23. elokuuta 2010

Yhdistyneet kulmakarvat


Genevessä asuminen on ollut varsin kummallinen ajanjakso. Emme ole juurikaan kiertäneet nähtävyyksiä, vaan olemme eläneet kuin tavalliset ihmiset. Nyt sitten, kun aika alkaa olla lopussa ja kotiinlähtö lähenee, on aika leikkiä turistia. Siispä suuntasin tänään YK:n Geneven toimipaikkaan, jossa järjestetään kiertokäyntejä. Kyseinen byroo muistuttaa vahvasti Suomen Eduskuntaa: rakennus on kliinisen siisti ja erilaisia kokoushuoneita on paljon.









Kiertokäynnin opas selitti YK:n olevan kaikille tasavertainen organisaatio. Aloin heti kuitenkin epäillä, onko tosiaan näin: esimerkiksi turvallisuusneuvostossa on viisi pysyväisjäsentä, joilla kaikilla on veto-oikeus eli mahdollisuus estää päätösten voimaantulo. Muiden on vain tyydyttävä tehtyyn päätökseen, halusivat sitä tai eivät. Tämäkin sekamelska on toisen maailmansodan peruja: voittajavaltiothan siellä "kärkiviisikossa" ovat. Jos systeemi olisi oikeasti tasavertainen, kaikilla olisi joko veto-oikeus tai sitten vain yhtäläinen äänestysmahdollisuus.

YK:n jälkeen suunnittelin käyväni Punaisen Ristin museossa, joka sijaitsee vastakkaisella puolella katua. Kello oli kuitenkin niin paljon, että päätin jättää PR:n väliin ja käydä tsekkaamassa Jardin Botaniquen, joka on myös "Nationsin" vieressä.





Jokohan huomenna selviäisi sinne Punaiselle Ristille.

Sunnuntailiitelyä

Saléve-vuorella on mahdollista myös varjoliitää. Kävimme eilen kokeilemassa kyseistä ilmailumuotoa, ja olihan metkaa! Ylivoimaisesti eniten jännitti lentoonlähtö, tai pikemminkin hetki, kun jalat irtoavat maasta ja noustaan lentoon. Tarkoituksena oli vain juosta eteenpäin rinnettä alas, kunnes varjo nousisi takanamme ilmaan ja saisi ilmaa alleen. Perhoset hävisivät vatsasta kuin tuhka tuuleen, kun oli alettava juosta. Sitten vain mentiin! Lennon aikana maisemat olivat hienot Saléven ympäristössä ja Geneven lähialueilla. Kallioseinämä oli jatkuvasti vain muutaman kymmenen metrin päässä, mutta meno tuntui silti turvalliselta. Oli myös ovela tunne istua käytännössä tyhjän päällä 100 metrin korkeudessa. Vain liitovarjo piti ilmassa. Ei ilmailun riemua kyllä mikään voita!

Missäkö kuvat? Vaikkei sanottukaan, oletimme, että järjestäjät haluavat meidän jättävän ylimääräiset tavaramme maahan. Näin teimme, ja fotausvärkit jäivät sille tielleen. No, sain sentään täytettyä erään kesän tavoitteeni ennen lentoa:

Reppumatkailua, kolmas otto - Hunterfest


En tietenkään malttanut pysyä kotona koko lomaani. Olin jo aiemmin kesän aikana tutkinut, mitä Sveitsissä tapahtuu "kesälomani" aikana. Silmiini oli osunut Hunterfest, joka järjestettiin eilen. Kyseiset ilmailubileet järjestettiin St. Stephanissa, joka on linnuntietä n. 40 km itään Montreux'sta. Lauantaina oli jälleen nihkeän aikaisen 0500-aamuherätyksen paikka, kun päätin perjantai-iltana lähteä käymään tapahtumassa. Päivä venähti jälleen tuhannen miljoonan pitkäksi, ja pääsin maate lopulta vasta 2400 aikoihin. Tapahtuma sinällään oli kuitenkin mukava: pääsymaksu oli tasan 0 CHF (hintalaatusuhde täydellinen junalippua lukuunottamatta), St. Stephanin lentokentällä liikkuminen oli sangen vapaata ja koneiden lähelle pääsi helposti. Erityistä tungostakaan ei ollut tapahtuman pienuuden vuoksi, vaikka kauniina päivän populaa olikin kiitettävästi paikalla. Ilmapiiri oli letkeä, eikä mitenkään länsimaisen paskanjäykkä, kuten tyypillisesti isommissa näytöksissä on. Tapahtuma perustui ehkä enemmän harrastamiseen kuin viralliseen sotilaslentotoimintaan - ehkä tässä on pieni ero isoihin massatapahtumiin verrattuna.





Aika vierähti ihan mukavasti. Aamulla sain jälleen kokea miksi junalla matkustaminen on Sveitsiin tutustumiseksi kannattavaa: Montreux'ssa vaihdoin GoldenPass-junaan, joka kulkee varsin näyttävän näköisessä ympäristössä vuorten rinteillä. Näkymät olivatkin aika hulppeat.



Paluumatkalla en enää jaksanut ihmetellä maisemia, vaan nukuin. Olin kotiinlähtiessäni fyysisesti aivan loppu, eikä oikein mikään huvittanut - kuitenkin GVA:ssa oli vielä pyöräiltävä Cornavinilta takaisin Lancyyn. Helppo nakki, sano.