1. kesäkuuta 2011

Kaikki tarvittavat viranomaisasiakirjat ovat nyt plakkarissa ja toimitettuina niitä tarvinneille tahoille. Onnistuin jopa voittamaan kilpajuoksun aikaa vastaan, kun viimeinen lafka, johon olin aamupäivällä (ja koko päivänä ylipäätään) menossa, meni kiinni lounaan ajaksi klo 1200, ja astuin ovesta sisään klo 1150. Aikaa jäi siis vielä ruhtinaalliset 10 minuuttia. Sain asiani hoidettua kuitenkin nopeasti, ja virkailijat pääsivät sapuskalle ajoissa.

Ensimmäiseksi menin aikaisin aamulla paikalliseen KELAan (Kundenzentrum), missä minun oli virallisesti rekisteröidyttävä Hampurin asukkaaksi (Meldebescheinigung). Jono oli tiskille vähintään valovuoden pituinen, ja vuoronumeron saatuani ehdin mm. ottaa passikuvia erilaisia lipukkeita varten, käydä Lidlissä ostamassa prepaid-puhelinliittymän ja ostaa koko päiväksi julkisiin kulkuvärkkeihin lipun. Tämän jälkeen hipsin takaisin, ja jonossa edelläni oli "enää" n. 10 asiakasta, mikä oli siedettävää. Rekisteröitymislysti jopa maksoi 10 euroa, mutta ilmeisesti byrokratian rattaita rasvataan tällaisella pienellä verenimennällä. Maassa maan tavalla, kuten tavataan toisinaan kliseisesti todeta...

Seuraavaksi sunistelin metrolla paikallisen verokarhun (Finanzamt) pakeille. Saan työstäni palkkaa, joten veroa on maksettava. Tuloveroa en maksa palkan mataluuden vuoksi, mutta ilmeisesti nyt on kyse jonkinlaisista yleisveroista, jotka kaikkien on maksettava tuloista riippumatta. Sain lopulta kolmen vartin odottamisen jälkeen käteeni ilmeisesti paikallisen verokortin (Steuerbescheinigung), josta en kuitenkaan ymmärtänyt tuon taivaallista. Kyseinen lappunen oli lisäksi jätettävä työnantajalleni, joten en ehtinyt ihmetellä sitä juurikaan. Eivätköhän asianosaiset kuitenkin tiedä, mitä kyseisellä paperilla tehdään.

Kello alkoi lähennellä puoli kahtatoista aamupäivällä, ja kauhukseni huomasin, että paikallinen opiskelijajärjestön toimisto (Studierendenwerk) menee kiinni klo 1200 avautuen uudelleen klo 1400. Ajattelin, että ehdin hyvin metrolla lähimmälle asemalle ja kävellä perille ennen sulkeutumista. Hyökkäsin päätä pahkaa ensimmäiseen lähimmälle asemalle ajaneeseen metroon, ja asemalta pyyhälsin usainboltmaista vauhtia kyseisen tönön osoitteeseen. Hetken pyörin eri toimistoissa kuin pieru nahkahousuissa, kun en meinannut edes löytää portaikkoa, josta pääsin vaadittuun kerrokseen ja edelleen toimistoon. Kysyvä ei kuitenkaan tieltä eksy, ja löysin perille sopivaan aikaan. Studierendenwerkissä käyminen ei olisi ollut työni kannalta pakollista, mutta sain sieltä lipukkeen, jolla voin ostaa opiskelijahintaisia lippuja HVV:n (paikallinen HSL) kulkuneuvoihin, joita ovat bussit, metrot ja lautat. Taistoissa ravaamisella lienee siis jossain määrin parantava vaikutus: kunto kohoaa, lippujen hinnat alenevat, ja ennen kaikkea vitutuksensietokyky kasvaa neljänteen potenssiin.

Opiskelijalipukkeen saatuani päätin suunnata työmaalle. Tuumasin, että ehtisin vielä lounastaa työmaani ruokalassa. Paskan ketut, kun se mokoma oli mennyt jo kiinni, kun ehdin paikalle. Siispä piti etsiä lounaspaikka muualta. Minulle suositeltiin Finkenwerderissä olevaa pientä italialaispaikkaa, johon sitten lähdinkin. Paikka oli pieni koppi Finkenwerderin pääkadun varrella, ja sen työntekijät olivat mukavilta vaikuttaneita nuoria. Söin Spaghetti Aglio e Olion, joka oli ihan hyvä annos pikalounaaksi.

Lounaalta suuntasin jälleen töihin. Pikku hiljaa on aika tutustua työkavereihini. Erään kaverin kanssa juttelin viimeisen puolentoista tunnin ajan ennen kotiinlähtöäni. On kiva tietää, millaisen koulutuksen muut ovat saaneet, ja miten he ovat FST:lle päätyneet. Kaikilla ei ilmeisestikään ole edes lentoteknistä taustaa, vaan osa tulee muilta aloilta mukaan. Toisaalta tämä on täysin ymmärrettävää, koska FST keskittyy lentokoneiden järjestelmien tutkimiseen, jolloin esimerkiksi aerodynamiikkaa (virtausmekaniikka) tai lentokonerakenteita (lujuusoppi) ei tarvita juurikaan, vaan vaikkapa automaatio- ja säätötekniikan, tietotekniikan ja elektroniikan osaaminen on hyvä juttu.

Töistä palatessani sain kokea ensimmäisen kerran bussissa Hampurin iltapäiväruuhkan. Matka nimittäin kesti pitkään, vaikkei matkan pituus ollut kummoinenkaan. En tosin tarkistanut kestoa, koska torkahdin bussissa. Työkaverini oli varoittanut liikenneruuhkasta, mutta kokeilinpa onneani. Ilmeisestikin pyörä-lautta-yhdistelmä lienee huomattavasti nopeampi tapa päästä kotiin työpaikalta ruuhka-aikaan.

Illalla juoksin ensimmäisen lenkkini. Oli ihan mukava juosta, koska autoja ei ollut ruuhkaksi asti liikenteessä. Olin käynyt edellisenä iltana tutkimassa paikkoja, ja varmistin reitin vielä ennen illan kipitystäni. Juoksin lopulta hieman yli puoli tuntia, ja reitin keskiosuus oli Elben rannalla. Kun pidennän matkaa, jatkan vain pidemmälle rantaa pitkin ja käännyn jossain vaiheessa takaisin. Satama ja ranta-alue tullee tutuksi vähitellen.