17. helmikuuta 2012

Insinöörihommia ja valinnan vaikeutta

Pohdinpa seuraavaksi, millaisia ajatuksia uraansa aloittelevan ingenjöörin työ on.

Yleisesti odotetaan, että työssä päästään johonkin tulokseen. Koulumaailmassa ja erityisesti yliopistossa olen kuitenkin oppinut kaiken pilkunnysväämisen jälkeen, että pitäisi pyrkiä parhaaseen mahdolliseen tulokseen, mikä on myös insinöörityön etiikan lähtökohta. Diplomi-insinööri on tyypillisesti asiantuntija, jonka on optimoitava työ mahdollisimman kustannustehokkaaksi ja toimivaksi. Töissäni olen kuitenkin huomannut, että teollisuus ja käytäntö lähinnä vaativat, että homma toimii, eikä parhaudesta ole niin väliä. Tämä on kirkkaassa ristiriidassa todellisuuden ja omien kuvitelmieni välillä. Olen aiemmin luullut, että tarkoituksena on pyrkiä optimoituun lopputulokseen. Tämä ajatus on kuitenkin heittänyt häränpyllyä viime aikoina.

Kokonaisuus pitäisi yrittää kasata edellä mainituilla periaatteilla. Kuitenkin kokemattomuus johtaa haluun analysoida rakenteita laskemalla, koska mikään ei muuten kerro näppituntumalta, että jokin asia yksinkertaisesti toimii, eikä lujaria tai muuta hömppää tarvitse laskea. Olenkin huomannut, että monet asiat tehdään silkalta mutupohjalta, eikä välttämättä edes pyritä optimoimaan ratkaisua parhaaksi mahdolliseksi. Tällöin neuvojen kysyminen teknikoilta ja käytännön duunareilta on tullut kultaakin kalliimmaksi juuri em. kokemattomuuden vuoksi. Tämän kääntöpuolena kuitenkin saattaa ratkaisumalleja eri tilanteisiin tulla useita, ja olisi valittava niistä paras. Vaihtoehtoja pitäisi siis analysoida, koska se pirun mutu ei taaskaan kerro suorilta, toimiiko jokin vai ei; yllättäen nyyppäinsinööri ottaisi laskimen käteen ja alkaisi pyöritellä yhtälöitä, mikä on kuitenkin suunnilleen kielletty tekemästä (no ei nyt ihan, mutta melkein). Olemma siis ihanasti oranvanpyörässä.

Toinen ohjaajani totesi vallan mainiosti asiasta hänelle puhuessani, että on vain valittava jotain ja toivottava, että kokonaisuus toimii. Ei ole tarkoitus analysoida kaikkea yksityiskohtaisesti, vaan itse päätehtävä on tulossa vasta myöhemmin keväällä. Jos mittalaitteisto toimii jollain epämääräiseen huuhaahan perustuvalla ratkaisulla, hyvä niin. Jos ei, mietitään jokin toinen ratkaisu, rakennetaan se ja toivotaan, että nyt toimii. Tuntuu, kuin olisi arpajaisissa.

Toisaalta on hankalaa valita jokin ratkaisumalli johonkin tilanteeseen, koska kokemus puuttuu. Olen kuitenkin vastuussa laitteiston suunnittelusta, ja haluaisin pyrkiä toimivaan ratkaisuun. Jonkin asian päättäminen ei kuitenkaan ole kovin helppoa, koska päätöksestä on kannettava vastuu. Mokaaminen voisi ottaa luonnolle, enkä mielelläni lähtisi trial and error -tyyppiseen laitteiston rakentamiseen. Toisaalta vastuunkantamista on, että uskaltaa myös myöntää jonkin asian menneen päin persettä, jos homma ei toimikaan. Onneksi ei kuitenkaan ole vielä kyse kovin suuresta vastuusta.

Ulkona on muuten aivan keleesti lunta. Hankijuoksu 20 sentin lumessa oli uusi kokemus. Olisi tarvinnut lumikengät. Ihan hyvin kuitenkin meni, kunhan muisti pitää vauhdin hitaana.

5 kommenttia:

  1. Hei Johku, nyt olisi korkea aika oppia mokaamaan. Ei me ingenjöörit nyt niin täydellisiä olla. Virheistä oppii. Jos aina tavoittelee vaan täydellisyyttä, niin mistään ei ikinä tule valmista. Ja työura on aika pitkä. Kun pari kertaa mokaat, niin jossain vaiheessa voit opettaa sille junnulle, että "katos poka näin...". :D

    Ehkä tästä työstä kertoo jotain se, että täällä valtion tutkijoiden kehdossa saa kerätä ikää 40 paremmalle puolelle, että pääsee pojittelusta eroon. Jos silloinkaan.

    Ongelman ratkaisussa joutuu joskus keksimään monta ratkaisua, ennen kuin se yksi toimii. Tsemppiä suunnitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutkun mehän pyrimme täydellisyyteen, eikö vain? Tai sitten mä oon pahemman luokan perfektionisti... :D Vaikka jo muinaisella apumekaanikkoajalla kannustettiin avoimesti kertomaan omista mokista, tuntuu kauhean epävarmalta, kun mitään ei oikeastaan tiedä vielä _täysin_ varmaksi, mutta ratkaisuja olisi silti tehtävä laskematta. No, 150-kiloisen lämpövastuksen tukirakenne ainakin kesti, kun eilen pystytimme sen. On se aikamoinen jööti. Lujaria siihen ei kuitenkaan tarvinnut. Saa nähdä, miten käy, kun vastukset lämmitetään tulikuumiksi. Junnujen opettaminen tuntuu vielä kovin kaukaiselta ajatukselta, koska olen itse toistaiseksi oppipoika.

      Miten paljon valtion tutkijain tietämyskeskuksessa tulee ehdotuksia eri ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi? Teoreettinen maailma lienee jollain tavalla varsin erilainen käytännön puuhiin verrattuna.

      Poista
  2. Juu, tuossa kotimatkalla mietin omaa kommenttiani. Se oli kieltämättä osittain pielessä. Toki siihen täydellisyyteen pyritään (joskaan sitä ei voi ikinä saavuttaa, muutenhan tämä maailma olisi jo valmis), mutta matkalla kohti sitä päämäärää pitää tehdä myös mokia.

    Ensin on tutkimussuunnitelma, sitten mietitään mitä tehdään. Jos yksi vaihtoehto ei toimi, kokeillaan toista. Sillä tavalla sitä lopulta löytää sen parhaan mahdollisen. Edes teoriassa kaikki ei kuitenkaan toimi kuin teoriassa. :D

    Kyllä meilläkin siis ratkaisuehdotuksia tulee paljon. Ja ne tulee yleensä parhaiten aivoriiheilemällä, tilanteissa joissa ei tarvitse kenenkään pelätä olevansa tyhmä. Kaikkea saa ehdottaa, joskus se hulluin idea saattaakin olla toimivin.

    Perfektionisti saa olla, mutta sen verran pitää olla hyvä "itsetunto", että uskaltaa tehdä myös virheitä. Aina ei vain voi tietää mikä toimii ennen kuin kokeilee. Ja kun todella ruvetaan puhumaan isoista kokonaisuuksista (vuosien projektit esim.), niin kukaan ei voi ensin suunnitella kaikkea valmiiksi. Jostain pitää aloittaa. Jos umpikuja tulee eteen, niin sitten otetaan vähän takapakkia ja suunnitellaan lisää. :)

    VastaaPoista
  3. Filosofointisi ingensiöneerin habituksesta/ gestuksesta on kyllä tosi mielenkiintoinen ja tuo mieleen antiikin filosofit, jotka, niin kuin Sinun ainakin isäsi kautta tuntema viisas mies nimeltä Saarikosken Pena kirjoitti "ajattelijat menivät vilpoisaan lehtoon juoden viiniä ja keskustellen". Sinä et juo viiniä eikä tarvitsekaan, mutta pohdiskelusi on kyllä todella lukemisen ja ajattelemisen arvoista: laudatur! Samalla tavoin kuin oli kotilietemme keittiön pöydän ääressä eilen, kun avitit tietoteknisesti idiootti-isääsi kompuutteriongelmissa. Näkemyksesi olivat ja ovat tärkeitä. Ja muistanet tekniikan taustalla on AINA, antiikista lähtien(Pythagoras & Rock'n Roll-Band) ollut humanistinen filosofia. Arvostan pohdiskelujasi erittäin paljon, Johannes: lentoon, Babar!

    VastaaPoista
  4. P.S. Also sprach faija.

    VastaaPoista