15.9.2015

Tampere maraton

Himourheilukauden huipennukseksi juoksin vuoden toisen maratonini 29. elokuuta. Tällä kertaa valinta osui kotipaikkakunnalle. Osallistuminen olisi vaivatonta, koska kotoa olisi lähtöpaikalle vaivaiset parisen kilometriä matkaa.

Aurinkoisena elokuun aamuna oli hyvä fiilis. Oli kiva lähteä juoksemaan. Lämpötila oli noin 15 astetta aamupäivällä, ja se nousisi päiväksi vielä parilla asteella. Oli hiukan tuulista. Reitillä kierrettäisiin noin 10 kilometrin lenkki neljästi. Matkaan lähdetään Ratinan stadionilta ja maali on myös siellä. Stadionilla käydään joka kierroksella. Itse reitti kulkee Tampereen eteläpuolella Pyhäjärven rantaa mukaille Härmälässä ja Rantaperkiössä. Juoma-asemia on noin kolmen kilometrin välein vakiopaikoilla, ja niitä lienee riittävästi.

Matkaan lähdettiin yhtä aikaa puolimaratonin kanssa. Puolikkaan juoksijat aloittivat sata metriä maratoonareiden edeltä, ja nopeimmat maratoonarit joutuivat ohittamaan hitaimpia puolikkaan juoksijoita. Syntyi melkoinen ryysis. Tätä ei oltu mielestäni mietitty aivan loppuun asti, koska stadionin portilla oli melkoinen tungos hetken. Onneksi kukaan ei kaatunut. Eihän tässä lopulta hävitty aikaa juurikaan, mutta mukavaa moinen ryysis ei ollut. No, samapa tuo. Oli jatkettava eteenpäin.

Sää oli viilentynyt loppukesän helteistä, ja oli mukava juosta. Juoksu tuntui kulkevan. Eka kierros meni noin 48 minuuttiin, mikä oli vähintäänkin hyvää vauhtia. Toisella kierroksella vauhti hidastui parilla minuutilla kierroksella, mutta juoksu tuntui sujuvan edelleen. Olin edelleen likimain 3:15 lopputavoitevauhdissani. Juoksin erään päätä lyhyemmän naisen kanssa samaa vauhtia. Kysyin hänen aikatavoitettaan matkalla, ja se osui lähes yksiin omani kanssa. Juoksin jonkinaikaa hänen kanssaan samaa vauhtia, mutta päätin jättäytyä ja juosta omaa vauhtiani.

Noin 22 kilometrin kohdalla iski pistävä kipu oikealle puolelle rintakehän alapuolelle. Aluksi arvelin, että kipu helpottaisi pian. Näin ei kuitenkaan käynyt, mitä pelästyin. Aloin pelätä pahinta, koska jos "ongelma" olisi verenkierrossa, olisi leikki jätettävä ehdottomasti kesken. Periaatteenani on ollut, etten lähde maratonilta "jalat edellä". Päätin hidastaa vauhtia, mutta kipu ei siltikään hellittänyt. Pysähdyin kysymään seuraavalta toimitsijalta, missä lähin ensiapupiste sijaitsisi. Kuvasin ongelmani, ja toimitsija kertoi ensiavun olevan parin kilometrin päässä. Pieni hengähdystauko toimitsijalle kertoessa helpotti kipua, ja pystyin hölkkäämään juomapaikalle ja EA-pisteelle.

EA-pisteellä kuvasin ongelmani jälleen. Sain suolaa, puhdasta glykogeenia ja juomaa. Tämä hengähdystauko helpotti kipua selvästi, ja päätin EA:n tsemppauksen perusteella kokeilla juoksemista rauhallisesti. Muita oireita ei kivun lisäksi ollut ilmennyt, minkä perusteella päätin jatkaa. Aikatavoitehan oli mennyt pipariksi jo pysähtyessäni toimitsijan luokse. Nyt tavoite olisi vain päästä maaliin, eikä loppuajasta olisi niin väliä.

Matka jatkui siis rauhallisesti hölkkäämällä. Rintakehän alapuolella tuntui vielä kevyttä jomotusta, mutta kipua ei enää ilmennyt. Vauhti tuntui nyt jotakuinkin sopivalta. Kolmas kymppi meni pysähtymisineen kaikkineen hiukan yli tuntiin. Aloitin EA-pisteen jälkeen niin rauhallisesti, että neljännellä kympillä oli mahdollista kiristää vauhtia hiukan. Nestehukka alkoi vaivata, koska aurinko oli paistanut koko matkan. Lisäksi Pyhäjärven rannalla tuivertanut tuuli oli kuivattanut varsin tehokkaasti. Viimeisellä kierroksella huikkasin kiitoksen EA-pisteelle ohjanneelle toimitsijalle. Rääkki oli nyt lopussa ja hymy huulessa, kun kaikesta huolimatta saatoin juosta maaliin.

Maalissa uuvutti. Kävin istumaan juoksuradan varrelle. Avasin kengännauhat, ja kävin hetkeksi makuulle lepäämään. Koittaessani nousta ylös alkoi huimata. Tajusin, etten pääse ylös. Pyysin ohi kävelleeltä toimitsijalta apua. Hän haki ensiavun paikalle. Olin aivan ällikällä lyöty. Tällaista ei ollut tapahtunut koskaan. Ensiapu tarjosi vettä. Miestä talutettiin stadionin uumeniin EA-pisteelle lepäämään. Pääsin makuulle, jotta pulssi laskisi hiukan. Nyt kramppasivat molemmat reidet. Sain vettä ja syötävää.

Hetken kuluttua syke tasaantui ja olo helpotti. Pystyin jo istumaan, ja pian saatoin seistäkin. EA-paikalla oli muitakin uupuneita matkalta selvinneitä. Kaikille kokemus oli yhteinen; taistelu oli vaatinut veronsa, mutta vaikeuksista oli selvitty.

Tampereen maratonilla koin pitkästä aikaa, kun kaikki ei menekään aivan suunnitellusti. Tästäkin kuitenkin selvittiin. Googlasin jälkeenpäin syytä rintakivulle. Selvisi, että kyseessä lienee ollut jonkin alavatsan lihaksen (esim. pallea) kramppi, josta kipu on aiheutunut. Syy olisi varsin perusteltu, koska ehkäisykeinoksi mainittiin keskivartalon treenaaminen, mitä en kesällä ollut tehnyt käytännössä lainkaan. Treenaamattomuus saattoi siis johtaa esimerkiksi pallean kramppaamiseen juostessa suhteellisen kovaa vauhtia. Viimeistään tästä opin, että koko kehon lihaskuntoa lienee siis treenattava kokonaisvaltaisemmin tulevaisuudessa, jos (ja kun) on tarkoitus vielä yrittää maagista kolmen tunnin alitusta.

Tämä ei todellakaan jää tähän. Pikemminkin jäi fiilis, että pitäisi yrittää pian uudestaan, koska tulos jäi sangen vaatimattomaksi. Seuraava maraton lienee ensi vuoden puolella.

Statistiikkaa nettoaikoina:
Väli 10,5 km:n väliaika Kokonaisaika (sijoitus miesten sarjassa)
S - 10,5 km 0:47:52 0:47:52 (17)
10,5 km - 21 km 0:50:05 1:37:57 (17)
21 km - 31,5 km 1:03:41 2:41:38 (48)
31,5 km - F 1:01:33 3:43:10 (45)

26.7.2015

Kangasala Triathlon

Kesän toinen urheilusuoritus vei pyöräretkelle Kangasalle, missä järjestettiin paikkakunnan ensimmäinen triathlon. Kahdesta matkavaihtoehdoista sopivammaksi valikoitui viime kesän Kukkia triathlonin perusteella Kunto+ (viitattu 26. heinäkuuta 2015), jossa matkana olisi 1000 metriä uintia, n. 30 km pyöräilyä ja 8 km juoksua. Kunto-sarja olisi ollut puolet lyhyempi. Kunto+ - helppo nakki, kuvittelin.

Kisa vaikutti kilpailuhenkisemmältä kuin viime kesänä Kukkialla. Mukana oli Suomen huipputriathlonisteja, ja matkalla kilpailtiin ihan tosissaan - vaikkakin pilke silmäkulmassa "takarivin amatöörisarjassa". Uinnin lähdössä oli tarkoitus järjestäytyä jollain tavalla "lähtöryhmittäin" 25 hengen riveihin. Riveistä ei tainnut ainakaan vedessä olleen näkökulmasta olla tietoakaan. No, eipä tuo juur haitannut. Nopeimmat osasivat joka tapauksessa mennä aivan eturiviin.

Uinti vaikutti varsin helpolta. Jäin kauas kärjestä, mutten ole mitenkään erityisen nopea uimari. 1000 metriä jaksoin kuitenkin helposti. Olin ennen tapahtumaa treenannut avovesiuintia Rauhaniemen kansankylpylässä (laiturien väli n. 70 m), missä uin ennen treeninkevennystä noin puolentoista kilometrin matkoja. Samalla karaistuin veden lämpötilaan (n. 15 °C). Päätin ennen kisan uintia, että uin samoin kuin treenaisinkin, eli ihan maltillista vauhtia; olisihan tarkoitus vielä pyöräillä ja juostakin.

Pyöräily sujui ongelmitta, vaikka unohdinkin ottaa huoltovermeet vaihdosta mukaani - viime vuonna niitä ei ollut mukana koko kisamatkalla. Citypyörällä (Tunturi Tango vm. 2004) ei kauhean nopeasti sotketa, mutta jotenkin kuitenkin. En edes ollut pyöräilyosuuden hitain!

Tankkasin nestettä pyöräilyosuuden aikana. Sää oli poutainen ja kohtuullisen lämmin. Olin "urheilujuomaani" suolaa, hunajaa ja vettä. Lisäaineiden tarkoitus oli, että neste imeytyisi hiukan puhdasta vettä helpommin, ja että juomassa olisi hiukan mineraaleja; keho menettää suolaa ja muita hivenaineita hikoillessaan. Juoksu oli vielä tulossa, ja se pitäisi kestää kramppaamatta.

Juoksu alkoi hyvin kuten viime vuonnakin. Jalat eivät tuntuneet sen tönkömmiltä kuin normaalistikaan. Pieneksi ongelmaksi osoittautui vauhti. Syke oli korkealla pyörän selästä noustessa eikä laskenut vaihtoalueella. Aloitinkin juoksun hiukan liian kovaa, koska noin kolmen kilometrin kohdalla iskivät kramppituntemukset reisiin. Ne eivät krampanneet, mutta alamäissä oli pakko himmata vauhtia, jotteivat ne kramppaisi oikeasti. Juoksin edelleen, mutta hiukan "vajaalla teholla". Pyöräilyn rasitus siis tuntui nyt jaloissa. Olin ilmeisesti polkenut hiukan tarmokkaammin kuin viimeksi.

Näin juoksijan näkökulmasta oli lenkki hauska suoritus. Jos uinnissa ja pyöräilyssä muut ohittivat minua, niin nyt asetelma oli kääntynyt päälaelleen: muita tuli selkä edellä vastaan jatkuvalla syötöllä. Harmitti hiukan, että reidet olivat niin finaalissa. Olisi ollut kivaa juosta vielä kovempaa. No, näinkin oli ihan hyvä. 8 kilometrin juoksun loppuaika oli 38:04, mikä oli ihan kohtuullista vauhtia, kun huomioidaan, että tätä oli jo edeltänyt pyöräily ja uinti.

Järjestelyt toimivat ihan hyvin, vaikka tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Hiukan pelättiin, miten liikenteenohjaus toimii, koska kovin moni ei tuntenut Kangasalaa. Liikenteenohjaus petti minulla kerran: 8 kilometrin juoksun kääntöpaikalla meinasin juosta ohi kääntöpaikasta. Edelläni mennyt kaveri ehti vielä pidemmälle, kunnes huusin hänelle "käännytään!", kun äkkäsin, että olemme menossa ohi kääntöpaikasta. Tämä oli ainut kerta minulla, kun järjestelyt eivät toimineet. Kääntöpaikasta annettiin urheilijoille ohjeet kisainfossa ennen starttia, mutta eihän sitä enää kukaan muistanut kesken matkan. Minusta paikalla olisi pitänyt olla selkeä opaste (esimerkiksi taulu tms.) kääntöpaikasta.

Statistiikkaa:
Osuus Väliaika Kokonaisaika
Uinti 1000 m + juoksu vaihtoalueelle 0:21:51 (48) 0:21:51 (48)
Vaihto uinti -> pyöräily 0:02:38 (48) 0:24:29 (49)
Pyöräily 30 km 1:02:17 (54) 1:26:46 (55)
Vaihto pyöräily -> juoksu 0:01:13 (41) 1:27:59 (54)
Juoksu 8 km 0:38:04 (12) 2:06:03 (39)


Loppusijoitukseni oli miesten sarjassa 39/68 maaliinpäässeestä.

23.6.2015

Tuttuja paikkoja

Ruotsissa tuntuu kovin kotoisalta näin pääkaupunkiseutulaisena. Tuttuja paikannimiä vilistää silmissä tuon tuostakin. Ohessa pari esimerkkiä, jotka hymyilyttivät kovasti.

Haaga on täälläkin!


Vaskivuorentie!

16.6.2015

Jukolan yössä

Osallistuin Jukolan viestiin viikonloppuna. Suunnistus on vienyt tietyllä tavalla mukanaan - eikä vähiten aktiivisen seuratoiminnan vuoksi. :) Tämän seurauksena on tullut osallistuttua useampiinkin kisoihin. Nyt tie vei lopulta tähän Suomen suurimpaan suunnistustapahtumaan.

En oikein tiennyt, mitä odottaa. Olin kuullut vain tarinoita Jukolasta ja sen juoksemisesta. Tarttumapinta kuitenkin puuttui. Lauantaiaamuna paikalle saapuessani paikalla ei vielä ollut suurta tungosta. Tunnelma alkoi kuitenkin sähköistyä aamupäivän edetessä ja Venlojen startin lähestyessä.

Jukola alkoi illalla auringon laskiessa. Lähtölaaki ammuttiin klo 23, jolloi avausosuus alkoi. Valo kajasti kumpareen takaa, kun otsalamppuiset juoksijat lähestyivät.


Selostus kuului radiosta omalta kanavaltaan. Olin aiemmin kuullut, että selostaja tosiaan hengailee itse metsässä ja joutuu siksi kuiskaamaan, jottei paljastaisi kriittistä tietoa ohikiitävile juoksijoille. Näin tosiaan myös oli! Yle näytti myös suoraa lähetystä, jota esitettiin kisapaikalla valotaululta. Tunnelma alkoi tiivistyä. Omaksi osuudekseni tulisi aamulla juostava ankkuriosuus, jolle lähtisin yhdeksältä yhteislähdössä. Nopeimmat joukkueet olisivat jo tuolloin maalissa.

Yö oli melkoista torkkumista pääosin jännityksen vuoksi. Mitenkähän selviäisin? Lisäksi lauantaina ristiselkäni oli ollut aivan jumissa jostain syystä, ja pelkäsin, että joutuisin jättämään koko leikin sikseen. Maltoin kuitenkin, ja halusin odottaa aamuun. Jos selkä tuntuisi pahalta silloinkin, en lähtisi matkaan.

Aamulla satoi vettä. Selkä oli edelleen hieman jännittynyt, mutta se oli mielestäni riittävän hyvässä kunnossa, että voisin vaikka sitten rauhallisesti edeten selvitä radasta. Läksin aamupalalle ravintolamaailmaan kimpsuneni ja kampsuineni. Lauantain aurinko ja lämpö oli vaihtunut koleaan sateeseen. Tuumailin, ettei sade sinänsä haittaisi, mutta koleus olisi hiukan epämiellyttävää. Tämäkin olisi tosin ongelma vain paikallaan istuessa; metsässä ei ehtisi kylmä tulemaan, koska syke olisi varmasti korkealla koko ajan.

Sain viikonloppuna mielettömästi ohjeita seurani konkareilta. Suurmestarit ohjeistivat noviisille, miten kannattaa juosta, ja miten homma käytännössä etenee. Sunnuntaiaamuna sain viimeiset vinkit. Sitten vain sadeviitta niskaan ja lähtöpaikalle ottamaan alkulämpöä ennen ankkuriosuuksien yhteislähtöä!

Lähtöpaikalla lämmitellessä selkä tuntui lämpenevän. Kipu ja jomotus hälvenivät juoksuaskelia ottaessa. Tähän mut on luotu. Juoksemaan. Fiilis nousi kivun hävitessä. Ei muuta kuin baanalle! Jännityskin tuntui helpottavan, kun tiesin, että pääsen matkaan, vaikka eilen tilanne oli näyttänyt huomattavasti pahemmalta.

Matka alkoi aikamoisessa tungoksessa. Vain kolmisensataa jätkien joukkuetta oli tullut maaliin ennen yhteislähtöä, jossa lähti matkaan noin 900 joukkuetta. Ruuhka oli myös sen mukainen. Sijoituksia olisi voinut parantaa pyrkimällä lähdössä mahdollisimman alkupäähän letkaa, koska alkupää myös etenisi rataa nopeammin. Alkukiihdytyksessä oli myös luettava karttaa, ja oli fiksumpaa katsoa hiukan karttaa, jotta tietää, mihin suuntaan lähteä ns. K-pisteeltä, johon alkuviitoitus päättyy ja josta varsinainen suunnistus alkaa.

Olin kuullut, että Jukola on pääasiassa letkassa juoksemista, jossa kärki suunnistaa, ja loput tulevat perässä, jos pysyvät. Tämä havainnollistui selvästi minullekin matkalla. Pari ensimmäistä rastiväliä meni vielä totutellessa menoon suurmestarin "johdolla", mutta ensimmäisen hajontarastin jälkeen olin omillani. Ei kulunut kauankaan, kun aloin kysellä vieruskavereilta rastinumeroita ihan itsekseni. Muut tekivät samoin, ja homma kuuluu pelin henkeen Jukolassa. On kannattavampaa suunnistaa porukassa, vaikka virallisesti yhteistyö lieneekin kielletty. Sijoituksista tuhannen paikkeilla "taisteltaessa" ei kuitenkaan enää ole niin väliä, jeesaako toista vai ei, ja juoksijat auttavatkin toisiaan ihan mielellään. Mieleeni jäi homman letkeys ja lämminhenkisyys; kun vain malttoi avata suunsa, niin kyllä muut vastasivat. Lörpötelläkin sai.

Matka eteni joutuisasti. Ensimmäisen juomarastin jälkeen oli kestävyysjuoksijankin mielestä liian pitkä matka seuraavalle juomarastille. Näiden välissä oli monta rastia, joista muutaman välillä todella pitkät välit. Kun matkaa lisäksi taitetaan maastossa, on juokseminen raskasta, ja mehut hupenevat miehistä äkkiä. Lähetin tästä palautetta järjestäjille, koska nestehukka (eli jano) oli melkoinen seuraavalle juomarastille päästessä.

Ankkuriosuuteni oli nimellispituudeltaan hiukan alle 15 kilometriä. Loppua kohti juokseminen alkoi käydä voimille. Kallioilla tasapainoileminen ja ojien ylittäminen oli kuluttanut voimat. Muutama kilometri ennen maalia alkoi tuntua, että jos ylämäkeä tulee vielä paljon, kramppaavat etureidet. Kunto kuitenkin kesti koko rääkin ja vielä ihan kohtuullisessa ajassa. Matkalle mahtui muutama pikkupummi rasteilla, mutten hävinnyt niillä kuitenkaan kuin korkeintaan minuutteja. Kokonaisuutena nostin joukkueeni sijoitusta juoksullani noin 60 sijaa. Todettakoon, että sijoituksemme oli huikeasti 1457/1518 maaliinpäässeistä miesten joukkueista. Saimme hyväksytyn suorituksen, ja kaikki pääsivät ehjinä perille. Matkalle mahtui megapummia ja ties mitä muuta, mutta maaliinpääsy ja yhdessä homman hoitaminen oli koko systeemin suola!

Kokonaisuutena tapahtuma oli hieno! Jukolassa on aivan omanlaisensa fiilis. Joukkueena juokseminen on hienoa puuhaa, kun saa jännittää muiden suorituksia, ja itsekin pitäisi onnistua. Muissa kilpailuissa juostaan tyypillisesti vain "omana itsenään", mutta minusta hommaan tulee hiukan lisämaustetta, kun oman joukkueen tulos on omastakin suorituksesta kiinni. Ensi vuonna uudestaan!

EDIT: Juha Itkonen kirjoitti blogissaan Jukolasta hyvin. Allekirjoitan hänen näkemyksensä täysin!

15.6.2015

Turku Airshow

Kesäkuun Ruotsin-työkeikan aikana Turun lentoasemalla pidetty lentonäytös, jonka yhteydessä pidettiin suomalaisen lentosimuporukan kokoontumisajot. Kokoontumisajoista ei tämän enempää, mutta lentonäytöksessä kameran suljin kävi kuumana. Sää oli harmaa, mutta se ei lentokonespottereita estänyt.

Amerikkalaiset olivat tuoneet paikalle C-17 Globemaster III -kuljetuskoneen. Koneen rahtitilaa pääsi hämmästelemään, jos malttoi jonottaa.


Ruotsalaiset esittelivät Saabin JAS 39 Gripeniä. Gripen esiintyi myös viime vuonna Oulussa. Tiheällä esiintymisellä lienee tarkoituksensa, koska Gripenin modernein versio on yksi vaihtoehto Suomen ilmavoimien seuraavaksi hävittäjäksi Hornetin jälkeen.


DC-3-kuljetuskoneita oli näytillä kaksin kappalein. Etualalla ruotsalaisomisteinen "Fridtjof Viking" (SE-CFP) ja takana suomalaisille tutumpi "Lokki" (OH-LCH).


AIM-9X-infrapunaohjuksen hakupää. Ohjuksen X-versio on varsin ketterä ohjattavalla suihkusuuttimellaan, ja ohjus voidaan ampua huomattavasti oman koneen lentosuunnasta sivuun.


Amerikkalainen Sniper XR -maalinosoitussäiliö F-16C-hävittäjän kyljessä. Tällaisella mm. osoitetaan kohteita laserpommeille.


Yllämainittu säiliö köllötteli näin seksikkään härvelin kyljessä. Kyseessähän on tietenkin F-16C-40!


Royal Norwegian Historic Squadron teki kulttuuritempun ja toi paikalle MiG-15 UTI -suihkukoneen Karjalan lennoston maaleissa. "Mukelo" toimi aikoinaan esinäytöksenä ilmavoimien hävittäjälentäjille ennen siirtymistä MiG-21-hävittäjään. Mukelo myös lensi Turun näytöksessä.



Yhdysvaltain ilmavoimat oli tuonut paikalle myös KC-135-ilmatankkauskoneen. Kone kuuluu sadanteen ilmatankkauslaivueeseen.


Päivän päätähtenä oli Turkish Stars, joka lentää pienikokoisilla F-5-hävittäjillä.


Midnight Hawks nousee taivaalle sään seljetessä.


Päivän viimeinen esiintyjä oli Baltic Bees, joka lentää tsekkiläisvalmistesella L-39-koulukoneella.


Loput kuvat ovat nähtävillä täällä. Ilmailukesä on polkaistu käyntiin.