Tammerkoskella

Kävin ulkoiluttamassa kameraa Tammerkosken rannalla. On mukavaa, kun on lämmintä ja aurinko paistaa.



Lupauksia.


Kalalokit päättivät kosiopuuhansa ihmisten ilmestyessä paikalle. Häveliäisyys kunniaan!


Vapputunnelmissa jo viikkoa etukäteen. Spontaani naurureaktio oli tosiasia!

Lisää kiakkoo - museossa

Sunnuntaina päätin toteuttaa aikomukseni ja lampsia naapurin Vapriikin lätkämuseoon. Museossa on esillä kaikkea mahdollista aina punaisista 1970-luvun Titan-luistimista Jutin oranssiin Hockey Night -pikkutakkiin. Hätäisimmille linkki täydelliseen kuvasettiin on tässä. Kiireettömämmät jatkakoon eespäin!



Museossa on siis esillä vaikka ja mitä, kuten mm. Ilveksen aikoinaan käyttämä ehta rautamaila. Ja jotta muskelit olisi tuolloin saatu kondikseen, oli tietysti harjoituspelivälineenkin oltava tarkoitukseen sopivaa mallia. Harjoituskiekkoa terästettiinkin lyijyllä, ja kiekko painoi noin 400 grammaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että nykyaikaisten sääntöjen mukainen aikuisten kumilimppu painaa alle puolet tästä (n. 160 g).




Ennen halliaikaa kiekko-ottelut pelattiin ulkona tekojääradoilla tai luonnonjäillä. Olosuhteiden vuoksi oikeudenjakajan pilli saattoi joskus jäätyä kesken kuumimman kamppailun, mikä saattoi olla lievästi kiusallista tuomariparalle. Asiaan keksittiinkin kerrassaan nerokas ratkaisu: tuplapilli!



Matsien siirryttyä halleihin ei jäätymisongelmaa liene enää ilmennyt, ja erikoinen pilliviritelmä lienee enää vain muisto kekseliäiltä takavuosilta.



Yllä olevassa kuvassa ei suinkaan ole naamiaisvälineitä, vaan maalivahtien kasvosuojuksia. Kypäriä ei tuolloin vielä käytetty kuin sääntönikkareiden märissä unissa... Seuraavassa kuvassa on meille junioreille tutumman näköisiä pottia.



Pelipaitoja oli myös aikamoinen leegio. Ohessa keskimmäisenä Teemu Selänteen Anaheim Mighty Ducks -paita.




Pokaaleja saati muita killuttimia ei oltu unohdettu. Suomi oli maailman ykkönen Tukholmassa 1995. Laman masentama kansakunta ei ollut enää entisensä.



Samaa herkkua oli uudelleen tarjolla vasta 16 vuotta myöhemmin, kun maajoukkue uusi temppunsa voittaessaan maailmanmestaruuden Bratislavassa.



SM-liigan voittajalle jaetaan Kanada-malja ratkaisevan finaalin päätteeksi. Aitoa "poikaa" säilytetään museossa, ja se annetaan voittajajoukkueen riepoteltavaksi vain juhlallisuuksiin jäälle, minkä jälkeen pukukoppiin mentäessä aito malja vaihdetaan kopioon. Kokemus on osoittanut, että tämä kannattaa. Oikea malja on mm. päätynyt aikoinaan juhlahumussa saunaan, ja joskus maljan "kiekkoilijat" on ryöstetty...



Museossa oli meneillään teemanäyttely Jari Kurrista. Kaveri on voittanut vaatimattomasti viisi Stanley Cup -kannua, ja viiden sormuksen kantamiseenkin mahdetaan jo vaatia aikamoisia voimia.



Kurri on yksi harvoja NHL:n Hall of Fame -galleriaan valittuja suomalaisia. Kyseessä on yksi suurimmista jääkiekkoilijoille annettavista tunnustuksista.



Niin, ja se Jutin Hockey Night -takki? Tässähän se.



Tässä vielä linkki loppuihin museokuviini. Kiitos, kun luit loppuun asti! :)

Kiakkoo

Kas vain, kun Helsingissä jäi sitten käymättä lätkämatsissa sitten muinaisen 90-luvun, jolloin kävin katsomassa maajoukkuee ja jonkinlaisen SM-liigan All Starsin harjoitusottelun. Tämä pikkudetskuhan ei kuitenkaan suuremmin painanut mielessä, kun kävin duuniporukalla Hakametsän jäähallissa katsomassa Tapparan ja Lukon kolmannen välieräottelun.




Vihellyskonsertti oli melkoinen raumalaisten koskiessa kiekkoon. Desibelit nousivat kuitenkin potenssissa, kun raumalaisten kultakypärä Justin Azevedo sai kumilätkän lapaansa.



Kolmas välierä oli pelillisesti tasainen, mutta Tappara teki paikoistaan maalit Lukon jäädessä nuolemaan näppejään.





Tappara vei ottelun lopulta 3-0-lukemin. Päivää myöhemmin Tappara voitti myös koko välieräsarjan otteluvoitoin 4-0 ja eteni finaaleihin. Lieneeköhän uusi matsi katsottavana?

Seuraavaksi olikin vuorossa visiitti naapurin museoon, mutta tästä keikasta seuraavassa kirjoituksessa enemmän, jottei mene aivan ähkyksi.