Turpakäräjät

Sainpa pari päivää sitten varsin miehekkäästi henkisesti turpaan. Erästä putkiosaa valmistettaessa en ollut muistanut, että putkeen olisi porattava tai sorvattava anturimuhveille (tai -nipoille) reiät, ennen kuin putkiosaa hitsaa kokonaiseksi: kokonaiseen putkeen reikien tekeminen on hankalampaa, koska kokonaista osaa on huomattavasti vaikeampaa saada tuettua työstökoneisiin. Työpajalla oli kuulemma sanottu jo parisen viikkoa sitten, että älkää hitsatko putkea kasaan ennen reikien poraamista. Ilmeisesti tätä ei sanottu tarpeeksi napakasti, koska nyt kukaan ei muistanut asiaa, ennen kuin paskat olivat jo housussa. Homma muuttui triljoonasti vaikeammaksi.

Toisaalta, miten suunnittelija voisi hiffata tällaisen jutun tuosta vain? Okei, jälkiviisaana on helppoa ajatella, että maalaisjärjelläkin tämän tajuaa. Olin kuitenkin ymmärtänyt labrassa valmistuksesta yleisesti kysyessäni, että anturinipat yleensä hitsataan ennen reikien poraamista kiinni. Nollakokemuksellani olin kuitenkin nähnyt vain yhden esimerkin, jolloin reiän koko oli tarpeeksi pieni, ja se voitiinkin porata jälkeenpäin. Nyt pari reikää tulisi olemaan niin isoja, että ne olisi pitänyt sorvata etukäteen.



Ääritapauksessa olisi myös voinut käydä, että olisin vain lykännyt piirustukset teknikoille ja sanonut, että tällainen pitäisi rakentaa. Tällöin olisi tekijöiden päätettävissä, miten osa valmistettaisiin järkevimmin. Tällöin suunnittelijan ei välttämättä tarvitsisi tietää lainkaan, miten ja missä järjestyksessä osa kasataan. No, ei ole kylläkään pahitteeksi tietää hieman työstämisen perusperiaatteita. Tässä toisaalta on jo kyse varsin hienosta jiposta, eivätkä kaikki tienneet tätä labrassakaan. Eihän tällaisia hienouksia opeteta yliopistossa!

Viilipyttynä armotonta palautetta kuultuani kävi toisaalta ilmi, että osa voidaan edelleen muokata halutuksi, vaikkakaan ei aivan helposti. Sain myös vinkiksi, että kannattaa kysyä jo ennen valmistusta teknikoilta, miten osa voidaan rakentaa kätevimmin. Tähän olin jo pyrkinytkin, mutten näköjään riittävästi.

Oikein hyvää päästäistä!

Sain maanantaina kamerani huollosta [1, 2, 3]. Olin yllättynyt, että näinkin nopeasti, koska varaosia oli kuulemma tilattu jostain vinkuintiasta. Härveli kuitenkin toimi parin koelaakin jälkeen, ja näytönsuojuskin kiilsi uutuuttaan. Onpa mukava päästä kuvaamaan "pakollisen" tauon jälkeen!

JASsilta soitettiin. Runkoni korjaus kuulemma kestää tuokion jos toisenkin, koska varaosia on tilattava tehtaalta asti. Onpas buenoa. Toimitusajaksi arvioitiin jotain tähtitieteellistä ainakin sekunneissa mitattuna, ja kameran saan ilmeisesti joskus maaliskuun loppupuolella. Ah ja voi tätä kärsimystä! Valoa alkaisi olla ulkona mukavasti, kun päivät ovat jo pidentyneet, ja lunta on vielä maassa. Tietenkin se 'tanan 'keleen maailmanlopun värkki lakkasi toimimasta juuri nyt. No, täytyy yrittää opiskella kuvaamaan nokialaiseni kerrassaan tajunnanräjäyttävällä 2 megapikkelsin kameralla.

Juuri kun pääsin kehumasta julkisia kulkupelejä, niin ne pirulaiset laittavat paremmaksi. Tänään pääsin jo 34 minuutissa ovelta ovelle, vaikka jouduin odottamaan Konemiehen lähtöpysäkillä pari minuuttia 52-linjalaista, kun missasin jälleen 512A:n noin 10 sekunnilla. Vaihdot olivat tällä kertaa aivan optimaaliset: Lepuskissa sain juosta usainboltmaisesti ehtiäkseni 1611 lähteneeseen E-junaan. Kun vielä Huopalahdessa Jokeri osui pysäkille juuri rappusia laskeutuessani, ja 485:een sain jälleen kipaista miehekkään spurtin Pirkkolantien pysäkillä, oli rivakka paluumatka töistä onnistunut. Onpa varsinaista optimointia - hyvä HSL!

e52 + E + 550 + 485

Pääsin julkisilla tänään liki ennätykseeni, kun liikuin näin kouluarkena ruuhka-aikaan ovelta ovelle klo 1555-1630 (Otaniemi-Kaivoksela); tämä on jo hervottoman hyvin, kun matkalla ei tarvinnut edes pyöräillä, vaan siirtymät kulkupelien välillä tapahtuivat jalan.

Tyypillisesti työmatkani etenee urheiluselostaja Myllymäen sanoin noin 45 minuutin loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Samien ja dösien linjoissa on monia vaihtoehtoja ja niiden yhdistelmiä, mutta lähtökohtaisesti aina on päästävä Konemieheltä ensin Lepuskiin, josta matka jatkuu kuin maisteri Frangénin maailmanympärimatkalla kohti Vantaata joko kiskoilla tai kumipyörillä.

Tänään muffauslinja 550 eli Jokeri ei ottanut napanderia, enkä jaksanut hypätä kyytiin, kun matkaan pelkästään 'Niemestä Lepuskiin tuhrautuu jo huimat 13 minuuttia siedettävän 11 minuutin sijaan. Kahdella minuutilla on väliä juniin vaihtaessa - vaikka "toket" toisinaan ovatkin "sopivasti" myöhässä. Myöskään Hämeenkylän maisemakierros 510 ei innostanut matelullaan. Siispä tähtäsin klo 1556 Konemieheltä lähteneeseen Kehä I:n pikakiitäjä 512A:han, josta kuitenkin töissä räpeltäessäni myöhästyin. Perässä tuli sopivasti seuraavan Jokerin takana Esbon sisäinen linja 52, johon nousin toivoen, että 52 keräisi vähemmän matkustajia ja saisi 512A:n kiinni. Toiveeni toteutuikin, kun 52 sai 512A:n kiinni jo reilun puolen kilometrin matkalla Otaniemen ABC:n valoristeyksen jälkeen. 52 olisi huristellut Lepuskia lähestyttäessä edellä menneiden 512A:n ja 550:n ohi, mutta toisaalta kuski ajoi vallan fiksusti ja ajoi takana hidastellen, jotta mahdolliset mattimeikäläiset ehtisivät heiluttaa räpylöitään kyytiin noustakseen. Armoton kaistapujottelu ei myöskään tulle kyseeseen ruuhkassa, kun muistetaan, millaisia keskimääräistä parempia kuljettajia Suomessa tyypillisesti teillä seikkailee. Kyytiin ei kuitenkaan noussut tai jäänyt matkustajia kuin vasta Säterinmetsän pysäkillä. Tämän sijaan 500-sarjan etanat pysähtyivät edellä vähintään triljoonasti.

Comme ci, comme ça, Leppävaaran asemalle saavuttaessa tähyilin bussin ikkunasta lasisilmilläni, sattuisiko juuri lähtemään juna. Kaikki kunnia Eskolle, mutta raiteilla liikkuminen on hurjasti nopeampaa - jos valtion romut vain sattuvat kulkemaan. Toisaalta junaan ehtiminenkin riippuu täysin, hyppääkö matkalla 'Niemestä Lepuskiin kyytiin miljoona kertalipun kuskilta ostavaa cromagnonilaista, vai jääkö joku torvelo pois Kehän täysin mitättömillä dösäreillä. No, oivallisesti moukan tuurilla oli klo 1611 lähdössä "pikajuna" E Leppäraavasta suoraan Hoplaxiin, missä voisin edelleen vaihtaa Jokeriin tai Tsadin sisäiselle linjalle 52A, joilla puolestaan voisin karauttaa Hämärin juurelle ja vaihtaa johonkin toiseen Kaivokselaan - tuohon maailman napaan - ajavaan bussiin. Muutama juoksuaskel piti ottaa asemalaiturilla. Luistimet olisivat tulleet tarpeeseen, mutta paremman puutteessa kesäkengät saivat välttää.

Huopalahteen sattui junalaiturilta alas laskeuduttuani juuri saapumaan muffauslinja 550, jonka tummahipiäinen afrikkalaistaustainen kuski heitti ohjaamossa omaa settiään ja viittoili ylipursunnutta matkustamoa tiivistämään rivejään entisestään - alkoivathan tänään Etelä-Suomessa koulut jälleen hiihtoloman jälkeen, ja ruuhkat olivat tämän mukaiset. Afrikkalaismausteinen sardiinipurkki-550 jatkoi matkaansa Huopalahdesta sopivan vauhdikkaasti kuitenkin liikenneturvallisuuden huomioiden, ja ehdin mainiosti Hämärille, jossa minuutin odoteltuani viittasin kintaalla 485:lle. 400-sarjan loppupuolen dösät ovat varsin vauhdikkaita; lieneekö syynä sitten, etteivät ihmiset osaa niitä juuri käyttää tai sitten linjatunnuksen huono näkyvyys bussin yläreunassa (tässä olisi oikeasti parantamista varsinkin U-linjoilla, joiden linjatunnuksia ei näe millään hämärässä vasta kuin vierestä), mutta näitä linjoja ei juuri pysäytetä Hämärillä.

Näin vauhdikkaasti työmatkailu saisi aina sujua! Eihän siihen tarvittukaan kuin 3 vaihtoa. :P