Bruggen rautatieasemalle päästyäni oli ensin orientoiduttava kartalle. En aluksi oikein millään hahmottanut, mihin suuntaan olisi lähdettävä, koska lähimmällä autotielläkään ei kerrottu kadunnimeä. Matemaattisen geometrisesti päättelemällä kuitenkin arvioin, että keskustaan oli lähdettävä, ja se olisi ilmeisestikin tiettyyn suuntaan. Ensi askeleet otettuani ja ensimmäiset kadut ylitettyäni kartta alkoi näyttää jokseenkin todellista ympäristöä vastaavalta, ja loppu hoitui normaalia tahtimarssia munat vaahdossa - päivä oli ollut helteinen Bruggessa, ja illallakin oli vielä varmasti yli 25 astetta lämmintä.
Brugge on keskiaikainen kaupunki, ja sen rakennukset ovat edelleen alkuperäisessä mallissaan. Kaupungin mukulakivetyskaduilla kävellessä olo jotenkin kodikas, koska modernia asfalttiviidakkoa ei keskustassa juuri ole.
Kyselin illalla hostellin respasta, miten pääsisin seuraavana aamuna helpoiten Koksijdeen, jossa pidettäisiin seuraavana päivänä yksi Euroopan kesän isoimmista lentonäytöksistä. Menojuna ei ollut kovin tärkeä, mutta illan paluujuna oli ehdoton, koska viimeinen juna lähtisi Koksijdesta n. 2100, ja siihen olisi ehdittävä.
Aamulla oli sitten palattava Bruggen rautatieasemalla Koksijdeen lähtöä varten. Junaa piti vaihtaa Lichterweldessä, mikä oli ongelmatonta. Hieman ennen Koksijdea junan ikkunasta näkyi Hawker Hunter Koksijden lentotukikohdan laskukierroksessa. Samalla alkoi tosin sataa. Rautatieasemalla oli kaivettava sateenvarjo esiin, koska vettä tuli mukavasti. Toivoin, ettei sade jatkuisi sentään koko päivää, jottei lentonäytös typistyisi maanäyttelyn ihmettelyksi.
Rautaiteasemalta oli järjestetty bussikuljetus lentonäytöstä varten. En kuitenkaan malttanut jäädä odottamaan bussia, vaan lähdin kävelemään omin nokkineni kohti lentotukikohtaa, koska muistin, ettei se ole kaukana rautatieasemasta. Matkaa tuli kuitenkin muutama kilometri käveltyä, mutta samalla huomasin, että tukikohdan lähestymisen loppuosalla olisi ollut oivia spottauspaikkoja, mistä olisi voinut seurata koko näytöksen maksamatta sisäänpääsymaksua. Samalla olisi nähnyt suihkuhävittäjien maakäytön lähempää, koska ne seisoivat toisella puolella kiitotietä yleisöön verrattuna. Olin kuitenkin päättänyt, että käyn näyttelyalueella, ja sinne olisi siis talsittava.
Lentonäytös eteni alettuaan mutkattomasti. Esiintyjiä oli tulossa paljon, ja kuvattavaa riitti.
F-16A:n ojaamossa oli mielenkiintoista istua, koska saman koneen C-versiota on tullut lennettyä taistelulentosimulaattorilla tunti jos toinenkin. Lisäksi samalla paikalla oli näytteillä A-mallin mittareita ja muita laitteita, jotka olivat nimiltään tuttuja ja osin toimintaperiaatteiltaankin. Eräs F-16-teknikko esittelikin niitä kattavasti.
Huomasin eräässä vaiheessa, että lompakkoni on kadonnut taskustani. Tarkistin ensimmäiseksi reppuni ja kameralaukkuni - tuloksetta. Tässä vaiheessa lentonäytös lakkasi kiinnostamasta täysin, ja oli käytävä etsintöihin. En kuitenkaan nähnyt lompsaa missään, ja kerroin asiasta lentonäytöksen infopisteeseen. He ohjeistivat, että olisi tehtävä asiasta rikosilmoitus poliisille. Jätin infoon puhelinnumeroni, jotta soittaisivat, jos lompakkoni löytyy. En kuitenkaan toivonut infolta liikoja, ja jatkoin etsimistä näyttelyalueella. Yhdysvaltojen ilmavoimien Thunderbirds-taitolentoryhmän esityksen kuitenkin seurasin, koska se oli yksi syy, miksi olin tullut Koksijdeen. Sama ryhmä kävi aiemmin kesällä Suomessa, minkä missasin, mutta sain kuitattua tämän Belgiassa, ja näinpä samalla pari muutakin ennennäkemätöntä osastoa.
Belgian poliisilla oli ständi kentällä, mutta rikosilmoitusta siellä ei voinut tehdä, vaan minulle kerrottiin, että tätä varten olisi mentävä poliisiasemalle joko Koksijdeen tai Bruggeen. Tätä sain miettiä hetken, koska tehdessäni ilmoituksen Koksijdessa saisin sen vireille nopeammin, mutta toisaalta missaisin paluujunani (ja kyytiä olisi kinuttava poliiseilta). Bruggessa taas olisi etsittävä poliisiasema, joka olisi auki 24 h vuorokaudessa, mutta ehtisin kuitenkin paluujunaani. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, koska tällöin ainakin varmistaisin, että pääsen pois Koksijdesta - olinhan tässä vaiheessa puilla paljailla (käteis-) rahattomana. Lisäksi kyydin saaminen poliiseilta olisi ollut vähintäänkin epävarmaa.
Edellä kuvatusta härdellistä seurasi, että lentonäytöksen viimeiset esiintyjät jäivät näkemättä (mm. ennennäkemätön Patrouille de France), koska ohjelma alkoi päivällä varsin myöhään. Viimeiseen bussikuljetukseen rautatieasemalle oli juostava, jotta ehdin paluujunaani. Ehdinkin, mutta jostain kumman syystä paluujuna lähti reilun 10 minuuttia myöhässä. Kuten menomatkalla, myös paluumatkalla oli vaihdettava junaa. Aikataulu oli kuitenkin sen verran tiukka, että "juna män justiinsa", enkä ehtinyt vaihtojunaani Lichterveldessä, vaan piti odottaa seuraavaa tunnin verran. Sama ongelma oli eräällä nuorella belgialaisnaisella, joka oli tosin menossa eri paikkaan kuin minä. Hänen kanssaan tuli sitten höpötettyä niitä näitä vaihtoasemalla junia odotellessa. Kuin sattuman oikusta hän oli töissä erään kaupungin poliisilla, ja oli nyt menossa töistä kotiin. En kuitenkaan kysellyt asiasta kummempia, mutta päivittelin, että kaikkea elämässä sattuu. Nainen totesi mulle varsin osuvasti, että tämähän teki matkastani ikimuistettavan. Totta tosiaan teki, vaikkei heti kovin mukavalta tunnukaan!
Vaihtojunat tulivat, ja tiemme erosivat. Junamatkalla en oikein tiennyt, mitä tehdä, ja aloin käydä näytöksessä ottamiani kuvia läpi kamerani näytöltä. Bruggen rautatieasemalla kysyin ohikulkijoilta, missä Bruggessa on ympärivuorokautinen päivystys poliisiasemalla. Hostellistani saamalta kartalta näytettiin paikka, jossa moinen oli. Huomasin kuitenkin, että aikarauta oli tässä vaiheessa jo tikittänyt pitkälle, ja hostellini respa menisi ainakin oletettavasti kiinni pian. Minulta nimittäin meni hostellin avainkortti lompakkoni mukana, ja ilman tätä korttia en pääsisi hostelliin sisään yöksi. Seuraavaksi piti siis päästä hostellin respaan ilmoittamaan asiasta. Mukava respan jamppa ymmärsi tilanteeni, ja luovutti ilmaiseksi uuden avainkortin (normaalisti piti maksaa 5 oiron pantti), mikä oli tosi reilu teko.
Seuraavaksi lähdin etsimään poliisiasemaa. Kello oli jo lähes 2400, mutta väliäkö moisella, kun rikosilmoitus oli tehtävä ja sinivuokot päivystäisivät jatkuvasti. Poliisiasema löytyi pienen etsiskelyn jälkeen, ja pääsin asioimaan. Onneksi poliisi osasi englantia. Flaamiksi, saksaksi tai ranskaksi rikosilmoituksen tekeminen olisi ollut vähintäänkin hankalaa.
Poliisiasemalta oli aika palata yöpuulle hostelliin. Väsytti. Yöllä nukuinkin kuin tukki männäpäivän säädöstä huolimatta. Käräytinpä naamanikin lievästi lentonäytöksessä, ja naamani muistutti lähinnä tomaattia väriltään.
Aamiaisella hoksasin, että koska olin rahattomana, en siis kykenisi esimerkiksi ostamaan safkaa päivän aikana, ja pitkä paluumatka olisi tulossa. Onneksi olin kuitenkin ostanut junalipun Saksaan jo etukäteen, joten pääsin kuitenkin matkaan myöhemmin. Aamupalalta piti kuitenkin lipastaa muutama leipä ja levitettä matkaevääksi - hätähän ei lue lakia. Kaupassa olisi voinut normaalisti käydä, mutta nyt en voinut sattuneesta syystä näin tehdä. Aamupalan jälkeen oli soitettava Suomeen pankkikorttien kuoletuspalveluun ja ilmoitettava korttini katoamisesta. Sitten aamuna oli aika poistua hostellista kaupungille.
Kaupungilla päätin ilmoittaa kokemuksestani Suomeen. Ei ollut helppoa kirjoittaa vanhemmille tekstiviestiä, jossa aivan suoraan myönsin, että tarvitsen rahaa. Ensimmäisen kerran oli nöyrryttävä kylmän tosiasian edessä, etten selviäisi omillani, vaan tarvitsisin tukea. Aiemmin Sveitsissä (saati Suomessa) näin ei ollut käynyt, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Sain avustusta, jotta pystyisin elämään Saksassa hetken aikaa, kunnes saisin uuden pankkikortin ja voisin nostaa rahaa elämistä varten.
Bruggessa Koksijden poliisit soittivat torstaina, että ovat löytäneet lompakkoni. Myöhemmin paluumatkalla soitettiin uudestaan, jolloin kerrottiin kyseessä olleen virheen, ja ettei lompakkoni olisikaan löytynyt. Tässä vaiheessa tieto ei enää hetkauttanut. Olin kuitenkin ehtinyt kuolettaa pankkikorttini, enkä olisi voinut enää käyttää sitä. Halusin kuitenkin matkalla varmistaa asian, koska epäilin viimeistä soittoa. Kölnissä vaihtoaikaa oli liki tunnin, ja asemalla sattui vieläpä olemaan poliisin toimisto, jossa kävin asioimassa. Harmaaviiksinen günther-poliisi avasi oven. Kysyin, osaisiko hän englantia - ei osannut. Kysyin, olisiko paikalla joku, joka osaisi englantia; en nimittäin halunnut esittää asiaani heikolla saksankielentaidollani, koska en olisi asiaa osannut selvittää tarpeeksi hyvin. Lisäksi arvelin, että kielimuuri vain sotkisi tilannetta pahemmin. Ketään englantia osaavaakaan ei ollut paikalla. Aprikoin hetken posliinisedän tuijottaessa, ja päätin, että yritän selittää asiani hänelle hyvin yksinkertaisesti englanniksi. Ilmeisesti kaveri tajusi selitykseni jollain tavalla ja ymmärsi, että haluan soittaa Belgian poliisille, koska sain luvan soittaa poliisin puhelimella. Puhelu varmisti, ettei lompakkoni ollut löytynyt.
Bruggessa paluumatkan alussa junassa muistin, että tarvitsisin pankkikorttini lippuni tosittamista varten (Deutsche Bahnilta lippua ostaessa voi valita muutamasta vaihtoehdosta). Nyt minulla ei kuitenkaan ollut korttia, jolla todistaa lippuni aitous. Brugge-Bryssel-Köln -välillä lippu meni läpi mukisematta korttia esittämättä, mutta ongelma tuli vastaan, kun Köln-Hampuri-siivulla konnari pyysi näyttämään pankkikortin. Totesin vain "I can't. It's lost.", mihin konnari vastasi, että sun ois nyt esitettävä pankkikorttisi, koska lipussa niin lukee. Esitin, ettei mulla ole kuin passi ja Belgian poliisille tekemäni rikosilmoitus, josta itse asiassa kävi ilmi pankkikorttini hävinneen, ja pankkikorttiani en mistään saisi - olisin sen kyllä näyttänyt, jos se minulla olisi ollut. Konnari tavasi hetken flaaminkielistä rikosilmoitustani, ja levitti kätensä. En tosiaankaan voinut asialle mitään, eikä konnari leimannut lippuani, mutteipa antanut sakkojakaan. Pääsin siis takaisin Hampuriin lopulta.
Asioin lentonäytöksen infossa ja poliisilla englanniksi. Englannin osaaminen yllätti positiivisesti Belgiassa: kaikki tapaamani ihmiset osasivat englantia ainakin vähän, eli asiointi oli helppoa. Toistaiseksi samaa en voi sanoa saksalaisista. Saksassa tuntuu olevan lähinnä lottovoitto, jos vastapuoli puhuu englantia edes jotenkin (esmes Kölnin aseman poliisi).
Härdelli jatkuu edelleen, koska nyt on asioitava saksalaispankin kanssa sen automaattikortin katoamisen vuoksi. Samoin lompakon mukana menivät opiskelijakortti, Hampurin paikallisliikenteen kuukausikortti, ajokortti ja Euroopan sairausvakuutuskortti (EHIC). Näistä olisi saatava uudet kopiot. Ajokortti ei ole kiireellinen, mutta opiskelijakortti on statusarvonsa vuoksi (alennuksia eri paikoissa). EHIC:n saa helposti Kelalta tilaamalla. Opiskelijakortin saan vain Suomesta, mutta väliaikaisen opiskelutodistuksen saan englanninkielisenä, millä pärjännen toistaiseksi. Lisäksi olisi haettava vakuutusyhtiöltä korvauksia.
Jo Belgiassa minulle oli selvinnyt, ettei lompakon häviämisessä ole välttämättä niinkään kyse itse käteisestä, vaan korteista ja muusta tauhkasta, mitä samalla hävisi. Toivoin Belgiassa, että jos lompakko on varastettu, olisi edes fiksu varas ja veisi käteiset ja nakkaisi lompakon vaikkapa kadulle, mistä sen voisi kerätä ja viedä poliisille. Toistaiseksi lompakon löytymisestä ei ole ilmoitettu, ja epäilen sen löytymistä. On toki hemmetin hyvä munkki, jos se löytyy, mutta todennäköisyys lienee varsin pieni.
Kaikki Koksijden lentonäytöskuvat ovat katsottavissa tästä linkistä.
