Sää poutaantui yöllä. Päätin ajaa pikkuteitä Ähtäriin. Matkalla hienoja maisemia mm. Syvinkisalmen sillalla sekä Salus- ja Rantalansärkillä.
Päivän ehdoton kohokohta sattui kuitenkin jo etapin alussa kantatiellä 66 hieman Ruovedeltä pohjoiseen, kun todistin liikenneonnettomuutta. Takaani tullut täysperävaunurekka ajautui oikealle puolelleni metsään.
Ajoin tavanomaisesti pientareen kapealla asfalttikaistaleella. Kuulin rekan lähestyvän takaani. Yleensä tällaisessa tilanteessa rekan ääni vain voimistuu ja lopulta rekka ohittaa minut vasemmalta. Nyt kuitenkin aloin kuulla myös rapinaa. Katsoin taakseni. Rekka oli juuri ajautumassa pientareen yli penkereelle. Sora ja hiekka rapisivat rekan rakenteissa. Vaistomaisesti väistin vasemmalle kohti keskiviivaa. Raskas rekka ajautui rinnalleni penkereellä, kellahti kyljelleen, kaatoi puun mennessään ja pysähtyi lopulta.
Pysäytin välittömästi ja soitin hätäkeskukseen. Rekan takana tulleen ja paikalle pysähtyneen henkilöauton pariskunnan nainen huusi: Soita hätänumeroon! Vastasin: Soitan! Paikalle pysähtyi muitakin sivullisia. Menimme tarkastamaan, onko kuljettaja kunnossa. Hän huusi murskautuneesta ohjaamosta "ei paniikkia" ja kömpi lopulta itse ulos. Huokaisimme helpotuksesta. Selvittiin materiaalivaurioilla. Pelastusyksiköt tulivat paikalle ja alkoivat hallita tilannetta.
Onnettomuudesta oli merkintä Tilannehuone.fi-palvelussa. Uutislinkkejä: [1], [2], [3], [4].
Paikalla tilanne rauhoittui. Pääsin jatkamaan matkaa poliisin lyhyen haastattelun jälkeen. Kylmiä väreitä pian onnettomuuspaikalta lähdettyä. Mietitytti loppupäivän. Tilanteessa olisi voinut käydä paljon pahemmin. En olisi voinut tehdä mitään, jos rekka olisi ajautunut minua päin ollessani siihen selin. Kävi helvetillinen tuuri. Suojelusenkelit olivat paikallaan. Pahin mahdollinen riski ei onneksi toteutunut. Onnettomuustapahtuma jää ikuisesti muistiin. Matkan on jatkuttava. Onpahan muisteltavaa!
