Seuraavaksi oli mietittävä, miten pääsen hostelliin, josta olin varannut punkan. Tämäkin selvisi, kun lentoaseman tuloaulan turisti-infon pöydällä luki paperilappusella, miten julkisilla kulkupeleillä pääsee keskustaan. Muita vaihtoehtoja olisivat olleet taksit, jotka saattavat laskuttaa mitä tahansa kyseisestä matkasta, ja juna, joka tosin sattui lähtemään Ferihegyn ykkösterminaalista, kun saavuin kakkoseen. Terminaalit sijaitsivat niin kaukana toisistaan, ettei käveleminen tullut kuuloonkaan. Siispä hyppäsin unkarinkielisellä lippuautomaatilla säädettyäni terminaalin edestä lähteneeseen 200E-dösään, jonka päätepysäkillä oli puolestaan vaihdettava metroon. Budapestissa on kolme metrolinjaa: sininen, punainen ja keltainen. Käytin sinistä, kun muita ei Kobánya-Kispestin asemalta kulkenut. Budan metro muistuttaa suuresti Tukholman metroa niin iältään kuin ulkonäöltäänkin.
Matkalla keskustaan katselin maisemia ja ihmettelin mainoskylttejä. Yleisesti Unkarin neuvostomenneisyys näkyy maisemassa: talot näyttävät jonkin verran ränsistyneiltä ja ovat vanhoja. Myös linkut ovat varsin iäkkäitä. Eteenpäin niillä kuitenkin pääsee, mikä riittää! :)
Keskustaan päästyäni oli aika etsiä hostelli. Onneksi älysin ottaa lentoasemalta mukaani keskustan turistikartan, koska muuten olisi tullut tenkkapoo, mihin mennä. Budapestissa ymmärsin, miten tärkeä kartta todellisuudessa on, kun uutta mestaa ei tunne juuri nimeksikään. Katujen nimet olivat kirjaimellisesti täyttä hepreaa, eikä niiden perusteella olisi aivan heti löytänyt perille. Sen sijaan karttaan oli armollisesti merkitty myös metroasemat, ja näin heti, missä kohdin keskustaa olin. Joku voisi väittää nyt, että katsoisit Google Mapsista. Bueno vaihtoehto se olisikin, mutta kun se halvatun netti ei aina ole käytettävissä - ai että teki gutaa päästä haahuilemaan ihan kartan kera ympäri kaupunkia! Karttaa oli suositeltu jo ammoisina aikoina ennen kesää CERNiin lähteneiden opiskelijoiden infotilaisuudessa Genevessä suunnistamiseksi - sama päti vielä paremmin Budassa. Hostelli löytyi lopulta sangen vaivattomasti hetken tallustelun jälkeen, ja pääsin majoittumaan.
Hostelli oli ihan mukava yöpymispaikka. Nukuin 6 hengen dormissa, jossa oli jatkuvasti lisäkseni 5 muuta ihmistä yöpymässä. Kämppikset saattoivat vaihtua päivittäin. Uusiin ihmisiin pääsi tutustumaan jatkuvalla syötöllä, ja kaikenlaista ehdittiinkin jauhaa iltaisin - useimmat olivat kiertämässä Eurooppaa Interrail-matkalla. Lisäksi hostellissa oli varsin rauhallista, ja rankkojen päivien jälkeen nukkumatti tuli yleensä nopeasti. Minkäänlaista metelöintiä ei ollut, koska monet muutkin olivat yhtä väsyneitä päivien jälkeen ja halusivat nukkua. Ainut negispuoli hostellissa oli, että siivooja (tai joku muu) onnistui hävittämään pesuliinani, mikä ei tosin ole kauhean suuri menetys - sattuuhan sitä, vaikka kyseisen päivän iltana väsyneenä kotiin tultuani ja asian huomattuani vituttikin suunnattomasti. Tilasin netistä eilen pari uutta vastaavaa liinaa, joille tuli hintaa yhteensä n. 9 eypoa, eli suurista summista ei ole kyse.
Suurin järkytys Unkarissa oli kieli. Tunnettuahan on, että suomi ja unkari ovat sukulaiskieliä. Käytännössä sanoisin, että joka näin väittää, puhuu paskaa. Okei, kieliopiltaan ne saattavat olla samanlaiset, mutta kieli muuten... Oli todettava, etteihän niissä ole mitään yhteistä. Yhtäkään sanaa en ymmärtänyt unkarista, eikä sanojen merkityksiä voinut juuri päätellä asiayhteyksistäkään, toisin kuin vaikkapa Keski-Euroopassa voi yrittää. Suomi ja viro ovat paljon lähempänä toisiaan unkariin verrattuna. Jos joskus joku lähtee Unkariin, suosittelen erilaisissa paikoissa asioitaessa kysymään joltain paikalliselta, voisiko hän toimia tulkkina - ei nimittäin ole mitenkään taattua, että unkarilaiset osaavat englantia. Nuoriso kuulemma puhuu englantia ihan hyvin, mutta keski-ikäisiltä tavan kansalaisilta on aivan turha odottaa englannin osaamista, ellei sitten satu maailman kahdeksas ihme eteen. Esimerkiksi Budapestin Nyugati-rautatieasemalla ei lipunmyynnissä osattu englantia. Lisäksi kyseiset planeettainväliset byrokraatit toimivat kellon tarkkuudella - pistipä eräskin selvästi duuniinsa leipääntynyt variksenpelätin lippuluukun kiinni nenäni edestä, vaikka olin jonottanut sievästi vuoroani. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että kummallisesti paikalliset pummit kuulostivat osaavan englantia varsin hyvin. Ehkä tämän valiojoukon on sitä syytä osatakin tullakseen "toimeen" turistien kanssa. :P
Eläminen on Unkarissa halpaa kuin saippua. Kaupassa selviää edukkaasti, eikä paikallinen kebab-annoskaan kustanna paljon mitään: iskender ja mineraalivesi maksoivat yhteensä eräässä ravintelissa n. 5 euroa. Kaljatuopillisen hintaa en katsonut, kun moinen sukkamehu ei erityisemmin kiinnosta. Mäkkärissäkään en käynyt tarkistamassa paikallisia hintoja, jotka siis varmaan olisivat kansainvälisesti vertailtavissa - ajattelin saavani paremman vastineen rahnalle, jos syön jossain muualla. Kaupasta sain pari kiloa omenoita, kilon nektariineja, kolme croissanttia, Brie-viipaleen ja neljä pienehköä jogurttipurkkia n. 6 eurolla.
Päivät vietin Kecskemetin kaupungin sotilaslentokentällä, missä järjestettiin viikonlopun mittainen suuri lentonäytös. Kyseinen paikka sijaitsee n. 100 km Budasta kaakkoon, ja sinne kannatti mennä junalla. Edestakainen junalippu maksoi n. 2200 HUFfia, eli halpaa lystiä sekin. Tapahtumaan oli vielä järjestetty erikoisjunakuljetus, mitä ei tosin lauantaiaamuna lukenut aluksi missään, ennen kuin lippuluukulla joku nero keksi kysyä, miltä raiteelta kyseinen puksutin lähtee. Sunnuntaina homma sitten toimikin jo hyvin. Jämysti Kecskemetissä oli vielä erikoiskuljetus rautatieasemalta lentokentälle, mistä piti vielä maksaa muutama sata forinttia. Sama kuljetus toimi myös illalla toiseen suuntaan. Ainut ongelma tapahtumassa oli, ettei juuri mitään tietoa ollut saatavilla englanniksi. Onneksi menijöitä oli muitakin, ja tulkkausapua oli mahdollista kysyä.
Lopputulemana en ehtinyt juuri palloilla turistina itse pääkaupungissa kuin maanantaina ennen paluulentoani. Tällöin jouduin toteamaan, että aikaa oli aivan liian vähän ja nähtävää aivan liikaa. Toisaalta tiesin jo ennen matkaani, että menen Unkariin nimenomaan lentonäytökseen, en niinkään katsomaan nähtävyyksiä. Nopeasti valikoiden päätin käydä kuuluisalla sankarien aukiolla ja Tonavan rannalla. Olihan siinä talsimista, ja kuumassa säässä nestettä oli juotava reilusti. Sankarien aukion takana oli kiva puisto, jossa oli hyvä hengähtää ja ihmetellä paikallisten siivekkäiden elämää.
Mielestäni Unkarissa kannatti ehdottomasti käydä, eikä vähintään, jotta siellä voi kokeilla selvitymistaitojaan. Tiedä häntä, vaikka ottaisin jonain päivänä uusintayrityksen. Niin paljon jäi näkemättä.
Kecskemettiä myöhemmin. Pari laakia:
