29. kesäkuuta 2010

"Jussi" 2010

Kävimme valloittamassa Jura-vuoriston toiseksi korkeimman huipun Le Reculet'n. Se on noin 1718 metrin korkeudessa, kun korkein huippu sen sijaan yltää parisen metriä korkeammalle. Eipä moinen juuri haittaa, koska oli aikamoinen urheilusuoritus talsia helteisessä auringonpaisteessa vuoren rinnettä ylös. Lähdimme aamulla pyörillä Lancysta CERNiin, jossa kokoonnuimme isommaksi ryhmäksi, jossa sitten taivalsimme vuorella. Vaelluksella kului vettä vaatimattomasti sellaiset 4 litraa. Eipä toisaalta nestehukka päässyt yllättämään. Lisäksi selvisimme vaellukselta vammoitta - edes rakkoja ei tullut! Järkkäriä en viitsinyt massan säästämiseksi raahata vuoren tasangoille, vaan tyydyin kännykameran laatuun. Äitee heitti ennen Sveitsiin lähtöäni, että kannattaa aina lähteä mukaan, jos tilaisuus tarjotuu erilaisiin tempauksiin. Näin tein, ja upeaa oli vaelluksenjälkeisestä väsymyksestä huolimatta. Kuvanlaadusta viis!





Sunnuntaina kävimme risteilemässä ympäri Genevejärveä siipiratasaluksella, jolla tosin taittui vain matkan ensimmäinen osuus aikomaamme määränpäähän. Loput välit istuimme mukavasti dieselkoneen vauhdittaman paatin kyydissä. Asemapaikkojamme olivat Geneven jälkeen Ranskan rantakylät Yvoire ja Thonon, joissa nousimme maihin. Potskit pysähtyivät muuallakin, mutta vain mainituissa kahdessa kävimme maissa. Venematkamme päättyi Sveitsin Nyoniin, josta suhailimme junalla Geneveen ja kotiin.






Kotona ei siis tullut oltua viikonloppuna. Toisin sanoen, jussi 2010 tuli vietettyä varsin perinteisestä poikkeavalla tavalla. Suomessa ehdin tosin olemaan tulevaisuudessa aivan riittävästi. Sain jälleen uusia, unhoittumattomia kokemuksia!

4 kommenttia:

  1. Kænnykællækin nækyy tulevan hienoja kuvia. Læhetæn kommenttini Grønlannin lænsirannikolta Ilullisatin kaupungista. Koneessa on tanskalainen næppæimistø, siitæ tællaiset æækkøset. Kuten tæællæ læhes aina, on kone 1 - 2 tuntia myøhæssæ. Toivottavasti ehdimme Kangerlusuaqiin ajoissa, josta pitæisi jatkaa Køøpenhaminaan. Aamuyøstæ puoli kahdelta pitæisi olla Hki-Vantaalla. Pariisiin vaan maailmaa nækemææn! Æiti

    VastaaPoista
  2. Kello on tæællæ 9.15. æiti

    VastaaPoista
  3. Morjesta pöytään!

    Jumalivita garjuhan heittää siellä reissua ihan tosissaan, se on oikein! Pidä mamman neuvosta kiinni jatkossakin, eli ei muutakuin paina hiileen vaan :)

    Onkos siellä muuten minkälainen sukupuolijakauma teiän porukassa, eli lienetkö tehnyt tuttavuutta kenenkään kauniimman sukupuolen edustajan kanssa? Yksi tuossa yhdessä kuvassa suhun taitaa vähän nojailla ;)

    -T

    VastaaPoista
  4. Heh, eihän koskaan tiedä, mitä sattuu vastaan tulemaan. ;) Mikäpä tässä on silmäillessä suuntaan bee toiseen.

    Tsemiä PPL-tarkkariin, kun sulla näyttäisi olevan sekin piakkoin edessä! Nopeasti on kurssisi edennyt - hitto vieköön, SUI:ssakin on oltu jo liki 1,5 kk. Kohtahan tässä saa lähteä kotiin! :P

    VastaaPoista