäädä omia tavaroita (erityisesti kännykkä, lompakko ja avaimet). Pitkän matkan aikana toimet alkavat muodostua omanlaisekseen "arkirutiiniksi", mikä helpottaa toimintaa. Rutiineista kannattaa pitää kiinni.

- Tunturi Tango (vm. 2004) toimi koko matkan suuremmitta ongelmitta. Shimanon Nexus 7 -napavaihde toimi luotettavasti. Sen välitykset eivät riittäneet Pirkanmaan terävimmissä nousuissa saati Pohjois-Pohjanmaan tai Kainuun vaaroilla, mutta ainakin vaihteisto toimi koko ajan. Ainoastaan polkimet oli vaihdettava varmuuden vuoksi Seinäjoella, koska vasemmassa polkimessa oli lievää välystä (laakeri lienee ollut hajoamaisillaan). Tämän kriittisempiä ongelmia ei ollut. Toisin sanoen, pyörää kannattaa huollattaa tai huoltaa itse tasaisin väliajoin, jolloin se pysyy kunnossa todennäköisesti tällaisellakin matkalla. Ongelmiin kannattaa puuttua heti.

- Matkan alussa vaivasi kevyt kesäflunssa. Onneksi se talttui valkosipulikuurilla. Rovaniemellä flunssa oli jo hävinnyt.

- Oikea akillesjänne kipeytyi matkalla ja turposi lievästi. Hain tähän apteekista voidetta (Felden, vaikuttava aine piroksikaami). Lisäksi kipujen alkamisen jälkeen teippasin akilleksen aina päivän aluksi. Kipu onneksi hellitti, eikä turvotus pahentunut. Akilleksen kipeytyminen johtunee joko ylirasituksesta tai virheellisestä liikeradasta. Jatkossa on seurattava, kipeytyykö se uudestaan ajaessa.

- Edelliseen liittyen: kiire pois. Matkalla ei saa olla kiire. On ajettava rauhallisesti - jopa rauhallisemmin kuin odottaisi. Loppuunkulunut kestävyysurheilun viisaus "matka ei tapa, vaan vauhti" pätee tässäkin. Rauhallinen vauhti tarkoittaa samalla, että fyysinen rasitus pysyy kohtuullisena. On muistettava, että matka on pitkä.

- On pidettävä taukoja. Lyhyesti voisi todeta, että jos miettii tauon pitämistä, se kannattaa pitää: ennemmin liikaa taukoja kuin liian vähän. Pidin seuraavia nyrkkisääntöjä:

• 5 km:n välein on juotava (helteellä huomattavasti useammin)
• noin 10 km:n välein ajotauko ja pois satulasta
• noin 20 km:n välein on syötävä jotain

- Päivämatkan pituus kannattaa pitää kohtuullisena. Laskin tämän reissun osuuspituudet 100 km/päivä -periaatteella. Jälkiviisaana tästäkin olisi voinut vielä nipistää hiukan. Oletus, että yksi tunti vastaa n. 20 km:n matkaa oli hiukan turhan optimistinen. Järkevämpi arvio voisi olla 15 km/h. Parempi päivämatka saattaisi olla esim. 80 km, koska tällöin aikaa jäisi myös määränpäässä oleiluun. Yli 100 km:n matkalla käytännössä koko päivä kuluu itse ajamiseen eikä sitten juuri muuta ehdikään.

- Vesi on kallisarvoista. Sitä on tankattava ja pullot täytettävä aina kun mahdollista. Vedettä ei selviä.

- Varauduin selviämään eväillä yhden päivän osuudesta, kun oletin, että päivän alku- ja päätepisteet ovat taajamissa. Tällä reissulla tämä toteutui Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, missä lähdön ja maalin välillä ei välttämättä ollut kaupan kauppaa ravintoloista tms. puhumattakaan. Minusta tämä tosin pätee, vaikka matkalla olisi kyliä tai taajamia. Tähän tietenkin vaikuttaa reittisuunnitelma: jos ajaa harvaan asutulla alueella, pitää eväitä kenties varata pidemmäksikin aikaa.

- Kertaakaan ei käynyt mielessä, etten jaksaisi tai ei huvittaisi polkea eteenpäin. Eniten matkan jatkuminen mietitytti, kun oikea akilles kipeytyi. Jos kipu ja turvotus olisivat pahentuneet, olisi matka pitänyt keskeyttää. Terveyden uhalla ei minusta kannata pyrkiä eteenpäin.

- Kahvipöydissä tuntuu, että vallitsee käsitys, että pyöräilijän kannattaisi välttää valtateitä vilkkaan liikenteen vuoksi. Minusta valtatiet (punaisella numeroidut) ovat kenties parhaimpia teitä ajaa: niillä on tyypillisesti varsin tilavat pientareet, asfaltti hyväkuntoista ja nousuja on "siloiteltu". Sen sijaan kanta- (keltaisella), seutu- (valkoisella) ja yhdystiet (sinisellä) ovat paljon hurjempia ajaa: niillä ei käytännössä ole pientareita, asfaltti saattaa olla huonossa kunnossa ja nousut sekä laskut jyrkkiä. Hurjimmat ohitustilanteet sattuivatkin juuri pienemmillä teillä. Valtateiden pientareilla ajaminen oli minusta varsin turvallista. Valtateiden heikkoutena kuitenkin on, että niillä ei välttämättä pääse näkemään niin paljon kuin pienemmillä teillä.

- Tyypillisesti kevyen liikenteen opastus oli taajamissa päin persettä. Oulussa opastus oli erinomainen, kuten jo totesinkin. Muualla kevyt liikenne oli paikoin oman onnensa nojassa, ja ulkopaikkakuntalaisen pitäisi ilmeisesti olla melkoinen fakiiri löytääkseen vieraassa kaupungissa perille. Tällöin siirryin yleensä nopeasti ajamaan ajoradalla, mikä on lainvastaista, jos pyöräilijöille on erikseen osoitettu oma väylänsä, mutta ajoradalla opastukset ovat yleensä paljon paremmat. Ilmeisesti täällä periferiassa on unohdettu, että on olemassa muutakin liikennettä kuin autoja. Ugh.

Finaali

22. päivä, Orivesi - Tampere, 46 km

Kotona jälleen. Loppuosuus "huoltojoukkojen" avustamana - tavarat autokyydillä perille - kevyesti polkien. Ysitiellä huimaa kyytiä kevyellä pyörällä. Varustehuoltoa. Väsymys aikaisin illansuussa. Levon jälkeen hiukan analyysia.

Orivesi

21. päivä, Jämsänkoski - Jämsä - Halli - Länkipohja - Längelmäen kk - Orivesi, 101 km

Loppu häämöttää. Viimeinen normaali etappi tuntui pidemmältä kuin olikaan. Helle teki ajamisesta kohtuullisen raskasta. Lisäksi reitinvalintani osoittautui huonoksi Länkipohja - Orivesi -välillä: tie oli kapea, huonokuntoinen, mutkainen (näkyvyys huono) ja mäkinen tiukkoine nousuineen ja laskuineen. Tuntui, kuin tie olisi vedetty jokaisen mäen huipun kautta. Helteessä parempi valinta olisi ollut ajaa valtatie 9:ää suoraan Orivedelle. Näin kuitenkin tällä kertaa. Riittävästi tankkaamalla pääsin perille saunaan ja grillaamaan (kuva: Kai Törmänen).

Huomenna on jäljellä viimeiset 45 km kotiin. Kevyttä. Eisole mhinkhän!

Jämsänkoski

20. päivä, Konnevesi - Laukaa - Jyväskylä - Petäjävesi - Jämsänkoski, 135 km

Viimeinen pitkä osuus. Pidensin sitä tarkoituksella vielä 20 km, jotta huomisen osuus olisi lyhyempi, kun luvassa on hellettä. Kohokohtia: Laukaan lounas paloi Jyväskylän Tiituspohjan nousuun. Jyväskylän tauon sämpylä paloi Kypärämäen nousuun. Valtatie 23:lla tilavat pientareet ja vauhdikasta menoa. Seututie 604:llä jälleen terävähköjä nousuja ja laskuja kumpuilevassa järvimaisemassa. Petäjävedellä rautatie ylittää joen hienoa kivistä vanhaa holvisiltaa pitkin.

Sää oli tänään eilisen täydellinen vastakohta. Nyt aurinko paistoi. Oli mukavaa ajaa kuivassa säässä. Sai ihailla maisemia. Illalla tuuli tyyntyi. Keski-Suomen järvimaisemat pääsivät oikeuksiinsa Suomen suven ilta-auringossa.

Konnevesi

19. päivä, Keitele - Vesanto - Konnevesi, 87 km

Ankean harmaa ja tihkusateinen päivä. Aamulla sade taukosi hetkeksi ja sain leirin purettua. Heikko tihkusade jatkui hetken kuluttua, ja kuurot toistuivat koko päivän. Lohdutukseksi eilisen kova länsituuli oli laantunut hiukan. Vesannon Kotiharjulla sukellus tuntemattomaan: pilvet roikkuivat matalalla, enkä nähnyt tihkusateessa huipulta eteenpäin. Sateen pitelyä lounaalla Vesannon tuvassa. Neiturin kanavalla tauko: kanavan läpäisi pari veneilijää ohikulkiessani. Ehdin viime hetkellä Konnevedellä ravintolan ylijäämäpöperölle ennen sulkemista. Ajovaatteiden kuivausta leirinuotiolla Konnevedellä. Harmaan sadepäivän jälkeen toivon, että sääennuste lämpimästä loppuviikosta pitää kutinsa edes sinne päin; on niin paljon helpompaa, kun on kuivaa!

Keitele

18. päivä, Iisalmi - Pielavesi - Keitele, 89 km

Auringonpaistetta. Kova länsituuli. Nyt mäet loivenivat selvästi. Pielavedelle asti oli vielä teräviä mäkiä, ja pyörää piti paikoin taluttaa. Komeat näkymät Ruotaanmäen huipulta. Huomaa hiekkatien jatkuminen matalammilla harjuilla.

Lehmien ihmettelyä Kotimäessä. Ne tuijottivat minua ja minä niitä. Retkipyöräilijä näytti ilmeisesti kummajaiselta.

Savoon

16. päivä

Välipäivä. Käppäilyä Tuhkakylällä. Kuva Jormasjärven uimarannalta.

17. päivä, Tuhkakylä - Laakajärvi - Jyrkkä - Sonkajärvi - Iisalmi, 104 km

Poutapäivä. Kova etelätuuli hidasti. Pitkiä metsätaipaleita näkemättä yhtään ihmistä. Silti siellä täällä osui vastaan omakotitaloja. Ennen Jyrkkää puolimetrinen kyy luikerteli tielle. Väistin sitä. Toivottavasti ei jäänyt auton alle. Komea otus. Herättää kunnioitusta. Jyrkässä Ruukintuvalla mokkapalatauko ja vanhan masuunin ihmettelyä.

Kainuun vuoristoratamaastoon ehti jo tottua. Luulin, että Pohjois-Savossa nousut ja laskut loiventuisivat hiukan. Ja paskat. Samanlaisia teräviä mäkiä sielläkin on.

Iisalmen leirintäalueen respa veti pisteet kotiin. Savolaismies tuumasi valmiiksi, että jaa, on pyörällä tultu ja telttapaikkaa hakemassa (varustuksestani saattoi päätellä paljonkin). Yksi yö, kiitos. Ilmeisesti mies oli leirintäalueen isäntä. Hän sanoi, että jos kerran tänne pyörällä tullaan telttapaikkaa hakemaan, on majoitus ilmainen. Yllätyin tästä kädenojennuksesta. Lämmitti retkipyöräilijän mieltä.

Jääkäri

15. päivä, Puolanka - Ristijärvi - Sotkamo - Tuhkakylä, 135 km

Aamulla leiriä purkaessani tuli eräs tupakilla ollut aamuvirkku karavaanari jutulle. Puhuimme päivän reitistä ja Paltamon tietöistä ja niiden kiertämisestä. Mies tuumasi, että olette te retkipyöräilijät melkoisia jääkäreitä. Tällainen "elämäntapa" saisi kuulemma kuulua kaikille "peruskoulutukseen".

Jääkärin voimia tarvittiinkin heti alussa Puolangan Leipivaaran pitkässä nousussa. Samoin kahvitauon tuoma helpotus haihtui savuna ilmaan Ristijärven Koljatinvaaran ylityksessä, jossa jyrkkä mäki oli oikein erikseen merkitty liikennemerkillä (9%).

Jos oli nousuja, oli laskujakin. Jotkin sukelsivat vaaran laelta aivan "joenpohjalle", ja laskettelussa vauhti huiteli noin viidessäkympissä. Huimaa kyytiä. Rystyset valkoisina sai pitää ohjaustangosta kiinni. Usein lasku päättyi uuteen ylämäkeen.

Sotkamossa kävin uimassa Hiukan hiekkarannalla. Olin ainut uimari koko rannalla. Sää oli tosin sateinen. Viereisellä pesäpallostadionilla Jymy pelasi Koskenkorvaa vastaan.

Vuoristorataa

14. päivä, Pudasjärvi - Puolanka, 92 km

Pudasjärveltä alkoi melkoinen vuoristorata. Esimakua oli tullut paikoitellen muuallakin, mutta tämän reissun vaarojen nousut ja laskut ovat komeimmillaan Kainuussa. Kuvaavaa on, että Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun raja kulkee siivun korkeimmalla vaaralla eli Jaurakkavaaralla (345 m mpy). Kuinka ollakaan, myös maata halkova kantatie 78 ylittää kyseisen kumpareen. Taluttamiseksihan se meni. Kuvassa Jaurakkavaaran huippu nähtynä itäiseltä väliharjanteelta (selkäni takana maasto nousi jälleen parikymmentä metriä), jolta kt 78 kiertää korkeimman kohdan.

Maisemat ovat parhaimmillaan upeita. Niiden vuoksi tälle reissulle lähdin. Toive toteutui. Tilan avaruutta on vaikeaa käsittää kuvan perusteella, mutta vaikuttaa, että koko maailma aukenee vaaran laelta alamäkeen lähdettäessä, kuten kuvassa alla. Kuvan vasemmasta reunasta voidaan nähdä sadekuuro idässä menossa etelään. Puolangalla syödessäni yli pyyhkäisikin raivokas ukkoskuuro. Illaksi sää poutaantui jälleen.

Tuntui, että soilla kosteus tulee syliin. Ilma muuttui hetkessä soiden kohdalla kosteaksi, jos se oli esimerkiksi vaarojen mäntykankailla ollut kuivaa. Kuvassa eräs suolampi muutaman kilometrin päässä Puolangalta.

Soilla

13. päivä, Ranua - Pudasjärvi, 76 km

Aurinkoista. Ensimmäisiä vaaramaisemia Ranualla. Valtavia soita. Luonnon mahtavuutta. Jälleen kenttälounas erään vaaran metsätiellä - nyt piknik oli paljon mukavampi. Porotokkia ei enää näkynyt, mutta yksittäisiä poroja näin.

Porot saivat autoilijoiden niskakarvat pystyyn. Rekka ajoi minua vastaan, kun sen eteen nousi penkereeltä poro. Näin tilanteen  jo kaukaa ja aloin hidastaa vauhtia. Rekan tööttäys kuului pitkälle. Hämmästyksekseni poro ei väistänytkään takaisin penkereelle, vaan ikään kuin lähti juoksemaan pakoon samaan suuntaan kuin jo vauhtiaan hidastanut rekka. Ajoin edelleen parivaljakkoa vastaan ja jännitin, mitä poro tekisi seuraavaksi. Lopulta eläin väisti penkereelle, ja kaikki saivat huokaista helpotuksesta. Nauratti. Porot eivät selvästi pelkää yhtään mitään. Petteri Punakuono selvisi tästäkin tilanteesta säikähdyksellä.

Kotia kohti

11. päivä, välipäivä

Vyölaukkuturisteilua Rovaniemellä. Pyöräilyä yhteensä n. 20 km (keskusta - Joulupukin Pajakylä - keskusta). Matkalla jalkaisin kiipeäminen Syväsenvaaran näkötornille: kuvassa näkymä Rovaniemelle (kaupunki oikealla). Vasemmalla Ounasvaaran hiihtokeskus hyppyrimäkineen.

Kuinka ollakaan, Joulupukin Pajakylä on insinöörimäisen yksinkertaisesti rakennettu tismalleen nelostien ja napapiirin risteykseen. Joulupukin yläfemmoista ei ole epävirallisia selfieitä, koska paikalla oli kuvauskielto.

Vuonna 2006 helvetti jäätyi, kun suomalainen Lordi voitti euroviisut. Yhtye on kotoisin Rovaniemeltä, ja kaupunki pyhitti sille erään keskustan aukion.

Ex-tempore-korkeakulttuuria: illansuussa Valdemari-ravintolassa syödessäni kuulin sattumalta, että paikan kesäteatterissa alkaa hetken kuluttua Usko, toivo, rakkaus -musikaali. Lippujonoon, mars, ja tuurilla varasijalta lippu käteen!

12. päivä, Rovaniemi - Ranua, 85 km

Kotimatka alkoi pilvisessä säässä. Idästä lähestyi sadealue, joka ylitti Ranuan alkuiltapäivästä ja sivusi Rovaniemeä. Ensimmäinen kenttälounas metsätien avoimessa hylätyssä polttopuukatoksessa. Hyttysiä aivan helvetisti. Puukatos tarjosi kuitenkin samalla sateensuojan ensimmäiseltä sadekuurolta. Keittovälineet toimivat kuten pitikin. Kuva retkikeittiöstä (lonkerotölkki oli myös hylätty katokseen):

Lisäksi pidin sadetta lähes tunnin Raappanassa. Sitten sää poutaantui.

Pohjoiseen päin polkiessani en nähnyt ensimmäistäkään poroa. Kantatiellä 78 etelään näin niitä nyt neljästi. Yhden yksittäisen otuksen, kaksi noin kymmenpäistä tokkaa ja yhdestä tokasta näin vilauksen ja kuulin kellojen kilinän. Melkoisia otuksia. Jäin hämmästelemään erään tokan menoa pellolla parin sadan metrin päähän, ja lopulta se nousi autotielle. Vaikka autoja tuli molemmista suunnista, päättyi näytelmä lopulta onnellisesti. Näin kaksi kurkea metsätien päässä pellolla. Yritin päästä lähemmäksi, mutta ne hyväkkäät ottivat ritolat jo hyvissä ajoin. 

Ranualla söin hyperburgerin á 11 e. Pyöräilykypärä suhteuttaa purilaisen mittoja hiukan. Lienee isoin ikinä syömäni burgeri.

Ranuanjärven leirintäalueella pääsi uimaan lähestulkoon kansallismaisemassa. Sää selkeni entisestään iltaa kohti.

Käännepiste

10. päivä, Keminmaa - Tervola - Rovaniemi, 115 km

Olin pystyttänyt telttani pihamännyn alle, ja pidin tietysti pyörääni samaa puuta vasten. Aamuherätyksen jälkeen selvisi iloinen yllätys: linnut olivat paskoneet pyörän ohjaustangossa kuivuneen heijastinliivini tärviölle. Ei auttanut kuin nakata vanha heti pois ja ostaa uusi, kun mahdollista. Mitä tästä opin? Jos teltta on puun alla, ota tavarat suojaan, ja laita pyörä muualle (taivasalle?). Siivekkäitä ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä "organisaatiokaaviossa" on niiden alapuolella, vaan antavat täyslaidallisen. Muut suojautukoot parhaansa mukaan!

Uinuvaa Kemijokea Ossauskosken padolla.

Vihdoinkin maisemiin alkoi ilmestyä "oikeita" korkeuseroja. Mitä pohjoisemmaksi Kemistä pääsin, alkoivat korkeuserot näkyä - ja tuntua. Hirvaan kohdalla alkoi etelästä tultaessa ensimmäinen varsin mojova monen kilometrin nousu, joka huipentui Häkinvaaran jyrkkään loppunousuun. Siinä tunsi jo urheilevansa. Naureskelin itsekseni; kaikkea järjetöntä sitä tulee tehtyä. Toisaalta elämys on varmasti vaivan arvoinen.

Loppumatka oli lähes laskettelua Rovaniemelle. Mieleen jäi, että jälleen kerran edessä kaukana näkyvät korkeuserot hämäävät kummasti: vaikka kuskista tuntuisi, että ajetaan tasaisella, tuntuu, ettei pyörä silti vain kulje, vaan on valittava pienempää vaihdetta silmään. Tällöin hyvin todennäköisesti kuljetaan loivaan ylämäkeen.

Kemijoessa uiminen virkisti. Huvitti, koska uin samassa joessa juuri päivää aiemmin - n. 100 km etelämpänä.

Jätkänkynttilä kuvattuna Ounaskosken sillalta.

Pöljäilyä kameralle. Kukkuu!

Kemi

8. päivä

Välipäivä. Yleistä oleilua Oulun Nallikarilla ja varustehuoltoa.

9. päivä, Oulu - Haukipudas - Ii - Simo - Kemi - Keminmaa, 125 km

Matka jatkuu auringonpaisteessa. Jälleen erinomainen pyöräopastus - nyt Haukiputaalle. Haukiputaalla överilounaaksi hyvännäköinen vaikkakin tavanomainen iskenderkebab. Iin jälkeen alkoivat nelostien ohituskaistojen rakennustyömaat, ja paikoin tietä oli jouduttu kaventamaan hiukan. Tästäkin selvittiin ongelmitta yhteispelillä.

Kuivaniemen Nesteellä törmäsin kahteen muuhun omia reissujaan ajavaan pyöräilijään, joista toinen oli kirjojakin julkaissut Pertti Palviainen (https://perttipalviainen.com). Juttuja olisi riittänyt pitkäksi aikaa. Kukin suuntasi aikanaan tahoilleen. Olihan päästävä eteenpäin jatkamaan matkaa.

Kemissä hämmästelin Kemijoen padon kalatietä, joka on rakennettu 1990-luvulla. Tämän tien pituus on n. 230 m. Padolla on toinenkin kalatie. Harmittavasti "kisakatsomon" ohi ei uinut yhtään kalaa. Ei tainnut olla kudulle nousun aika.

Suomen kesässä

7. päivä, Raahe - Pattijoki - Siikajoenkylä - Lumijoki - Liminka - Kempele - Oulu, 100 km

Aamupäivällä Raahesta lähtiessä oli vielä pilvistä, mutta kuivaa. Siikajoenkylän jälkeen voimakkaat sadekuurot alkoivat, ja jatkuivat yhtäjaksoisena sateena. Pidin hetken sadetta erään navetan räystään alla, mutta lopulta oli ajettava, koska sade voisi kestää tunteja. Lumijoella 10 m/s puhaltanut kaakkoistuuli muuttui suoraksi vastatuuleksi, ja sateessa pienimmällä vaihteella polkiessani eteenpäin päästäkseni saatoin kirota Suomen kesän alimpaan helvettiin. Perkele. Toisaalta itsehän tieni valitsin, ja sää kuuluu erottamattomasti lajiin. 

Lumijoella alkoi hienosti toteutettu kevyen liikenteen opastus Ouluun. Oulu on palkittu vuoden pyöräilykaupunkinakin, enkä ihmettele, miksi. Jokaisessa risteyksessä oli viitat keskustaan. Etäisyyksiä kerrottiin myös suorilla. 

Limingassa kaakkoistuuli vaihtui hulppeaksi myötätuuleksi. Helpotti valtavasti. Keskustassa päivälliseksi Da Marion salaattipöytä, ja sitten telttaa pystyttämään ja kavereita moikkaamaan.

Tänään pidän välipäivän ja koitan saada ajokamojani kuivaksi Nallikarin leirintäalueella.

Raahe

6. päivä, Kalajoen hiekkasärkät - Mehtäkylä - Merijärvi - Pyhänkoski - Pyhäjoki - Raahe, 98 km

Kalajoella kahville paikallisen yksinyrittäjän kahvilaan. Kova vastatuuli Merijärvelle asti. Lounaaksi hampurilainen Huoltiksella. Pyhänkoskella jäätelönmittainen tauko. Myötätuulessa Pyhäjoelle. Korvasi alkumatkan vastaisen.

Ennen Raahea Arkkukarilla syömään. Tauolle osui saksalaismimmi, joka oli myös menossa pyöräillen pohjoiseen. Oli kuulemma ollut matkalla jo kuusi viikkoa Saksasta Baltian kautta Suomeen ja edelleen Jäämerta kohti. Hän jatkoi matkaa Oulua kohti minun jäädessäni Raaheen. Hän halusi päästä valmiiksi mahdollisimman lähelle Oulua huomiseksi ennustettujen sateiden tieltä.

Hiekkasärkät

4. päivä, PowerPark - Kortesjärvi - Evijärvi - Kaustinen, 98 km

Ihmiset ovat koristelleet pihojaan hienoilla kukkalaitteilla. Onnistuin väistämään pahimmat sadekuurot tuurilla. Jäi harmittamaan, etten pysähtynyt kahville Djupsjöbackan kylässä tienvarsimainoksesta huolimatta. Hämmästelin Svenska Österbottenin ruotsinkielisyyttä: kaikilla paikoilla ei edes ollut suomenkielistä nimeä. Yleistä kiertelyä ja paikkojen ihmettelyä Kaustisilla.

Motivaatiosuoran lopussa Evijärven jälkeen:

5. päivä, Kaustinen - Alaveteli - Kokkola - Ruotsalo - Lohtaja - Himanka - Kalajoen Hiekkasärkät, 112 km

Aamupäivän sääennuste näytti poutaantuvaa iltapäiväksi, ja päätin jatkaa matkaa. Alkuiltapäivän tihkusadekuurot kastelivat kuitenkin kerta toisensa jälkeen. Kokkolan jälkeen sää alkoi poutaantua, ja lopulta aurinkokin paistoi. Ilta-auringossa tuntui hyvältä ajaa, ja myötätuulikin avitti. Yllättäen liikenne tuntui hiljenevän 8-tiellä kuuden jälkeen. Ensimmäinen selkeä reittimuutos alkuperäiseen suunnitelmaan, koska lähtöpaikka olikin hiukan eri kuin olin alun perin ajatellut.

Hiekkasärkillä. Määränpääkin näkyy epäsuorasti.

Ukkoskuuroja väistellen huvipuistoon

3. päivä, Seinäjoki - Nurmo - Lapua - PowerPark, 72 km

Lyhyempi päivä. Polkimien selvittelyä Seinäjoella. Pikatutkimisella vikaa ei löytynytkään polkimista, keskiöstä eikä vaihteiden säädöistä. Pyörä pitäisi purkaa atomeiksi. Matka jatkukoon, koska vika ei todennäköisesti ole kriittinen.

Edellisiltana luvattuja aamupäivän ukkoskuuroja ei näkynyt vielä aamupäivällä, vaan aurinko paistoi. Matkalla ukkosrintama saapui etelästä, ja ehdin juuri sateensuojaan Lapualla. Ylihärmää lähestyessä kävi onni, koska pohjoisesta meni melkoinen kuuro ohi.

Kuvan kuurosta saatiin rippeitä, ja oli hakeuduttava jälleen hetkeksi suojaan ja vaihtamaan kuiva paita päälle.

PowerPark on minusta varsinainen kummajainen. Keskelle aavaa Suomen preeriaa (etelästä saavuttaessa puiston laitteet näkyvät kilometrien päähän) on rakennettu huvipuisto majoituspaikkoineen ja muine oheispalveluineen. Pitts Special, Junker ja Cobra olivat silti veikeitä kieputtimia. Booster piti myös kokeilla, mutta laite vikaantui juuri ennen päivän viimeistä kierrosta ja jäi siis kokematta. Ensi kerralla sitten!

Ilmailun riemua (RA-46576). Jorma Lillbacka on ilmeisesti ilmailumiehiä:

Pohjanmaalle

2. päivä, Parkano - Kihniö - Koskue - Seinäjoki, 109 km

Paljon parempi pätkä kuin eilen. Parkanossa ostin paikallisesta Kesportista kuorivaatteet (HH, 120 e). Samalla lonksuvien polkimien vika paikallistui polkimeen, eli kyse ei ole sen vakavammasta ongelmasta. Polkimet pitää vaihtaa jossain Seinäjoen liikkeessä, koska asioimassani liikkeessä ei sattunut olemaan samantasoisia polkimia, jotka eivät ilmeisesti ole kovin yleisiä.  

Nyt maltoin tankata tasaisesti ja pitää taukoja. Maisemat muuttuivat Parkanon jälkeen tasaisemmiksi ja lopulta mäet loivenivat kuuluisaksi aakeeksi laakeeksi. Meno alkoi tuntua sujuvalta. Koskueen kylässä osui vastaan ilmailun riemua (Vampire, yksilö VA-7)!

Huomiona tuleville pitkille siivuille: kannattaa pyrkiä mahdollisimman aikaisin liiikkeelle, jotta etapin saa pakettiin ihmisten aikoihin.

Preludi

Kesäloma on alkanut. Aiempien kesien pyöräreissuista oli jäänyt hampaankoloon, koska aina tuntui, että lystiä voisi jatkaa pidempäänkin. Viime talvena päätin, että käyn tänä vuonna omatoimireissun. Operaatio Yläfemmat on alkanut. Suunnittelu varustepäivityksineen alkoi pikkuhiljaa keväällä, ja kesäkuussa viimeistelin alustavan reittisuunnitelman Tampere - Parkano - Seinäjoki - Power Park - Kaustinen - Kalajoen hiekkasärkät - Raahe - Oulu - Kemi - Rovaniemi -Ranua - Pudasjärvi - Puolanka - Sotkamo - Iisalmi - Keitele - Konnevesi - Petäjävesi - Orivesi - Tampere. Ajopäiviä tulee alustavasti 19, ja tarkoituksena on polkea n. 100 km päivässä. Alustavasti yövyn leirintäalueilla.

1. päivä, Tampere - Ylöjärvi - Viljakkala - Parkano, 87 km:

Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa on melkoisen jyrkkiä mäkiä kiivettävänä. Piti taluttaa. Päivän helteessä uupui. Lapset leikkivät erään maatalon pihassa, ja pysähdyin kysymään vettä. Huomioita: lisää taukoja, syö useammin ja hidasta vauhtia. Tiellä 276 Viljakkalassa muistin, että unohdin kuorivaatteet matkasta. Ne on nyt ostettava jostain. Pyörän vaihteet lonksuivat, minkä arvelen ratkeavan vaihteiden säädöllä liikkeessä. Tämäkin huolenaihe pitää hoitaa ennen seuraavaa etappia.

Uupumuksesta ja kuorivaatteiden unohtamisen harmituksesta huolimatta 10 km ennen määränpäätä näkyi kolmostien varressa mainoskyltti "Lähestyt Parkanoa. Valmistaudu kääntymään!" Se loi nälkäisen ja väsyneen miehen kasvoille leveän hymyn. Määränpää on lähestulkoon kulman takana. Perhana. Pyöräreissun preludi on päättymässä. Seikkailu on alkanut!

Näkymä Viljakkalasta tieltä 276.