13. heinäkuuta 2022

Suonenjoki

5. päivä: Pieksämäki - Suonenjoki, 48 km

Pyörä pääsi pajalle päivällä. Halusin ratkaista lievät edellisinä päivinä vaivanneet vaihtamisongelmat ennen Itä- Suomen osuuksia. Urheiluliike Tenhusessa hyvää palvelua, ja pyörä huollettiin odottaessa. Pidin samalla lounastauon ja ylipäätään vältin ajamisen pahimmassa paahteessa.

Matalapaine oli kääntänyt yöllä tuulen pohjoisesta etelään. Pyörä kulkikin lähes lentämällä eiliseen verrattuna Pieksämäen jälkeen kantatien 72 seitsemän kilometriä pitkällä suoralla myötätuulessa. Ukkoskuuroja ei osunut kohdalle, vaikka läheltä piti, kuten alla kuvassa: etelästä pohjoiseen etenevä sade verhoaa naapuriharjua.


Suonenjoelle hyvissä ajoin. Täällä valmistellaan tulevan viikonlopun mansikkakarnevaaleja. Ilmeisesti Suonenjoki on niin tunnettu mansikoistaan, että mansikka on pystytetty kaupungin sisääntuloliittymään valtatiellä 9. Oli aikaa käydä hyppäämässä Kaatron uimarannan kympistä.


Muokkaus: ne on nykyään karnevaalit eikä markkinat!

3 kommenttia:

  1. Tosiaan, Suonenjoki taidetaan tuntea ainoastaan mansikoistaan, jvain okavuotisten Mansikkakarnevaaliensa vuoksi?
    Olipa HYVÄ, että sait pyörän huollettua! Vehkeet on oltava kunnossa! Muuten noin kovaa hommaa ei voi jaksaa. Eikä pidä edes yrittää toimimattomalla pyörällä. Hyvää matkan jatkoa, toivottelee Seija.

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että sait pyörän huollettua! Huonokuntosella ei noin kovaa hommaa voi jaksaa. Eikä kannattaisi edes yrittää... Hyvää matkan jatkoa, toivottelee Seija

    VastaaPoista
  3. Kaivoskylän kukkulan laelta tervehtii matkalaisen mukaansa tempaavaa narratiivia ja saagaa seuraava muinainen maratoonari. Arvasin oikein valintasi rautateiden risteyksessä Pieksämäellä: kohti Suonenjokea. Keittiön pöydällä auki oleva tiekartago auttoi lukemaan ajatuksiasi eli valintaasi. Siitä tiesi Kuopion ja Siilinjärven kautta kohti itää, Pohjois-Karjalaan? Siilinjärveltä muuten on kotoisin ent. kotitalomme Luoliksen pressa Wilhelmiina. Sulla on kertojan lahjoja ja kuvaajan silmää valita olennaiset tapahtumat kuten jo aikaisempina kesinä totesin. Suonenjoki tarjosi parastaan: pyörä kuntoon, mansikkakekkerit alkamassa. Täällä saa ostaa laatikoittain Myrchin torilta suonenjokelaista mansikkaa. Savolaisittain: "Ee muuta ku hyvvee matkoo vuan muantien pinnalla." Isä tuota savvoo huastelloo. P:S. Täällä eka sade koko kesänä. Öisellä lenkillä happirikas ilma.Sama

    VastaaPoista