Olin asettanut tavoitteekseni päästä vähintään alle Füssenin ajan (3:47:14). Hieman hifistellen ajattelin, että juoksun osuessa nappiin olisi mahdollisuus jopa alle kolmen ja puolen tunnin. En kuitenkaan pitänyt tätä päätavoitteenani, vaan lähdin kipittämään Füssenin suorituksen pohjalta.
Reittinä juostiin kaksi kertaa puolimaraton. Matka alkoi Tallinnan vanhasta kaupungista jatkuen Pärnun maantietä itään kohti Piritan kaupunginosaa, missä tiukka neulansilmä kääntäisi juoksusuunnan 180 astetta, ja liki samaa reittiä juostaisiin takaisin. Lenkin loppupätkällä kierrettäisiin vanhan kaupungin katuja, ja puolimatka ja maali saavutettaisiin Vapauden aukiolla. Reitti olisi ainakin korkeusprofiililtaan varsin tasainen, ja pahimmat "nousut" olisivat vanhassa kaupungissa; muualla matkaa taitettaisiin aakeella laakeella. Reitti juostaan kokonaan asfaltilla - poikkeuksena vanhan kaupungin mukulakivetys. Sään oli luvattu olevan aurinkoinen ja lämpötilan noin 15 astetta. Ennusteen mukaan olosuhteet olisivat liki täydelliset!
Aloitin tottumuksieni mukaista matkavauhtia, jolla 10 km taittuisi noin 50:ssä minuutissa. Tämä tuntui hyvältä ratkaisulta, vaikka alussa porukkaa lappasikin ohitseni kuin pipoa. Virtausmekaniikan lait pätevät myös liki homogeenisessa juoksevassa ihmismassassa, ja partikkelien virtausnopeus hidastuu seinämien lähellä luistamattomuusehdon mukaisesti liki nollaksi. Siirryin alkuhärdellissä juoksemaan siis lähelle tien reunaa, missä hitaammat etenivät. Ajattelin, että antaa ihmisten juosta; 20 kilometrin jälkeen eroteltaisiin jyvät akanoista ja katsottaisiin, ketkä osaavat juosta.
Alun häröpallosta selvittyäni oma "porukka" oli löytynyt, ja juoksu eteni omaa vauhtiaan. Hämmästelin Tallinnan merenrantamaisemia. Oli selkeää, mutta tuulista. Navakka pohjoistuuli haittasi juoksua hetkittäin, mutta oli onneksi pääosin sivusta, eikä kokonaistuulivektorin vastatuulikomponentti kasvanut merkittäväksi missään vaiheessa juoksua; on tuulessa ennenkin juostu Suomen myrskyissä! Katselin aavaa ulappaa. Meri vaahtosi tuulessa. Oli aikaa ajatella.
Juoksu oli järjestetty hyvin. Lähdössä juoksijat oli jaettu karsinoihin heidän ilmoittamiensa tavoiteaikojen mukaisesti, eikä pahaa ryysistä päässyt syntymään ainakaan letkan alkupäässä. Juoma-asemia oli noin kolmen kilometrin välein. Join jokaisella urheilujuomaa, jos ehdin ottaa sellaisen mukin mukaani ohi viilettäessäni. Syötävääkin olisi tarjottu, mutta päätin olla syömättä, jottei vatsani sekoaisi.
15 kilometrin kohdalla alkoi polvien ja reisilihasten jänteitä jomottaa hieman. Olin huomannut tämän rasituksen jo pyöräiltyäni keväällä ja kesällä varsin mittavia kilometrimääriä. Toivoin, että pyöräily olisi tehonnut myös harjoitteluna. Tyypillisesti pyöräily harjoittaa jalkojen isoja lihasryhmiä varsin mukavasti, kun taas tasavauhtinen juoksu on varsin monotonista. Pelkäsin kramppeja, jotka olivat tuhonneet juoksuni Davosissa ja Forssassa. Kuulostelin jalkojani. Puolimaratonin täyttyessä jaloissa jomotti edelleen kevyesti, mutta muuten olo oli hyvä, eikä hengästyttänyt. Jatkoin juoksua, mutta kiinnitin huomiota tuntemuksiin reisilihaksissa. Toinen kierros olisi vielä jäljellä.
Kolmas kymppi eteni ensimmäisen puolikkaan kaavan mukaisesti. Huomasin, että vauhtia on helppoa ylläpitää. Tämä kieli, että tankkaus oli onnistunut. Reisien jomotuskaan ei ollut pahentunut. Fiilis oli hyvä, eikä kuuluisasta seinästä ollut merkkiäkään. Katselin maisemia.
Viimeisen kerran Piritan neulansilmässä käännyttyäni päätin antaa mennä, kävisi miten tahansa. Tunsin, että oli varaa kiihdyttää. Keskustaan ei kuitenkaan olisi kuin vaivaiset 10 kilometriä, ja pian keskustan rakennukset näkyisivät.
Viimeiset 12 kilometriä tulin lentämällä. Ohitin juoksijoita jatkuvalla syötöllä. Oli hienoa juosta, kun tunsin jaksavani helposti. Lihaskipua ei tuntunut, mutta juoksuun oli keskityttävä, koska vauhtia ei vieläkään saisi kiristää liikaa. Juomieni urheilujuoma- ja vesimukillisten määrä kasvoi eksponentiaalisesti loppua kohti, koska kehon kuivuminen oli estettävä tuulen tuivertaessa. Lisäksi vanhan kaupungin viimeiset nousut olisivat todennäköisesti pahimmat. Ohittaessani erästä suomalaisjuoksijaa hieman kääntöpaikan jälkeen huikkasin tsempit, ja että loppu on laskettelua. Vastaukseksi sain vastatsempit, ja että loppukiri on vielä jäljellä.
Ennen keskustaan ja vanhaan kaupunkiin saapumista vauhdin kiristäminen oli vaatinut veronsa, ja nyt piti jo purra hammasta juostakseen. Kramppeja tai muita ongelmia ei edelleenkään ollut, mutta juostu matka alkoi vain väsyttää. Kysymys olikin vain vauhdin säilyttämisestä, ettei enää sippaisi viimeisillä kilometreillä. Vanhan kaupungin nousujen jälkeen olisi enää jäljellä puistikkoa ja isoja katuja. Arvasin, että treenini oli onnistunut, koska missään ei tuntunut kipua.
Toompean nousun jälkeen käännyttiin Kaarli puiesteelle, josta lasketeltiin maaliin Vapauden aukiolle. Olipa näön vuoksi varaa pieneen loppukiriinkin. Juoksu oli paketissa.
Mittasin käsiaikaa n. 10 kilometrin väliajoin seuraavasti (HM = puolimaraton, FM = maraton):
00-10: 0:53:39,35
10-HM: 0:56:50,94 (1:50:30)
HM-30: 0:46:20,65 (2:36:50)
30-FM: 0:59:57,19 (3:36:48)
Käsiaika eroaa hieman virallisesta, koska epähuomiossa käynnistin sekkarini vasta hieman starttiviivan jälkeen; parin sekunnin heitto suuntaan tai toiseen ei tosin muuta tulosta juuri miksikään. Virallinen bruttoloppuaikani 3:36:53 eli saavutin tärkeimmän tavoitteeni selvästi, vaikkakin jäin ns. kakkostavoitteestani eli kolmesta ja puolesta tunnista. Nettoaikaa ei mitattu virallisesti.
Maratonille lähti kaikkiaan 1617 juoksijaa, joista 1569 tuli maaliin. Kokonaistuloksissa olin 408:s. Jätkien sarjassa oli 234:s.
Huomasin vasta juoksun jälkeen, että jalkaterieni teippaukset olivat kestäneet, mutta nänneille oli käynyt ohraisemmin: teipit olivat hävinneet kuin pieru Saharaan, ja nännit olivat hiertyneet verille. Ilmeisesti en adrenaliinihuumassani huomannut tällaista pikkujuttua. no, samapa tuo, kun ongelma ei ollut matkan suurimpia. Muuten selvisin vammoitta, vaikka parina seuraavana päivänä kintut olivatkin aivan juntturassa.
