Hikiä-Vantaalla pitkästä aikaa

Kiirettä on pitänyt lopputyötä viimeistellessä, ja blogiaktiivisuutenikin on verrattavissa laiskiaisen liikkumisnopeuteen. Työ alkaa kuitenkin olla paketissa pikkuhiljaa, ja enää on pientä viilattavaa ennen kirjaksi painattamista. Tulipa vaihteeksi käytyä ihmettelemässä lentokoneita Helsinki-Vantaalla (EFHK). Liikenne ei ollut muuttunut juuri miksikään sitten viime näkemän, mutta tarttuihan sieltä pari laakia kameran kortille.

Last time, baby

Tulipa käytyä Kauhavalla Lentäjien Juhannuksessa. Päätös lähtemisestä syntyi äärimmäisen suunnitellusti torstai-iltana.

Luin työviikon päätteeksi foorumilta, että tapahtuma olisi perjantaina. Sain aatoksen, että voisin mahdollisesti lähteä, mutta kulkeminen olisi hieman hankalaa. Tutkailin, olisiko joku menossa omalla lentokoneellaan kyseisiin bileisiin. Jotkut olivat, mutta paluuajat olivat hieman hankalia, koska olin varannut jo launtai-iltapäiväksi ohjelmaa. Lisäksi leirintäalueella yöpyminen vaatisi telttaa ja makuupussia, joita en omista. Sitten sain ajatuksen: kulkisikohan juna sopiviin aikoihin? Menomatkalle näytti olevan helppoa, kun aikaikkuna oli varsin mittava: riittäisi, kun perille pääsisi ennen kolmea perjantai-iltapäivällä. Paluu olisi hankalampi, koska tapahtuma päättyisi yöllä klo 0200 (lentonäytös päättyisi jo noin 2400). Kuin salama kirkkaalta taivaalta luin, että VR:n yöjuna P266 Rovaniemeltä Helsinkiin pysähtyisi poikkeuksellisesti Kauhavalla klo 0121 lauantaina [linkkiin viitattu 24.06.2012]. Nyt oli vielä tutkittava, olisiko junaan makuupaikkoja jäljellä. En ollut aiemmin matkustanut yöjunassa - ainakaan, että muistaisin sellaisen ihmeen tapahtuneen - ja nyt olisi oiva tilaisuus kokeilla "uutta" liikennemuotoa. Paikkoja oli jäljellä, ja opiskelijalle lippujen kokonaishinnaksi muodostuisi siedettävät 80 euroa. Tämän jälkeen lähtöpäätökseen meni arviolta 10 sekuntia, kun muitakaan suunnitelmia ei perjantaille ollut.

Lentäjien Juhannus järjestettiin nyt viimeistä kertaa. Kauhavan tukikohta lakkautetaan säästötoimena, ja Lentosotakoulun toiminta siirretään Jyväskylään [1, 2, 3]. Oli siis korkea aika käydä Kauhavalla uudelleen - olihan edellisestä visiitistä vierähtänyt jo kahdeksan vuotta.

Tapahtuma oli kokonaisuutena hyvin järjestetty. Alueelle pääsi Kauhavan rautatieasemalta ilmaisella bussikuljetuksella, eikä hirmuisista autojonoista tarvinnut kärsiä. Sama päti myös paluumatkalle, mitä nyt busseihin oli jonoa tungokseksi asti. Pienenä miinuksena tapahtumassa ei ollut infopistettä, mistä olisi voinut kysyä järjestelyistä tai muista näytöksen aikana mieleentulevista asioista, kuten vesipisteen sijainnista. Ilmaista julkista vesipistettä ei tapahtumassa ollut, toisin kuin vaikkapa Kecskemetissä.



Linkki albumiin

Spottailua

Heitänpä aurinkoiselta äitienpäivältä muutaman kuvatuksen. Tällä haavaa en kuitenkaan spotannut peltilintuja, vaan ihan oikeita siivekkäitä. Isommat kuvat näkyvät klikkaamalla.






Loput kuvat

Sattuipa kohdalle mukava bussikuski. Suomalaiset ovat tunnetusti niin juroja, etteivät sano ääneen juuri mitään, vaan mutisevat itsekseen "taas tämäkin meni päin persettä". Kun avaudutaan, kerrotaan sitten vain asiain negatiiviset puolet. Kehuja kuulee harvemmin.

Kehynpa vaihteeksi hieman. Kohdalle sattui nimittäin kerrankin positiivinen bussikuski. Olin tulossa kotiin eräästä itäsuomalaisesta kalastajakylästä, ja ilta oli jo hämärtynyt. Odottelin 453-dösää Ruskeasuon pysäkillä. Muistin lukeneeni jostain, että pimeällä pitäisi bussille heiluttaa räpylää pysähtymisen merkiksi pysäkkikatoksen valaistua mainostaulua vasten, jos heijastinta tai vastaavaa ei ole, eikä merkkiä pidä mennä näyttämään tien viereen - eihän kuskiparka näe millään heijastimetonta käsienheiluttelijaa. Joskus kaaaauan sitten intissä lomilta palatessani nimittäin bussi ajoi ohitseni, kun heijastinta ei ollut, ja oli päästävä keskustasta lähtevään lomakyytiin. Tuolloin meinasi tulla kiire, mutta ehdin nipin napin ajoissa.

No, bussin lähestyessä tein lukemani opin mukaisesti, ja bussi pysähtyi. Yllätyksekseni harmaapartainen kuljettaja alkoi kehua, että "olipa hyvin tehty, kun näytit merkkiä tuota valoa vasten". Tiesin, että olin pysäyttänyt dösän "taiteen sääntöjen mukaan", mutta odottamattomista kehuista tuli todella hyvä mieli. Pitipä sitten turista hetki muutenkin rennosti ajaneen kuskin kanssa. Aikataulut ovat kuulemma nykyään tiukkoja, ja kuskien hommaa helpottaa hurjasti erityisesti pimeällä, jos kyytiin haluavat näyttävät aikeensa oikein. Matka sujui muutenkin joutuisasti, kun mieli keveni kummasti muutenkin mukavan kevätillan päätteeksi.

Ei aina tarvitse nipottaa asioista. Laitanpa HSL:lle positiivisen palautteen "vastineeksi"! :)

Pyöräilyä

Työmatkapyöräily on pop. Aamumankelointi töihin herättää kummasti, ja iltapäivällä lounaan ja (pulla-)kahvin sulattelu luonnistuu kotiinpaluumatkalla. Samalla saan päivän liikunnan, eikä kotona tarvitse vapaa-ajalla treenata, ellei aivan välttämättä halua. Nyt lumien vihdoin sulettua on juokseminen jäänyt vähemmälle, mutta kääntöpuolena olen lisännyt pyöräilemisti. Työmatkani on yhteen suuntaan karvan yli 13 kilometriä, johon kuluu energiaa n. 350 kcal ja aikaa n. puoli tuntia tuulen suunnasta ja voimakkuudesta riippuen.

Vertaanpa pyörää julkisiin kulkupeleihin. Huomasin jo CERNissä kesällä 2010 [esimerkkilinkki], että pyörä hakkaa julkiset triljoonasti nopeudessa n. 10 kilometrin matkalla, jonka sotkin pyörällä noin puolet julkisia nopeammin. Vaikka Geneven pyörätiet omaa luokkaansa olivatkin, olen nyt enemmän pyöräiltyäni huomannut, että ainakin pääkaupunkiseudulla on (vain) paikoitellen varsin hyvät pyörätiet, joita pitkin pääsee kaahailemaan niin paljon kuin lihaksista habaa irtoaa: esimerkkinä olkoon Konalan "baana" Kehä I:n Malminkartanon risteyksen ja Pitäjänmäen välillä, missä pyörätie on oivallisesti yhdistetty autotien viereen omana kaistanaan - molempiin suuntiin on lisäksi omat kaistansa. Näin homman pitäisi aina toimia! Aiheesta sopivasti karattuani toteaisin, että selviän työmatkastani nopeammin pyörällä kuin julkisilla [1, 2] myös pk-seudulla.

Oman jännityksensä liikenteeseen Suomessa tuovat puolelta toiselle poukkoilevat jalankulkijat ja hitaammat pyöräilijät, joita tällainen hieman keskimääräistä nopeammin liikkuva pyöräilijä saa jatkuvasti ohittaa. Tuntuu, että Suomessa tieliikennelaki on jostain muinaisten roomalaisten ajoilta, koska virallisesti pyöräilijä ei taajamassa saa ajaa edes ajoradan reunassa, jos kevyelle liikenteelle on osoitettu oma väylänsä. Tämä kerrassaan idioottimaisen nerokas ja riemunkiljahduksia aiheuttava älynväläys romuttaa lähestulkoon täysin joutuisan työmatkapyöräilyn ajatuksen päästä liukkaasti paikasta toiseen. Todettakoon, että Keski-Euroopassa on aivan normaalia, että pyöräilijät ajavat ajoradan reunassa, ja autoilijatkin huomioivat tämän. Lienen paasannut aiheesta aiemminkin, mutta edelleen ihmettelen, joskaan en aivan yhtä kärkevästi, miksei Suomessa sama olisi mahdollista? Minusta maalaisjärjellä ajateltuna pyöräilijöiden olisi turvallisempaa ajaa taajamassa ajoradan oikeassa reunassa, koska jalankulkijoihin verrattuna nopeusero on niin suuri, että apostolin kyydillä liikkuvien yllätyssektorilta vetämiään liikkeitä on lähestulkoon mahdotonta ennakoida, koska esimerkiksi jalan kulkemiseen käytettävää kevyen liikenteen väylän puolta ei ole laissa määrätty. Pyöräilijät sentään pyrkivät lähtökohtaisesti liikkumaan eteenpäin, jolloin heidän liikkeitään voidaan ennakoida, ja suuntamerkkejähän on näytettävä liikenteessä jo muutenkin.