Käännepiste

10. päivä, Keminmaa - Tervola - Rovaniemi, 115 km

Olin pystyttänyt telttani pihamännyn alle, ja pidin tietysti pyörääni samaa puuta vasten. Aamuherätyksen jälkeen selvisi iloinen yllätys: linnut olivat paskoneet pyörän ohjaustangossa kuivuneen heijastinliivini tärviölle. Ei auttanut kuin nakata vanha heti pois ja ostaa uusi, kun mahdollista. Mitä tästä opin? Jos teltta on puun alla, ota tavarat suojaan, ja laita pyörä muualle (taivasalle?). Siivekkäitä ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä "organisaatiokaaviossa" on niiden alapuolella, vaan antavat täyslaidallisen. Muut suojautukoot parhaansa mukaan!

Uinuvaa Kemijokea Ossauskosken padolla.

Vihdoinkin maisemiin alkoi ilmestyä "oikeita" korkeuseroja. Mitä pohjoisemmaksi Kemistä pääsin, alkoivat korkeuserot näkyä - ja tuntua. Hirvaan kohdalla alkoi etelästä tultaessa ensimmäinen varsin mojova monen kilometrin nousu, joka huipentui Häkinvaaran jyrkkään loppunousuun. Siinä tunsi jo urheilevansa. Naureskelin itsekseni; kaikkea järjetöntä sitä tulee tehtyä. Toisaalta elämys on varmasti vaivan arvoinen.

Loppumatka oli lähes laskettelua Rovaniemelle. Mieleen jäi, että jälleen kerran edessä kaukana näkyvät korkeuserot hämäävät kummasti: vaikka kuskista tuntuisi, että ajetaan tasaisella, tuntuu, ettei pyörä silti vain kulje, vaan on valittava pienempää vaihdetta silmään. Tällöin hyvin todennäköisesti kuljetaan loivaan ylämäkeen.

Kemijoessa uiminen virkisti. Huvitti, koska uin samassa joessa juuri päivää aiemmin - n. 100 km etelämpänä.

Jätkänkynttilä kuvattuna Ounaskosken sillalta.

Pöljäilyä kameralle. Kukkuu!