Lauantaina huitaistiin tavarat pikaisesti uuteen kämppääni, ja sunnuntaina mies itse muutti perässä. "Sunnuntaiaamuna" n. klo 13 herätessäni ymmärsin, että nyt taas ollaan ilmeisesti tosissaan menossa maailmalle, koska Vantaan kämppä oli tyhjä tavaroistani. Tilaa oli rutkasti enemmän, ja vain lopuille tavaroille varaamani treenikassi nökötti keskellä olohuoneen lattiaa. Olin hieman tippa linssissä, koska ehdin asua Vantaalla liki 25 vuotta eli lähes koko elinikäni. Nyt ei olisi tietoa paluusta, ja tulevaisuus olisi avoin; aiemmat ulkomaankeikkani CERNiin ja Hampuriin olivat päättyneet "määräajassa". No, suapi nähdä, mihin vielä päädyn.
Tampereelle lähtiessäni meinasi käydä kylmät. Olin ostanut junalipun vain pari tuntia aiemmin, ja olin varannut toimitustavaksi noudon aseman lippuautomaatista. Sain tilausvahvistuksen sähköpostiini, mutten tulostanut sitä, koska ajattelin, että saan lipun jotenkin automaatista, kunhan tiedän lipulle määrittämäni tunnisteen. Asemalla huomasin kauhukseni, että lippuottomaatin hyväkäs tosiaan vaatii myös lipun tilausnumeron, joka siis oli mainitussa tilausvahvistuksessa sähköpostissani. Junan lähtöön oli noin viisi minuuttia aikaa, ja alkoi olla kiire tulostaa lippu. Aseman lipunmyynti oli kiinni. Lisäksi puhelimenikaan ei ole aivan uusinta mallia, eikä siinä pirulaisessa ollut edes datapakettia, jotta pääsisin lukemaan sähköpostia. Sitten nuori diplomi-insinöörinalku sai älynväläyksen: läppäri! Sehän oli ollut mukanani koko ajan, ja olin männäviikolla hankkinut siihen
mokkulan kokeilun vuoksi, koska Tampereella käytössäni ei olisi vielä nettiliittymää. Kaivoin läppärini salamannopeasti käsiini ja käynnistin sen sekä mokkulan vastaanottimen. Wintoosa seiskan käynnistyminen tuntui kestävän ikuisuuden. Sekunnit tuntuivat minuuteilta. Kone kuitenkin käynnistyi, ja mokkula sai yhteyden operaattorin verkkoon, ja pääsin tarkistamaan lippuni tilausnumeron sähköpostistani. Ehdin juuri tulostaa lipun, kun Pentoliino kurvasi Tikkurilan asemalle raiteelle 2. Oli pantava jalkaa toisen eteen sukkelasti, mutta ehdin kuin ehdin junaan lippuineni. Matka kului rupatellessani muuan varusmiehen kanssa. Hän oli sattumalta menossa Halliin, missä olin itsekin viettänyt ensimmäisen puoliskon intistäni. Kaveri oli tosin lähtenyt kuskiksi, koska ei ollut päässyt lentokoneapumekaanikkokoulutukseen. Tuli kuitenkin juteltua sitä sun tätä, ja mies vaikutti viihtyneen intissä varsin hyvin ja ottaneensa letkeästi toisten hajoillessa aamuihinsa.
Tampereella nakkasin kamani kämppään, ja lähdin ruokakauppaan. Vieressä olisi ollut Siwa, mutta päätin, että kävelen huvin ja urheilun vuoksi rautatieaseman S-marketiin. Näin teinkin, mutta paikalla huomasin, että se pirulainenhan on kiinni! Kello oli noin 2030. Enpä ollut muistanut, että putiikit menevät jo kuudelta kiinni sunnuntaisin. Kävelin takaisin kämppäni viereiseen Siwaan, joka olisi ollut yhteentoista illalla auki. Ostokseni maksoivat monta rahaa, ja kassaneiti tuumasi, olenko Ykkösbonus-jäsen, koska näin isoilla erillä bonarien kerääminen kannattaa hyvinkin. En ollut, mutta liityin suosituksesta, koska saatan vierailla kyseisessä Siwassa myöhemminkin.
Vihdoin kotiin päästyäni aloin purkaa osaa muuttokuormastani. Tärkeimpänä halusin saada sängyn nukkumiskuntoon. Tämä oli helppoa, mutta muiden tavaroiden järjestäminen vaatinee aikaa. Tässä sekamelskassa onkin hieman sumplimista, mutta toisaalta nyt ei ole enää kiire mihinkään. Huomenna alkavat työt.
