Palasin juuri Kaivokselasta Otaniemeen lomaa viettämästä. Kyllä tuntui taas pahalta lähteä. Loma toki jatkuu vielä pari viikkoa, mikä ei kuitenkaan paljon auta. Tällä hetkellä on todella kelju olo: jäi niin hirveä koti-ikävä vaivaamaan. Vantaalla oli mukavaa ja hienoja ihmisiä. Tuntuu, että normaali, raskas opiskeluarki alkaisi huomenna. Tiedän, ettei näin ole, mutten mahda fiilikselleni mitään.

Nyt olisi iltapalan aika ja töllöttimessä tarjolla Myytinmurtajia. Pitäisiköhän näiden jälkeen käydä kävelemässä vähän, jos vaikka olo helpottuisi hieman?

Koin ajankohtaiseksi päivittää kuvauskalustoni ja ostin käytetyn Nikonin D50-järjestelmäkameran. Vanhassa Fujifilm FinePix S5600 -pokkarissani, jolla olin opetellut kuvaamisen perusteet, kaipasin tarkennuksen nopeutta ja parempaa kuvanlaatua suurilla ISO-herkkyyksillä. Nämä ominaisuudet ovat järjestelmäkameroissa paljon paremmat. En ostanut kameraa uutena, koska opiskelijan huimilla vuosituloilla ei paljoa juhlita. Pitkän polttovälin linssin ostin käytettynä, ja kameran mukanakin tuli kaksi laajapään kakkulaa.

Aloin opetella kameran käyttöä pian ja otin vertailun vuoksi testikuvan S5600:lla ja D50:llä mahdollisimman samoja asetuksia käyttäen. Näiden kameroiden eron todella huomaa jo kuvien pienennöksistäkin (kuvat saa isommiksi klikkaamalla):

Nikon D50, suljinaika 1/90 s, aukko F5.6, polttoväli (35mm vast.) 82 mm, herkkyys ISO1600


Fujifilm FinePix S5600, suljinaika 1/100 s, aukko F5.6, polttoväli (35mm vast.) n. 85 mm, herkkyys ISO1600


Kuvat on vain pienennetty alkuperäiskoostaan, enkä ole jälkikäsitellyt niitä muuten. Kuvia ottaessani en käyttänyt salamaa. Lihavoidulla tekstillä merkityt kohdat vaikuttavat huomattavasti kuvanlaatuun.

D50:llä olisi tästä eteenpäin tarkoitus kuvata enemmän ja pokkarilla lähinnä tarpeen vaatiessa. Ilmailukuvat aion jatkossa ottaa ehdottomasti järkkärillä.

Koulu alkoi n. kuukausi sitten. Fiilis on erilainen viime vuoteen verrattuna: nyt on itse asiassa todella letkeätä käydä istumassa luennoilla ja laskuharjoituksissa, kun tietää, millaista arki on eikä mikään ole enää uutta. Ensimmäinen periodi onkin kulunut äkkiä, ja kohta on ensimmäisen tenttikauden aika. Vastahan tässä mentiin kouluun! Pianhan ollaan jo kesälomaa viettämässä...

Opiskelussa ei ole enää sinänsä mitään uutta, mutta työmäärä on sangen iso. Viikonloput ja arkipäivät ovat heittäneet häränpyllyä, kun harkoituksia lasketaan loppuviikosta kotona ja viikolla vedetään lonkkaa kuin viimeistä päivää. Fyssan laskarissa tuumailinkin kaverini kanssa, että eihän täällä muuta tehdäkään kuin lasketaan ja ratkotaan eri fysiikan osa-alueisiin liittyviä tehtäviä. Tätä sitten riittääkin, ja välillä oikeasti ei tahdo jaksaa, vaikka kuinka saisi extrapojoja tenttiin ja ties mihin muuhun. Opin kuitenkin viime vuodesta ainakin, ettei näitä juttuja opi vain luennoilla, vaan käytännössä laskemalla ja tekemällä itse, mikä oikeastaan pakottaa laskemaan. Onneksi suoritan ranskan kursseja vapaaehtoisesina opintoina, niin ne tasapainottavat edes hieman tätä kaavakokoelmien tuulettamista.

Kerkesimme käymään jopa pitkästä aikaa spottaamassa koneita Hikiä-Vantaan lentoasemalla. Edellisestä kerrasta olikin aikaa jo suunnilleen vuoden verran. Kuuntelin radioskannerista koneiden ja lennonjohdon välistä radioliikennettä ensimmäistä kertaa, mikä toi oman lisämausteensa liikenteen seuraamiseen.

Tänään kai saavutin jonkinlaisen merkkipaalun elämässäni, kun juoksin 22,3 km:n pituisen lenkin. Tavoitteenani on juosta maraton aikanaan, muttei vielä tänä vuonna. Tämä puolimaratonin pituuden ylittänyt rykäisy osoitti, että kestävyys riittää hyvin todennäköisesti myös täyspitkälle rääkille.

Skolen alku lähestyy pelottavan kovaa vauhtia, enää kolme viikkoa lomaa jäljellä. Ensimmäiset 2,5 kuukautta kesälomastani olin töissä, ja elokuun alusta olen ollut lomalla. Lukuvuotta on jo pitänyt alkaa valmistelemaan ilmoittautumalla muutamille kursseille, ja hoitamalla opiskelijastatukseen liittyviä asioita, kuten vaikkapa YTV:n matkakortin asiakasryhmän päivityksen.

Jokohan tuleva lukuvuosi alkaisi paremmin kuin vuosi sitten? Nyt on jo vuosi taas kulutettu koulunpenkkiä, joten olettaa sopisi, että opiskelukin lähtisi rullaamaan paremmin.

Kuulin, että uudet fuksit ovat jo käyneet TKK:lla. Hellanlettas, ensimmäiseksi ajattelin, että itse olin kavereideni kanssa vuosi sitten aivan samassa tilanteessa. Nyt sitten tulee uusi porukka, joka on aivan yhtä nollat taulussa kuin mekin tuolloin. Varmaan tulee hieman seurattua fuksien meininkiä, miten heillä homma lähtee käyntiin.

Kesä on hyvässä vauhdissa, ja tenttituloksetkin ovat saapuneet. Kaikki tentit menivät läpi, joten ekan vuoden tavoite, 60 opintopistettä, on saavutettu!! Tällä vauhdilla pitäisi valmistumisen koittaa tavoitellun 5 vuoden jälkeen, mutta sinne on vielä piiiitkä matka.

Kesäduunikin alkaa lähennellä puoltaväliä kestoltaan. Työporukka on aivan mahtava, ja se auttaa jaksamaan armottomia aamuherätyksiä ja duunin rasittavuutta muuten. Kuluneella viikolla huomasin, että johonkin tämä DI-koulutus on minua vienyt, sillä töissä pyörii päässä kaikennäköisiä pieniä kritiikinpoikasia ja parannusehdotuksia, joita voisi toteuttaa. Toisaalta on tullut keskusteltua työpaikalla duunareiden viihtyvyydestä, jaksamisesta jne. Postissa nimittäin yksikään lähetys ei kulje ilman alimman tason työntekijöitä (eli jakajia). Mitähän kaikkea Itellan pomot tuolla omassa toimipaikassani joutuvat pähkäilemään? Aikamoinen homma siinäkin varmaan on. Ilmalan pääpostin jehuista lienee turha puhua, hyvä kun tietävät, mitä jakaminen on...

Ensi viikolla olisi sitten jussin vuoro, ja kesämökki kutsuu! Täytyy päästä pois täältä asfalttiviidakosta muualle rentoutumaan.