Työmatka vei Suomen Mansesteriin eli tutummin Tampereelle. Kun en aikani kuluksi muuta keksinyt, lähdinpä lenkille hotlassa juhlallisesti istumisen sijaan. Lenkistä tulikin yllättävän mainio keikka.
Tarkoitusenai oli kipittää hetken aikaa Tammerkosken ja Pyhäjärven rantaa ja nousta rannalta Pyynikin kiertävälle tielle. Kaukaa viisaana miehenä tietenkin katsoin kartasta reitin etukäteen netukasta, jotta tietäisin edes jotensakin, mihin olen menossa.
Kuten tavallista, homma ei aivan mennyt kuin elokuvissa. Ensinnäkin rannan pururata oli valaisematon. Oli aivan lottoa, mihin jalkansa laittoi. Onneksi ei sattunut ihmeempiä, mutta hieman arvelutti juosta rannan puiden lomassa. Pääsin aikomani pururadan loppuun ja nousin asfaltille, joka oli valaistu. Päätin, etten ainakaan paluumatkalla juoksisi rannalla, koska näkyyys olisi olematon.
Pyynikki on aivan mieletön paikka. Nousut ja laskut ovat pitkiä ja jyrkkiä. Siinä on treeniä mäkijuoksijalle. Olin kuitenkin eksyä matkalla, koska tiet oli viitoitettu hävyttömän huonosti, jos lainkaan. Kartta auttoi keskellä skuttaa jonkin verran, mutta kadunnimien lukeminen harvoista tienviitoista oli hämärässä katuvalaistuksessa hankalaa. Menin pitkälti mutulla ja vaistoihin luottaen. Pyynikiltä alas laskeutuessani tulin jälleen taajamaan, missä päätin tutkia kartasta, miten pahasti olen pielessä alkuperäiseltä reitiltäni. Yllättäen en ollut poikennut juurikaan, ja pian tiesin, missä olen.
Kartan silmäilyä lopettaessani sattui muuan ohikulkeva mieslenkkeilijä huomaamaan meikämannen, ja kysyi, tarvitsenko apua. Olin ällikällä lyöty. Pääkaupunkiseutulaisena en ikimaailmassa olisi odottanut moista avuliaisuutta. Kerroin, etten ole paikallinen, ja on pakko varmistaa paluureitti kartalta. Päätin kuitenkin lyöttäytyä miehen seuraan, koska ajattelin, että kimpassa on mukavampi juosta ja vaikkapa tarinoida samalla niitä näitä.
Mies osoittautui salibandyn harrastajaksi, ja oli nyt oheistreeninään kiertämässä Pyynikkiä. Hän oli paikallisia, ja tunsi Pyynikin labyrintin hyvin. Hän oli vasta tulossa Pyynikille, ja päätin piruuttani kiertää Pyynikin vielä toisen kerran, koska tunsin itseni vielä hyvävoimaiseksi, ja paikallinen lenkkiseura tuntui mukavalta piristykseltä.
Kaveri osasi suunnistaa pururadoilla huomattavasti paremmin. Lisäksi häneltä sai "esittelyn" Pyynikkiin. Tulipa samalla testattua kuuluisat Pyynikin Toivon rappuset, joista ylös päästyämme jalkani alkoivat kolmen vartin juoksemisen jälkeen tuntua aivan spagetilta. Legendan mukaan Tapparan pelaajat vetivät kyseiset rappuset 15 kertaa ylös ja alas Tapparan kultaisina vuosina 1980-luvun lopussa yhden treenin aikana. On ne olleet kovia jätkiä.
Pyynikin rappusilta lasketeltiin takaisin taajamaan. Tiemme erosivat Pyynikin kirkkopuistossa. Tsadin kundi kiitti "maisemakierroksesta" ja reittineuvoista. Oli hienoa turista muuten hieman yksinäisellä Tampereen työkeikalla. Takaisin hotlalle oli mukava juosta kaupungin valoissa keskellä Hämeenpuistoa. Lenkkisauna kruunasi koko komeuden.
1. joulukuuta 2012
15. syyskuuta 2012
Tallinnan maraton
Vuoden kuntoilun päätavoite on nyt saavutettu, kun juoksin Tallinnan maratonin viime sunnuntaina. Keväällä ja kesällä olen pääosin pyöräillyt, ja juossut vain noin kerran viikossa. Talvella juoksin lähes joka päivä. Pyöräilyn näennäisestä selkävoitosta huolimatta päätin osallistua maratonille, vaikka epäilinkin, miten juoksukunnon käy, jos kipitettyjä kilometrejä ei ole kertynyt entisten vuosien malliin. Kirjoitanpa tähän pienen raportin juoksusta. Skippaan oheisskeidat, ja pyrin kiiruhtamaan suoraan asiaan.
Olin asettanut tavoitteekseni päästä vähintään alle Füssenin ajan (3:47:14). Hieman hifistellen ajattelin, että juoksun osuessa nappiin olisi mahdollisuus jopa alle kolmen ja puolen tunnin. En kuitenkaan pitänyt tätä päätavoitteenani, vaan lähdin kipittämään Füssenin suorituksen pohjalta.
Reittinä juostiin kaksi kertaa puolimaraton. Matka alkoi Tallinnan vanhasta kaupungista jatkuen Pärnun maantietä itään kohti Piritan kaupunginosaa, missä tiukka neulansilmä kääntäisi juoksusuunnan 180 astetta, ja liki samaa reittiä juostaisiin takaisin. Lenkin loppupätkällä kierrettäisiin vanhan kaupungin katuja, ja puolimatka ja maali saavutettaisiin Vapauden aukiolla. Reitti olisi ainakin korkeusprofiililtaan varsin tasainen, ja pahimmat "nousut" olisivat vanhassa kaupungissa; muualla matkaa taitettaisiin aakeella laakeella. Reitti juostaan kokonaan asfaltilla - poikkeuksena vanhan kaupungin mukulakivetys. Sään oli luvattu olevan aurinkoinen ja lämpötilan noin 15 astetta. Ennusteen mukaan olosuhteet olisivat liki täydelliset!
Aloitin tottumuksieni mukaista matkavauhtia, jolla 10 km taittuisi noin 50:ssä minuutissa. Tämä tuntui hyvältä ratkaisulta, vaikka alussa porukkaa lappasikin ohitseni kuin pipoa. Virtausmekaniikan lait pätevät myös liki homogeenisessa juoksevassa ihmismassassa, ja partikkelien virtausnopeus hidastuu seinämien lähellä luistamattomuusehdon mukaisesti liki nollaksi. Siirryin alkuhärdellissä juoksemaan siis lähelle tien reunaa, missä hitaammat etenivät. Ajattelin, että antaa ihmisten juosta; 20 kilometrin jälkeen eroteltaisiin jyvät akanoista ja katsottaisiin, ketkä osaavat juosta.
Alun häröpallosta selvittyäni oma "porukka" oli löytynyt, ja juoksu eteni omaa vauhtiaan. Hämmästelin Tallinnan merenrantamaisemia. Oli selkeää, mutta tuulista. Navakka pohjoistuuli haittasi juoksua hetkittäin, mutta oli onneksi pääosin sivusta, eikä kokonaistuulivektorin vastatuulikomponentti kasvanut merkittäväksi missään vaiheessa juoksua; on tuulessa ennenkin juostu Suomen myrskyissä! Katselin aavaa ulappaa. Meri vaahtosi tuulessa. Oli aikaa ajatella.
Juoksu oli järjestetty hyvin. Lähdössä juoksijat oli jaettu karsinoihin heidän ilmoittamiensa tavoiteaikojen mukaisesti, eikä pahaa ryysistä päässyt syntymään ainakaan letkan alkupäässä. Juoma-asemia oli noin kolmen kilometrin välein. Join jokaisella urheilujuomaa, jos ehdin ottaa sellaisen mukin mukaani ohi viilettäessäni. Syötävääkin olisi tarjottu, mutta päätin olla syömättä, jottei vatsani sekoaisi.
15 kilometrin kohdalla alkoi polvien ja reisilihasten jänteitä jomottaa hieman. Olin huomannut tämän rasituksen jo pyöräiltyäni keväällä ja kesällä varsin mittavia kilometrimääriä. Toivoin, että pyöräily olisi tehonnut myös harjoitteluna. Tyypillisesti pyöräily harjoittaa jalkojen isoja lihasryhmiä varsin mukavasti, kun taas tasavauhtinen juoksu on varsin monotonista. Pelkäsin kramppeja, jotka olivat tuhonneet juoksuni Davosissa ja Forssassa. Kuulostelin jalkojani. Puolimaratonin täyttyessä jaloissa jomotti edelleen kevyesti, mutta muuten olo oli hyvä, eikä hengästyttänyt. Jatkoin juoksua, mutta kiinnitin huomiota tuntemuksiin reisilihaksissa. Toinen kierros olisi vielä jäljellä.
Kolmas kymppi eteni ensimmäisen puolikkaan kaavan mukaisesti. Huomasin, että vauhtia on helppoa ylläpitää. Tämä kieli, että tankkaus oli onnistunut. Reisien jomotuskaan ei ollut pahentunut. Fiilis oli hyvä, eikä kuuluisasta seinästä ollut merkkiäkään. Katselin maisemia.
Viimeisen kerran Piritan neulansilmässä käännyttyäni päätin antaa mennä, kävisi miten tahansa. Tunsin, että oli varaa kiihdyttää. Keskustaan ei kuitenkaan olisi kuin vaivaiset 10 kilometriä, ja pian keskustan rakennukset näkyisivät.
Viimeiset 12 kilometriä tulin lentämällä. Ohitin juoksijoita jatkuvalla syötöllä. Oli hienoa juosta, kun tunsin jaksavani helposti. Lihaskipua ei tuntunut, mutta juoksuun oli keskityttävä, koska vauhtia ei vieläkään saisi kiristää liikaa. Juomieni urheilujuoma- ja vesimukillisten määrä kasvoi eksponentiaalisesti loppua kohti, koska kehon kuivuminen oli estettävä tuulen tuivertaessa. Lisäksi vanhan kaupungin viimeiset nousut olisivat todennäköisesti pahimmat. Ohittaessani erästä suomalaisjuoksijaa hieman kääntöpaikan jälkeen huikkasin tsempit, ja että loppu on laskettelua. Vastaukseksi sain vastatsempit, ja että loppukiri on vielä jäljellä.
Ennen keskustaan ja vanhaan kaupunkiin saapumista vauhdin kiristäminen oli vaatinut veronsa, ja nyt piti jo purra hammasta juostakseen. Kramppeja tai muita ongelmia ei edelleenkään ollut, mutta juostu matka alkoi vain väsyttää. Kysymys olikin vain vauhdin säilyttämisestä, ettei enää sippaisi viimeisillä kilometreillä. Vanhan kaupungin nousujen jälkeen olisi enää jäljellä puistikkoa ja isoja katuja. Arvasin, että treenini oli onnistunut, koska missään ei tuntunut kipua.
Toompean nousun jälkeen käännyttiin Kaarli puiesteelle, josta lasketeltiin maaliin Vapauden aukiolle. Olipa näön vuoksi varaa pieneen loppukiriinkin. Juoksu oli paketissa.
Mittasin käsiaikaa n. 10 kilometrin väliajoin seuraavasti (HM = puolimaraton, FM = maraton):
00-10: 0:53:39,35
10-HM: 0:56:50,94 (1:50:30)
HM-30: 0:46:20,65 (2:36:50)
30-FM: 0:59:57,19 (3:36:48)
Käsiaika eroaa hieman virallisesta, koska epähuomiossa käynnistin sekkarini vasta hieman starttiviivan jälkeen; parin sekunnin heitto suuntaan tai toiseen ei tosin muuta tulosta juuri miksikään. Virallinen bruttoloppuaikani 3:36:53 eli saavutin tärkeimmän tavoitteeni selvästi, vaikkakin jäin ns. kakkostavoitteestani eli kolmesta ja puolesta tunnista. Nettoaikaa ei mitattu virallisesti.
Maratonille lähti kaikkiaan 1617 juoksijaa, joista 1569 tuli maaliin. Kokonaistuloksissa olin 408:s. Jätkien sarjassa oli 234:s.
Huomasin vasta juoksun jälkeen, että jalkaterieni teippaukset olivat kestäneet, mutta nänneille oli käynyt ohraisemmin: teipit olivat hävinneet kuin pieru Saharaan, ja nännit olivat hiertyneet verille. Ilmeisesti en adrenaliinihuumassani huomannut tällaista pikkujuttua. no, samapa tuo, kun ongelma ei ollut matkan suurimpia. Muuten selvisin vammoitta, vaikka parina seuraavana päivänä kintut olivatkin aivan juntturassa.
Olin asettanut tavoitteekseni päästä vähintään alle Füssenin ajan (3:47:14). Hieman hifistellen ajattelin, että juoksun osuessa nappiin olisi mahdollisuus jopa alle kolmen ja puolen tunnin. En kuitenkaan pitänyt tätä päätavoitteenani, vaan lähdin kipittämään Füssenin suorituksen pohjalta.
Reittinä juostiin kaksi kertaa puolimaraton. Matka alkoi Tallinnan vanhasta kaupungista jatkuen Pärnun maantietä itään kohti Piritan kaupunginosaa, missä tiukka neulansilmä kääntäisi juoksusuunnan 180 astetta, ja liki samaa reittiä juostaisiin takaisin. Lenkin loppupätkällä kierrettäisiin vanhan kaupungin katuja, ja puolimatka ja maali saavutettaisiin Vapauden aukiolla. Reitti olisi ainakin korkeusprofiililtaan varsin tasainen, ja pahimmat "nousut" olisivat vanhassa kaupungissa; muualla matkaa taitettaisiin aakeella laakeella. Reitti juostaan kokonaan asfaltilla - poikkeuksena vanhan kaupungin mukulakivetys. Sään oli luvattu olevan aurinkoinen ja lämpötilan noin 15 astetta. Ennusteen mukaan olosuhteet olisivat liki täydelliset!
Aloitin tottumuksieni mukaista matkavauhtia, jolla 10 km taittuisi noin 50:ssä minuutissa. Tämä tuntui hyvältä ratkaisulta, vaikka alussa porukkaa lappasikin ohitseni kuin pipoa. Virtausmekaniikan lait pätevät myös liki homogeenisessa juoksevassa ihmismassassa, ja partikkelien virtausnopeus hidastuu seinämien lähellä luistamattomuusehdon mukaisesti liki nollaksi. Siirryin alkuhärdellissä juoksemaan siis lähelle tien reunaa, missä hitaammat etenivät. Ajattelin, että antaa ihmisten juosta; 20 kilometrin jälkeen eroteltaisiin jyvät akanoista ja katsottaisiin, ketkä osaavat juosta.
Alun häröpallosta selvittyäni oma "porukka" oli löytynyt, ja juoksu eteni omaa vauhtiaan. Hämmästelin Tallinnan merenrantamaisemia. Oli selkeää, mutta tuulista. Navakka pohjoistuuli haittasi juoksua hetkittäin, mutta oli onneksi pääosin sivusta, eikä kokonaistuulivektorin vastatuulikomponentti kasvanut merkittäväksi missään vaiheessa juoksua; on tuulessa ennenkin juostu Suomen myrskyissä! Katselin aavaa ulappaa. Meri vaahtosi tuulessa. Oli aikaa ajatella.
Juoksu oli järjestetty hyvin. Lähdössä juoksijat oli jaettu karsinoihin heidän ilmoittamiensa tavoiteaikojen mukaisesti, eikä pahaa ryysistä päässyt syntymään ainakaan letkan alkupäässä. Juoma-asemia oli noin kolmen kilometrin välein. Join jokaisella urheilujuomaa, jos ehdin ottaa sellaisen mukin mukaani ohi viilettäessäni. Syötävääkin olisi tarjottu, mutta päätin olla syömättä, jottei vatsani sekoaisi.
15 kilometrin kohdalla alkoi polvien ja reisilihasten jänteitä jomottaa hieman. Olin huomannut tämän rasituksen jo pyöräiltyäni keväällä ja kesällä varsin mittavia kilometrimääriä. Toivoin, että pyöräily olisi tehonnut myös harjoitteluna. Tyypillisesti pyöräily harjoittaa jalkojen isoja lihasryhmiä varsin mukavasti, kun taas tasavauhtinen juoksu on varsin monotonista. Pelkäsin kramppeja, jotka olivat tuhonneet juoksuni Davosissa ja Forssassa. Kuulostelin jalkojani. Puolimaratonin täyttyessä jaloissa jomotti edelleen kevyesti, mutta muuten olo oli hyvä, eikä hengästyttänyt. Jatkoin juoksua, mutta kiinnitin huomiota tuntemuksiin reisilihaksissa. Toinen kierros olisi vielä jäljellä.
Kolmas kymppi eteni ensimmäisen puolikkaan kaavan mukaisesti. Huomasin, että vauhtia on helppoa ylläpitää. Tämä kieli, että tankkaus oli onnistunut. Reisien jomotuskaan ei ollut pahentunut. Fiilis oli hyvä, eikä kuuluisasta seinästä ollut merkkiäkään. Katselin maisemia.
Viimeisen kerran Piritan neulansilmässä käännyttyäni päätin antaa mennä, kävisi miten tahansa. Tunsin, että oli varaa kiihdyttää. Keskustaan ei kuitenkaan olisi kuin vaivaiset 10 kilometriä, ja pian keskustan rakennukset näkyisivät.
Viimeiset 12 kilometriä tulin lentämällä. Ohitin juoksijoita jatkuvalla syötöllä. Oli hienoa juosta, kun tunsin jaksavani helposti. Lihaskipua ei tuntunut, mutta juoksuun oli keskityttävä, koska vauhtia ei vieläkään saisi kiristää liikaa. Juomieni urheilujuoma- ja vesimukillisten määrä kasvoi eksponentiaalisesti loppua kohti, koska kehon kuivuminen oli estettävä tuulen tuivertaessa. Lisäksi vanhan kaupungin viimeiset nousut olisivat todennäköisesti pahimmat. Ohittaessani erästä suomalaisjuoksijaa hieman kääntöpaikan jälkeen huikkasin tsempit, ja että loppu on laskettelua. Vastaukseksi sain vastatsempit, ja että loppukiri on vielä jäljellä.
Ennen keskustaan ja vanhaan kaupunkiin saapumista vauhdin kiristäminen oli vaatinut veronsa, ja nyt piti jo purra hammasta juostakseen. Kramppeja tai muita ongelmia ei edelleenkään ollut, mutta juostu matka alkoi vain väsyttää. Kysymys olikin vain vauhdin säilyttämisestä, ettei enää sippaisi viimeisillä kilometreillä. Vanhan kaupungin nousujen jälkeen olisi enää jäljellä puistikkoa ja isoja katuja. Arvasin, että treenini oli onnistunut, koska missään ei tuntunut kipua.
Toompean nousun jälkeen käännyttiin Kaarli puiesteelle, josta lasketeltiin maaliin Vapauden aukiolle. Olipa näön vuoksi varaa pieneen loppukiriinkin. Juoksu oli paketissa.
Mittasin käsiaikaa n. 10 kilometrin väliajoin seuraavasti (HM = puolimaraton, FM = maraton):
00-10: 0:53:39,35
10-HM: 0:56:50,94 (1:50:30)
HM-30: 0:46:20,65 (2:36:50)
30-FM: 0:59:57,19 (3:36:48)
Käsiaika eroaa hieman virallisesta, koska epähuomiossa käynnistin sekkarini vasta hieman starttiviivan jälkeen; parin sekunnin heitto suuntaan tai toiseen ei tosin muuta tulosta juuri miksikään. Virallinen bruttoloppuaikani 3:36:53 eli saavutin tärkeimmän tavoitteeni selvästi, vaikkakin jäin ns. kakkostavoitteestani eli kolmesta ja puolesta tunnista. Nettoaikaa ei mitattu virallisesti.
Maratonille lähti kaikkiaan 1617 juoksijaa, joista 1569 tuli maaliin. Kokonaistuloksissa olin 408:s. Jätkien sarjassa oli 234:s.
Huomasin vasta juoksun jälkeen, että jalkaterieni teippaukset olivat kestäneet, mutta nänneille oli käynyt ohraisemmin: teipit olivat hävinneet kuin pieru Saharaan, ja nännit olivat hiertyneet verille. Ilmeisesti en adrenaliinihuumassani huomannut tällaista pikkujuttua. no, samapa tuo, kun ongelma ei ollut matkan suurimpia. Muuten selvisin vammoitta, vaikka parina seuraavana päivänä kintut olivatkin aivan juntturassa.
2. syyskuuta 2012
Hikiä-Vantaalla pitkästä aikaa
Kiirettä on pitänyt lopputyötä viimeistellessä, ja blogiaktiivisuutenikin on verrattavissa laiskiaisen liikkumisnopeuteen. Työ alkaa kuitenkin olla paketissa pikkuhiljaa, ja enää on pientä viilattavaa ennen kirjaksi painattamista.
Tulipa vaihteeksi käytyä ihmettelemässä lentokoneita Helsinki-Vantaalla (EFHK). Liikenne ei ollut muuttunut juuri miksikään sitten viime näkemän, mutta tarttuihan sieltä pari laakia kameran kortille.
24. kesäkuuta 2012
Last time, baby
Tulipa käytyä Kauhavalla Lentäjien Juhannuksessa. Päätös lähtemisestä syntyi äärimmäisen suunnitellusti torstai-iltana.
Luin työviikon päätteeksi foorumilta, että tapahtuma olisi perjantaina. Sain aatoksen, että voisin mahdollisesti lähteä, mutta kulkeminen olisi hieman hankalaa. Tutkailin, olisiko joku menossa omalla lentokoneellaan kyseisiin bileisiin. Jotkut olivat, mutta paluuajat olivat hieman hankalia, koska olin varannut jo launtai-iltapäiväksi ohjelmaa. Lisäksi leirintäalueella yöpyminen vaatisi telttaa ja makuupussia, joita en omista. Sitten sain ajatuksen: kulkisikohan juna sopiviin aikoihin? Menomatkalle näytti olevan helppoa, kun aikaikkuna oli varsin mittava: riittäisi, kun perille pääsisi ennen kolmea perjantai-iltapäivällä. Paluu olisi hankalampi, koska tapahtuma päättyisi yöllä klo 0200 (lentonäytös päättyisi jo noin 2400). Kuin salama kirkkaalta taivaalta luin, että VR:n yöjuna P266 Rovaniemeltä Helsinkiin pysähtyisi poikkeuksellisesti Kauhavalla klo 0121 lauantaina [linkkiin viitattu 24.06.2012]. Nyt oli vielä tutkittava, olisiko junaan makuupaikkoja jäljellä. En ollut aiemmin matkustanut yöjunassa - ainakaan, että muistaisin sellaisen ihmeen tapahtuneen - ja nyt olisi oiva tilaisuus kokeilla "uutta" liikennemuotoa. Paikkoja oli jäljellä, ja opiskelijalle lippujen kokonaishinnaksi muodostuisi siedettävät 80 euroa. Tämän jälkeen lähtöpäätökseen meni arviolta 10 sekuntia, kun muitakaan suunnitelmia ei perjantaille ollut.
Lentäjien Juhannus järjestettiin nyt viimeistä kertaa. Kauhavan tukikohta lakkautetaan säästötoimena, ja Lentosotakoulun toiminta siirretään Jyväskylään [1, 2, 3]. Oli siis korkea aika käydä Kauhavalla uudelleen - olihan edellisestä visiitistä vierähtänyt jo kahdeksan vuotta.
Tapahtuma oli kokonaisuutena hyvin järjestetty. Alueelle pääsi Kauhavan rautatieasemalta ilmaisella bussikuljetuksella, eikä hirmuisista autojonoista tarvinnut kärsiä. Sama päti myös paluumatkalle, mitä nyt busseihin oli jonoa tungokseksi asti. Pienenä miinuksena tapahtumassa ei ollut infopistettä, mistä olisi voinut kysyä järjestelyistä tai muista näytöksen aikana mieleentulevista asioista, kuten vesipisteen sijainnista. Ilmaista julkista vesipistettä ei tapahtumassa ollut, toisin kuin vaikkapa Kecskemetissä.
Linkki albumiin
Luin työviikon päätteeksi foorumilta, että tapahtuma olisi perjantaina. Sain aatoksen, että voisin mahdollisesti lähteä, mutta kulkeminen olisi hieman hankalaa. Tutkailin, olisiko joku menossa omalla lentokoneellaan kyseisiin bileisiin. Jotkut olivat, mutta paluuajat olivat hieman hankalia, koska olin varannut jo launtai-iltapäiväksi ohjelmaa. Lisäksi leirintäalueella yöpyminen vaatisi telttaa ja makuupussia, joita en omista. Sitten sain ajatuksen: kulkisikohan juna sopiviin aikoihin? Menomatkalle näytti olevan helppoa, kun aikaikkuna oli varsin mittava: riittäisi, kun perille pääsisi ennen kolmea perjantai-iltapäivällä. Paluu olisi hankalampi, koska tapahtuma päättyisi yöllä klo 0200 (lentonäytös päättyisi jo noin 2400). Kuin salama kirkkaalta taivaalta luin, että VR:n yöjuna P266 Rovaniemeltä Helsinkiin pysähtyisi poikkeuksellisesti Kauhavalla klo 0121 lauantaina [linkkiin viitattu 24.06.2012]. Nyt oli vielä tutkittava, olisiko junaan makuupaikkoja jäljellä. En ollut aiemmin matkustanut yöjunassa - ainakaan, että muistaisin sellaisen ihmeen tapahtuneen - ja nyt olisi oiva tilaisuus kokeilla "uutta" liikennemuotoa. Paikkoja oli jäljellä, ja opiskelijalle lippujen kokonaishinnaksi muodostuisi siedettävät 80 euroa. Tämän jälkeen lähtöpäätökseen meni arviolta 10 sekuntia, kun muitakaan suunnitelmia ei perjantaille ollut.
Lentäjien Juhannus järjestettiin nyt viimeistä kertaa. Kauhavan tukikohta lakkautetaan säästötoimena, ja Lentosotakoulun toiminta siirretään Jyväskylään [1, 2, 3]. Oli siis korkea aika käydä Kauhavalla uudelleen - olihan edellisestä visiitistä vierähtänyt jo kahdeksan vuotta.
Tapahtuma oli kokonaisuutena hyvin järjestetty. Alueelle pääsi Kauhavan rautatieasemalta ilmaisella bussikuljetuksella, eikä hirmuisista autojonoista tarvinnut kärsiä. Sama päti myös paluumatkalle, mitä nyt busseihin oli jonoa tungokseksi asti. Pienenä miinuksena tapahtumassa ei ollut infopistettä, mistä olisi voinut kysyä järjestelyistä tai muista näytöksen aikana mieleentulevista asioista, kuten vesipisteen sijainnista. Ilmaista julkista vesipistettä ei tapahtumassa ollut, toisin kuin vaikkapa Kecskemetissä.
Linkki albumiin
13. toukokuuta 2012
Spottailua
Heitänpä aurinkoiselta äitienpäivältä muutaman kuvatuksen. Tällä haavaa en kuitenkaan spotannut peltilintuja, vaan ihan oikeita siivekkäitä. Isommat kuvat näkyvät klikkaamalla.
Loput kuvat
Loput kuvat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
