Olipa työntäyteinen päivä. Hommia sai paiskia mukavasti. Tunsin jopa edistyneeni asioissa. Lisäksi ehdin höpäjämään työkavereiden kanssa. On jännää huomata, että viime syksynä FST:tä meille esitelleet henkilöt muistavat naamani: "oh yeah, the guy has been here already!" Olisin kuvitellut, että FST:llä vierailee muitakin, ja etteivät jonkin nevahööd-suomalaisporukan kaverit jää ihan tuosta vain mieleen. Olin ilmeisesti väärässä. Sivutuotteena onnistuin "liittymään" opiskelijoiden kahvikerhoon: halvinta mahdollista kahvia juodaan, ja periaatteena on, että maksetaan omantunnon mukaan. Täytyyhän sinne viedä kahvia paketti tai kaksi, kuten maksuperiaatteena kuulemma on.

Ihmisille ole välttämättä vieläkään selvinnyt, mitä oikeastaan teen Hampurissa. Koitan seuraavassa hieman selventää asiaa. Liikkeelle ei tarvitse lähteä sentään muinaisista roomalaisista, mutta perusperiaate on mielestäni hyvä käydä läpi.

Hampurin teknillisen korkeakoulun FST-instituutti tutkii ja kehittää lentokoneiden järjestelmiä. Osana tätä tutkimusta siellä on kehitetty kauko-ohjattava lennokki, jolle on myös kehitetty tietokoneella lennettävä virtuaalinen vastine. Tätä vastinetta käytetään lentosimulaattorilla eli lennetään virtuaalitodellisuudessa. Oikean lennokin lisäksi myös sen lentosimulaattoria on kehitettävä. Seuraavassa kuvassa esitän esimerkinomaisesti kaksi lentosimulaattorin pääosaa ja niiden pääsisällöt (kuvan saa isompana uuteen ikkunaan klikkaamalla sitä).



Kuvan jakotapa pätee varsinkin julkisesti saataviin lentosimulaattoreihin (esim. Microsoft Flight Simulator ja IL-2 Sturmovik) hyvin. Se pätee myös varsin hyvin FST:n simulaattorissa. Minun työnäni on kehittää kuvassa ympyröityä aluetta FST:n simulaattorista: käytännössä tämä tarkoittaa, että luon kolmiulotteisia malleja kappaleista ja asetan ne maastoon oikeisiin kohtiin - pyritäänhän lentosimulaattorissa todenmukaiseen mallinnukseen. Kappaleille on myös määritettävä "nahat" (alan miesten suussa tekstuurit, engl. textures), jotta ne näyttäisivät simun visuaalissa jossain määrin todellisilta.

Kappaleiden luomisen lisäksi minulle esitettiin toive, että mallintaisin oikean lennokin koelentopaikan maaston todellisemmaksi, koska toistaiseksi FST:n simulaattorissa koelentopaikka on hyvin alkeellinen - lähinnä pläntti tasaisen vihreää maata. Tähän käyttänen todennäköisesti hyväkseni jonkin karttapalvelun satelliittikuvia. Lisensoidun kartan käyttäminen tässä projektissa ei liene ongelma, koska luomaani maisemaa ei saa julkisesti mistään, eikä näin periaatteessa rikota tekijänoikeuslakia. Ohjaajalta lienee kuitenkin syytä kysyä ensin, miten mallinnan maaston ja mikä olisi hyväksyttävä menetelmä, ennen kuin teen yhtään mitään.

Lisäksi tehtävänäni on luoda oikeaa lennokkia vastaava kolmiulotteinen lentokonemalli simulaattoriin. Toistaiseksi tätä virtuaalilennokkia on simuloitu "visuaalissa" oikean kokoisella miehitetyn ilma-aluksen mallilla, jolle on kuitenkin simulaattorissa määritetty lennokkia vastaava lentomalli (ks. kuva). Nyt siis olisi tarkoitus korjata tämä kauneusvirhe simulaattorista.

Eilen tuli mieleen rantaraitilla pitkää lenkkiä juostessani, ettei tuolla toljakkeiden seassa kannata rämpiä. Ilta oli lämmin ja populaa liikkeellä aivan rutosti. Juokseminen oli aikamoista pujottelua, ja välillä sai vaihtaa kävelyksi, kun ihmiset tukkivat tien joko rinnan kulkien tai vastaan tullen. Täytynee vaihtaa reittiä kauemmaksi rannasta.

Sunnuntaisin saksalaiset käyvät normaalisti ulkoilemassa ja vaeltamassa. Mutta mitä tekikään Mr. Jay? No spottasi lentokoneita Hampurin kentän laidalla tietenkin!






Kaikki päivän spottauskuvat.

Sukellusveneessä

Lenkkivaatteitteni huuhteleminen meni Saksassa mielenkiintoiseksi. Suomessahan on helppoa, jos huuhtelemiseen käyttää väkiviinaetikkaa; kaupasta ei saa kuin juuri sitä ihtiään. Saksassa on toisin. Jo pelkästään väkiviinaetikkaa (Branntweinessig) on muutamaa laatua, ja sitten on erikoisuutena vielä ns. Spritessig, jonka ymmärsin olevan puhdasta alkoholia. Tiedä nyt hänestä sitten. Branntweinessigiä sai litran puteleissa, jotka maksoivat suolaiset 40 senttiä. Spritessigiä oli puolen litran pulloissa, jotka maksoivat euron kipaleelta. Lopulta ostin Branntweinessigin lonkalta arvaten, koska ajattelin, ettei valinta mene ainakaan kauheasti metsään. Pesukoneessa vesi kuitenkin hieman laimentaa etikkaa, eikä kauheata vahinkoa tapahtuisi, vaikka valinta osuisi väärin. Kotona valitsemaani litkua lyhyesti impattuani arvelin, että se on aivan samaa kamaa kuin Suomessakin. On sillä lenkkivaatteiden huuhteleminen onnistunut, eivätkä vaatteet haise mitenkään erikoiselle.

Tänään oli yleinen vapaapäivä. Päätin käyttää sen fiksusti nukkumalla liki puoleenpäivään, jolloin arska porotti jo korkealta. Aamupalan syötyäni mietin, mitä voisin tehdä. Äkkiä muistin, että satamassahan on sukellusvenemuseo, joka on pykätty aivan oikeaan neukkusuklariin. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Venäjä on poistanut käytöstä sukellusveneitään, ja yhden on ostanut Hampurin sukellusvenemuseo. Ajatuksena on, että päästään tutustumaan sukellusveneen sisuksiin. Edelleen voidaan miettiä, millaista homma on ollut vaikkapa toisessa maailmansodassa tai Kurskin onnettomuudessa.

Pikainen googlaus paljasti, että opiskelijat pääsevät vielä alehintaan sukellusveneen uumeniin. Menin pöljyyttäni maksamaan kuvausluvastakin - kukaan ei nimittäin valvonut, vienkö veneeseen kameran mukanani. Sisälläkään ei valvottu kävijöiden tekemisiä. Toisaalta, eipä yhden euron lisätukeminen liene haitaksi museolle. Ylläpitokuluja kuitenkin lienee jonkin verran. Ja ei muuta kuin alusta ihmettelemään!





Kokonaisuutena sukellusveneessä vieraileminen oli mielenkiintoinen kokemus. Alus on todella ahdas sisältä, eikä ylimääräistä tilaa ole yhtään. Koko ajan sai kulkea selkä mutkalla. Ei sitä ole ihmisen käytettäväksi suunniteltu. Minusta on aivan älytöntä lähteä merelle moneksi viikoksi, ellei kuukausiksi tuollaiseen sillipurkkiin. On vaikeaa kuvitella, millaista tuollaisessa sardiinipurkissa eläminen on. Suosittelen museota kaikille paitsi heikkohermoisille ja ahtaanpaikankammoisille!

Laajensin maailmankuvaani maistamalla tänään currywurstia, joka on Saksassa paikallinen välipala. Setti oli ihan hyvä, mutten saanut siitä kummempia viboja, jotta sitä pitäisi ehdottomasti saada lisää. Sen sijaan illalla söin elämäni ensimmäisen dönerkebabin. Päivä oli ollut lämmin, eikä ollut kova nälkä, mutta jotain oli syötävä. Keksin, että haenpa dönerin, kun viimeksi kyseisen herkun sulo jäi kokematta. Saksassa döneriä saa useista paikoista, ja pikaisella kierroksellani Altona-Altstadtin ja Ottensenin välimaastossa löysin ainakin 4 paikkaa, joista ihmeen saa. Suomalainen pitakebab ei ole hinta-laatu-suhteeltaan lähelläkään saksalaista vastinettaan. Nyt maksoin döneristä 3,50 euroa, eikä annoksessa ollut valittamista. Välipalana ja pikkunälkään se on mainio annos, mutta pääruoaksi siitä ei ole. Döneriä tullee syötyä uudestaan.

Kaikki tarvittavat viranomaisasiakirjat ovat nyt plakkarissa ja toimitettuina niitä tarvinneille tahoille. Onnistuin jopa voittamaan kilpajuoksun aikaa vastaan, kun viimeinen lafka, johon olin aamupäivällä (ja koko päivänä ylipäätään) menossa, meni kiinni lounaan ajaksi klo 1200, ja astuin ovesta sisään klo 1150. Aikaa jäi siis vielä ruhtinaalliset 10 minuuttia. Sain asiani hoidettua kuitenkin nopeasti, ja virkailijat pääsivät sapuskalle ajoissa.

Ensimmäiseksi menin aikaisin aamulla paikalliseen KELAan (Kundenzentrum), missä minun oli virallisesti rekisteröidyttävä Hampurin asukkaaksi (Meldebescheinigung). Jono oli tiskille vähintään valovuoden pituinen, ja vuoronumeron saatuani ehdin mm. ottaa passikuvia erilaisia lipukkeita varten, käydä Lidlissä ostamassa prepaid-puhelinliittymän ja ostaa koko päiväksi julkisiin kulkuvärkkeihin lipun. Tämän jälkeen hipsin takaisin, ja jonossa edelläni oli "enää" n. 10 asiakasta, mikä oli siedettävää. Rekisteröitymislysti jopa maksoi 10 euroa, mutta ilmeisesti byrokratian rattaita rasvataan tällaisella pienellä verenimennällä. Maassa maan tavalla, kuten tavataan toisinaan kliseisesti todeta...

Seuraavaksi sunistelin metrolla paikallisen verokarhun (Finanzamt) pakeille. Saan työstäni palkkaa, joten veroa on maksettava. Tuloveroa en maksa palkan mataluuden vuoksi, mutta ilmeisesti nyt on kyse jonkinlaisista yleisveroista, jotka kaikkien on maksettava tuloista riippumatta. Sain lopulta kolmen vartin odottamisen jälkeen käteeni ilmeisesti paikallisen verokortin (Steuerbescheinigung), josta en kuitenkaan ymmärtänyt tuon taivaallista. Kyseinen lappunen oli lisäksi jätettävä työnantajalleni, joten en ehtinyt ihmetellä sitä juurikaan. Eivätköhän asianosaiset kuitenkin tiedä, mitä kyseisellä paperilla tehdään.

Kello alkoi lähennellä puoli kahtatoista aamupäivällä, ja kauhukseni huomasin, että paikallinen opiskelijajärjestön toimisto (Studierendenwerk) menee kiinni klo 1200 avautuen uudelleen klo 1400. Ajattelin, että ehdin hyvin metrolla lähimmälle asemalle ja kävellä perille ennen sulkeutumista. Hyökkäsin päätä pahkaa ensimmäiseen lähimmälle asemalle ajaneeseen metroon, ja asemalta pyyhälsin usainboltmaista vauhtia kyseisen tönön osoitteeseen. Hetken pyörin eri toimistoissa kuin pieru nahkahousuissa, kun en meinannut edes löytää portaikkoa, josta pääsin vaadittuun kerrokseen ja edelleen toimistoon. Kysyvä ei kuitenkaan tieltä eksy, ja löysin perille sopivaan aikaan. Studierendenwerkissä käyminen ei olisi ollut työni kannalta pakollista, mutta sain sieltä lipukkeen, jolla voin ostaa opiskelijahintaisia lippuja HVV:n (paikallinen HSL) kulkuneuvoihin, joita ovat bussit, metrot ja lautat. Taistoissa ravaamisella lienee siis jossain määrin parantava vaikutus: kunto kohoaa, lippujen hinnat alenevat, ja ennen kaikkea vitutuksensietokyky kasvaa neljänteen potenssiin.

Opiskelijalipukkeen saatuani päätin suunnata työmaalle. Tuumasin, että ehtisin vielä lounastaa työmaani ruokalassa. Paskan ketut, kun se mokoma oli mennyt jo kiinni, kun ehdin paikalle. Siispä piti etsiä lounaspaikka muualta. Minulle suositeltiin Finkenwerderissä olevaa pientä italialaispaikkaa, johon sitten lähdinkin. Paikka oli pieni koppi Finkenwerderin pääkadun varrella, ja sen työntekijät olivat mukavilta vaikuttaneita nuoria. Söin Spaghetti Aglio e Olion, joka oli ihan hyvä annos pikalounaaksi.

Lounaalta suuntasin jälleen töihin. Pikku hiljaa on aika tutustua työkavereihini. Erään kaverin kanssa juttelin viimeisen puolentoista tunnin ajan ennen kotiinlähtöäni. On kiva tietää, millaisen koulutuksen muut ovat saaneet, ja miten he ovat FST:lle päätyneet. Kaikilla ei ilmeisestikään ole edes lentoteknistä taustaa, vaan osa tulee muilta aloilta mukaan. Toisaalta tämä on täysin ymmärrettävää, koska FST keskittyy lentokoneiden järjestelmien tutkimiseen, jolloin esimerkiksi aerodynamiikkaa (virtausmekaniikka) tai lentokonerakenteita (lujuusoppi) ei tarvita juurikaan, vaan vaikkapa automaatio- ja säätötekniikan, tietotekniikan ja elektroniikan osaaminen on hyvä juttu.

Töistä palatessani sain kokea ensimmäisen kerran bussissa Hampurin iltapäiväruuhkan. Matka nimittäin kesti pitkään, vaikkei matkan pituus ollut kummoinenkaan. En tosin tarkistanut kestoa, koska torkahdin bussissa. Työkaverini oli varoittanut liikenneruuhkasta, mutta kokeilinpa onneani. Ilmeisestikin pyörä-lautta-yhdistelmä lienee huomattavasti nopeampi tapa päästä kotiin työpaikalta ruuhka-aikaan.

Illalla juoksin ensimmäisen lenkkini. Oli ihan mukava juosta, koska autoja ei ollut ruuhkaksi asti liikenteessä. Olin käynyt edellisenä iltana tutkimassa paikkoja, ja varmistin reitin vielä ennen illan kipitystäni. Juoksin lopulta hieman yli puoli tuntia, ja reitin keskiosuus oli Elben rannalla. Kun pidennän matkaa, jatkan vain pidemmälle rantaa pitkin ja käännyn jossain vaiheessa takaisin. Satama ja ranta-alue tullee tutuksi vähitellen.

Tjaa, huomasin juuri YLEn teksti-tv:stä, että saksalaisviranomaiset ovat varoittaneet syömästä tuoreita vihanneksia EHEC-bakteerin vuoksi. Enpä tiennytkään varoituksesta. En minä ole mitään muuttanut, enkä todennäköisesti muutakaan. Söin salaatin illalla aivan normaalisti. REWE-kaupassa ei tosin ollut myynnissä tuorekurkkua; arvelisin syyn olevan, että bakun ajatellaan lähteneen Epsanjasta. Toisaalta kauppa ei välttämättä halua myydä asiakkailleen kurkkua, jos asiakkaat tietävät bakusta, eivätkä uskalla kurkkua ostaa. Liiterissä kurkkua oli, mutten enää käynyt ostoksille siellä.

Sen sijaan Lidl myi prepaid-liittymäänsä 9,95 eurolla, mihin sisältyi avajaisbonarina 10 euroa puheaikaa. Normaalisti puhelujen hinnat olisivat tällä liittymällä 9 snt/min tai 9 snt/SMS. Hintavertailu on meneillään. Aldilla näyttäisi olevan omaan verkkoonsa halvempaa, mutta muihin kalliimpaa, ja toisaalta avausmaksu on hitusen Litukkaa kalliimpi (13 eypoa). Lienee lopulta se ja sama, minkä näistä tuhannen turskatin liittymistä ottaa - en sentään ole kova hölöttämään puhelimeen.

Huomenna viranomaisten luona palloilu jatkuu, ja elämää suurempi vuoron jonottaminen jatkuu. Toivottavasti kassatädit ja -sedät osaavat enkkua.