Insinöörihommia ja valinnan vaikeutta

Pohdinpa seuraavaksi, millaisia ajatuksia uraansa aloittelevan ingenjöörin työ on.

Yleisesti odotetaan, että työssä päästään johonkin tulokseen. Koulumaailmassa ja erityisesti yliopistossa olen kuitenkin oppinut kaiken pilkunnysväämisen jälkeen, että pitäisi pyrkiä parhaaseen mahdolliseen tulokseen, mikä on myös insinöörityön etiikan lähtökohta. Diplomi-insinööri on tyypillisesti asiantuntija, jonka on optimoitava työ mahdollisimman kustannustehokkaaksi ja toimivaksi. Töissäni olen kuitenkin huomannut, että teollisuus ja käytäntö lähinnä vaativat, että homma toimii, eikä parhaudesta ole niin väliä. Tämä on kirkkaassa ristiriidassa todellisuuden ja omien kuvitelmieni välillä. Olen aiemmin luullut, että tarkoituksena on pyrkiä optimoituun lopputulokseen. Tämä ajatus on kuitenkin heittänyt häränpyllyä viime aikoina.

Kokonaisuus pitäisi yrittää kasata edellä mainituilla periaatteilla. Kuitenkin kokemattomuus johtaa haluun analysoida rakenteita laskemalla, koska mikään ei muuten kerro näppituntumalta, että jokin asia yksinkertaisesti toimii, eikä lujaria tai muuta hömppää tarvitse laskea. Olenkin huomannut, että monet asiat tehdään silkalta mutupohjalta, eikä välttämättä edes pyritä optimoimaan ratkaisua parhaaksi mahdolliseksi. Tällöin neuvojen kysyminen teknikoilta ja käytännön duunareilta on tullut kultaakin kalliimmaksi juuri em. kokemattomuuden vuoksi. Tämän kääntöpuolena kuitenkin saattaa ratkaisumalleja eri tilanteisiin tulla useita, ja olisi valittava niistä paras. Vaihtoehtoja pitäisi siis analysoida, koska se pirun mutu ei taaskaan kerro suorilta, toimiiko jokin vai ei; yllättäen nyyppäinsinööri ottaisi laskimen käteen ja alkaisi pyöritellä yhtälöitä, mikä on kuitenkin suunnilleen kielletty tekemästä (no ei nyt ihan, mutta melkein). Olemma siis ihanasti oranvanpyörässä.

Toinen ohjaajani totesi vallan mainiosti asiasta hänelle puhuessani, että on vain valittava jotain ja toivottava, että kokonaisuus toimii. Ei ole tarkoitus analysoida kaikkea yksityiskohtaisesti, vaan itse päätehtävä on tulossa vasta myöhemmin keväällä. Jos mittalaitteisto toimii jollain epämääräiseen huuhaahan perustuvalla ratkaisulla, hyvä niin. Jos ei, mietitään jokin toinen ratkaisu, rakennetaan se ja toivotaan, että nyt toimii. Tuntuu, kuin olisi arpajaisissa.

Toisaalta on hankalaa valita jokin ratkaisumalli johonkin tilanteeseen, koska kokemus puuttuu. Olen kuitenkin vastuussa laitteiston suunnittelusta, ja haluaisin pyrkiä toimivaan ratkaisuun. Jonkin asian päättäminen ei kuitenkaan ole kovin helppoa, koska päätöksestä on kannettava vastuu. Mokaaminen voisi ottaa luonnolle, enkä mielelläni lähtisi trial and error -tyyppiseen laitteiston rakentamiseen. Toisaalta vastuunkantamista on, että uskaltaa myös myöntää jonkin asian menneen päin persettä, jos homma ei toimikaan. Onneksi ei kuitenkaan ole vielä kyse kovin suuresta vastuusta.

Ulkona on muuten aivan keleesti lunta. Hankijuoksu 20 sentin lumessa oli uusi kokemus. Olisi tarvinnut lumikengät. Ihan hyvin kuitenkin meni, kunhan muisti pitää vauhdin hitaana.