Tampere maraton

Himourheilukauden huipennukseksi juoksin vuoden toisen maratonini 29. elokuuta. Tällä kertaa valinta osui kotipaikkakunnalle. Osallistuminen olisi vaivatonta, koska kotoa olisi lähtöpaikalle vaivaiset parisen kilometriä matkaa.

Aurinkoisena elokuun aamuna oli hyvä fiilis. Oli kiva lähteä juoksemaan. Lämpötila oli noin 15 astetta aamupäivällä, ja se nousisi päiväksi vielä parilla asteella. Oli hiukan tuulista. Reitillä kierrettäisiin noin 10 kilometrin lenkki neljästi. Matkaan lähdetään Ratinan stadionilta ja maali on myös siellä. Stadionilla käydään joka kierroksella. Itse reitti kulkee Tampereen eteläpuolella Pyhäjärven rantaa mukaille Härmälässä ja Rantaperkiössä. Juoma-asemia on noin kolmen kilometrin välein vakiopaikoilla, ja niitä lienee riittävästi.

Matkaan lähdettiin yhtä aikaa puolimaratonin kanssa. Puolikkaan juoksijat aloittivat sata metriä maratoonareiden edeltä, ja nopeimmat maratoonarit joutuivat ohittamaan hitaimpia puolikkaan juoksijoita. Syntyi melkoinen ryysis. Tätä ei oltu mielestäni mietitty aivan loppuun asti, koska stadionin portilla oli melkoinen tungos hetken. Onneksi kukaan ei kaatunut. Eihän tässä lopulta hävitty aikaa juurikaan, mutta mukavaa moinen ryysis ei ollut. No, samapa tuo. Oli jatkettava eteenpäin.

Sää oli viilentynyt loppukesän helteistä, ja oli mukava juosta. Juoksu tuntui kulkevan. Eka kierros meni noin 48 minuuttiin, mikä oli vähintäänkin hyvää vauhtia. Toisella kierroksella vauhti hidastui parilla minuutilla kierroksella, mutta juoksu tuntui sujuvan edelleen. Olin edelleen likimain 3:15 lopputavoitevauhdissani. Juoksin erään päätä lyhyemmän naisen kanssa samaa vauhtia. Kysyin hänen aikatavoitettaan matkalla, ja se osui lähes yksiin omani kanssa. Juoksin jonkinaikaa hänen kanssaan samaa vauhtia, mutta päätin jättäytyä ja juosta omaa vauhtiani.

Noin 22 kilometrin kohdalla iski pistävä kipu oikealle puolelle rintakehän alapuolelle. Aluksi arvelin, että kipu helpottaisi pian. Näin ei kuitenkaan käynyt, mitä pelästyin. Aloin pelätä pahinta, koska jos "ongelma" olisi verenkierrossa, olisi leikki jätettävä ehdottomasti kesken. Periaatteenani on ollut, etten lähde maratonilta "jalat edellä". Päätin hidastaa vauhtia, mutta kipu ei siltikään hellittänyt. Pysähdyin kysymään seuraavalta toimitsijalta, missä lähin ensiapupiste sijaitsisi. Kuvasin ongelmani, ja toimitsija kertoi ensiavun olevan parin kilometrin päässä. Pieni hengähdystauko toimitsijalle kertoessa helpotti kipua, ja pystyin hölkkäämään juomapaikalle ja EA-pisteelle.

EA-pisteellä kuvasin ongelmani jälleen. Sain suolaa, puhdasta glykogeenia ja juomaa. Tämä hengähdystauko helpotti kipua selvästi, ja päätin EA:n tsemppauksen perusteella kokeilla juoksemista rauhallisesti. Muita oireita ei kivun lisäksi ollut ilmennyt, minkä perusteella päätin jatkaa. Aikatavoitehan oli mennyt pipariksi jo pysähtyessäni toimitsijan luokse. Nyt tavoite olisi vain päästä maaliin, eikä loppuajasta olisi niin väliä.

Matka jatkui siis rauhallisesti hölkkäämällä. Rintakehän alapuolella tuntui vielä kevyttä jomotusta, mutta kipua ei enää ilmennyt. Vauhti tuntui nyt jotakuinkin sopivalta. Kolmas kymppi meni pysähtymisineen kaikkineen hiukan yli tuntiin. Aloitin EA-pisteen jälkeen niin rauhallisesti, että neljännellä kympillä oli mahdollista kiristää vauhtia hiukan. Nestehukka alkoi vaivata, koska aurinko oli paistanut koko matkan. Lisäksi Pyhäjärven rannalla tuivertanut tuuli oli kuivattanut varsin tehokkaasti. Viimeisellä kierroksella huikkasin kiitoksen EA-pisteelle ohjanneelle toimitsijalle. Rääkki oli nyt lopussa ja hymy huulessa, kun kaikesta huolimatta saatoin juosta maaliin.

Maalissa uuvutti. Kävin istumaan juoksuradan varrelle. Avasin kengännauhat, ja kävin hetkeksi makuulle lepäämään. Koittaessani nousta ylös alkoi huimata. Tajusin, etten pääse ylös. Pyysin ohi kävelleeltä toimitsijalta apua. Hän haki ensiavun paikalle. Olin aivan ällikällä lyöty. Tällaista ei ollut tapahtunut koskaan. Ensiapu tarjosi vettä. Miestä talutettiin stadionin uumeniin EA-pisteelle lepäämään. Pääsin makuulle, jotta pulssi laskisi hiukan. Nyt kramppasivat molemmat reidet. Sain vettä ja syötävää.

Hetken kuluttua syke tasaantui ja olo helpotti. Pystyin jo istumaan, ja pian saatoin seistäkin. EA-paikalla oli muitakin uupuneita matkalta selvinneitä. Kaikille kokemus oli yhteinen; taistelu oli vaatinut veronsa, mutta vaikeuksista oli selvitty.

Tampereen maratonilla koin pitkästä aikaa, kun kaikki ei menekään aivan suunnitellusti. Tästäkin kuitenkin selvittiin. Googlasin jälkeenpäin syytä rintakivulle. Selvisi, että kyseessä lienee ollut jonkin alavatsan lihaksen (esim. pallea) kramppi, josta kipu on aiheutunut. Syy olisi varsin perusteltu, koska ehkäisykeinoksi mainittiin keskivartalon treenaaminen, mitä en kesällä ollut tehnyt käytännössä lainkaan. Treenaamattomuus saattoi siis johtaa esimerkiksi pallean kramppaamiseen juostessa suhteellisen kovaa vauhtia. Viimeistään tästä opin, että koko kehon lihaskuntoa lienee siis treenattava kokonaisvaltaisemmin tulevaisuudessa, jos (ja kun) on tarkoitus vielä yrittää maagista kolmen tunnin alitusta.

Tämä ei todellakaan jää tähän. Pikemminkin jäi fiilis, että pitäisi yrittää pian uudestaan, koska tulos jäi sangen vaatimattomaksi. Seuraava maraton lienee ensi vuoden puolella.

Statistiikkaa nettoaikoina:

Väli	10,5 km:n väliaika	Kokonaisaika (sijoitus miesten sarjassa)
S - 10,5 km	0:47:52	0:47:52 (17)
10,5 km - 21 km	0:50:05	1:37:57 (17)
21 km - 31,5 km	1:03:41	2:41:38 (48)
31,5 km - F	1:01:33	3:43:10 (45)

Kangasala Triathlon

Kesän toinen urheilusuoritus vei pyöräretkelle Kangasalle, missä järjestettiin paikkakunnan ensimmäinen triathlon. Kahdesta matkavaihtoehdoista sopivammaksi valikoitui viime kesän Kukkia triathlonin perusteella Kunto+ (viitattu 26. heinäkuuta 2015), jossa matkana olisi 1000 metriä uintia, n. 30 km pyöräilyä ja 8 km juoksua. Kunto-sarja olisi ollut puolet lyhyempi. Kunto+ - helppo nakki, kuvittelin.

Kisa vaikutti kilpailuhenkisemmältä kuin viime kesänä Kukkialla. Mukana oli Suomen huipputriathlonisteja, ja matkalla kilpailtiin ihan tosissaan - vaikkakin pilke silmäkulmassa "takarivin amatöörisarjassa". Uinnin lähdössä oli tarkoitus järjestäytyä jollain tavalla "lähtöryhmittäin" 25 hengen riveihin. Riveistä ei tainnut ainakaan vedessä olleen näkökulmasta olla tietoakaan. No, eipä tuo juur haitannut. Nopeimmat osasivat joka tapauksessa mennä aivan eturiviin.

Uinti vaikutti varsin helpolta. Jäin kauas kärjestä, mutten ole mitenkään erityisen nopea uimari. 1000 metriä jaksoin kuitenkin helposti. Olin ennen tapahtumaa treenannut avovesiuintia Rauhaniemen kansankylpylässä (laiturien väli n. 70 m), missä uin ennen treeninkevennystä noin puolentoista kilometrin matkoja. Samalla karaistuin veden lämpötilaan (n. 15 °C). Päätin ennen kisan uintia, että uin samoin kuin treenaisinkin, eli ihan maltillista vauhtia; olisihan tarkoitus vielä pyöräillä ja juostakin.

Pyöräily sujui ongelmitta, vaikka unohdinkin ottaa huoltovermeet vaihdosta mukaani - viime vuonna niitä ei ollut mukana koko kisamatkalla. Citypyörällä (Tunturi Tango vm. 2004) ei kauhean nopeasti sotketa, mutta jotenkin kuitenkin. En edes ollut pyöräilyosuuden hitain!

Tankkasin nestettä pyöräilyosuuden aikana. Sää oli poutainen ja kohtuullisen lämmin. Olin "urheilujuomaani" suolaa, hunajaa ja vettä. Lisäaineiden tarkoitus oli, että neste imeytyisi hiukan puhdasta vettä helpommin, ja että juomassa olisi hiukan mineraaleja; keho menettää suolaa ja muita hivenaineita hikoillessaan. Juoksu oli vielä tulossa, ja se pitäisi kestää kramppaamatta.

Juoksu alkoi hyvin kuten viime vuonnakin. Jalat eivät tuntuneet sen tönkömmiltä kuin normaalistikaan. Pieneksi ongelmaksi osoittautui vauhti. Syke oli korkealla pyörän selästä noustessa eikä laskenut vaihtoalueella. Aloitinkin juoksun hiukan liian kovaa, koska noin kolmen kilometrin kohdalla iskivät kramppituntemukset reisiin. Ne eivät krampanneet, mutta alamäissä oli pakko himmata vauhtia, jotteivat ne kramppaisi oikeasti. Juoksin edelleen, mutta hiukan "vajaalla teholla". Pyöräilyn rasitus siis tuntui nyt jaloissa. Olin ilmeisesti polkenut hiukan tarmokkaammin kuin viimeksi.

Näin juoksijan näkökulmasta oli lenkki hauska suoritus. Jos uinnissa ja pyöräilyssä muut ohittivat minua, niin nyt asetelma oli kääntynyt päälaelleen: muita tuli selkä edellä vastaan jatkuvalla syötöllä. Harmitti hiukan, että reidet olivat niin finaalissa. Olisi ollut kivaa juosta vielä kovempaa. No, näinkin oli ihan hyvä. 8 kilometrin juoksun loppuaika oli 38:04, mikä oli ihan kohtuullista vauhtia, kun huomioidaan, että tätä oli jo edeltänyt pyöräily ja uinti.

Järjestelyt toimivat ihan hyvin, vaikka tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Hiukan pelättiin, miten liikenteenohjaus toimii, koska kovin moni ei tuntenut Kangasalaa. Liikenteenohjaus petti minulla kerran: 8 kilometrin juoksun kääntöpaikalla meinasin juosta ohi kääntöpaikasta. Edelläni mennyt kaveri ehti vielä pidemmälle, kunnes huusin hänelle "käännytään!", kun äkkäsin, että olemme menossa ohi kääntöpaikasta. Tämä oli ainut kerta minulla, kun järjestelyt eivät toimineet. Kääntöpaikasta annettiin urheilijoille ohjeet kisainfossa ennen starttia, mutta eihän sitä enää kukaan muistanut kesken matkan. Minusta paikalla olisi pitänyt olla selkeä opaste (esimerkiksi taulu tms.) kääntöpaikasta.

Statistiikkaa:

Osuus	Väliaika	Kokonaisaika
Uinti 1000 m + juoksu vaihtoalueelle	0:21:51 (48)	0:21:51 (48)
Vaihto uinti -> pyöräily	0:02:38 (48)	0:24:29 (49)
Pyöräily 30 km	1:02:17 (54)	1:26:46 (55)
Vaihto pyöräily -> juoksu	0:01:13 (41)	1:27:59 (54)
Juoksu 8 km	0:38:04 (12)	2:06:03 (39)

Loppusijoitukseni oli miesten sarjassa 39/68 maaliinpäässeestä.

Tuttuja paikkoja

Ruotsissa tuntuu kovin kotoisalta näin pääkaupunkiseutulaisena. Tuttuja paikannimiä vilistää silmissä tuon tuostakin. Ohessa pari esimerkkiä, jotka hymyilyttivät kovasti.

Haaga on täälläkin!


Vaskivuorentie!

Jukolan yössä

Osallistuin Jukolan viestiin viikonloppuna. Suunnistus on vienyt tietyllä tavalla mukanaan - eikä vähiten aktiivisen seuratoiminnan vuoksi. :) Tämän seurauksena on tullut osallistuttua useampiinkin kisoihin. Nyt tie vei lopulta tähän Suomen suurimpaan suunnistustapahtumaan.

En oikein tiennyt, mitä odottaa. Olin kuullut vain tarinoita Jukolasta ja sen juoksemisesta. Tarttumapinta kuitenkin puuttui. Lauantaiaamuna paikalle saapuessani paikalla ei vielä ollut suurta tungosta. Tunnelma alkoi kuitenkin sähköistyä aamupäivän edetessä ja Venlojen startin lähestyessä.

Jukola alkoi illalla auringon laskiessa. Lähtölaaki ammuttiin klo 23, jolloi avausosuus alkoi. Valo kajasti kumpareen takaa, kun otsalamppuiset juoksijat lähestyivät.


Selostus kuului radiosta omalta kanavaltaan. Olin aiemmin kuullut, että selostaja tosiaan hengailee itse metsässä ja joutuu siksi kuiskaamaan, jottei paljastaisi kriittistä tietoa ohikiitävile juoksijoille. Näin tosiaan myös oli! Yle näytti myös suoraa lähetystä, jota esitettiin kisapaikalla valotaululta. Tunnelma alkoi tiivistyä. Omaksi osuudekseni tulisi aamulla juostava ankkuriosuus, jolle lähtisin yhdeksältä yhteislähdössä. Nopeimmat joukkueet olisivat jo tuolloin maalissa.

Yö oli melkoista torkkumista pääosin jännityksen vuoksi. Mitenkähän selviäisin? Lisäksi lauantaina ristiselkäni oli ollut aivan jumissa jostain syystä, ja pelkäsin, että joutuisin jättämään koko leikin sikseen. Maltoin kuitenkin, ja halusin odottaa aamuun. Jos selkä tuntuisi pahalta silloinkin, en lähtisi matkaan.

Aamulla satoi vettä. Selkä oli edelleen hieman jännittynyt, mutta se oli mielestäni riittävän hyvässä kunnossa, että voisin vaikka sitten rauhallisesti edeten selvitä radasta. Läksin aamupalalle ravintolamaailmaan kimpsuneni ja kampsuineni. Lauantain aurinko ja lämpö oli vaihtunut koleaan sateeseen. Tuumailin, ettei sade sinänsä haittaisi, mutta koleus olisi hiukan epämiellyttävää. Tämäkin olisi tosin ongelma vain paikallaan istuessa; metsässä ei ehtisi kylmä tulemaan, koska syke olisi varmasti korkealla koko ajan.

Sain viikonloppuna mielettömästi ohjeita seurani konkareilta. Suurmestarit ohjeistivat noviisille, miten kannattaa juosta, ja miten homma käytännössä etenee. Sunnuntaiaamuna sain viimeiset vinkit. Sitten vain sadeviitta niskaan ja lähtöpaikalle ottamaan alkulämpöä ennen ankkuriosuuksien yhteislähtöä!

Lähtöpaikalla lämmitellessä selkä tuntui lämpenevän. Kipu ja jomotus hälvenivät juoksuaskelia ottaessa. Tähän mut on luotu. Juoksemaan. Fiilis nousi kivun hävitessä. Ei muuta kuin baanalle! Jännityskin tuntui helpottavan, kun tiesin, että pääsen matkaan, vaikka eilen tilanne oli näyttänyt huomattavasti pahemmalta.

Matka alkoi aikamoisessa tungoksessa. Vain kolmisensataa jätkien joukkuetta oli tullut maaliin ennen yhteislähtöä, jossa lähti matkaan noin 900 joukkuetta. Ruuhka oli myös sen mukainen. Sijoituksia olisi voinut parantaa pyrkimällä lähdössä mahdollisimman alkupäähän letkaa, koska alkupää myös etenisi rataa nopeammin. Alkukiihdytyksessä oli myös luettava karttaa, ja oli fiksumpaa katsoa hiukan karttaa, jotta tietää, mihin suuntaan lähteä ns. K-pisteeltä, johon alkuviitoitus päättyy ja josta varsinainen suunnistus alkaa.

Olin kuullut, että Jukola on pääasiassa letkassa juoksemista, jossa kärki suunnistaa, ja loput tulevat perässä, jos pysyvät. Tämä havainnollistui selvästi minullekin matkalla. Pari ensimmäistä rastiväliä meni vielä totutellessa menoon suurmestarin "johdolla", mutta ensimmäisen hajontarastin jälkeen olin omillani. Ei kulunut kauankaan, kun aloin kysellä vieruskavereilta rastinumeroita ihan itsekseni. Muut tekivät samoin, ja homma kuuluu pelin henkeen Jukolassa. On kannattavampaa suunnistaa porukassa, vaikka virallisesti yhteistyö lieneekin kielletty. Sijoituksista tuhannen paikkeilla "taisteltaessa" ei kuitenkaan enää ole niin väliä, jeesaako toista vai ei, ja juoksijat auttavatkin toisiaan ihan mielellään. Mieleeni jäi homman letkeys ja lämminhenkisyys; kun vain malttoi avata suunsa, niin kyllä muut vastasivat. Lörpötelläkin sai.

Matka eteni joutuisasti. Ensimmäisen juomarastin jälkeen oli kestävyysjuoksijankin mielestä liian pitkä matka seuraavalle juomarastille. Näiden välissä oli monta rastia, joista muutaman välillä todella pitkät välit. Kun matkaa lisäksi taitetaan maastossa, on juokseminen raskasta, ja mehut hupenevat miehistä äkkiä. Lähetin tästä palautetta järjestäjille, koska nestehukka (eli jano) oli melkoinen seuraavalle juomarastille päästessä.

Ankkuriosuuteni oli nimellispituudeltaan hiukan alle 15 kilometriä. Loppua kohti juokseminen alkoi käydä voimille. Kallioilla tasapainoileminen ja ojien ylittäminen oli kuluttanut voimat. Muutama kilometri ennen maalia alkoi tuntua, että jos ylämäkeä tulee vielä paljon, kramppaavat etureidet. Kunto kuitenkin kesti koko rääkin ja vielä ihan kohtuullisessa ajassa. Matkalle mahtui muutama pikkupummi rasteilla, mutten hävinnyt niillä kuitenkaan kuin korkeintaan minuutteja. Kokonaisuutena nostin joukkueeni sijoitusta juoksullani noin 60 sijaa. Todettakoon, että sijoituksemme oli huikeasti 1457/1518 maaliinpäässeistä miesten joukkueista. Saimme hyväksytyn suorituksen, ja kaikki pääsivät ehjinä perille. Matkalle mahtui megapummia ja ties mitä muuta, mutta maaliinpääsy ja yhdessä homman hoitaminen oli koko systeemin suola!

Kokonaisuutena tapahtuma oli hieno! Jukolassa on aivan omanlaisensa fiilis. Joukkueena juokseminen on hienoa puuhaa, kun saa jännittää muiden suorituksia, ja itsekin pitäisi onnistua. Muissa kilpailuissa juostaan tyypillisesti vain "omana itsenään", mutta minusta hommaan tulee hiukan lisämaustetta, kun oman joukkueen tulos on omastakin suorituksesta kiinni. Ensi vuonna uudestaan!

EDIT: Juha Itkonen kirjoitti blogissaan Jukolasta hyvin. Allekirjoitan hänen näkemyksensä täysin!

Turku Airshow

Kesäkuun Ruotsin-työkeikan aikana Turun lentoasemalla pidetty lentonäytös, jonka yhteydessä pidettiin suomalaisen lentosimuporukan kokoontumisajot. Kokoontumisajoista ei tämän enempää, mutta lentonäytöksessä kameran suljin kävi kuumana. Sää oli harmaa, mutta se ei lentokonespottereita estänyt.

Amerikkalaiset olivat tuoneet paikalle C-17 Globemaster III -kuljetuskoneen. Koneen rahtitilaa pääsi hämmästelemään, jos malttoi jonottaa.


Ruotsalaiset esittelivät Saabin JAS 39 Gripeniä. Gripen esiintyi myös viime vuonna Oulussa. Tiheällä esiintymisellä lienee tarkoituksensa, koska Gripenin modernein versio on yksi vaihtoehto Suomen ilmavoimien seuraavaksi hävittäjäksi Hornetin jälkeen.


DC-3-kuljetuskoneita oli näytillä kaksin kappalein. Etualalla ruotsalaisomisteinen "Fridtjof Viking" (SE-CFP) ja takana suomalaisille tutumpi "Lokki" (OH-LCH).


AIM-9X-infrapunaohjuksen hakupää. Ohjuksen X-versio on varsin ketterä ohjattavalla suihkusuuttimellaan, ja ohjus voidaan ampua huomattavasti oman koneen lentosuunnasta sivuun.


Amerikkalainen Sniper XR -maalinosoitussäiliö F-16C-hävittäjän kyljessä. Tällaisella mm. osoitetaan kohteita laserpommeille.


Yllämainittu säiliö köllötteli näin seksikkään härvelin kyljessä. Kyseessähän on tietenkin F-16C-40!


Royal Norwegian Historic Squadron teki kulttuuritempun ja toi paikalle MiG-15 UTI -suihkukoneen Karjalan lennoston maaleissa. "Mukelo" toimi aikoinaan esinäytöksenä ilmavoimien hävittäjälentäjille ennen siirtymistä MiG-21-hävittäjään. Mukelo myös lensi Turun näytöksessä.



Yhdysvaltain ilmavoimat oli tuonut paikalle myös KC-135-ilmatankkauskoneen. Kone kuuluu sadanteen ilmatankkauslaivueeseen.


Päivän päätähtenä oli Turkish Stars, joka lentää pienikokoisilla F-5-hävittäjillä.


Midnight Hawks nousee taivaalle sään seljetessä.


Päivän viimeinen esiintyjä oli Baltic Bees, joka lentää tsekkiläisvalmistesella L-39-koulukoneella.


Loput kuvat ovat nähtävillä täällä. Ilmailukesä on polkaistu käyntiin.

Ruotsin erikoisuuksia, osa 1

ICAssa tallustellessani osui silmään pari hauskaa yksityiskohtaa. Kassalla vastaan tuli näin hieno härveli:



Kyseinen aparaatti laskee ilmeisesti valmiiksi vaihtorahan ja palauttaa sen asiakkaalle peliautomaatin tavoin. Myyjä syöttää asiakkaan antaman setelin laitteelle (takana näkyvä pöytä, jossa lukumerkinnät), ja laite runksutta aikansa ja töräyttää kolikot etupaneelin lokeroon. Jännää! En ole vielä päässyt kokeilemaan värkkiä, koska olen aina maksanut kortilla, mutta ihan mielenkiinnosta pitäisi jollain kauppareissulla maksaa käteisellä laitteen kokeilemisen ilosta. On se hieno!

Samaisen ICAn ulko-ovilla oli tällaisia automaatteja. Vasemmanpuoleisesta saa puutteellisella ruotsintaidollani suomennettuna reseptittömiä lääkkeitä. Keskimmäisestä saa vissiin tupakkia ja partateriä (rakblad-sanan käännös piti jo googlettaa). Oikeanpuoleisesta saa ihmekamaa nimeltään nuuska. Hämmentävää, miten sitä myydään Ruotsissa ihan päivittäistavarakaupoissa, kun taas Suomessa moista ei saa laillisesti mistään muualta kuin ruotsinlaivalta sen seilatessa rakkaan länsinaapurimme aluevesillä.



Ei Västeråsissa onneksi ole koko ajan satanut. Tänään paistoi aurinko. Puistossa oli mukavan rauhallista. Olisi melkein pidettävä kameraa mukana. Nämä kuvat otin kännykkäkameralla.



Väsymys painaa. Työpaikalla kysyin eräältä toiselta urheilijalta, olisiko Västeråsissa uimahallia. On toki. Mälarenin rannalla keskustan lähellä on Lögarängsbadet, jossa kävin tänään. Siellä oi hieno 50 metrin allas. Ei tarvinnut tehdä ihan niin paljon käännöksiä kuin Tampereen Pyynikin "kotihallissa".

Ruotsissa

Hieman yllättän sain työkomennuksen Ruotsiin Västeråsiin. Maailmanmatkaajana en moisesta hätkähtänyt, vaan tuumasin, että sinne vain. Noin viikon varoitusajalla järjestyi kaikki tarvittava. Maailma kutsui jälleen noin neljän vuoden tauon jälkeen.

Menolennon pulkkana toimi Saab 2000, tuo Ruotsin lahja ilmaliikenteelle. Tämä yksilö (SE-LOM) on ilmeisesti ehtinyt jo seisahtaa varastoitunakin. Nyt se kuitenkin paistatteli Pirkkalan platalla aamuauringossa.



Erikoisuutena mainittakoon, että Saab 2000:ssa ei ole penkkiriviä nro 13, vaan se jätetään väliin. Liekö sitten taikauskoa, vai mahtaisiko moisella rivinumerolla varustettu kone mennä kaupaksi kaikille. Jalkatilaa tämän sardiinipurkin penkkikonffiksessa oli hyvin, mistä pisteet ruotsalaisinsinööreille.



Västerås sijaitsee noin sata kilometriä Tukholmasta luoteeseen. Tämän matkan taittaisin bussilla, kunhan lento vain saapuisi ajallaan. Aikataulujen mukaan vaihtoaikaa pitäisi olla puoli tuntia, minkä odottaisin riittävän laukun hihnalta noutamisineen.

Menolennolla Suomen aurinkoinen sää vaihtui Ruotsin kaatosateeseen. Jostain kummam syystä koneessa odoteltiin Arlandan platalla noin kymmenen minuuttia, ennen kuin koneesta päästiin ulos. Yhtäkkiä puoli tuntia vaihtoaikaa hupeni kummasti. Kassi ja bussin lähtöpaikkakin pitäisi vielä löytää jostain. Laukku oli kauhukseni tietysti kauimmaisella hihnalla. Exit oli tietenkin juuri vastakkaisessa päässä hihnastoa kuin mihin kassini tuli; sai vetää varsinaista munaravia Arlandan laakeilla käytävillä bussiin ehtiäkseni. Bussipysäkki löytyi onneksi yllättävän helposti, ja luppoaikaakin jäi vielä kokonaista viisi minuuttia. Tuossahan olisi vielä hörpännyt vaikkapa pullakahvit. Niin tai näin, menomatkan kaksi ensimmäistä osuutta olivat putkessa. Linja-autossa oli aikaa nukkua. Yöunet olivat jääneet lyhyiksi. Olin ainut matkustaja koko bussissa.

Västeråsin asemalla tuntui jotenkin kotoisalta: tässä tilanteessa olen ollut aiemminkin. En oikein tiennyt, mihin pitäisi mennä ensimmäiseksi kimpsuineni ja kampsuineni. Vettä satoi edelleen kuin saavista kaatamalla. En halunnut lähteä seikkaileman työpaikalle romuineni, vaan ajattelin, että haluan niistä eroon. Niinpä soitin majapaikkani respaan kysyäkseni, voisinko viedä matkatavarani sinne odottamaan. Onneksi respa oli auki jo näin aamukahdeksalta, ja sain kamat sinne. Respa jaksoi selvittää, miten pääsisin työpaikalleni, jonne olisi nelisen kilometriä. Matka olisi käveltävissä, mutta bussiin kannattaisi ehkä hypätä. Bussilinjakin selvisi, ja nyt olisi vain talsittava matkan varrella olevalle bussipysäkille. Tuntui todella kevyeltä jätettyäni raskaat kassit respaan!

Satoi edelleen, kun kävelin puhelimen kartan avustuksella kohti työpaikkaa. Päätin, etten halua kastua läpimäräksi, ja hyppään bussiin. Muistin Suomesta, että busseissa olisi maksettava kertalippu käteisellä. Minulle oli kuitenkin jäänyt aiemmilta Ruotsin-reissuilta käsitys, että maassa voi maksaa kortilla melkein missä tahansa. En ollut nyt nostanut käteistä automaatista. Niinpä päätin kokeilla onneani, ja pysäytyin seuravan lähestyneen bussin. Yllätysekseni huomasin, että kuljettajan edessähän pönöttää korttimaksupääte! Herranjestas! Tämä se on edistystä! Pääsin bussiin maksamalla lipun Visa Electronilla. En olisi ikinä uskonut, että moinen onnistuu, mutta nyt homma toimi. Ja kun tarkemmin asiaa ajattelin, niin aamun pikavuorobussissakin taisi olla korttimaksupääte. Nyt jäi käsitys, että korttimaksamisessa Ruotsi on valovuoden muita (Suomi, Keski-Eurooppa) edellä.

Barcelonassa

Tuumasin syksyn Reykjavikin-keikan jälkeen, että voihan maratonin juosta alkuvuonnakin, jolloin talven juoksutreeni (pyöräily jää pois liukkauden vuoksi, vaikka nastat onkin keksitty) pääsee oikeuksiinsa. Kyselin vinkkejä, missä maraton kannattaisi juosta. Sain monia vaihtoehtoja, mutta Barcelonaa kehuttiin parikin kertaa. Lisäksi Barcelonaa kehuttiin jo turistikohteenakin taskuvarkaistaan huolimatta, joten päätös oli aika helppo lopulta.



Maratonia edeltänyt viikko kului leväten. Matkustin Barcelonaan muutamaa päivää ennen, jotta ehtisin ihmetellä kaupunkia ja sen nähtävyyksiä. Juoksemaan en kuitenkaan lähtenyt ennen kuin vasta sunnuntaiaamuna, jolloin maraton juostiin. Lauantai-ilta kului ranskalaisperheen kanssa illallisella (jäbät olivat lähdössä myös maratonille).



Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena, mutta viileänä. Lämpötila oli jonkin verran alle kymmenen astetta, mutta auringon noustessa ilma lämpenisi todennäköisesti lähelle 15 astetta, mikä olisi likimain ihanteellista kestävyysjuoksulle. Olin hankkinut aamupalaa, jota mutustelin hostellin aulatilassa. En edes jaksanut syödä kaikkea, mutta söin toki riittävästi. Loput pöperöt jäisivät syötäviksi juoksun jälkeen.

En ollut juossut liki viikkoon ennen maratonin lähtölaukausta. Uumoilinkin, että vauhti saattaisi aluksi olla hieman hakusessa, ja päätin seurata muutamalla ensimmäisellä kilometrillä kilometrivauhtiani. Pikaisesti lähdön jälkeen laskin päässä "aikani kuluksi", että kolmen tunnin tavoiteajalla kilometriajaksi tulee 40 kilometrillä suuruusluokkaa 180 min / 40 km ~ 4 min 30 s, mikä tarkoittaisi kymmentä kilometriä noin 45 minuuttiin. 3:20:00-loppuaikaan vastaava lukema olisi tasan 5 minuuttia. Lisäksi oli muistettava, että viimeisiin kahteen kilometriin kuluisi suuruusluokkaa 10 minuuttia. Todellisen kilometriajan olisi siis oltava nopeampi, jotta kolmen tunnin tavoite täyttyisi. Realistina kuitenkin ajattelin, etten nykykunnollani yltäisi aivan kolmeen tuntiin, mutta lähelle sitä voisi olla mahdollista päästä. Päätin juosta aluksi hieman hitaammin, jotta jaksaisin lopussa paremmin.



Eka kymppi eteni lämmitellen. Seurasin kilometrivauhtiani, ja olin likimain ensimmäisen päässälaskuni vauhdissa. Vauhti tuntui sopivan kevyeltä. Juoma-asemia tuli vastaan sopivaan tahtiin. Noin kuuden kilometrin kohdalla ohitettiin Camp Nou, FC Barcelonan kotipyhättö, jossa paikallinen futisylpeys ottaa mittaa muista suurseuroista. Camp Nou jäi lopulta yhdeksi harvoista nähtävyyksistä, jotka muistan juoksusta. Reitillä kylläkin ohitettiin useita Barcelonan kuuluisia nähtävyyksiä. Esimerkiksi Sagrada Familiaa en huomannut, vaikka mitä ilmeisimmin olen ohittanut sen reitillä. No, semmosta se keskittyminen on.

S-5: 00:24:25 (00:24:25)
5-10: 00:22:18 (00:46:43)[00:46:43]

Toinen kymppi eteni muitta mutkitta. Vauhti kiristyi selvästi. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta Barcelonan aamussa. Yleisöä oli kerääntynyt reitin varrelle kiitettävä määrä, vaikka oli varsin aikainen sunnuntaiaamu. Kannustuksesta on annettava iso käsi espanjalaisyleisölle!

10-15: 00:21:48 (01:08:31)
15-20: 00:22:06 (01:30:36)[00:43:54]

Kolmas kymppi sujui samoin kuin toinenkin. Tuntui edelleen hyvältä - ehkä jopa liiankin. Tässä olisi pitänyt luultavasti hieman himmata vauhtia. Moinen ei kuitenkaan käynyt matkalla mielessäkään. Tavoitevauhti näytti pitävän toistaiseksi, ja ajattelin, että nyt mennään.

20-25: 00:21:12 (01:51:47)
25-30: 00:21:26 (02:13:13)[00:42:38]

Viimeisellä kympillä noin 35:n kilometrin kohdalla nousi kuuluisa seinä vastaan. On uskomatonta, miten suhteellisen lyhyellä matkalla tunne muuttuu lennosta todelliseksi taisteluksi väsymystä vastaan. Yleisön kannustuksen voimalla oli kuitenkin taisteltava loppuun asti. Yleisöä oli kertynyt yhä enemmän reitin varrelle aamun valjetessa. Nyt oli jo lähes keskipäivä. Oli jaksettava juosta loppuun asti. Kävely ei olisi vaihtoehto.

30-35: 00:23:16 (02:36:29)
35-40: 00:23:18 (02:59:47)[00:46:34]
40-F: 00:10:54 (03:10:40)



Maaliin saapui uupunut mies. Hymyilytti; jaksoin loppuun asti, vaikka viimeiset kilometrit olivatkin melkoista taistelua. Toimitsijat antoivat aplodit maaliin päässeille. Tämä nosti hymyn suupielille, vaikken aivan ehtinytkään Reykjavikin ennätykseeni (3:10:11). Hävisin sille siis kokonaiset 29 sekuntia. 29 sekuntia 42 kilometrin rykäisyllä! Jäi melkoisen pienestä kiinni. Juoksin nyt taktisesti jo paljon paremmin, koska jaksoin hyvin 35 kilometriin asti. Hieman lisämalttia vielä, niin ennätys paranee selvästi. Kokemus oli kokonaisuutena mahtava!