Reykjavikissa - inbound

Reykjavikiin saapuminen sujui mutkattomasti. Keflavikin tuloaulassa sain hankittua menopaluulipun kaupungin keskustaan. Paikallisella plus-palvelullisella bussilla olisin päässyt hostellini ovelle asti, mutta tuumasin, että ajan silti linja-autoasemalle ja kävelen loppumatkan, jotta saisin nähdä kaupunkia edes vähän jo tulomatkalla. Sitten mietin, saisinko seinästä rahaa jotenkin. Riihikuivaa käteistä olisi hyvä olla mukana edes vähän, mutta automaateille oli kilometrin pituiset jonot, enkä malttanut jäädä odottamaan. Lisäksi olin selvittänyt etukäteen, että likipitäen kaikki maksukortit kelpaavat Islannissa paikassa kuin paikassa.

Linkkumatkalla kentältä kaupunkiin iski ensimmäinen hämmästys. Maisema muuttui todella kummalliseksi näin metsiin tottuneelle suomalaiselle. Maisema oli hyvin karua: laavakiveä silmänkantamattomiin, ja siellä täällä näkyi laatikkomaisia taloja. Ensivaikutelma oli hyvin omalaatuinen.



Linkkuasemalla initialisoin sijantini kännykän autonavigaattorisoftalla. En kuitenkaan suunnistanut perille älyluurilla, vaan käytin ihan perinteistä paperikarttaa. Säästinpä ainakin akkutehoa, vaikkei luultavimmin olisi tarvinnutkaan. No, ei vara venettä kaatanut, ja onhan paperikartalla selvitty aiemminkin. Ongelmaksi osoittautui pikemminkin, että kävelymatkani eteni hitaasti. Pysähtelin noin viidenkymmenen metrin välein kuvaamaan rakennuksia, jotka olivat nähtävyyksiä jo itsessään.



Lopun ruokapornoksi tarjoan seuraavaa: päivän kalana oli turskaa ja jälkkäriksi tarjolla skyr-megapommi. Ne syötyäni painuin pehkuihin ennen seuraavan päivän turisteilua.