6. kesäkuuta 2021

Lukuja ja havaintoja Näsijärven kierroksesta

Kokonaismatkaa kertyi 194 km. Ajo kesti "nettoaikaa" 11 h 56 min. Näistä saadaan keskinopeudeksi n. 16.3 km/h. Matkamittari laski energiankulutukseksi 2767 kcal. Lopullisessa muodossaan reitti näytti tältä:



Keskinopeus on samaa luokkaa kuin viime kesän Rovaniemen-reissussa, mikä on hieman yllättävää, koska pyörä oli raskaampi neljästä laukusta ja täysistä vesipulloista. Toisaalta ajoin vauhdikkaasti jälkimmäisellä osuudella, mikä nosti keskinopeutta. Kevyempikin ajaminen olisi todennäköisesti riittänyt. Kuten viisaus sanoo, ei saisi ahnehtia.

Yöpaikka kannattaa katsoa huollisesti, jotta saa kohtuulliset yöunet. Lisäksi erityisesti Etelä-Suomessa pitänee olla tarkkana yöpaikan valinnassa, jottei satu aivan toisten asumusten lähelle. Pidin nyrkkisääntönä, etten ainakaan olisi kenenkään "ikkunan alla" näkyvillä.

Muutin reittiä lennosta jälkimmäisellä osuudella. Jälkilöylyissä paljastui, ettei olisi kannattanut, vaan hävisin matkassa tällä valinnalla n. kolme kilometriä. Tämä ei kuulosta pitkältä, mutta tälle "ylimääräiselle" matkalle saattaa sattua jyrkkiä nousuja ja laskuja, jotka saattavat tehdä siitä raskaan. Toisaalta voisi käydä myös toisin päin, eli uusi reitti olisikin fyysisesti kevyempi, jolloin vaihto saattaisikin olla paikallaan. Näin tarkasti en tutkinut karttaa ennen reittimuutosta, ja karttaa pitäisikin syynätä perusteellisesti korkeuserojen hahmottamiseksi.

Varustus toimi ongelmitta. Tällä kertaa muistin ottaa mukaan kaiken tarpeellisen. Varustus olisi ollut sama myös pidemmälle reissulle, ja tämän matkan tarkoituksena oli osin myös kerrata, mitä mukaan tarvitaan.

Sitten vain suunnittelemaan seuraavaa reissua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti