Kestävyysurheilijana olen kiinnostunut kaikenlaisista pitkäkestoista suoritusta vaativista lajeista. Pyhä triathlon-kolminaisuus onkin ollut tämän kesän treenin kantavana teemana, koska Mansesterin Pyynikki a.k.a "Pyntsä" tarjoaa oivallisen treenimahdollisuuden uimiseen idyllisine hiekkarantoineen ja suorastaan pirullisine ja jalat hajottavine ylämäkineen. Munamankelointi on hoitunut pyöräilemällä töihin, mutten ole Kilometrikisasta innostuttuani jättänyt pyöräilyä pelkkiin työmatkoihin. Esimerkiksi Kangasalan puolikkaan kisapaikalle tuli sotkettua pyörällä.
Moisesta alkupaasauksesta saankin aasinsillan itse aiheeseen. Alkukesästä työporukan Mr. Suunnistaja kysyi meikämannea mukaan Jukolaan, koska olin kertonut harrastavani kestävyysurheilua juoksua painottaen. En kuitenkaan lähtenyt Jukolaan, koska en ollut treenannut suunnistusta ikinä koulun ja väkivaltakonttorin suomia pakollisia suunnistusharkkoja lukuunottamatta. Hän kuitenkin ylipuhui minut käymään iltarasteilla. Jo ensimmäinen tutustumiskerta oli varsin verraton, vaikka meninkin nätisti talutusnuorassa. Sää oli kuitenkin hyvä, ja luonnossa oli mukava talsia. Nyt olen jo käynyt pari kertaa iltarasteilla parin kanssa. Tänään kävin ensimmäisen kerran yksin suunnistamassa. Itseluottamus oli kasvanut riittävästi, jotta uskalsin kokeilla siipiäni helpoimmalla kolmen kilometrin pikapyrähdyksellä. Tällöin eksyminen ei vielä pidentäisi iltaa merkittävästi, ja rastit olisivat silti vielä kohtuullisen matkan päässä löydettävissä.
Yllätyksekseni löysin kaikki rastit muitta mutkitta. En tietenkään ollut mitenkään erityisen nopea reitillä (kesto käsiajalla 39:53), enkä mennyt aina aivan optimaalisinta reittiä, mutta rastit löytyivät mielestäni jotakuinkin aloittelijalle järkevässä ajassa, ja selvisin reitiltä ehjänä pois - mitä nyt wanhat lenkkarini pääsivät kurakäsittelyyn astuttuani upottavaan liejuun pari kertaa. Noh, tekevälle sattuu. Tämä ei jää tähän, vaan treeni jatkuu! :D
20. elokuuta 2013
19. elokuuta 2013
Kangasalan lauantailenkki
Tulinpa työpaikalla ylipuhutuksi, ja osallistuin Kangasalan Liikuntain puolimaratonille. Lähin matkaan silkalla treenimielellä lokakuun Brysselin maratonia ajatellen, enkä aikonut tavoitella huippuaikaa. Vaikka leikkimielisesti voitaisiinkin ajatella, että kilpailin työkaveriani vastaan, näin ei kuitenkaan ollut asianlaita. Juoksisimme omia menojamme, ja loppuaikoja vertailtaisiin vasta maalissa.
Annoin kuitenkin tasoitusta työkaverilleni pyöräilemällä pelipaikalle. Nohevasti tri-/duathlon-periaatteesta kiinni pitävänä en tietenkään malttanut hypätä paikalliseen linkkuun Tampereella, vaan ajelin maltillisesti pyörällä parisenkymmentä kilometriä Kangasalalle. En ollut aiemmin käynyt Kangasalalla, ja sainpa siis tähänkin megalopoliin aimo tutustumispläjäyksen.
Pyrin lähtöpaikalla lähelle eturiviä. Halusin liikkeelle mahdollisimman pian, eikä vähiten, koska matkalla mitattaisiin vain bruttoaikaa lähtölaakista maaliviivalle. Aiemmista kokemuksista tiesin, että tarkimman ajan saa joko käsipelillä mittaamalla tai nettoaikaa ("viivalta viivalle") mittaamalla. Lähtökäskyn kajahdettua annoin kympin ja kiireisimpien puolimaratoonareiden kipittää suosiolla ohitseni. Olin päättänyt aloittaa rauhallisesti, ja arvelin, että osa tuosta ohi kiitäneestä porukasta tulisi todennäköisesti vielä myöhemmin selkä edellä vastaan.
Ensimmäiset 10 km juoksin varsin kevyttä vauhtia. Arvaukseni muiden saavuttamisesta osui oikeaan, ja juoksin ensimmäisten "vastaan tulleiden" ohittajieni mukana. Totuttelin vauhtiin ja tunnustelin, olisiko vauhti kunnolle sopivaa. Olihan se. Oli helppoa juosta, ja maisemiakin saattoi ihmetellä. Lämmintä oli noin 16 astetta, mikä oli tällaiseen rääkkiin juuri sopivasti, koska nestettä ei haihtunut liikaa. Juoma-asemia oli viiden kilometrin välein, mikä riitti tässä säässä.
10 kilometrin rajapyykin jälkeen pätin kiristää vauhtia hieman, koska ryhmän muut juoksijat tuntuivat etenevän samaa monotonista vauhtia, ja paukkuja tuntui olevan vielä hyvin jäljellä. Vauhdin kanssa piti kuitenkin edelleen malttaa, koska liian kova rypistys liian aikaisin kostautuisi varmasti sippaamisena monta kilometriä ennen maalia. Vauhdinnosto kuitenkin riitti karistamaan ryhmän muut juoksijat. Tästä eteenpäin juoksuni oli täydellinen soolosuoritus.
Viimeisellä juoma-asemalla ennen maalia (15 km:n kohdalla) oli voimia edelleen jäljellä, ja päätin kiihdyttää lähelle maksimikestävyysvauhtia. Varsinainen maratontreeni oli mielestäni jo ohi, ja nyt voisin avata pellit ja juosta juuri niin kovaa kuin sielu sietää. Näin teinkin, ja viimeiset kuusi kilometriä juoksin niin kovaa kuin koneesta irti lähti. Varvasin muutaman juoksijan loppumatkalla. Vastaantulevat selät auttoivat ylläpitämään rivakkaa kipitystä. Kunto tuntui kestävän hyvin, eikä minkäänlaista sydämentykytystä tai muita ongelmia ollut. Oli hienoa juosta. Loppumatkasta alkoi sataa kaatamalla. En ole aiemmin juossut kilpaa kaatosateessa, mutta sade toi oman fiiliksensä kilpailemiseen. Juoksemista se ei haitannut, vaan pikemminkin päinvastoin: ilma oli kosteaa, ja oli helppoa hengittää. Pieneen loppuspurttiinkin oli vielä varaa. Kello pysähtyi maaliviivalla aikaan 1:32:15, mikä on mielestäni treeniksi hieman turhankin hyvä suoritus, koska en aikonut tavoitella aikaa lähelle puoltatoista tuntia. Käsiaika oli nelisen sekuntia nopeampi (1:32:11). Lopputuloksissa olin miesten puolikkaalla sijalla 13.
Reitti oli suurimmaksi osaksi kaunista maalaismaisemaa. Reitti oli helpohko, ja parempaakin aikaa olisi ollut mahdollista tavoitella, ellei oma tavoitteeni olisi toistaiseksi muualla kuin puolikkaalla. Maasto oli sopivan vaihtelevaa, eivätkä nousut ja laskut olleet mielestäni liian jyrkkiä.
Liikuntain puolimaraton järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja järjestäjät onnistuivat mielestäni tavoitteessaan. Puolikkaan juoksijat saivat kipittää sen kummemmitta murheitta, ja reitti oli mielestäni merkitty hyvin. Tärkeimmissä risteyksissä autot pysäytettiin ja juoksijat ohjattiin oikeaan suuntaan. Epäilin aluksi, miten taajamassa juoksu toimisi, koska juoksijoiden infokirjeessä kerrottiin, että juoksijat vastaisivat itse risteyksien turvallisesta ylittämisestä. Järjestäjä kuitenkin veti pisteet kotiin varautuen asiaan vielä paremmin! :)
Kosmeettiset parannusehdotukseni liittyvät ajanottoon: aiemmissa tapahtumissa, joihin olen osallistunut, on ajanotto tyypillisesti hoidettu "automaattisesti", kunhan juoksija on vain kiinnittänyt esimerkiksi mikrochipin kenkäänsä ja juoksee "lukulaitematon" yli väliaikapaikoilla. Tällöin juoksijan ei tarvitse aktiivisesti välittää ajanoton toimimisesta, vaan hän voi keskittyä vain omaan suoritukseensa, kunhan nyt suunnilleen pysyy tolpillaan ja reitillä edes väliaikapaikoilla. Kangasalan puolikkaalla ajanottolaite piti kiinnittää esimerkiksi ranteeseen, ja ajanottolaitetta piti aktiivisesti näyttää lukijalaitteelle väliaikapaikoilla (lähtö, 5 km, 10 km, 15 km, maali), jotta väliajat rekisteröityivät. Tämä toimi toki näinkin, mutten itse esimerkiksi muistanut leimata laitettani lainkaan vitosen väliaikapaikalla. Tärkeimmät eli lähdön ja maalin toki muistin leimata. Asia ei ole kovin merkittävä, mutta helpottaisi mielestäni urheilijoiden suoritusta, koska väsyneenä ja adrenaliinihuumassa järki ei välttämättä aivan toimi samoin kuin "selväpäisenä", eikä tällaista ajanoton ihmettä enää osaa ajatellakaan, koska on niin keskittynyt suoritukseensa. Tähän liittyen toivoisin, että mitattaisiin myös nettoaika bruttoajan lisäksi.
Kokonaisuutena tapahtuma oli mielestäni onnistunut, ja järjestäjät voivat mielestäni olla tyytyväisiä tapahtumaansa. Lähtisin Kangasalan puolikkaalle uudestaankin!
Seuraavaksi tie vie Puolaan. Jatkuu seuraavassa numerossa...
PS. Kotiin pitikin sitten pyöräillä kaatosateessa, ja kastuminen oli taattu. Noh, tuon parikymmentä kilometriä jaksoi vielä ihan mallikaasti, eikä sadetta enää jaksanut juuri kummastella.
Annoin kuitenkin tasoitusta työkaverilleni pyöräilemällä pelipaikalle. Nohevasti tri-/duathlon-periaatteesta kiinni pitävänä en tietenkään malttanut hypätä paikalliseen linkkuun Tampereella, vaan ajelin maltillisesti pyörällä parisenkymmentä kilometriä Kangasalalle. En ollut aiemmin käynyt Kangasalalla, ja sainpa siis tähänkin megalopoliin aimo tutustumispläjäyksen.
Pyrin lähtöpaikalla lähelle eturiviä. Halusin liikkeelle mahdollisimman pian, eikä vähiten, koska matkalla mitattaisiin vain bruttoaikaa lähtölaakista maaliviivalle. Aiemmista kokemuksista tiesin, että tarkimman ajan saa joko käsipelillä mittaamalla tai nettoaikaa ("viivalta viivalle") mittaamalla. Lähtökäskyn kajahdettua annoin kympin ja kiireisimpien puolimaratoonareiden kipittää suosiolla ohitseni. Olin päättänyt aloittaa rauhallisesti, ja arvelin, että osa tuosta ohi kiitäneestä porukasta tulisi todennäköisesti vielä myöhemmin selkä edellä vastaan.
Ensimmäiset 10 km juoksin varsin kevyttä vauhtia. Arvaukseni muiden saavuttamisesta osui oikeaan, ja juoksin ensimmäisten "vastaan tulleiden" ohittajieni mukana. Totuttelin vauhtiin ja tunnustelin, olisiko vauhti kunnolle sopivaa. Olihan se. Oli helppoa juosta, ja maisemiakin saattoi ihmetellä. Lämmintä oli noin 16 astetta, mikä oli tällaiseen rääkkiin juuri sopivasti, koska nestettä ei haihtunut liikaa. Juoma-asemia oli viiden kilometrin välein, mikä riitti tässä säässä.
10 kilometrin rajapyykin jälkeen pätin kiristää vauhtia hieman, koska ryhmän muut juoksijat tuntuivat etenevän samaa monotonista vauhtia, ja paukkuja tuntui olevan vielä hyvin jäljellä. Vauhdin kanssa piti kuitenkin edelleen malttaa, koska liian kova rypistys liian aikaisin kostautuisi varmasti sippaamisena monta kilometriä ennen maalia. Vauhdinnosto kuitenkin riitti karistamaan ryhmän muut juoksijat. Tästä eteenpäin juoksuni oli täydellinen soolosuoritus.
Viimeisellä juoma-asemalla ennen maalia (15 km:n kohdalla) oli voimia edelleen jäljellä, ja päätin kiihdyttää lähelle maksimikestävyysvauhtia. Varsinainen maratontreeni oli mielestäni jo ohi, ja nyt voisin avata pellit ja juosta juuri niin kovaa kuin sielu sietää. Näin teinkin, ja viimeiset kuusi kilometriä juoksin niin kovaa kuin koneesta irti lähti. Varvasin muutaman juoksijan loppumatkalla. Vastaantulevat selät auttoivat ylläpitämään rivakkaa kipitystä. Kunto tuntui kestävän hyvin, eikä minkäänlaista sydämentykytystä tai muita ongelmia ollut. Oli hienoa juosta. Loppumatkasta alkoi sataa kaatamalla. En ole aiemmin juossut kilpaa kaatosateessa, mutta sade toi oman fiiliksensä kilpailemiseen. Juoksemista se ei haitannut, vaan pikemminkin päinvastoin: ilma oli kosteaa, ja oli helppoa hengittää. Pieneen loppuspurttiinkin oli vielä varaa. Kello pysähtyi maaliviivalla aikaan 1:32:15, mikä on mielestäni treeniksi hieman turhankin hyvä suoritus, koska en aikonut tavoitella aikaa lähelle puoltatoista tuntia. Käsiaika oli nelisen sekuntia nopeampi (1:32:11). Lopputuloksissa olin miesten puolikkaalla sijalla 13.
Reitti oli suurimmaksi osaksi kaunista maalaismaisemaa. Reitti oli helpohko, ja parempaakin aikaa olisi ollut mahdollista tavoitella, ellei oma tavoitteeni olisi toistaiseksi muualla kuin puolikkaalla. Maasto oli sopivan vaihtelevaa, eivätkä nousut ja laskut olleet mielestäni liian jyrkkiä.
Liikuntain puolimaraton järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja järjestäjät onnistuivat mielestäni tavoitteessaan. Puolikkaan juoksijat saivat kipittää sen kummemmitta murheitta, ja reitti oli mielestäni merkitty hyvin. Tärkeimmissä risteyksissä autot pysäytettiin ja juoksijat ohjattiin oikeaan suuntaan. Epäilin aluksi, miten taajamassa juoksu toimisi, koska juoksijoiden infokirjeessä kerrottiin, että juoksijat vastaisivat itse risteyksien turvallisesta ylittämisestä. Järjestäjä kuitenkin veti pisteet kotiin varautuen asiaan vielä paremmin! :)
Kosmeettiset parannusehdotukseni liittyvät ajanottoon: aiemmissa tapahtumissa, joihin olen osallistunut, on ajanotto tyypillisesti hoidettu "automaattisesti", kunhan juoksija on vain kiinnittänyt esimerkiksi mikrochipin kenkäänsä ja juoksee "lukulaitematon" yli väliaikapaikoilla. Tällöin juoksijan ei tarvitse aktiivisesti välittää ajanoton toimimisesta, vaan hän voi keskittyä vain omaan suoritukseensa, kunhan nyt suunnilleen pysyy tolpillaan ja reitillä edes väliaikapaikoilla. Kangasalan puolikkaalla ajanottolaite piti kiinnittää esimerkiksi ranteeseen, ja ajanottolaitetta piti aktiivisesti näyttää lukijalaitteelle väliaikapaikoilla (lähtö, 5 km, 10 km, 15 km, maali), jotta väliajat rekisteröityivät. Tämä toimi toki näinkin, mutten itse esimerkiksi muistanut leimata laitettani lainkaan vitosen väliaikapaikalla. Tärkeimmät eli lähdön ja maalin toki muistin leimata. Asia ei ole kovin merkittävä, mutta helpottaisi mielestäni urheilijoiden suoritusta, koska väsyneenä ja adrenaliinihuumassa järki ei välttämättä aivan toimi samoin kuin "selväpäisenä", eikä tällaista ajanoton ihmettä enää osaa ajatellakaan, koska on niin keskittynyt suoritukseensa. Tähän liittyen toivoisin, että mitattaisiin myös nettoaika bruttoajan lisäksi.
Kokonaisuutena tapahtuma oli mielestäni onnistunut, ja järjestäjät voivat mielestäni olla tyytyväisiä tapahtumaansa. Lähtisin Kangasalan puolikkaalle uudestaankin!
Seuraavaksi tie vie Puolaan. Jatkuu seuraavassa numerossa...
PS. Kotiin pitikin sitten pyöräillä kaatosateessa, ja kastuminen oli taattu. Noh, tuon parikymmentä kilometriä jaksoi vielä ihan mallikaasti, eikä sadetta enää jaksanut juuri kummastella.
4. elokuuta 2013
Taidetta
Kävinpä jo mainettakin niittäneessä kiinalaisten terrakottasotilaiden näyttelyssä. Kyllä ovat kiinalaiset muinoin nähneet vaivaa korkea-arvoisten hallitsijoiden saattamisessa tuonpuoleiseen. Yksityiskohtia oli patsaissa ja muissa näyttelyesineissä hämmästyttävän paljon.
Lisäksi sisäinen yöeläimeni pääsi valloilleen, ja pitipä käydä nollatoleranssin baarikierroksella. Fotovärkki muistui sentään mukaan.
Lisäksi sisäinen yöeläimeni pääsi valloilleen, ja pitipä käydä nollatoleranssin baarikierroksella. Fotovärkki muistui sentään mukaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
