En ollut aiemmin hiffannut, että FST:n sivuillahan on saksaksi kuvaus ULTRA-projektista, jossa siis olen mukana tämän kesän.
Seuraava menokohdekin löytyi jo. Belgian Koksijden lentotukikohdassa järjestetään lentonäytös 06.-07. heinäkuuta. Mie hyppään viidentenä päivänä junaan Hampurissa ja huristelen Bruggeen, jossa majailen yön yli. Kuudentena päivänä käyn tsekkaamassa näytöksen ja palaan myöhään illalla jälleen Bruggeen yöksi. Seuraavana päivänä eli torstaina junailen illaksi Hampuriin. Oiskohan perjantaina työpäivä? :D
Nyt lienee syytä miettiä Saksan kiertokohteita. Berliini tekniikan museoineen on varma nakki. Jokin keskitysleiri olisi mielenkiintoista nähdä. Toisaalta paikallisia ilmailutapahtumia tai -museoita voisi kierrellä. Vaihtoehdoistahan on suorastaan runsaudenpulaa...
9. kesäkuuta 2011
7. kesäkuuta 2011
Oli aika panna haisemaan - rahallisesti.
Ilmoittauduin maratonille ja varasin matkat sekä majoituksen. Nyt tie vie lähelle Itävallan rajaa sijaitsevaan Füsseniin, missä juostaan "romantiikkamaratoni" heinäkuun 24. päivänä. Paikka on Saksassa, mutta matka on pitkä: ensin lentämällä HAM-MUC-siivu. Münchenistä jatkan junalla Füsseniin. Vaihtoaikaa on MUC:ssa lekosta stogeen n. 50 min, minkä luulisin riittävän, jos Air Berlinin lento vain on ajoissa perillä. Takaisin tullessa samalla reitillä on vaihtoaika hieman yli tunnin, minkä uskoisin myös riittävän lähtöselvityksen ja turvan läpäisemiseen.
Kokonaiskesto matkalla on nyt yhteen suuntaan aikataulujen mukaan n. 5 tuntia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että pelkällä junalla koko matka kestäisi vähintään 8 tuntia junista riippuen, mutta kokonaishinnassa voittaisin junalla vain parisen kymppiä. Lentäminen on siis Saksassa vähemmän junailevalle varsin kilpailukykyinen vaihtoehto, jos lentoasema sattuu olemaan sopivassa paikassa määränpään kannalta. Saksassa toimii sama järjestelmä junalipuissa kuin Sveitsissäkin, eli vuodeksi kerrallaan voi ostaa alennuskortin, joilla normaalit liput saa puoleen hintaan. Kortin hankkiminen kannattaa, jos ajaa junalla paljon; esim. minun kesän junamatkani jäänevät niin vähiin, ettei kortti ehtisi maksaa itseään takaisin.
Ilmoittauduinpa eilen myös Airbusin ja Finkenwerderin urheiluseuran järjestämään puolimaratoniin, kun huomasin eilen ruokalan seinältä, että sellainenkin järjestetään. Aion juosta ihan treenimielessä Füsseniä ajatellen, mutta voihan aina jonkinlaista aikaa tavoitella. Hinta oli kuitenkin vain hikiset 9 oiroa, joten eipä juuri kirpaissut. Aiemmin osallistujamäärä ei ole päätä huimannut, joten nappisuorituksella voisi melkein kilpailla palkinnoista. Ellei sitten matkalle osallistu myös muita hikipinkoja...

6. kesäkuuta 2011
Olipa työntäyteinen päivä. Hommia sai paiskia mukavasti. Tunsin jopa edistyneeni asioissa. Lisäksi ehdin höpäjämään työkavereiden kanssa. On jännää huomata, että viime syksynä FST:tä meille esitelleet henkilöt muistavat naamani: "oh yeah, the guy has been here already!" Olisin kuvitellut, että FST:llä vierailee muitakin, ja etteivät jonkin nevahööd-suomalaisporukan kaverit jää ihan tuosta vain mieleen. Olin ilmeisesti väärässä. Sivutuotteena onnistuin "liittymään" opiskelijoiden kahvikerhoon: halvinta mahdollista kahvia juodaan, ja periaatteena on, että maksetaan omantunnon mukaan. Täytyyhän sinne viedä kahvia paketti tai kaksi, kuten maksuperiaatteena kuulemma on.
Ihmisille ole välttämättä vieläkään selvinnyt, mitä oikeastaan teen Hampurissa. Koitan seuraavassa hieman selventää asiaa. Liikkeelle ei tarvitse lähteä sentään muinaisista roomalaisista, mutta perusperiaate on mielestäni hyvä käydä läpi.
Hampurin teknillisen korkeakoulun FST-instituutti tutkii ja kehittää lentokoneiden järjestelmiä. Osana tätä tutkimusta siellä on kehitetty kauko-ohjattava lennokki, jolle on myös kehitetty tietokoneella lennettävä virtuaalinen vastine. Tätä vastinetta käytetään lentosimulaattorilla eli lennetään virtuaalitodellisuudessa. Oikean lennokin lisäksi myös sen lentosimulaattoria on kehitettävä. Seuraavassa kuvassa esitän esimerkinomaisesti kaksi lentosimulaattorin pääosaa ja niiden pääsisällöt (kuvan saa isompana uuteen ikkunaan klikkaamalla sitä).

Kuvan jakotapa pätee varsinkin julkisesti saataviin lentosimulaattoreihin (esim. Microsoft Flight Simulator ja IL-2 Sturmovik) hyvin. Se pätee myös varsin hyvin FST:n simulaattorissa. Minun työnäni on kehittää kuvassa ympyröityä aluetta FST:n simulaattorista: käytännössä tämä tarkoittaa, että luon kolmiulotteisia malleja kappaleista ja asetan ne maastoon oikeisiin kohtiin - pyritäänhän lentosimulaattorissa todenmukaiseen mallinnukseen. Kappaleille on myös määritettävä "nahat" (alan miesten suussa tekstuurit, engl. textures), jotta ne näyttäisivät simun visuaalissa jossain määrin todellisilta.
Kappaleiden luomisen lisäksi minulle esitettiin toive, että mallintaisin oikean lennokin koelentopaikan maaston todellisemmaksi, koska toistaiseksi FST:n simulaattorissa koelentopaikka on hyvin alkeellinen - lähinnä pläntti tasaisen vihreää maata. Tähän käyttänen todennäköisesti hyväkseni jonkin karttapalvelun satelliittikuvia. Lisensoidun kartan käyttäminen tässä projektissa ei liene ongelma, koska luomaani maisemaa ei saa julkisesti mistään, eikä näin periaatteessa rikota tekijänoikeuslakia. Ohjaajalta lienee kuitenkin syytä kysyä ensin, miten mallinnan maaston ja mikä olisi hyväksyttävä menetelmä, ennen kuin teen yhtään mitään.
Lisäksi tehtävänäni on luoda oikeaa lennokkia vastaava kolmiulotteinen lentokonemalli simulaattoriin. Toistaiseksi tätä virtuaalilennokkia on simuloitu "visuaalissa" oikean kokoisella miehitetyn ilma-aluksen mallilla, jolle on kuitenkin simulaattorissa määritetty lennokkia vastaava lentomalli (ks. kuva). Nyt siis olisi tarkoitus korjata tämä kauneusvirhe simulaattorista.

5. kesäkuuta 2011
Eilen tuli mieleen rantaraitilla pitkää lenkkiä juostessani, ettei tuolla toljakkeiden seassa kannata rämpiä. Ilta oli lämmin ja populaa liikkeellä aivan rutosti. Juokseminen oli aikamoista pujottelua, ja välillä sai vaihtaa kävelyksi, kun ihmiset tukkivat tien joko rinnan kulkien tai vastaan tullen. Täytynee vaihtaa reittiä kauemmaksi rannasta.
Sunnuntaisin saksalaiset käyvät normaalisti ulkoilemassa ja vaeltamassa. Mutta mitä tekikään Mr. Jay? No spottasi lentokoneita Hampurin kentän laidalla tietenkin!

Kaikki päivän spottauskuvat.

2. kesäkuuta 2011
Sukellusveneessä
Lenkkivaatteitteni huuhteleminen meni Saksassa mielenkiintoiseksi. Suomessahan on helppoa, jos huuhtelemiseen käyttää väkiviinaetikkaa; kaupasta ei saa kuin juuri sitä ihtiään. Saksassa on toisin. Jo pelkästään väkiviinaetikkaa (Branntweinessig) on muutamaa laatua, ja sitten on erikoisuutena vielä ns. Spritessig, jonka ymmärsin olevan puhdasta alkoholia. Tiedä nyt hänestä sitten. Branntweinessigiä sai litran puteleissa, jotka maksoivat suolaiset 40 senttiä. Spritessigiä oli puolen litran pulloissa, jotka maksoivat euron kipaleelta. Lopulta ostin Branntweinessigin lonkalta arvaten, koska ajattelin, ettei valinta mene ainakaan kauheasti metsään. Pesukoneessa vesi kuitenkin hieman laimentaa etikkaa, eikä kauheata vahinkoa tapahtuisi, vaikka valinta osuisi väärin. Kotona valitsemaani litkua lyhyesti impattuani arvelin, että se on aivan samaa kamaa kuin Suomessakin. On sillä lenkkivaatteiden huuhteleminen onnistunut, eivätkä vaatteet haise mitenkään erikoiselle.
Tänään oli yleinen vapaapäivä. Päätin käyttää sen fiksusti nukkumalla liki puoleenpäivään, jolloin arska porotti jo korkealta. Aamupalan syötyäni mietin, mitä voisin tehdä. Äkkiä muistin, että satamassahan on sukellusvenemuseo, joka on pykätty aivan oikeaan neukkusuklariin. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Venäjä on poistanut käytöstä sukellusveneitään, ja yhden on ostanut Hampurin sukellusvenemuseo. Ajatuksena on, että päästään tutustumaan sukellusveneen sisuksiin. Edelleen voidaan miettiä, millaista homma on ollut vaikkapa toisessa maailmansodassa tai Kurskin onnettomuudessa.
Pikainen googlaus paljasti, että opiskelijat pääsevät vielä alehintaan sukellusveneen uumeniin. Menin pöljyyttäni maksamaan kuvausluvastakin - kukaan ei nimittäin valvonut, vienkö veneeseen kameran mukanani. Sisälläkään ei valvottu kävijöiden tekemisiä. Toisaalta, eipä yhden euron lisätukeminen liene haitaksi museolle. Ylläpitokuluja kuitenkin lienee jonkin verran. Ja ei muuta kuin alusta ihmettelemään!

Kokonaisuutena sukellusveneessä vieraileminen oli mielenkiintoinen kokemus. Alus on todella ahdas sisältä, eikä ylimääräistä tilaa ole yhtään. Koko ajan sai kulkea selkä mutkalla. Ei sitä ole ihmisen käytettäväksi suunniteltu. Minusta on aivan älytöntä lähteä merelle moneksi viikoksi, ellei kuukausiksi tuollaiseen sillipurkkiin. On vaikeaa kuvitella, millaista tuollaisessa sardiinipurkissa eläminen on. Suosittelen museota kaikille paitsi heikkohermoisille ja ahtaanpaikankammoisille!
Laajensin maailmankuvaani maistamalla tänään currywurstia, joka on Saksassa paikallinen välipala. Setti oli ihan hyvä, mutten saanut siitä kummempia viboja, jotta sitä pitäisi ehdottomasti saada lisää. Sen sijaan illalla söin elämäni ensimmäisen dönerkebabin. Päivä oli ollut lämmin, eikä ollut kova nälkä, mutta jotain oli syötävä. Keksin, että haenpa dönerin, kun viimeksi kyseisen herkun sulo jäi kokematta. Saksassa döneriä saa useista paikoista, ja pikaisella kierroksellani Altona-Altstadtin ja Ottensenin välimaastossa löysin ainakin 4 paikkaa, joista ihmeen saa. Suomalainen pitakebab ei ole hinta-laatu-suhteeltaan lähelläkään saksalaista vastinettaan. Nyt maksoin döneristä 3,50 euroa, eikä annoksessa ollut valittamista. Välipalana ja pikkunälkään se on mainio annos, mutta pääruoaksi siitä ei ole. Döneriä tullee syötyä uudestaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)