... liikenteessä, monta mumm... ei kun, vaaraa onpi eessä: laulun sanat pätevät Geneven teillä varsin hyvin, niin muille kuin minullekin. Nastaa ei välttämättä tarvitsisi painaa ihan lautaan asti: eilen oli pari vaaratilannetta liikenteessä, jotka aiheutin itse omalla huolimattomuudellani. Olisikohan itsetutkiskelun paikka? Liikenteessä ei pitäisi olla koskaan niin kiire, että on vaaraksi muille. Toki muillekin sattuu vahinkoja, mutta silti itse aiheuttamaansa vaaratilannetta tahtoo pohtia muutaman minuutin mielessään tapahtuman jälkeen (vaikka ajaessa olisi syytä pysyä jatkuvasti valppaana ja keskittyä "tulevaan"). Tiedän jo, miksi mokasin, enkä aio asiasta enempää huolta kantaa. Jatkossa on vain oltava huolellisempi, koska auton liike-energia voittaa aina yhteentörmäyksessä pyöräilijän kanssa. Liikenne on kuitenkin sujunut muuten hyvin iltapäiväruuhkista huolimatta, ja pyöräteitä on huomattavasti enemmän Pölhölään verrattuna. Ajaminen autojen seassa on varsin haastavaa ja vaatii jatkuvaa ympäristön tarkkailua, mutta onneksi liikenteessä kunnioitetaan myös pyöräilijöitä: meno on aivan toista kuin Suomessa, jonka taajamissa ajoradalla meneville pyöräilijöille töötätään luultavasti silkasta v****ilun ilosta ja mulkaistaan vihaisesti.
Ugh, olen puhunut!
19. kesäkuuta 2010
14. kesäkuuta 2010
Viikonloppu kului futista katsellessa. Eilen kävimme tosin pelaamassa rantalentopalloa Meyrinissa ja lentämässä kaverini vuokranantajan kanssa. Emme päässeet käymään Alpeilla pilvien vuoksi, mutta eiköhän sinnekin viela ehditä. Nyt kiertelimme Genevejärveä. Pohjoisimmillaan kävimme Lausannessa, mistä käännyimme kohti etelää ja Geneveä. Ohessa muutama kuva:
Saimme kämppäämme maanantaina internetyhteyden. On kieltämättä vapauttavaa jälleen surffata kotisohvalta. Toisaalta aika on kulunut joutuisasti ilman nettiäkin, ja kulunee jatkossakin. Nyt tosin ei kaikkea rahanpalamista tarvitse hoitaa töissä, vaan sama kortinvingutus onnistuu myös kotona. Mitähän seuraavaksi keksisi...
Sveitsi voitti tänään aivan odottamatta Espanjan vihreällä veralla. Kotona talomme sisäpihalla kaikui aikamoinen torvisoitto, kun naapurikerrostaloissa ihmiset soittivat vuvuzelojaan Suissen voiton kunniaksi. Sama jatkui lenkillä käydessäni, mutta torvet vaihtuivat töötteihin. Jotkut heiluttavat kuulemma lippua toisella kädellään, mikä tietenkin johtaa väistämättä kolareihin; hälytysajoneuvojen sireenien ääntä kuului matkalla vähän väliä jostain. Keskustassa oli ilmeisesti sattunut useita peltikolareita. Tämä maahan on aivan sekaisin pelkästä pallon potkimisesta!

11. kesäkuuta 2010
Pikkuhiljaa on alettu paasta toihin. Pari pienta raporttia on kirjoitettavana nain lammittelyksi. Ohessa olisi tehtava myos jonkinlainen havainnollistus mittaustuloksista hyvin karkean kolmiulotteisen mallin avulla. Viimeksi mainittu vaatinee hieman enemman paneutumista, koska taulukkolaskennalla kuvaajien piirtaminen on varsin yksinkertaista. 3D-mallin kaytto vaatii ohjelmakoodin tekemista, mika ei ole aivan yksinkertaista, koska kyseista koodikielta ei juuri skolessa opetettu.
Futiksen skabat alkavat tanaan, ja koko Tellus pysahtyy, kun kaikki keskittyvat seuraamaan viheriolla pallon perassa kirmaavien pelimiesten suorituksia. Nain kaynee Sveitsissakin; CERNin ruokalaa valmisteltiin eilen potkupallotunnelmaan, kun kattoon ripustettiin maajoukkueiden pelipaitoja ja lippuja. Fyysikot kuulemma virittavat johonkin jattiscreenin, jotta CERNiin saadaan oma kisakatsomo. Tunnelma lienee katossa kiihkeimmissa peleissa, koska tyontekijoita on vaikka mista maailmankolkasta. Kotona tullee illalla katsottua URU-FRA-matsia ja syotya eilisen pizzapaivan jamat (tuoreista aineksista tuli himskatin hyvat roiskelapat!).

8. kesäkuuta 2010
Genevessa on lamminta. Viime viikonloppuna oli kirkkaasti yli 25 astetta auringossa, ja lampo vain lisaantyy kesan edetessa. Oli varsin vetela olo, eika huvittanut tehda mitaan. Mitenkahan heinakuussa kay, kun saa lampenee entisestaan... Taytyy varmaan vaihtaa yolenkkeihin (skandien puutteessa pakko kirjoittaa o:lla).
Kavin hakemassa kuukausilipun paikallisiin julkisiin kulkuvehkeisiin. Nyt saan siis ajella mielin maarin ristiin rastiin ympari Genevea. Julkinen liikenne on toistaiseksi toiminut hyvin, ja sporilla on suhailtu sinne sun tanne. Ranskaan liikenne on harvempaa, mutta sinnekin paasee. Hain samalla alennuskortin juniin, jolla saan liput alehinnoin. Se tuleekin tarpeeseen, koska junalla olisi tarkoitus kayda ainakin Davosissa ja mahdollisesti Zurichissa.
Toissa aloitimme mallinnusohjelma ANSYS:n kayton. Sita kaytetaan lujuuslaskennassa ja simuloimaan rasitusten vaikutusta erilaisiin rakenteisiin. Aalto-yliopistossa opetettiin eraan toisen ohjelman kayttoa. ANSYS on jollain tavalla samanlainen, mutta uuden kayttoliittyman opiskelemiseen menee aikaa. Mallinnuksen eri vaiheet ovat kuitenkin liki samat molemmissa ohjelmissa. ANSYS on kuitenkin hieman helpompi kayttaa. Treenikappaleen luominenkin onnistui parin valmiin ohjekappaleen jalkeen.
Paasimme taiteilemaan varikkaita kuvia virtausmallista. Kuvassa on mallinnettu ilman virtausta kahden sylinterin valisessa tilassa.

6. kesäkuuta 2010
Viva la Suisse!
Kävimme eilen katsomassa harjoitusmaaottelun Geneven uudella jalkapallostadionilla. Tunnelma oli todella hieno, kun naapurimaa sattui vielä olemaan vastustajana. Ottelulla ei sinänsä ollut mitään merkitystä, ja Italian kokoonpanossa olikin lähinnä kakkos- tai kolmoskokoonpanon porukkaa. Sveitsin kokoonpanosta ei ollut juuri hajua, se kun ei ole aivan suurimpia futiksen mahtivaltioita.
Saimme uuden kämpän, joka on tsiljoonasti viihtyisämpi kuin edellinen. Se sijaitsee siis Geneven eteläosassa Lancyn piirikunnassa. Muutimme eilen hyvissä ajoin ennen edellisen kämpän dedistä. Saimme jo järjestettyä uuden kämpän kuntoon suurimmaksi osaksi, mutta nettiliittymä pitäisi hankkia. Tätäkin kirjoittelen nettikahvilasta. Ulkona on hirmuinen helle.
Futismatsi muuten päättyi diplomaattisesti 1-1-tasapeliin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)