Nukuin torstain ja perjantain välisen yön todella huonosti. Uni oli katkonaista, ja aamulla niska oli aivan jumissa. Kävin aamulla noin yhdeksän aikaan aamupalalla, muttei tehnyt mieli syödä mitään. Söin hieman hedelmäsalaattia ja join mehua. Väsytti edelleen, ja päätin, että painun takaisin pehkuihin, jotta saisin levättyä edes jotenkin. Heräsin uudemman kerran vasta joskus iltapäivällä. Tällöin piti lähteä hakemaan kilpailunumeroa ja muuta täysin asiaankuulumatonta härpäkettä kilpailukeskuksesta. Matkani varsinainen tarkoitus oli siis osallistua Reykjavikin maratonille, joka juostaisiin lauantaiaamuna.
Perjantain lepo tehosi. Juoksin vielä illansuussa kevyen kuuden kilometrin lenkin pieneksi herkistelyksi. Lenkki herätti kunnolla, koska tuntui, että olin ollut koko päivän ikään kuin pöhnässä. Olin ollut jo muutaman päivän treenaamatta, ja ajattelin, että on pakko kokeilla vaihteeksi, miltä juokseminen tuntuu. Hyvältä tuntui.
Lauantaiaamuna väsymys oli tipotiessään. Aamupalaa mutustellessani hostellissa näkyi muitakin trikooasuisia ihmisiä. Hekin olivat mitä ilmeisimmin tulossa juoksemaan. Eräs mies oli tullut "Honkajoelta" asti juoksemaan maratonin Islantiin. Eräs ikäiseni hollantilainen mimmi oli tullut juoksemaan puolimaratonia Skotlannista. Samanlaisia hulluja olimme kaikki.
Kilpailu alkoi hyvin. Hifistelijänä olin laskenut etukäteen, että kolmeen tuntiin vaadittaisiin noin 4 min 15 s -kilometrivauhtia, mikä tarkoittaisi 10 kilometrin väliaiana noin 42 min 40 s. En pitänyt tätä nykykunnolleni realistisena, mutta kohtuullinen ohjenuora se voisi olla. Pikemminkin tavoitteeni olisi parantaa viime vuoden ennätystä (3:13:11) Brysselistä. Seurasin muutaman ensimmäisen kilometrin aikana kilometrivauhtiani. Jäin joka kerralla tuosta muutaman sekunnin. Vauhti tuntui kuitenkin kunnon puolesta ihan sopivalta, ja ympärillä muut menivät samaa vauhtia. Ekan kympin väliaikani oli 43:13.
Toinen kymppi sujui ensimmäisen tapaisesti. Matkalla oli jonkinlainen ylämäkikin, jonka kuulin jälkeenpäin olleen puolimaratoonareille jonkinlaisen koitoksen. Ei se mun mielestä mitenkään kummallinen ollut Tampesterin Lukonmäen jälkeen. Hervantaan päästäkseen on päivittäin noustava "huipulle". No, kintut olivat ainakin tottuneet ylämäkiin, eikä tämä mäki miestä hetkauttanut. 20 kilometrin väliaikani oli 1:26:29 (10 km 43:26). Hetkistä myöhemmin puolimaratonin väliajaksi tallentui 1:31:05. Meno jatkui samassa porukassa kuin aiemminkin. Ei hätiä mitiä.
Kolmas kymppi osoitti, että kunto olisi kohdillaan, muttei vielä aivan kestäisi näin kovaa kyytiä maaliin. Vauhti hidastui jonkin verran. Edellä menneen kaverin selkä erkani hitaasti, mutta varmasti. Väsymys alkoi hiipiä. Nyt piti vain purra hammasta ja taistella. Kramppituntemuksia ei ollut, mutta väsymys alkoi tuntua muuten. Pari juoksijaa tuli ohi. Vauhti oli kuitenkin sikäli edelleen sopivaa, että juokseminen sujui. Kolmenkympin väliaika oli 2:11:44 (10 km 45:15). Matkan luonne muuttui tällä kympillä etenemiseksi juoma-asemalta toiselle. Noin kolmenkympin kohdalla eräs norjalainen kaveri ohitti meikäläisen. Tuumasin hänelle, että hän menee lujaa. Toivotin tsemppiä loppumatkalle.
Viimeiset 12 kilometriä taisteltiin loppuun. Jokainen vastaantullut juoma-asema merkitsi maalin lähestymistä. Vauhti oli hidastunut edelleen, ja nyt menin oikeastaan peruskestävyyden voimalla. Joitakin juoksijoita tuli ohi, mutten antanut moisen haitata. Yllättäen edessä näkyi tuttu valkopaitainen mies. Sama norjalainen, joka oli ohittanut minut muutamaa kilometriä aiemmin, tuli nyt selkä edellä vastaan. Moikkasimme. Myöhemmin maalissa hänen kanssa jutustellessaan kuulin, että hänen jalkansa olivat krampanneet, ja hän oli joutunut hidastamaan vauhtiaan selvästi.
Reykjavikin rantaa kiertäessä fiilis nousi hieman. Keskusta ja Harpa näkyivät jo, ja tiesin, ettei enää olisi kovin monta kilometriä jäljellä. Noin kaksi kilometriä ennen maalia vilkaisin sekkariani. Se näytti noin kolmea tuntia. Väsyneen miehen pikainen päässälasku paljasti, että ehtisin ihan perussuorituksellakin alle viime vuoden tuloksen. Vanhaan satamaan saapuminen helpotti. Enää muutama sata metriä olisi jäljellä. Loppusuora aukesi. Yleisö kannusti molemmilla puolilla suoraa. Jaksoin irrottaa pienen loppukirin yleisölle. Loppuaikani oli 3:10:11 (12 km 58:17). Olin maraponin kokonaistuloksissa sijalla 48/889. Miesten sarjassa olin sijalla 46/651. Hyvinhän se meni lopulta! :)
Jälkipeleissä on todettava, että kaikki, jotka menivät ohi matkalla, ovat todella kovia jamppoja ja gimmoja. Omat rahkeeni eivät olisi vielä riittäneet tämän parempaan suoritukseen. Toisaalta ennätyksenikin parani tasan kolme minuuttia, mihin olen tyytyväinen - pääsinhän tavoitteeseeni. Toisaalta sanoisin, että olisi todennäköisesti ollut fiksumpaa aloittaa hieman hitaammin (esimerkiksi ~ 45 min/10km), jolloin lopun olisi voinut ehkä juosta hieman kovempaa. Tällöin ei tosin välttämättä ehtisi saada "menetettyä" aikaa kiinni ja päästä samaan loppuaikaan kuin juoksemalla alussa hieman kovempaa vauhtia. Hienous varmaankin tullee juuri tästä optimoinnista. Muuttujia on tietysti muitakin. Sopivan vauhtien suhteen löytyminen tosin vaatisi kilpailemista ja treenissä kokeilemista. Maraponia on tosin hieman hankalaa treenata täysimittaisena pitkän palautumisajan vuoksi.
Ehkä nyt tiedän, mitä "seinään törmääminen" tarkoittaa juoksupiireissä. Kahdenkympin jälkeen vauhti hidastui jotakuinkin tasaisesti, ja viimeinen kymppi oli selvästi hitain. Tätä pitäisi koittaa ehkäistä treenaamalla. Tähänkin vaikuttanee miljoona muuttujaa. Mieleeni tulevat heti ainakin edeltäneiden päivien tankkaus (nyt ei ihan optimaalinen) ja juoksutreenin määrä sekä laatu (eivät ihan optimaalisia nekään). Kolmeen tuntiin on vielä hurjasti matkaa. Viimeisten minuuttien tiristäminen loppuajasta vaatinee jo hurjasti työtä.
Reykkiksen maraton on nyt ohi. Seuraava maraton lienee ensi vuonna jossain päin Eurooppaa. Jos koittaisi tällä kertaa saada kilpailua kevääksi, kun talvella tullee juostua enemmän kuin kesällä.
30. elokuuta 2014
28. elokuuta 2014
Reykjavikissa - valasristeilyllä
Toisen päivän ohjelmaksi päätin käydä katsomassa, näkyisikö merellä valaita. Valasristeilyjä tarjoavat Reykjavikissa ainakin Elding ja Special Tours, jotka ilmeisesti kilpailevat asiakkaista keskenään. Hinnat ajeluille olivat samat molempien esitteissä (perusristeily á 8500 ISK ≈ 60 e), paattien lähtöajat olivat samat ja kestotkin likipitäen identtiset. Myöhemmin merellä olisi voinut luulla, että firmat tekevät yhteistyötä, koska alukset ajoivat varsin lähellä toisiaan: kun toisessa havaittiin valaita, toinen pyyhälsi pikapikaa paikalle turisteineen.
Kilpailijan paatti.
Special Toursin paatti oli nimeltään Andrea.
Andrean komentosiltaa.
Valasristeily on ajatukseltaan sangen yksinkertainen: laivalla kruisaillaan merellä ja tähyillään, josko näitä tonnien painoisia merten jättinisäkkäitä ilmestyisi pintaan. Edellisenä iltana hostellin tiskillä valasristeilylippua varatessani viereisellä "kassalla" oli mies, joka oli käynyt samaisena päivänä valasristeilyllä näkemättä ainuttakaan valasta. Kyse siis todellakin on pelkästä tuurista: huonona päivänä ei kohdata yhtäkään valasta, hyvänä päivänä nähdään vaikka millaisia ihmeitä. Yksittäisellä risteilyllä ei ole minkäänlaista tyytyväisyystakuuta, mutta lohdutukseksi esimerkiksi kyseinen jamppa oli saanut uuden risteilylipun, jolla pääsisi merelle uudelleen ilmaiseksi, jos aikaa riittäisi. Tämä palopuhe ei meikämannea hetkauttanut, vaan ostin lipun muina miehinä. Samalla tavalla kaikkien muidenkin olisi luotettava sattumaan. Ja kannattihan se!
Reykjavikin edustalla nähdään tyypillisesti pyöriäisiä ja lahtivalaita. Hieman harvinaisempia vieraita ovat ryhä- ja sillivalaat. Tarkempi lajilistaus löytyy tästä (linkistä rullataan alaspäin ja valitaan kohta "capital"). Risteilyllä näkyi lahtivalaiden (minke whale) selkiä. Erikoisvieraille viihdettä tarjosi myös neljän lunnin parvi. Lunniristeilyille pääsee myös erikseen, mutta nyt niitäkin näkyi ohikiitävän hetken ajan.
Veneennokassa titanicmaisesti tuulettuminen tarjosi hyvät näköalat, mutta ulapalla tuuli alkoi purra luihin ja ytimiin, vaikka aurinko paistoi ja päällä oli vaatetta pari kerrosta. Paluumatkalla piti torkahtaa hetki veneen sisätiloissa.
Valasristeily oli hieno kokemus, ja menisin sellaiselle uudestaankin. Se on ehkä hieman kausiluontoista, koska valaat eivät välttämättä asusta koko vuotta samassa paikassa. Esimerkiksi ryhävalaiden liikkeitä pitäisi hieman selvittää etukäteen, jolloin voisi koittaa osua pelipaikalle oikeaan vuodenaikaan.
Kilpailijan paatti.
Special Toursin paatti oli nimeltään Andrea.
Andrean komentosiltaa.
Valasristeily on ajatukseltaan sangen yksinkertainen: laivalla kruisaillaan merellä ja tähyillään, josko näitä tonnien painoisia merten jättinisäkkäitä ilmestyisi pintaan. Edellisenä iltana hostellin tiskillä valasristeilylippua varatessani viereisellä "kassalla" oli mies, joka oli käynyt samaisena päivänä valasristeilyllä näkemättä ainuttakaan valasta. Kyse siis todellakin on pelkästä tuurista: huonona päivänä ei kohdata yhtäkään valasta, hyvänä päivänä nähdään vaikka millaisia ihmeitä. Yksittäisellä risteilyllä ei ole minkäänlaista tyytyväisyystakuuta, mutta lohdutukseksi esimerkiksi kyseinen jamppa oli saanut uuden risteilylipun, jolla pääsisi merelle uudelleen ilmaiseksi, jos aikaa riittäisi. Tämä palopuhe ei meikämannea hetkauttanut, vaan ostin lipun muina miehinä. Samalla tavalla kaikkien muidenkin olisi luotettava sattumaan. Ja kannattihan se!
Reykjavikin edustalla nähdään tyypillisesti pyöriäisiä ja lahtivalaita. Hieman harvinaisempia vieraita ovat ryhä- ja sillivalaat. Tarkempi lajilistaus löytyy tästä (linkistä rullataan alaspäin ja valitaan kohta "capital"). Risteilyllä näkyi lahtivalaiden (minke whale) selkiä. Erikoisvieraille viihdettä tarjosi myös neljän lunnin parvi. Lunniristeilyille pääsee myös erikseen, mutta nyt niitäkin näkyi ohikiitävän hetken ajan.
Veneennokassa titanicmaisesti tuulettuminen tarjosi hyvät näköalat, mutta ulapalla tuuli alkoi purra luihin ja ytimiin, vaikka aurinko paistoi ja päällä oli vaatetta pari kerrosta. Paluumatkalla piti torkahtaa hetki veneen sisätiloissa.
Valasristeily oli hieno kokemus, ja menisin sellaiselle uudestaankin. Se on ehkä hieman kausiluontoista, koska valaat eivät välttämättä asusta koko vuotta samassa paikassa. Esimerkiksi ryhävalaiden liikkeitä pitäisi hieman selvittää etukäteen, jolloin voisi koittaa osua pelipaikalle oikeaan vuodenaikaan.
27. elokuuta 2014
Reykjavikissa - Golden sirkkeli
Kysyin saapumisiltana hostellini respan nätiltä mimmiltä, millaista säätä olisi luvassa pariksi seuraavaksi päiväksi, koska suunnitelin käyväni Golden Circle -kierroksella [Suomi-wiki] ja valaankatseluristeilyllä. Vedur-profeetat lupasivat poutaa, ja päätin lähteä ensimmäisenä päivänä kahdeksan tunnin turistirysäkierrokselle Reykjavikin lähimaastoon nähtävyyksiä hämmästelemään.
Enshimmäinen ethappi oli Þingvellirin (tiedoksi: islannin "Þ" äännetään kuten "th" esimerkiksi englannin sanassa "there") kansallispuistossa. Tällä paikalla islantilaiset aloittivat maakäräjien pitämisen joskus muinoin. Paikka sijaitsee Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen välisellä noin 10 kilometrin kaistaleella. Laatat erkaantuvat edelleen toisistaan kerrassaan ihmispäätähuimaavaa noin 7 millimetrin vuosivauhtia!
Seuraavaksi kierros vei Gullfossin vesiputoukselle, joka on komea ja todella massiivinen. Kyllä ihminen on pieni siihen verrattuna!
Viimeinen kuuluisa nähtävyys oli Haukadalurin geoterminen alue, missä hämmästeltiin geysirejä. Nykyisin aktiivisista geysireistä suurin ja kaunein, Strokkur, saa yleisön haukkomaan henkeään noin 10 minuutin välein, mutta toisinaan se innostuu täysin äkkiarvaamatta esiintymään muutaman minuutin välein. Kuvan tyylikästä sisääntuloa yleisö kuitenkin oli osannut jo odottaa kotvasen.
Paikalla oli myös pikku-geysir, joka vaikutti edellisen jättiläisen jälkeen paljon vaatimattomammalta.
Geysirien lähistöllä tuoksui ihan kananmunapierulta. Syykin on varsin ilmeinen, koska maaperästä on liuennut tähän pinnalle pulppuavaan elämän eliksiiriin rikkiä, jota on myös mädissä kananmunissa. Tämä aromien kruunaamaton kuningas ei ollut suinkaan läpitunkevan epämiellyttävä, mutta toi muuten pittoreskiin maisemaan oman pikantin lisäsäväyksensä. Rikinkatkuista selvittyämme lähdimme paluumatkalle.
Islanninkarvaooppeli.
Etna uinui horisontissa.
Kirkon koristeikkunaa.
Toinen vesiputous, jonka vesi oli selvästi Gullfossia kirkkaampaa. Ja varmaan hyytävän kylmää.
Päivän kiertely väsytti illalla mojovasti. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu aurinkoista säätä, ja sinnekin olisi jo ohjelmaa luvassa...
Enshimmäinen ethappi oli Þingvellirin (tiedoksi: islannin "Þ" äännetään kuten "th" esimerkiksi englannin sanassa "there") kansallispuistossa. Tällä paikalla islantilaiset aloittivat maakäräjien pitämisen joskus muinoin. Paikka sijaitsee Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen välisellä noin 10 kilometrin kaistaleella. Laatat erkaantuvat edelleen toisistaan kerrassaan ihmispäätähuimaavaa noin 7 millimetrin vuosivauhtia!
Seuraavaksi kierros vei Gullfossin vesiputoukselle, joka on komea ja todella massiivinen. Kyllä ihminen on pieni siihen verrattuna!
Viimeinen kuuluisa nähtävyys oli Haukadalurin geoterminen alue, missä hämmästeltiin geysirejä. Nykyisin aktiivisista geysireistä suurin ja kaunein, Strokkur, saa yleisön haukkomaan henkeään noin 10 minuutin välein, mutta toisinaan se innostuu täysin äkkiarvaamatta esiintymään muutaman minuutin välein. Kuvan tyylikästä sisääntuloa yleisö kuitenkin oli osannut jo odottaa kotvasen.
Paikalla oli myös pikku-geysir, joka vaikutti edellisen jättiläisen jälkeen paljon vaatimattomammalta.
Geysirien lähistöllä tuoksui ihan kananmunapierulta. Syykin on varsin ilmeinen, koska maaperästä on liuennut tähän pinnalle pulppuavaan elämän eliksiiriin rikkiä, jota on myös mädissä kananmunissa. Tämä aromien kruunaamaton kuningas ei ollut suinkaan läpitunkevan epämiellyttävä, mutta toi muuten pittoreskiin maisemaan oman pikantin lisäsäväyksensä. Rikinkatkuista selvittyämme lähdimme paluumatkalle.
Islanninkarvaooppeli.
Etna uinui horisontissa.
Kirkon koristeikkunaa.
Toinen vesiputous, jonka vesi oli selvästi Gullfossia kirkkaampaa. Ja varmaan hyytävän kylmää.
Päivän kiertely väsytti illalla mojovasti. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu aurinkoista säätä, ja sinnekin olisi jo ohjelmaa luvassa...
26. elokuuta 2014
Reykjavikissa - inbound
Reykjavikiin saapuminen sujui mutkattomasti. Keflavikin tuloaulassa sain hankittua menopaluulipun kaupungin keskustaan. Paikallisella plus-palvelullisella bussilla olisin päässyt hostellini ovelle asti, mutta tuumasin, että ajan silti linja-autoasemalle ja kävelen loppumatkan, jotta saisin nähdä kaupunkia edes vähän jo tulomatkalla. Sitten mietin, saisinko seinästä rahaa jotenkin. Riihikuivaa käteistä olisi hyvä olla mukana edes vähän, mutta automaateille oli kilometrin pituiset jonot, enkä malttanut jäädä odottamaan. Lisäksi olin selvittänyt etukäteen, että likipitäen kaikki maksukortit kelpaavat Islannissa paikassa kuin paikassa.
Linkkumatkalla kentältä kaupunkiin iski ensimmäinen hämmästys. Maisema muuttui todella kummalliseksi näin metsiin tottuneelle suomalaiselle. Maisema oli hyvin karua: laavakiveä silmänkantamattomiin, ja siellä täällä näkyi laatikkomaisia taloja. Ensivaikutelma oli hyvin omalaatuinen.
Linkkuasemalla initialisoin sijantini kännykän autonavigaattorisoftalla. En kuitenkaan suunnistanut perille älyluurilla, vaan käytin ihan perinteistä paperikarttaa. Säästinpä ainakin akkutehoa, vaikkei luultavimmin olisi tarvinnutkaan. No, ei vara venettä kaatanut, ja onhan paperikartalla selvitty aiemminkin. Ongelmaksi osoittautui pikemminkin, että kävelymatkani eteni hitaasti. Pysähtelin noin viidenkymmenen metrin välein kuvaamaan rakennuksia, jotka olivat nähtävyyksiä jo itsessään.
Lopun ruokapornoksi tarjoan seuraavaa: päivän kalana oli turskaa ja jälkkäriksi tarjolla skyr-megapommi. Ne syötyäni painuin pehkuihin ennen seuraavan päivän turisteilua.
Linkkumatkalla kentältä kaupunkiin iski ensimmäinen hämmästys. Maisema muuttui todella kummalliseksi näin metsiin tottuneelle suomalaiselle. Maisema oli hyvin karua: laavakiveä silmänkantamattomiin, ja siellä täällä näkyi laatikkomaisia taloja. Ensivaikutelma oli hyvin omalaatuinen.
Linkkuasemalla initialisoin sijantini kännykän autonavigaattorisoftalla. En kuitenkaan suunnistanut perille älyluurilla, vaan käytin ihan perinteistä paperikarttaa. Säästinpä ainakin akkutehoa, vaikkei luultavimmin olisi tarvinnutkaan. No, ei vara venettä kaatanut, ja onhan paperikartalla selvitty aiemminkin. Ongelmaksi osoittautui pikemminkin, että kävelymatkani eteni hitaasti. Pysähtelin noin viidenkymmenen metrin välein kuvaamaan rakennuksia, jotka olivat nähtävyyksiä jo itsessään.
Lopun ruokapornoksi tarjoan seuraavaa: päivän kalana oli turskaa ja jälkkäriksi tarjolla skyr-megapommi. Ne syötyäni painuin pehkuihin ennen seuraavan päivän turisteilua.
10. elokuuta 2014
Tour De Sky 2014
Kesän ilmailurykäisy alkoi lauantain pikavisiitillä Ouluun, missä järjestettiin Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös Tour De Sky. Yöjunailu toimi oikein hyvin mennessä ja tullessa, ja matkailu sujui ajallisesti tehokkaasti.
Aamulla junasta noustessani mietin, mistä saisin aamupalaa. Lampsin paikalliseen Cumulukseen, josta aamiainen irtosi riihikuivalla käteisellä noin kymmenen euron hintaan. Sitten lähdin kentälle. Linja-autoasemalta oli järjestetty edestakaiset kuljetukset tapahtuma-alueelle.
Aamupäivä oli todella lämmin, ja hiki virtasi jo pelkästä kävelystä. Sääennuste ei näyttänyt kovin lupaavalta iltapäivälle, ja toivoin, ettei sade alkaisi ennen näytöksen loppua. Sade kuitenkin alkoi lähestulkoon ennusteen mukaisesti, ja näytös typistyi hieman, kun esiintyjät joutuivat lentämään huonon sään ohjelmia täysien sijaan. Viimeisenä vuorossa ollut Midnight Hawks joutui perumaan esityksensä ukonilman vuoksi.
Sateesta huolimatta kameran suljin lauloi, kuten asiaan kuului. Seuraavassa joitain haja-ammunnan osumia.
Laskuvarjoilijat toivat Suomen lipun paikalle.
Rajavartiolaitos esiintyi AB-412- ja AW119-koptereillaan.
Rajavartiolaitos demosi henkilön nostamista liikkuvasta kulkuvälineestä.
Hollannin ilmavoimien F-16 nakkeli soihtujaan näyttävästi.
Italian ilmavoimien taitolentoryhmä Frecce Tricolorin esityksen selostus oli jostain kumman syystä käännetty suomeksi etukäteen, mikä kuulosti italialaisen selostajan lukemana vähintäänkin huvittavalta.
Mielenkiintoisin yksittäinen kone minulle oli puolalaisten MiG-29, joka esittikin ihan räväkän ohjelman. Suhoi 27:n jotain versiota olisi kyllä kaivattu.
Loput kuvat laitoin erilliseen albumiinsa.
Polakkien MiGin jälkeen sade ja ukkonen yltyivät, eikä Midnight Hawks noussut enää ilmaan. Tapahtui yleisötapahtumille perinteinen megalomaaninen joukkopoistuminen alueelta. Tähän on jo ehtinyt tottua useampia lentonäytöksiä käyneenä, mutta aina jaksan hämmästyä, miten ruuhkaiseksi meno muuttuu. No, lämpimässä bussissa oli mukava istua sateensuojassa, vaikkei bussikaan päässyt reiluun tuntiin liikkeelle. No, lähdön kestäminen ei juuri haitannut, koska väsytti, eikä ollut kiire mihinkään. Pilkkikilpailu oli käynnissä pitkänä ulkona oleilun ja jatkuvan seisoskelun vuoksi. Oulun keskustassa kävin syömässä Kauppuri5:n pekoniburgerin ja salaatin, ja join jälkkärikaakaon Cafe Bisketissä. Kauppurin burgeri oli oikein maukas. Bisketti oli tavanomainen kahvila, mutta kaakao ja pulla maistuivat päivän päätteeksi.
Aamulla junasta noustessani mietin, mistä saisin aamupalaa. Lampsin paikalliseen Cumulukseen, josta aamiainen irtosi riihikuivalla käteisellä noin kymmenen euron hintaan. Sitten lähdin kentälle. Linja-autoasemalta oli järjestetty edestakaiset kuljetukset tapahtuma-alueelle.
Aamupäivä oli todella lämmin, ja hiki virtasi jo pelkästä kävelystä. Sääennuste ei näyttänyt kovin lupaavalta iltapäivälle, ja toivoin, ettei sade alkaisi ennen näytöksen loppua. Sade kuitenkin alkoi lähestulkoon ennusteen mukaisesti, ja näytös typistyi hieman, kun esiintyjät joutuivat lentämään huonon sään ohjelmia täysien sijaan. Viimeisenä vuorossa ollut Midnight Hawks joutui perumaan esityksensä ukonilman vuoksi.
Sateesta huolimatta kameran suljin lauloi, kuten asiaan kuului. Seuraavassa joitain haja-ammunnan osumia.
Laskuvarjoilijat toivat Suomen lipun paikalle.
Rajavartiolaitos esiintyi AB-412- ja AW119-koptereillaan.
Rajavartiolaitos demosi henkilön nostamista liikkuvasta kulkuvälineestä.
Hollannin ilmavoimien F-16 nakkeli soihtujaan näyttävästi.
Italian ilmavoimien taitolentoryhmä Frecce Tricolorin esityksen selostus oli jostain kumman syystä käännetty suomeksi etukäteen, mikä kuulosti italialaisen selostajan lukemana vähintäänkin huvittavalta.
Mielenkiintoisin yksittäinen kone minulle oli puolalaisten MiG-29, joka esittikin ihan räväkän ohjelman. Suhoi 27:n jotain versiota olisi kyllä kaivattu.
Loput kuvat laitoin erilliseen albumiinsa.
Polakkien MiGin jälkeen sade ja ukkonen yltyivät, eikä Midnight Hawks noussut enää ilmaan. Tapahtui yleisötapahtumille perinteinen megalomaaninen joukkopoistuminen alueelta. Tähän on jo ehtinyt tottua useampia lentonäytöksiä käyneenä, mutta aina jaksan hämmästyä, miten ruuhkaiseksi meno muuttuu. No, lämpimässä bussissa oli mukava istua sateensuojassa, vaikkei bussikaan päässyt reiluun tuntiin liikkeelle. No, lähdön kestäminen ei juuri haitannut, koska väsytti, eikä ollut kiire mihinkään. Pilkkikilpailu oli käynnissä pitkänä ulkona oleilun ja jatkuvan seisoskelun vuoksi. Oulun keskustassa kävin syömässä Kauppuri5:n pekoniburgerin ja salaatin, ja join jälkkärikaakaon Cafe Bisketissä. Kauppurin burgeri oli oikein maukas. Bisketti oli tavanomainen kahvila, mutta kaakao ja pulla maistuivat päivän päätteeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
