Kävin 15. elokuuta Malmin lentoasemalla järjestetyssä Helsinki International Airshow -lentonäytöksessä. Päiväksi sattui kaunis poutasää, vaikka viikonlopuksi oli muuten luvattu epävakaista säätä. Sunnuntaina 16.08. satoikin aamupäivällä. Tapahtuma oli kokonaisuutena mielestäni onnistunut. Ilmailuharrastajille se ei juurikaan tarjonnut uutta, mutta kohdeyleisönsä, tavan kansalaiset, se tavoitti hyvin. Uskon, että moni lapsi sai kipinän ilmailuharrastukseen jossain muodossa nähtyään näin paljon erilaisia ilma-aluksia.

Valokuvasin tapahtumassa ja dokumentoin maanäyttelyn koneita teknisesti. Kuvia kertyi hieman alle 1300: niiden läpikäynti oli aikamoinen savotta, joka kesti noin kaksi päivää. Otoksiani voi katsoa klikkaamalla alla olevaa kuvalinkkiä.

Sain tänään tietää, että Kiinan Harbinin kesäkurssille ei päässyt ketään maailmalla riehuvan H1N1-viruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Ohjelmaa jatketaan ilmeisesti vuodella, jolloin haku olisi uudelleen ensi keväänä. Täytyypä pistää tämä korvan taakse, jos vaikka heittäisin "lottokupongin" vetämään uudelleen. Tuolloin aatokseni saattavat kuitenkin olla aivan toiset, ja olen menossa kohti uusia seikkailuja.

Hyppäsin tänään ensimmäistä kertaa ultrakevyen lentokoneen kyytiin, kun kaverini kävi lennättämässä minua Malmin lentoasemalla. Kiersimme Helsinki-Vantaan lähestymisalueen n. 1300 jalan korkeudessa ja pyörimme lopuksi hieman Espoon yllä. Bongasin tuttuja paikkoja. Kamerakin oli mukana, mutta kuvaaminen jäi johonkin seuraavaan kertaan, koska sain ohjata konetta välillä kokeilumielessä. Simutaustastani huolimatta väitän, että oikean koneen lentäminen ei onnistu pelkällä simukokemuksella. Kuuluisa perstuntuma on aivan eri, kun kaikki koneen liikkeet tuntee omassa kehossaan. Lisäksi koneen hallitseminen, radioliikenteen hoitaminen ja suunnistaminen ilmassa vaatimat omat huomionsa: lentäminen vaatii paljon keskittymistä ja monen asian samanaikaista seuraamista. Ympäröivää ilmatilaakin pitäisi tarkkailla.

Kokonaisuutena kokemus oli todella upea! Lento vain vahvisti aikomustani jonkin lupakirjan lentämisestä tulevaisuudessa. Lentäminen on yksinkertaisesti uskomatonta: sitä vapauden tunnetta ei voi oikein sanoin kuvailla, vaan se pitää kokea itse. Joka ikinen vuoristorata-ajelu jää lentämiselle toiseksi, vaikkei nyt edes vedetty suuria G-lukemia: maisemat ovat bonuksena miljoonasti komeampia! Uutta keikkaa pukkaa siis tulevaisuuessa aivan varmasti...

Eilen juoksin ensimmäisen maratonini. Sää oli varsin hyvä, mutta tuuli haittasi hieman etenemistä aukeilla paikoilla. Konsultointi veteraanimaratoonareilta ei mennyt hukkaan: join jokaisella juoma-asemalla ja laitoin vaseliinia hankauskohtiin. Näistä ei aiheutunut ongelmia. Mokasin kuitenkin pahasti aloittamalla liian kovaa. 15 km:n kohdilla tunsin, etten jaksa juosta enää. Vatsassani hölskyi myös vähän, ja mielessäni kävikin, jätänkö matkan kesken. Jouduin vaihtamaan kävelyyn. Samalla kaatuivat kaikki tilastoihin perustuneet aikatavoitteeni. Liian kova aloitus oli täysin omaa tyhmyyttäni, joka kostautui pahemman kerran.

Loppumatka oli sitten taistelua väsymystä ja kantapäiden rakkoja vastaan. Vatsani rauhoittui onneksi pian 15 km:n jälkeen, ja saatoin jatkaa nestetankkausta matkan aikana. Kuntoni kesti, ja 30 km:n jälkeen tajusin, että selviäisin maaliin asti, joskin väsyneenä. Juoksu ei enää hirveästi maistunut, vaan juoksin lyhyitä pätkiä kävelyn lomassa. Etenin tässä vaiheessa juoma-asemalta toiselle -periaatteella tietäen, että jossain vaiheessa matka loppuu ja maali tulee vastaan. Jouduin tankkaamaan juoma-asemilla paljon enemmän nestettä alkuun verrattuna, mistä yllätyin. 37 km:n kohdalla jokin kannustusjoukko soitti ämyreistään J. Karjalaisen Sankareita. Tästä tuli todella upea olo: ymmärsin, että tästäkin leikistä selvitään vaikeuksien kautta. Viimeinen "kunniakierros" Forssan jäähallin urheilukentällä oli hieno, kun tiesin, että n. 42 km pitkä rääkki on takana ja maali odottaa. Maalissa olin uupunut, mutta onnellinen ja helpottunut. Suuret kiitokset kuuluvat isäukolleni asiantuntevista neuvoista ja äidille, Raunolle ja Annelle huoltojoukkona toimimisesta ja kannustamisesta! Ilman heidän apuaan suoritukseni olisi vaikeutunut huomattavasti.

Virallinen aikani oli 4:00:45, ja sijoitukseni miesten maratonin yleisessä sarjassa 55. Jälkiviisaana kuitenkin olen tyytyväinen, että pääsin maaliin: todistin itselleni, että maratonista on mahdollista selvitä kunnialla läpi, eikä fyysistä estettä ole. Tästä on mahdollista parantaa aikaa paremmalla vauhdinjaolla. Kokonaisuutena kokemus oli niin hieno, että lähden varmasti uudelleen juoksemaan maratonin. Forssan Suvi-illan tapahtuma oli myös hyvin järjestetty, joten tapahtumana se on harkitsemisen arvoinen. Saatanpa osallistua sille uudelleen ensi vuonna!



Kuvassa on allekirjoittanut mustassa juoksuasussaan. Tässä ollaan matkan loppupuolella, ja väsymys on jo melkoinen.

Lisää kuvia Suvi-illasta 2009

HIT:n kesäkurssin valinnassa ei arpaonni tainnut suosia minua. No, eipä tämä toisaalta haittaa juurikaan: hain kurssille lähinnä mielenkiinnosta, eikä sille pääsy ollut mitenkään ehdotonta.

Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin: sain tietää lentokoneen järjestelmien kurssin tulokseni. Tentistä irtosi pyöreä vitonen porukan parhaalla pistemäärällä, ja kun minun ja kaverini tekemä seminaarityö osui kutakuinkin nappiin, niin arvosanani kurssilta on tasan vitonen. Hyvin alkoi pääaineen kurssien lukeminen siis! Tästä tuloksesta olen hyvin ylpeä. Enää puuttuu kemian uusintatentin tulos...

Töissä ollaan taas. Päivät kuluvat sutjakkaasti postia jakaessa ja viettämällä vapaa-aikaa. Taustapiruna vaanii kuitenkin kemian uusintatentti, joka pidetään kesäkuun 8. päivänä. Kyseisen kurssin toinen välikoe ei mennyt läpi, joten minun on uusittava koko kurssin tentti saadakseni arvokkaat opintopojot kotiin. Lukeminen ei tosin kiinnosta näin "kesälomalla" varsinkaan, kun kemia on minulle tervanjuontia jo muutenkin. Onneksi muut kurssit lienevät menneet läpi ilman suurempia ongelmia (kaikkia tuloksia ei ole vielä julkaistu).

Päätin tänään varsin intuitiivisesti, että käyn juoksemassa 13. kesäkuuta Forssan maratonin. Se on elämäni ensimmäinen täyspitkä rääkki. Hieman jänskätti ilmoittautuessani firmani kautta tähän tapahtumaan. Millaistakohan lähtöviivalla tulee olemaan? Toivottavasti sää on ainakin hyvä...

Voitto!!! TKK:n pääaineekseni vahvistui tänään lentotekniikka. Tämän tavoitteen eteen olen tehnyt töitä viimeiset kaksi vuotta, ja kaikki vuodatettu veri, hiki ja kyyneleet kantoivat nyt hedelmää. Ai että tätä fiilistä!!! :D

Onnenhuumassa pitäisi tietysti muistaa, että tämäkin on vain osatavoite. Vielä pitäisi selvitä kunnialla läpi muista töistä, ennenkuin lopulta saan valmistumispahvin käteeni. Tästä ei kuitenkaan tarvitse huolehtia nyt, vaan voi nauttia täysin siemauksin hakemuksen läpimenosta!

Kesäduuni irtosi vihdoinkin tänään, kun soitin wanhalle työnantajalleni varmistaakseni työpaikan. Olin jo aiemmin kysynyt paikkaa, mikä luvattiin. Samalla kysyin pikku loman pitämisestä heinäkuussa, jos tämä toteutuu. Heitin hakemuksen vetämään em. soiton jälkeen silkasta mielenkiinnosta ja seikkailunhalusta. Pääsispähän kiertämään vähän mualimoo...

Kävin aamulla kipaisemassa Cooperin juoksutestin Otahallissa. Testi meni ihan hyvin, ja tavoitteeni täyttyi. Juoksin n. 3180 m, kun kahdessa edellisessä Cooperissa olen päässyt 3200 ja 3300 metriä. Kunto on siis edelleen kohdillaan, mutta puolentoista vuoden takaiseen huipputulokseen on vielä matkaa.

Kyllä Cooper on sitten mahdoton rääkki: noin 6 minuutin jälkeen alkoi tulla tunne, etten enää jaksa. Onnistuin kuitenkin pitämään jalkani liikkeellä, ja sain juostua loppuun asti. Liikuntahallin kuiva ilma ei kuitenkaan yhtään helpottanut asiaa, ja kurkkuani kuivasi oikein kunnolla jo juoksun aikana. Tämän vuoksi ulko-Cooper on mielestäni ehdottomasti parempi. Toisaalta kelloa vastaan tavoitteen juokseminen on aina sangen ilkeää, koska koko ajan takaraivossa jyskyttää, että täytyy päästä, on jaksettava... Onneksi tämäkin on nyt ohi. Seuraava testi on luvassa taas syksyllä.

Noin viikko takaperin kävin kaverini kanssa Vantaalla Finnairin tekniikan koulutuskeskuksessa tutustumassa MD-11:n ja A340:n teknisiin koulutusmateriaaleihin, jotka liittyivät lentokoneen järjestelmien kurssin seminaarityömme aiheeseen, autopilottiin. Pääsimme jopa kokeilemaan oikeaa mekaanikkojen tyyppikurssilla käytettävää tietokoneohjelmaa! Päivän jälkeen podimme niin mahdotonta infoähkyä, että jos joku olisi jotain kysynyt koneiden järjestelmiin liittyen, olisi vastaukseksi lähinnä änkytetty jotain yleissoopaa... Lyhenteet vain vilisivät silmissä, mutta niistä ilmailu tunnetaankin. ;)

Käyntimme ei jäänyt täysin turhaksi, vaan mukaamme tarttui vaatimattomat pari tuhatta sivua PDF:ää kotona tutkittavaksi. On ainakin luettavaa enemmän kuin tarpeeksi! Hämmästyksekseni sain myös tietää, että tästä aiheesta saisi helposti kasattua diplomityön. Me sentään teemme vain pienen, esittelyluontoisen seminaarityön. Taisin siis tulla vahingossa valinneeksi kandityöni aihealueen tässä samalla...

Kyseinen keikka on ylivoimaisesti tähän mennessä paras opiskelukokemukseni TKK:lla. Kerrankin päästiin oikeasti asiaan! On tämä miljoonasti mielenkiintoisempaa kuin perusfyssat ja -matskut, koodaamisesta puhumattakaan!

Tänään heitin sitten HOPS:n vahvistushakemuksen sisään opintoneuvolaan. Nyt en voi muuta kuin odottaa, toivoa parasta ja pelätä pahinta...

Hiljaiseloa on taas ollut hetken aikaa, kun koulu raapaisee käytännössä 99 % ajastani. Lenkkiä jaksan sentään vielä höylätä. Tarpeen se onkin, sillä muuten fysiikan laboratoriotöiden selostukset ja koodaaminen hajoittaisivat täydellisesti. Onneksi viimeistä labraselkkaria viedään, joten siltä osin homma alkaa pikkuhiljaa lähestyä finaalia.

Opiskelu on muuttunut syyslukukaudelta paljon mielenkiintoisemmaksi. Tammikuussa alkoi lentokoneen järjestelmiä käsittelevä kurssi, joka on minulle ensimmäinen oikea pääaineen kurssi. Asiat ovat siellä tuttuja, koska samoja höpötyksiä käytiin läpi jo muinoin legendaarisella ilmavoimien lentoteknisellä aliupseerikurssilla Jämsän Hallissa. TKK:n kurssilla tehdään seminaarityö, jonka aiheeksi päätimme kaverini kanssa A340- ja MD-11-koneiden autopilottien toiminnan selvityksen ja niiden välisen vertailun (eurooppalainen ja amerikkalainen valmistaja). Pääaineen valintakin lähestyy uhkaavasti: tämä pitäisi tehdä maaliskuun alussa. Sävelet ovat jo selvät, ja uskonkin pääseväni mahd. paperikarsinnasta läpi ongelmitta.

Myös opiskelun "tyyli" muuttui vuodenvaihteen jälkeen kertalaakista. Nyt ei ole palautettavia pakollisia laskuharjoituksia yhdestäkään kurssista, vaan harjoituksissa joko kirjoitetaan tai koodataan. Tämä kulttuurishokki ei vielä toistaiseksi ole aiheuttanut ongelmia, sillä harkat eivät kuitenkaan valmistu ikinä, jos niitä ei ala tehdä ajoissa...

Tulipä käytyä kentälläkin pitkästä aikaa tammikuun pakkasissa:

Palasin juuri Kaivokselasta Otaniemeen lomaa viettämästä. Kyllä tuntui taas pahalta lähteä. Loma toki jatkuu vielä pari viikkoa, mikä ei kuitenkaan paljon auta. Tällä hetkellä on todella kelju olo: jäi niin hirveä koti-ikävä vaivaamaan. Vantaalla oli mukavaa ja hienoja ihmisiä. Tuntuu, että normaali, raskas opiskeluarki alkaisi huomenna. Tiedän, ettei näin ole, mutten mahda fiilikselleni mitään.

Nyt olisi iltapalan aika ja töllöttimessä tarjolla Myytinmurtajia. Pitäisiköhän näiden jälkeen käydä kävelemässä vähän, jos vaikka olo helpottuisi hieman?