Pyöräilyä

Työmatkapyöräily on pop. Aamumankelointi töihin herättää kummasti, ja iltapäivällä lounaan ja (pulla-)kahvin sulattelu luonnistuu kotiinpaluumatkalla. Samalla saan päivän liikunnan, eikä kotona tarvitse vapaa-ajalla treenata, ellei aivan välttämättä halua. Nyt lumien vihdoin sulettua on juokseminen jäänyt vähemmälle, mutta kääntöpuolena olen lisännyt pyöräilemisti. Työmatkani on yhteen suuntaan karvan yli 13 kilometriä, johon kuluu energiaa n. 350 kcal ja aikaa n. puoli tuntia tuulen suunnasta ja voimakkuudesta riippuen.

Vertaanpa pyörää julkisiin kulkupeleihin. Huomasin jo CERNissä kesällä 2010 [esimerkkilinkki], että pyörä hakkaa julkiset triljoonasti nopeudessa n. 10 kilometrin matkalla, jonka sotkin pyörällä noin puolet julkisia nopeammin. Vaikka Geneven pyörätiet omaa luokkaansa olivatkin, olen nyt enemmän pyöräiltyäni huomannut, että ainakin pääkaupunkiseudulla on (vain) paikoitellen varsin hyvät pyörätiet, joita pitkin pääsee kaahailemaan niin paljon kuin lihaksista habaa irtoaa: esimerkkinä olkoon Konalan "baana" Kehä I:n Malminkartanon risteyksen ja Pitäjänmäen välillä, missä pyörätie on oivallisesti yhdistetty autotien viereen omana kaistanaan - molempiin suuntiin on lisäksi omat kaistansa. Näin homman pitäisi aina toimia! Aiheesta sopivasti karattuani toteaisin, että selviän työmatkastani nopeammin pyörällä kuin julkisilla [1, 2] myös pk-seudulla.

Oman jännityksensä liikenteeseen Suomessa tuovat puolelta toiselle poukkoilevat jalankulkijat ja hitaammat pyöräilijät, joita tällainen hieman keskimääräistä nopeammin liikkuva pyöräilijä saa jatkuvasti ohittaa. Tuntuu, että Suomessa tieliikennelaki on jostain muinaisten roomalaisten ajoilta, koska virallisesti pyöräilijä ei taajamassa saa ajaa edes ajoradan reunassa, jos kevyelle liikenteelle on osoitettu oma väylänsä. Tämä kerrassaan idioottimaisen nerokas ja riemunkiljahduksia aiheuttava älynväläys romuttaa lähestulkoon täysin joutuisan työmatkapyöräilyn ajatuksen päästä liukkaasti paikasta toiseen. Todettakoon, että Keski-Euroopassa on aivan normaalia, että pyöräilijät ajavat ajoradan reunassa, ja autoilijatkin huomioivat tämän. Lienen paasannut aiheesta aiemminkin, mutta edelleen ihmettelen, joskaan en aivan yhtä kärkevästi, miksei Suomessa sama olisi mahdollista? Minusta maalaisjärjellä ajateltuna pyöräilijöiden olisi turvallisempaa ajaa taajamassa ajoradan oikeassa reunassa, koska jalankulkijoihin verrattuna nopeusero on niin suuri, että apostolin kyydillä liikkuvien yllätyssektorilta vetämiään liikkeitä on lähestulkoon mahdotonta ennakoida, koska esimerkiksi jalan kulkemiseen käytettävää kevyen liikenteen väylän puolta ei ole laissa määrätty. Pyöräilijät sentään pyrkivät lähtökohtaisesti liikkumaan eteenpäin, jolloin heidän liikkeitään voidaan ennakoida, ja suuntamerkkejähän on näytettävä liikenteessä jo muutenkin.

Turpakäräjät

Sainpa pari päivää sitten varsin miehekkäästi henkisesti turpaan. Erästä putkiosaa valmistettaessa en ollut muistanut, että putkeen olisi porattava tai sorvattava anturimuhveille (tai -nipoille) reiät, ennen kuin putkiosaa hitsaa kokonaiseksi: kokonaiseen putkeen reikien tekeminen on hankalampaa, koska kokonaista osaa on huomattavasti vaikeampaa saada tuettua työstökoneisiin. Työpajalla oli kuulemma sanottu jo parisen viikkoa sitten, että älkää hitsatko putkea kasaan ennen reikien poraamista. Ilmeisesti tätä ei sanottu tarpeeksi napakasti, koska nyt kukaan ei muistanut asiaa, ennen kuin paskat olivat jo housussa. Homma muuttui triljoonasti vaikeammaksi.

Toisaalta, miten suunnittelija voisi hiffata tällaisen jutun tuosta vain? Okei, jälkiviisaana on helppoa ajatella, että maalaisjärjelläkin tämän tajuaa. Olin kuitenkin ymmärtänyt labrassa valmistuksesta yleisesti kysyessäni, että anturinipat yleensä hitsataan ennen reikien poraamista kiinni. Nollakokemuksellani olin kuitenkin nähnyt vain yhden esimerkin, jolloin reiän koko oli tarpeeksi pieni, ja se voitiinkin porata jälkeenpäin. Nyt pari reikää tulisi olemaan niin isoja, että ne olisi pitänyt sorvata etukäteen.



Ääritapauksessa olisi myös voinut käydä, että olisin vain lykännyt piirustukset teknikoille ja sanonut, että tällainen pitäisi rakentaa. Tällöin olisi tekijöiden päätettävissä, miten osa valmistettaisiin järkevimmin. Tällöin suunnittelijan ei välttämättä tarvitsisi tietää lainkaan, miten ja missä järjestyksessä osa kasataan. No, ei ole kylläkään pahitteeksi tietää hieman työstämisen perusperiaatteita. Tässä toisaalta on jo kyse varsin hienosta jiposta, eivätkä kaikki tienneet tätä labrassakaan. Eihän tällaisia hienouksia opeteta yliopistossa!

Viilipyttynä armotonta palautetta kuultuani kävi toisaalta ilmi, että osa voidaan edelleen muokata halutuksi, vaikkakaan ei aivan helposti. Sain myös vinkiksi, että kannattaa kysyä jo ennen valmistusta teknikoilta, miten osa voidaan rakentaa kätevimmin. Tähän olin jo pyrkinytkin, mutten näköjään riittävästi.

Oikein hyvää päästäistä!

Sain maanantaina kamerani huollosta [1, 2, 3]. Olin yllättynyt, että näinkin nopeasti, koska varaosia oli kuulemma tilattu jostain vinkuintiasta. Härveli kuitenkin toimi parin koelaakin jälkeen, ja näytönsuojuskin kiilsi uutuuttaan. Onpa mukava päästä kuvaamaan "pakollisen" tauon jälkeen!

JASsilta soitettiin. Runkoni korjaus kuulemma kestää tuokion jos toisenkin, koska varaosia on tilattava tehtaalta asti. Onpas buenoa. Toimitusajaksi arvioitiin jotain tähtitieteellistä ainakin sekunneissa mitattuna, ja kameran saan ilmeisesti joskus maaliskuun loppupuolella. Ah ja voi tätä kärsimystä! Valoa alkaisi olla ulkona mukavasti, kun päivät ovat jo pidentyneet, ja lunta on vielä maassa. Tietenkin se 'tanan 'keleen maailmanlopun värkki lakkasi toimimasta juuri nyt. No, täytyy yrittää opiskella kuvaamaan nokialaiseni kerrassaan tajunnanräjäyttävällä 2 megapikkelsin kameralla.

Juuri kun pääsin kehumasta julkisia kulkupelejä, niin ne pirulaiset laittavat paremmaksi. Tänään pääsin jo 34 minuutissa ovelta ovelle, vaikka jouduin odottamaan Konemiehen lähtöpysäkillä pari minuuttia 52-linjalaista, kun missasin jälleen 512A:n noin 10 sekunnilla. Vaihdot olivat tällä kertaa aivan optimaaliset: Lepuskissa sain juosta usainboltmaisesti ehtiäkseni 1611 lähteneeseen E-junaan. Kun vielä Huopalahdessa Jokeri osui pysäkille juuri rappusia laskeutuessani, ja 485:een sain jälleen kipaista miehekkään spurtin Pirkkolantien pysäkillä, oli rivakka paluumatka töistä onnistunut. Onpa varsinaista optimointia - hyvä HSL!