Himourheilukauden huipennukseksi juoksin vuoden toisen maratonini 29. elokuuta. Tällä kertaa valinta osui kotipaikkakunnalle. Osallistuminen olisi vaivatonta, koska kotoa olisi lähtöpaikalle vaivaiset parisen kilometriä matkaa.
Aurinkoisena elokuun aamuna oli hyvä fiilis. Oli kiva lähteä juoksemaan. Lämpötila oli noin 15 astetta aamupäivällä, ja se nousisi päiväksi vielä parilla asteella. Oli hiukan tuulista. Reitillä kierrettäisiin noin 10 kilometrin lenkki neljästi. Matkaan lähdetään Ratinan stadionilta ja maali on myös siellä. Stadionilla käydään joka kierroksella. Itse reitti kulkee Tampereen eteläpuolella Pyhäjärven rantaa mukaille Härmälässä ja Rantaperkiössä. Juoma-asemia on noin kolmen kilometrin välein vakiopaikoilla, ja niitä lienee riittävästi.
Matkaan lähdettiin yhtä aikaa puolimaratonin kanssa. Puolikkaan juoksijat aloittivat sata metriä maratoonareiden edeltä, ja nopeimmat maratoonarit joutuivat ohittamaan hitaimpia puolikkaan juoksijoita. Syntyi melkoinen ryysis. Tätä ei oltu mielestäni mietitty aivan loppuun asti, koska stadionin portilla oli melkoinen tungos hetken. Onneksi kukaan ei kaatunut. Eihän tässä lopulta hävitty aikaa juurikaan, mutta mukavaa moinen ryysis ei ollut. No, samapa tuo. Oli jatkettava eteenpäin.
Sää oli viilentynyt loppukesän helteistä, ja oli mukava juosta. Juoksu tuntui kulkevan. Eka kierros meni noin 48 minuuttiin, mikä oli vähintäänkin hyvää vauhtia. Toisella kierroksella vauhti hidastui parilla minuutilla kierroksella, mutta juoksu tuntui sujuvan edelleen. Olin edelleen likimain 3:15 lopputavoitevauhdissani. Juoksin erään päätä lyhyemmän naisen kanssa samaa vauhtia. Kysyin hänen aikatavoitettaan matkalla, ja se osui lähes yksiin omani kanssa. Juoksin jonkinaikaa hänen kanssaan samaa vauhtia, mutta päätin jättäytyä ja juosta omaa vauhtiani.
Noin 22 kilometrin kohdalla iski pistävä kipu oikealle puolelle rintakehän alapuolelle. Aluksi arvelin, että kipu helpottaisi pian. Näin ei kuitenkaan käynyt, mitä pelästyin. Aloin pelätä pahinta, koska jos "ongelma" olisi verenkierrossa, olisi leikki jätettävä ehdottomasti kesken. Periaatteenani on ollut, etten lähde maratonilta "jalat edellä". Päätin hidastaa vauhtia, mutta kipu ei siltikään hellittänyt. Pysähdyin kysymään seuraavalta toimitsijalta, missä lähin ensiapupiste sijaitsisi. Kuvasin ongelmani, ja toimitsija kertoi ensiavun olevan parin kilometrin päässä. Pieni hengähdystauko toimitsijalle kertoessa helpotti kipua, ja pystyin hölkkäämään juomapaikalle ja EA-pisteelle.
EA-pisteellä kuvasin ongelmani jälleen. Sain suolaa, puhdasta glykogeenia ja juomaa. Tämä hengähdystauko helpotti kipua selvästi, ja päätin EA:n tsemppauksen perusteella kokeilla juoksemista rauhallisesti. Muita oireita ei kivun lisäksi ollut ilmennyt, minkä perusteella päätin jatkaa. Aikatavoitehan oli mennyt pipariksi jo pysähtyessäni toimitsijan luokse. Nyt tavoite olisi vain päästä maaliin, eikä loppuajasta olisi niin väliä.
Matka jatkui siis rauhallisesti hölkkäämällä. Rintakehän alapuolella tuntui vielä kevyttä jomotusta, mutta kipua ei enää ilmennyt. Vauhti tuntui nyt jotakuinkin sopivalta. Kolmas kymppi meni pysähtymisineen kaikkineen hiukan yli tuntiin. Aloitin EA-pisteen jälkeen niin rauhallisesti, että neljännellä kympillä oli mahdollista kiristää vauhtia hiukan. Nestehukka alkoi vaivata, koska aurinko oli paistanut koko matkan. Lisäksi Pyhäjärven rannalla tuivertanut tuuli oli kuivattanut varsin tehokkaasti. Viimeisellä kierroksella huikkasin kiitoksen EA-pisteelle ohjanneelle toimitsijalle. Rääkki oli nyt lopussa ja hymy huulessa, kun kaikesta huolimatta saatoin juosta maaliin.
Maalissa uuvutti. Kävin istumaan juoksuradan varrelle. Avasin kengännauhat, ja kävin hetkeksi makuulle lepäämään. Koittaessani nousta ylös alkoi huimata. Tajusin, etten pääse ylös. Pyysin ohi kävelleeltä toimitsijalta apua. Hän haki ensiavun paikalle. Olin aivan ällikällä lyöty. Tällaista ei ollut tapahtunut koskaan. Ensiapu tarjosi vettä. Miestä talutettiin stadionin uumeniin EA-pisteelle lepäämään. Pääsin makuulle, jotta pulssi laskisi hiukan. Nyt kramppasivat molemmat reidet. Sain vettä ja syötävää.
Hetken kuluttua syke tasaantui ja olo helpotti. Pystyin jo istumaan, ja pian saatoin seistäkin. EA-paikalla oli muitakin uupuneita matkalta selvinneitä. Kaikille kokemus oli yhteinen; taistelu oli vaatinut veronsa, mutta vaikeuksista oli selvitty.
Tampereen maratonilla koin pitkästä aikaa, kun kaikki ei menekään aivan suunnitellusti. Tästäkin kuitenkin selvittiin. Googlasin jälkeenpäin syytä rintakivulle. Selvisi, että kyseessä lienee ollut jonkin alavatsan lihaksen (esim. pallea) kramppi, josta kipu on aiheutunut. Syy olisi varsin perusteltu, koska ehkäisykeinoksi mainittiin keskivartalon treenaaminen, mitä en kesällä ollut tehnyt käytännössä lainkaan. Treenaamattomuus saattoi siis johtaa esimerkiksi pallean kramppaamiseen juostessa suhteellisen kovaa vauhtia. Viimeistään tästä opin, että koko kehon lihaskuntoa lienee siis treenattava kokonaisvaltaisemmin tulevaisuudessa, jos (ja kun) on tarkoitus vielä yrittää maagista kolmen tunnin alitusta.
Tämä ei todellakaan jää tähän. Pikemminkin jäi fiilis, että pitäisi yrittää pian uudestaan, koska tulos jäi sangen vaatimattomaksi. Seuraava maraton lienee ensi vuoden puolella.
Statistiikkaa nettoaikoina:
| Väli |
10,5 km:n väliaika |
Kokonaisaika (sijoitus miesten sarjassa) |
| S - 10,5 km |
0:47:52 |
0:47:52 (17) |
| 10,5 km - 21 km |
0:50:05 |
1:37:57 (17) |
| 21 km - 31,5 km |
1:03:41 |
2:41:38 (48) |
| 31,5 km - F |
1:01:33 |
3:43:10 (45) |
