17. helmikuuta 2008

Lisää mallinnusta

Koneenrakennuksen kurssi alkaa lähestyä loppuaan. Viimeisiä harjoituksia viedään, ja enää on jäljellä grande finale, kokoonpanotyö. Siihen on kuitenkin vielä aikaa. Tämä päivä meni kokonaan kahta harjoitusta tehdessä. Ehdinpä välissä syömään ja käymään lenkillä. Ensimmäinen, kurssin 9. harjoitus oli levytuotteen mallintaminen, mikä oli kohtalaisen helppo.





Jälkimmäinen 10. harjoitus olikin sitten aivan tulta ja tappuraa! Nimensä "Hornan tuutti - evoluutioversio II" se on todella ansainnut, sillä sen kanssa sain taistella useamman tunnin - akuutti pään räjähtäminmen oli hyvin lähellä aputasojen ja niiden kulmien virittämisissä! ;) Nyt tuntuu todella upealta, sillä se on tehty ja pois alta!!





Näillä harjoituksilla ei olisi ollut niin kiire, 9-harjoituksenkin palautus on vasta puolentoista viikon päästä, mutta ajattelin tehdä nämä pois alta. Näin jää aikaa muihin tekemisiin, eikä näistä tarvitse murehtia, vaikka ovathan nämä ihan kivaa vaihtelua perinteisiin matemaattisten aineiden laskuharjoituksiin.

19. tammikuuta 2008

3D-mallinnusta

Koneenrakennuksen kurssin kevään harjoitukset koostuvat lähinnä erilaisten osien 3D-mallintamisesta. Syksyllä harjoiteltiin kaksiulotteisten projektioiden ja piirustusten tekemistä ja nyt siis siirryttiin askel eteenpäin. Eilisellä luennolla näytettiin suunnilleen kädestä pitäen, miten jokin kappale suunnitellaan kolmiulotteisesti. Luento yllätti minut mielenkiintoisuudellaan, ja asiasta innostuneena teinkin illalla valmiiksi 7. harjoituksen (tutustuminen 3D-mallintamiseen, yksinkertainen kappale), vaikka sen tekemiseen olisi vielä puolitoista viikkoa aikaa. Tästä ohjelmastahan saa vielä todella kivan lelun: tällä voi väkertää lähes mitä vaan, jos vaan jaksaa!

7. harjoituksen kappale mallinnettuna:





16. tammikuuta 2008

Takaisin penkille

Näin viedään viimeistä lomapäivää, ja ilolla viedäänkin. Melkein kuukauden tätä hienoutta kesti, eikä olisi pahitteeksi, vaikka jatkuisikin vielä hetken. No, jossain vaiheessa sinne skoleen on mentävä kuitenkin, sama mennä sitten jo nyt. Mitähän kaikkea kevätlukukausi tuo tullessaan... Ainakin 4 matemaattista kurssia (matematiikka, teknillinen fysiikka, lujuusoppi ja dynamiikka), joista jokaisesta on laskuharjoitukset! :P Näköjään saan siis painaa duunia ihan kunnolla, sitten kun pitäisi vielä tehdä koneenrakennuksen harjoitukset, ja lenkkejäkin olisi tarkoitus ehtiä juosta. Voi vimpula, ihan alkaa pelottamaan...

Kesäähän tässä alkaa jo pikkuhiljaa odottamaan. Laitoin Finnairille työhakemuksen, josko olisi mahdollista päästä heille harjoitteluun kesällä. Harjoittelupojot sain jo inttiajalta lekoapumekaanikkoajalta, mutta eihän lisätyökokemus alalta ole koskaan pahitteeksi. Mahdollista paikkaa Finskillä pidän ikään kuin vapaaehtoisharjoitteluna. Vaikkei lykästäisikään haussa, niin kesätöihin voi mennä muuallekin.

15. tammikuuta 2008

Life's Good :D

En tiedä, johtuuko nopeista lenkeistä nyt lumien sulamisen jälkeen vai mistä, mutta nyt tuntuu, että kaikki on mahdollista (siis yleensäkin). Nyt on parin päivän ajan ollut koko ajan todella positiivinen fiilis: itseluottamus on tällä hetkellä huipussaan, eikä elämässä tunnu olevan mitään vikaa! Minulla menee todella hyvin, ja elämänlaatu on kohdallaan! Maailmassa on vain positiivisia asioita, negatiiviset pysykööt jossain kaukana missä pippuri kasvaa... Tentitkin tuntuivat menneen läpi, vaikkei kaikkien tuloksia ole vielä saatukaan. Itseasiassa tänään oli statiikan tentin uusinta, mutta nyt sen asiat tuntuivat niin selviltä, että läpihän tuo menee vaikka heittämällä!

27. joulukuuta 2007

Joulutunnelmia

Näin tämä talven juhla meni ohi. Minulle joulu ei oikeastaan ole muuta kuin lupa pitää lomaa ja olla läheisten kanssa. Mistään muusta ei ole niin väliä. Aatto ja joulupäivä olivat välipäiviä jopa urheilusta, sillä en ottanut yhtäkään juoksuaskelta. Tapanina palasin taas normaaliin päiväjärjestykseen kotiin päästyäni ja hyppäsin lenkille heti ensimmäiseksi. Kulutusjuhla alkoi jälleen, joskin energia-sellainen...

Joulua edeltävän tenttikauden positiivisin tulos oli, että läpäisin ruotsin kielen tasokokeen. Tämä koe on pakollinen kaikille TKK:lla DI-tutkinnon suorittaville, ja se suositellaan tehtäväksi jo ensimmäisenä vuonna. Monilla on ongelmana, että mahdollisen välivuoden jälkeen opiskelemaan lähdettäessä ruotsin kielen taso on mitä on (kuten minulla, välivuonna tein töitä ja kävin intin pois alta, ruotsia ei tarvinnut missään). Arvosanani oli tyydyttävä, mutta sehän riittää opintopojoihin!