9. tammikuuta 2012

Eka työpäivä

Jälleen kerran oli täydellisen nollatauluilun aika. Tänään oli ensimmäinen diplomityösopimukseni mukainen työpäivä. Päivä alkoi paikkoihin tutustumisella ja työpaikan yleisiin käytäntöihin perehdyttämisellä. Vannomatta paras, koska eihän käytäntälitaniasta muista hölkäsen pöläystä kaiken muun kerrotun tiedon lisäksi. Päällimmäisenä jäi mieleen, että maalaisjärkeä saa käyttää, epäselvissä tilanteissa on kysyttävä, ja pahnanpohjimmaisena kaikki tarpeellinen ja tarpeeton tieto on kuulemma hoidettu hienonhienoon Aallon omaan verkkojärjestelmään. Jihuu, kaikki on siis jälleen saatavissa hävyttömän helposti netissä! Vai onko? Ottaako uudesta ja mahtavasta sillisalaatista tuleva dippainssikään selkoa? Matskuja on kuulemma päivitetty Aalto-konseptia varten, mutta jaksaako jok'ikistä pykälänpartta kahlata läpi? Linkkiviidakkoa olisi varmaan selkiytettävä, koska nyt tieto on piilotettu useille alasivuille. No, ehkä tuiki tarpeellinen tieto löytyy, jahka sellaista tarvitaan. Onneksi ongelman kanssa ei tarvitse painia yksin.

Päivään kuului myös yleistä pohdintaa, mitä työhön tulee sisältymään ja miten dippaa yleisesti kirjoitetaan. Aluksi tuli tunne, että selviääkö tästä kaikesta millään, koska työtä lienee tehtävänä hurjasti. Heti perään mainio ohjaajani kuitenkin muistutti, että kannattaa alkaa etenkin kirjoittaa hyvissä ajoin ja edeteä pikkuhiljaa kohti finaalia. Homma ei tosiaankaan valmistuisi muutaman viimeisen yön oksentamisella. Toisaalta lafkalla on rutkasti apua tarjolla, ja avoimesti kysymällä hommista selviää aivan varmasti. Niin tyhmää kysymystä ei nytkään liene, etteikö sitä kannattaisi kysyä. Parhaimmillaan - ja pahimmillaan - erilaisia ratkaisuehdotuksia ja mielipiteitä voi saada useitakin, jolloin olisi jälleen diplominörttimäisesti tehtävä kompromisseja ja optimoitava lopputulos työn kannalta riittävän hyväksi.

Lopputulemana jäi kuva, että ehkä tästä selvitään sittenkin, vaikka duunia pukkaa. Onneksi saan tehdä "parityötä" erään toisen lentoteekkarin kanssa; hänen dippansa liittyy omaani varsin läheisesti. Porukassa ongelmien pähkiminen on paljon antoisampaa, kuin jos ratkaisuja olisi tehtävä pelkästään ohjaajan ja muiden tutkijoiden auttamana. Vertaistuki rokkaa siis edelleen!

5. tammikuuta 2012

Sainpa täyttää byrokratian vaatiman henkilötietolomakkeen. Hilpeistä lomakkeen vaihtoehdoista oikeiden ruksiminen on kerrassaan vallatonta puuhaa. Mistä olen tulossa töihin? Olenko ulkopuolinen asiantuntija? Olenko luennoitsija? Tulenko teollisuudesta? Opiskelijalle vaihtoehto lienee ollut itsestäänselvästi "yliopisto", mutta kun halvatun läystäkkeessä ei mainittu, millä tavalla "yliopisto" meikämanneen liittyy: opiskelija- tai opetushenkilökunta-nimikkeitä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Lomakkeessa kysyttiin myös viimeisintä tutkintoa tai opintopistemäärää. Tekniikan kandidaatin tutkinnon saa lähtökohtaisesti suoritettua 180 opintopisteellä. Näin viidennen vuoden opiskelijana kasassa on jo karvaiset 257 opintopistettä, eli opintokokemusta on kertynyt jo huomattavasti TkK:ta enemmän. Kumpi lomakkeeseen olisi sitten pätevämpi tieto? Mistä täyttäjäparka voi tietää, kumman tiedon lafkan tädit ja sedät halajavat tietää? No, valitsin kandidaatin... Ehkä virkamiehet loppujen lopuksi katsovat lomakkeeni asiallisesti täytetyksi, vaikka onnistuinkin kirjoittamaan tutkinnon suorituspaikaksi Espoon kolmella o:lla. :D

Oli myös aika tutustua labraan pintapuolisesti. Siellä oli jos jonkinnäköistä härveliä. Erilaisia dieselmoottoreita oli useita suuresta laivamoottorista henkilöauton moottoriin. Tulipa katsastettua myös tuleva toimipisteeni. Ensi viikolla lienee tiedossa varsinainen infoähky, kun töihin pitäisi mennä ekan kerran. Hui.

1. tammikuuta 2012

Harhapoluilla?

Vaikka olenkin hurahtanut lentäviin ruumisarkkuihin, olen viime aikoina lueskellut kahta mainiota suomalaista kulkuvälineiden blogia:

Bussi-Esko | Linja-autonkuljettajan epäpyhää arkea
Kiskoarkea

Molemmissa blogeissa härveleiden kuljettajat kertovat päivittäisestä käytännön toiminnastaan. Aerodynamiikan ja lujuuslaskennan maailmasta on himskatin mukava vaihtaa välillä "alaa" ja lukea, miten (diplomi-)insinöörien suunnittelemia maakulkuvälineitä käytetään ja mitä muuta niiden operointiin liittyy. Kulisseissa tapahtuu paljon, mitä rahvas ei juuri näe.

Yhtenä esimerkkinä voisi olla rautateiden opastinlaitteet. Jollain tavalla junaliikennettäkin on ohjattava; kulkuvälineiden massat ovat suuria ja jarrutusmatkat pitkiä, ja junille on taattava avoimet kulkutiet. Toisena voisi olla vaikkapa pääkaupunkiseudun liikennevaloetuus joukkoliikenteelle.

Hyvää uutta vuotta!