Työmatkapyöräily on pop. Aamumankelointi töihin herättää kummasti, ja iltapäivällä lounaan ja (pulla-)kahvin sulattelu luonnistuu kotiinpaluumatkalla. Samalla saan päivän liikunnan, eikä kotona tarvitse vapaa-ajalla treenata, ellei aivan välttämättä halua. Nyt lumien vihdoin sulettua on juokseminen jäänyt vähemmälle, mutta kääntöpuolena olen lisännyt pyöräilemisti. Työmatkani on yhteen suuntaan karvan yli 13 kilometriä, johon kuluu energiaa n. 350 kcal ja aikaa n. puoli tuntia tuulen suunnasta ja voimakkuudesta riippuen.
Vertaanpa pyörää julkisiin kulkupeleihin. Huomasin jo CERNissä kesällä 2010 [esimerkkilinkki], että pyörä hakkaa julkiset triljoonasti nopeudessa n. 10 kilometrin matkalla, jonka sotkin pyörällä noin puolet julkisia nopeammin. Vaikka Geneven pyörätiet omaa luokkaansa olivatkin, olen nyt enemmän pyöräiltyäni huomannut, että ainakin pääkaupunkiseudulla on (vain) paikoitellen varsin hyvät pyörätiet, joita pitkin pääsee kaahailemaan niin paljon kuin lihaksista habaa irtoaa: esimerkkinä olkoon Konalan "baana" Kehä I:n Malminkartanon risteyksen ja Pitäjänmäen välillä, missä pyörätie on oivallisesti yhdistetty autotien viereen omana kaistanaan - molempiin suuntiin on lisäksi omat kaistansa. Näin homman pitäisi aina toimia! Aiheesta sopivasti karattuani toteaisin, että selviän työmatkastani nopeammin pyörällä kuin julkisilla [1, 2] myös pk-seudulla.
Oman jännityksensä liikenteeseen Suomessa tuovat puolelta toiselle poukkoilevat jalankulkijat ja hitaammat pyöräilijät, joita tällainen hieman keskimääräistä nopeammin liikkuva pyöräilijä saa jatkuvasti ohittaa. Tuntuu, että Suomessa tieliikennelaki on jostain muinaisten roomalaisten ajoilta, koska virallisesti pyöräilijä ei taajamassa saa ajaa edes ajoradan reunassa, jos kevyelle liikenteelle on osoitettu oma väylänsä. Tämä kerrassaan idioottimaisen nerokas ja riemunkiljahduksia aiheuttava älynväläys romuttaa lähestulkoon täysin joutuisan työmatkapyöräilyn ajatuksen päästä liukkaasti paikasta toiseen. Todettakoon, että Keski-Euroopassa on aivan normaalia, että pyöräilijät ajavat ajoradan reunassa, ja autoilijatkin huomioivat tämän. Lienen paasannut aiheesta aiemminkin, mutta edelleen ihmettelen, joskaan en aivan yhtä kärkevästi, miksei Suomessa sama olisi mahdollista? Minusta maalaisjärjellä ajateltuna pyöräilijöiden olisi turvallisempaa ajaa taajamassa ajoradan oikeassa reunassa, koska jalankulkijoihin verrattuna nopeusero on niin suuri, että apostolin kyydillä liikkuvien yllätyssektorilta vetämiään liikkeitä on lähestulkoon mahdotonta ennakoida, koska esimerkiksi jalan kulkemiseen käytettävää kevyen liikenteen väylän puolta ei ole laissa määrätty. Pyöräilijät sentään pyrkivät lähtökohtaisesti liikkumaan eteenpäin, jolloin heidän liikkeitään voidaan ennakoida, ja suuntamerkkejähän on näytettävä liikenteessä jo muutenkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Taas minä vakoilen sinun blogiasi. :D
VastaaPoistaMutta siis, pitäisiköhän jalankulkijoillekin pistää pakolliseksi suuntamerkin näyttö? Itsekin joskus unohdan katsoa "pimeän kulman" jos vaihdan kelvillä puolelta toiselle ennen risteystä tms. Kerran olen saanut nootiksi kelloa, ihan aiheesta. :P
Tuo ajoradan reunan "käyttökielto" on kieltämättä masentava. Joskaan lenkkipyöräilyssä en sitä noudata. Jos on vähemmän liikennettä autotiellä kuin kelvillä, niin autotien laitaa suhaan tyynen rauhallisesti. Jos taas ei ole endomondo taskussa sykkimässä, niin sitten ei ole niin väliksi josko välillä pitääkin hidastaa ja varoa jalankulkijoita.
Mutta kyllä on tosiaan alkukantainen tällä hetkellä pyöräteiden verkosto ja käyttökelpoisuus Suomessa. Joskin itse olen tyytyväinen siihen, että tätä nykyä sentään opasteet ovat aika hyvin.
T. Nimim. "eilen keskuspuistossa haahuillut"
Oliko keskuspuistossa paljon ihmisiä liikenteessä? Mä pyöräilin lauantaina ja sunnuntaina Hesassa jonkin verran Mansku-Stadion-Kruununhaka-akselilla, ja populaa oli ihan kiitettävästi. Onneksi ihmiset tuntuivat noudattavan kävelytietä ja kunnioittavan pyörätietä siedettävästi.
VastaaPoistaMä poljen nykyään ajoradan reunassa vaikka ruuhkassakin. Silloin tällöin saan vihaisia mulkaisuja autoilijoilta ja torvi soi koko orkesterin voimin, mutta yleensä samat egoistijäbät ja -gimmat mahtuvat kyllä masiinoineen ohittamaan komeasti - vain todetakseen, että olen seuraavissa valoissa heidän perässään tai ohi. Enemmän harmittavat bussit ja muut hieman höyhentä raskaammat ajoneuvot, koska niille ohittaminen ei ole aivan lastenleikkiä, pelivaraa kun on syytä jättää riittävästi. Tarkoitus ei kuitenkaan ole haitata matkaamista.
Ehkei jalankulkijoiden tarvitsisi näyttää suuntamerkkiä? Mun mielestä riittäisi, että he pitäisivät valitsemansa "linjan", eivätkä poukkoilisi kelvin puolelta toiselle kuin päättömät kanat.
Kyllä oli tuolloin keskuspuisto täynnä porukkaa. Sää oli silloin varsin suotuisa.
VastaaPoistaJa hei, tuo suuntamerkki oli kylläkin vain "heitto. :D En näköjään osannut kirjallisesti tätä kirjoittajan ilmapiiriä tuoda kovin selvästi esille. Lähinnä mietin, että se olisi sangen hauskan näköistä jos porukka viittoilisi vasemmalle ja oikealle kävellessään. :P
Mutta noin vakavasti: Sehän tosiaan riittää, että kävelijät vain katsovat mitä tekevät. Valitettavan moni vain suhaa laidasta toiseen napit korvilla ilman minkään valtakunnan käsitystä pyöristä tai mistään muustakaan. Autoja varotaan pääsääntöisesti. Taitavat olla tarpeeksi isoja ja uhkaavia.