10. kesäkuuta 2011

Sain tänään valmiiksi ensimmäisen version mainitsemastani lentokoneen 3D-mallista bittikarttoineen. Ohjaajani vaikutti suorastaan häkeltyneeltä aikaansaannoksestani, koska kehuja sateli. :) Tuntui kyllä hyvältä, kun oman työn tulos oli ilmeisen onnistunut. Ohjaajaveikko taisi huomata, että mulla on aikaisempaakin kokemusta näistä hommista (harrastuksieni perusteella). Mikkisoftan simun kanssa äheltäminen ei siis ole mennyt hukkaan! Täytyypä näyttää jossain vaiheessa kuva mallistani, kunhan ensin kysyn luvan työpaikalta. Oli kuitenkin muistettava, että kyseessä oli vasta ensimmäinen versio, ja viilattavaa jäi. Malli kuitenkin otti ensimmäisen kukonaskeleensa!

1 kommentti:

  1. Onnistuukohan kommentin lähettäminen nyt (neljännen kerran): hieno juttu kertomus kiitosta saaneesta versiostasi: onneksi olkoon! Oikeestaan urasi alkoi kotona jo silloin, kun rupesit rakentelemaan Legoista kaikenlaisia ihmeellisiä lentohärveleitä, jotka ihmetyttivät ja ihastuttivat kovasti. Silmä kovana kuni haukalla odotan kuvaa/kuviasi työstäsi. Tänä aamuna todellinen hellelenkki, 55 min. Oikean jalan akillesjänne söi miehen mieltä viimeisellä kilometrillä, muuten kohtalaisen hyvä juoksu. Kummallista väkeä oomme me suomalais-ugrilaiset: vaikka on helle niin kohta kuitenkin saunaan! Hyvää viikonvaihdetta. Parhain terveisin isä

    VastaaPoista