Sadekuuro herätti kuuden aikaan aamulla. Edellisillan sääennusteessa ei ollut sadekuuroja tuolloin, enkä ollut pystyttänyt ulkotelttaa lainkaan. Ponkaisin salamana virittämään ulkotelttaa; sisäteltta makuupusseineen ei saa kastua missään nimessä. Pakkopystytys kävikin ripeästi. Jatkoin unia vielä tämän jälkeen. Sadekuuroja tuli lisää, ja ulkoteltta ajoi asiansa.
Ajamaan lähtiessäni arvelin, että saattaisin ehtiä iltakuudeksi Imatrankosken näytökseen, jos ajaisin tavanomaista vauhtia. Toisin kuitenkin kävi.
Koko päivän puhalsi helvetillinen vastatuuli. Tuiverruksessa madellessa kävi selväksi, ettei ole mitään toivoa ehtiä Imatralle kuudeksi. Yhtäältä tästä seurasi, ettei olisi kiire, mutta toisaalta ajaminen vitutti jo muutenkin armottomasti, eikä mieliala juuri kohentunut, koska matka eteni todella hitaasti. Jyrkät mäet eivät yhtään helpottaneet ajamista: vastatuuli heikkeni yleensä ylämäkeen, jossa vauhti hidastui jo muutenkin, ja alamäessä tuntui, ettei vauhti kiihdy puhurissa millään. Monessa alamäessä tiesin, että tyynessä voisin vaihtaa suurimmalle vaihteelle, mutta nyt en päässyt välttämättä edes toiseksi suurimmalle vaihteelle. Matkalla ehdin kirota pyöräilyn positiivisuusimagon ja muun vastaavan propagandaskeidan alimpaan helvettiin. Asioitahan kaunistellaan aina, eikä kukaan koskaan kerro raadollista totuutta. Kun polkee raskaalla pyörällä sata kilometriä jatkuvaan puuskittaiseen vastatuuleen, alkaa oikeasti vituttaa. Siinä pyyhitään positiivisuudella persettä. Onneksi sentään oli kuivaa ja vehkeet pysyivät läjässä.
Koska olin heittänyt aikatavoitteilla vesilintua, saatoin pysähtyä Parikkalan Patsaspuistoon ja syödä tämän jälkeen välipalaksi vedyn (lihapiirakka, jossa keitettyä kananmunaa ja kinkkua), joka on lappeenrantalainen erikoisuus. Patsaspuistossa on esillä Veijo Rönkkösen töitä.
Matka kuulostaa tosi rankalta. Lepää huomenna Imatralla.
VastaaPoistaSillbölen rautakaivosstudio toteaa lakonisesti: Näyt polkeneen inhorealismin rajalla ja tehnyt aivan oikein kertoessasi kaiken juuri sellaisena kuin olet kokenut: vituttanut niin, että päälaki napsoi ja savu nousi kypärän alta. Ansiokasta tekstiä! Toisekseen: eikö ole hyvä kokea myös pyöretken nurja puoli, ettei kaikki asfaltilla kelatessa menekään niin kuin Strömsössä. Itse asiassahan eilinen, hammasta purren, vastatuuleen, vastamäkiä polkiessasi, on ollut kuin allegorinen otos ihmisen elämästä sen mikromuodossa. Toisekseen lienee myös niin, että ellei pitkällä pyöräretkellä vastuksia olisi, ei ehkä ymmärtäisi miten leppoisia ja mukavia ovatkaan helpot osuudet, myötämäet, päivänpaiste. Patsaspuistoa kävin yli kymmenen vuotta sitten ihmettelemässä. Kaikkien matkalaisten suojeluspyhimys Kristoforos puhallelkoon sinuun henkeä, voimaa, sitkeyttä ja positiivista energiaa matkasi jatkuessa. Täten toivottaa ja tervehtii Sillbölen rautakaivosstudiosta isä-Eino. P.S. Paavo Väyrynen, tuo politiikan vieteriukko, kysyi lääkäriltään 1980-luvun alussa voiko vitutukseen kuolla? En tarkkaan muista, mitä doktori vastasi, mutta eipähän ole Pate lusikkaansa nurkkaan heittänyt. Niin että jos matkan vastukset vituttavat sinua, vituta takaisin. Sama
VastaaPoistaVastamäki, - tuuli, - paino mielessä, jne...
VastaaPoistaJa sitten onneksi sen kaiken jälkeen vastakohta kaikelle em.
Suuri ilo ja voiton riemu! Itsensä ylittämisen palkitseva tunne. Kotonakin sitten taas viihtyy pitkään hyvin, kaiken tuon jälkeen! Kunnes on taas lähdettävä!?! SM