10. heinäkuuta 2011

Lost

Viime tiistaina suuntasin Hampurin rautatieasemalle junaillakseni Bruggeen, jossa majailisin seuraavat kaksi yötä. Olin varannut hostellin jo aiemmin, ja seuraavaksi olisi vain löydettävä hostelli Google Mapsista tulostetun itikankokoisen kartan avulla. Minun oli vaihdettava junaa Kölnissä ja Brysselissä. Menomatka taittui suuremmitta ihmeittä, ja vaihdot toimivat moitteettomasti. Brysselissä tosin huomasin, etteivät aseman yhdelläkään taululla näytetty junien numeroita, vaan ainoastaan junan tyyppi (ICE, IC, RE, jne.). Tämä tuotti hieman harmaita hiuksia, koska vaihtoaikaa oli aikataulun mukaan vain 9 minuuttia, ja junaa oli hetki arvottava taulua ihmetellessä. Onneksi samaan aikaan ei ollut lähdössä muita junia, ja oli helppoa päätellä, mikä juna on kyseessä ja miltä raiteelta se lähtisi.

Bruggen rautatieasemalle päästyäni oli ensin orientoiduttava kartalle. En aluksi oikein millään hahmottanut, mihin suuntaan olisi lähdettävä, koska lähimmällä autotielläkään ei kerrottu kadunnimeä. Matemaattisen geometrisesti päättelemällä kuitenkin arvioin, että keskustaan oli lähdettävä, ja se olisi ilmeisestikin tiettyyn suuntaan. Ensi askeleet otettuani ja ensimmäiset kadut ylitettyäni kartta alkoi näyttää jokseenkin todellista ympäristöä vastaavalta, ja loppu hoitui normaalia tahtimarssia munat vaahdossa - päivä oli ollut helteinen Bruggessa, ja illallakin oli vielä varmasti yli 25 astetta lämmintä.

Brugge on keskiaikainen kaupunki, ja sen rakennukset ovat edelleen alkuperäisessä mallissaan. Kaupungin mukulakivetyskaduilla kävellessä olo jotenkin kodikas, koska modernia asfalttiviidakkoa ei keskustassa juuri ole.




Kyselin illalla hostellin respasta, miten pääsisin seuraavana aamuna helpoiten Koksijdeen, jossa pidettäisiin seuraavana päivänä yksi Euroopan kesän isoimmista lentonäytöksistä. Menojuna ei ollut kovin tärkeä, mutta illan paluujuna oli ehdoton, koska viimeinen juna lähtisi Koksijdesta n. 2100, ja siihen olisi ehdittävä.

Aamulla oli sitten palattava Bruggen rautatieasemalla Koksijdeen lähtöä varten. Junaa piti vaihtaa Lichterweldessä, mikä oli ongelmatonta. Hieman ennen Koksijdea junan ikkunasta näkyi Hawker Hunter Koksijden lentotukikohdan laskukierroksessa. Samalla alkoi tosin sataa. Rautatieasemalla oli kaivettava sateenvarjo esiin, koska vettä tuli mukavasti. Toivoin, ettei sade jatkuisi sentään koko päivää, jottei lentonäytös typistyisi maanäyttelyn ihmettelyksi.

Rautaiteasemalta oli järjestetty bussikuljetus lentonäytöstä varten. En kuitenkaan malttanut jäädä odottamaan bussia, vaan lähdin kävelemään omin nokkineni kohti lentotukikohtaa, koska muistin, ettei se ole kaukana rautatieasemasta. Matkaa tuli kuitenkin muutama kilometri käveltyä, mutta samalla huomasin, että tukikohdan lähestymisen loppuosalla olisi ollut oivia spottauspaikkoja, mistä olisi voinut seurata koko näytöksen maksamatta sisäänpääsymaksua. Samalla olisi nähnyt suihkuhävittäjien maakäytön lähempää, koska ne seisoivat toisella puolella kiitotietä yleisöön verrattuna. Olin kuitenkin päättänyt, että käyn näyttelyalueella, ja sinne olisi siis talsittava.






Lentonäytös eteni alettuaan mutkattomasti. Esiintyjiä oli tulossa paljon, ja kuvattavaa riitti.



F-16A:n ojaamossa oli mielenkiintoista istua, koska saman koneen C-versiota on tullut lennettyä taistelulentosimulaattorilla tunti jos toinenkin. Lisäksi samalla paikalla oli näytteillä A-mallin mittareita ja muita laitteita, jotka olivat nimiltään tuttuja ja osin toimintaperiaatteiltaankin. Eräs F-16-teknikko esittelikin niitä kattavasti.











Huomasin eräässä vaiheessa, että lompakkoni on kadonnut taskustani. Tarkistin ensimmäiseksi reppuni ja kameralaukkuni - tuloksetta. Tässä vaiheessa lentonäytös lakkasi kiinnostamasta täysin, ja oli käytävä etsintöihin. En kuitenkaan nähnyt lompsaa missään, ja kerroin asiasta lentonäytöksen infopisteeseen. He ohjeistivat, että olisi tehtävä asiasta rikosilmoitus poliisille. Jätin infoon puhelinnumeroni, jotta soittaisivat, jos lompakkoni löytyy. En kuitenkaan toivonut infolta liikoja, ja jatkoin etsimistä näyttelyalueella. Yhdysvaltojen ilmavoimien Thunderbirds-taitolentoryhmän esityksen kuitenkin seurasin, koska se oli yksi syy, miksi olin tullut Koksijdeen. Sama ryhmä kävi aiemmin kesällä Suomessa, minkä missasin, mutta sain kuitattua tämän Belgiassa, ja näinpä samalla pari muutakin ennennäkemätöntä osastoa.





Belgian poliisilla oli ständi kentällä, mutta rikosilmoitusta siellä ei voinut tehdä, vaan minulle kerrottiin, että tätä varten olisi mentävä poliisiasemalle joko Koksijdeen tai Bruggeen. Tätä sain miettiä hetken, koska tehdessäni ilmoituksen Koksijdessa saisin sen vireille nopeammin, mutta toisaalta missaisin paluujunani (ja kyytiä olisi kinuttava poliiseilta). Bruggessa taas olisi etsittävä poliisiasema, joka olisi auki 24 h vuorokaudessa, mutta ehtisin kuitenkin paluujunaani. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, koska tällöin ainakin varmistaisin, että pääsen pois Koksijdesta - olinhan tässä vaiheessa puilla paljailla (käteis-) rahattomana. Lisäksi kyydin saaminen poliiseilta olisi ollut vähintäänkin epävarmaa.

Edellä kuvatusta härdellistä seurasi, että lentonäytöksen viimeiset esiintyjät jäivät näkemättä (mm. ennennäkemätön Patrouille de France), koska ohjelma alkoi päivällä varsin myöhään. Viimeiseen bussikuljetukseen rautatieasemalle oli juostava, jotta ehdin paluujunaani. Ehdinkin, mutta jostain kumman syystä paluujuna lähti reilun 10 minuuttia myöhässä. Kuten menomatkalla, myös paluumatkalla oli vaihdettava junaa. Aikataulu oli kuitenkin sen verran tiukka, että "juna män justiinsa", enkä ehtinyt vaihtojunaani Lichterveldessä, vaan piti odottaa seuraavaa tunnin verran. Sama ongelma oli eräällä nuorella belgialaisnaisella, joka oli tosin menossa eri paikkaan kuin minä. Hänen kanssaan tuli sitten höpötettyä niitä näitä vaihtoasemalla junia odotellessa. Kuin sattuman oikusta hän oli töissä erään kaupungin poliisilla, ja oli nyt menossa töistä kotiin. En kuitenkaan kysellyt asiasta kummempia, mutta päivittelin, että kaikkea elämässä sattuu. Nainen totesi mulle varsin osuvasti, että tämähän teki matkastani ikimuistettavan. Totta tosiaan teki, vaikkei heti kovin mukavalta tunnukaan!

Vaihtojunat tulivat, ja tiemme erosivat. Junamatkalla en oikein tiennyt, mitä tehdä, ja aloin käydä näytöksessä ottamiani kuvia läpi kamerani näytöltä. Bruggen rautatieasemalla kysyin ohikulkijoilta, missä Bruggessa on ympärivuorokautinen päivystys poliisiasemalla. Hostellistani saamalta kartalta näytettiin paikka, jossa moinen oli. Huomasin kuitenkin, että aikarauta oli tässä vaiheessa jo tikittänyt pitkälle, ja hostellini respa menisi ainakin oletettavasti kiinni pian. Minulta nimittäin meni hostellin avainkortti lompakkoni mukana, ja ilman tätä korttia en pääsisi hostelliin sisään yöksi. Seuraavaksi piti siis päästä hostellin respaan ilmoittamaan asiasta. Mukava respan jamppa ymmärsi tilanteeni, ja luovutti ilmaiseksi uuden avainkortin (normaalisti piti maksaa 5 oiron pantti), mikä oli tosi reilu teko.

Seuraavaksi lähdin etsimään poliisiasemaa. Kello oli jo lähes 2400, mutta väliäkö moisella, kun rikosilmoitus oli tehtävä ja sinivuokot päivystäisivät jatkuvasti. Poliisiasema löytyi pienen etsiskelyn jälkeen, ja pääsin asioimaan. Onneksi poliisi osasi englantia. Flaamiksi, saksaksi tai ranskaksi rikosilmoituksen tekeminen olisi ollut vähintäänkin hankalaa.

Poliisiasemalta oli aika palata yöpuulle hostelliin. Väsytti. Yöllä nukuinkin kuin tukki männäpäivän säädöstä huolimatta. Käräytinpä naamanikin lievästi lentonäytöksessä, ja naamani muistutti lähinnä tomaattia väriltään.

Aamiaisella hoksasin, että koska olin rahattomana, en siis kykenisi esimerkiksi ostamaan safkaa päivän aikana, ja pitkä paluumatka olisi tulossa. Onneksi olin kuitenkin ostanut junalipun Saksaan jo etukäteen, joten pääsin kuitenkin matkaan myöhemmin. Aamupalalta piti kuitenkin lipastaa muutama leipä ja levitettä matkaevääksi - hätähän ei lue lakia. Kaupassa olisi voinut normaalisti käydä, mutta nyt en voinut sattuneesta syystä näin tehdä. Aamupalan jälkeen oli soitettava Suomeen pankkikorttien kuoletuspalveluun ja ilmoitettava korttini katoamisesta. Sitten aamuna oli aika poistua hostellista kaupungille.



Kaupungilla päätin ilmoittaa kokemuksestani Suomeen. Ei ollut helppoa kirjoittaa vanhemmille tekstiviestiä, jossa aivan suoraan myönsin, että tarvitsen rahaa. Ensimmäisen kerran oli nöyrryttävä kylmän tosiasian edessä, etten selviäisi omillani, vaan tarvitsisin tukea. Aiemmin Sveitsissä (saati Suomessa) näin ei ollut käynyt, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Sain avustusta, jotta pystyisin elämään Saksassa hetken aikaa, kunnes saisin uuden pankkikortin ja voisin nostaa rahaa elämistä varten.

Bruggessa Koksijden poliisit soittivat torstaina, että ovat löytäneet lompakkoni. Myöhemmin paluumatkalla soitettiin uudestaan, jolloin kerrottiin kyseessä olleen virheen, ja ettei lompakkoni olisikaan löytynyt. Tässä vaiheessa tieto ei enää hetkauttanut. Olin kuitenkin ehtinyt kuolettaa pankkikorttini, enkä olisi voinut enää käyttää sitä. Halusin kuitenkin matkalla varmistaa asian, koska epäilin viimeistä soittoa. Kölnissä vaihtoaikaa oli liki tunnin, ja asemalla sattui vieläpä olemaan poliisin toimisto, jossa kävin asioimassa. Harmaaviiksinen günther-poliisi avasi oven. Kysyin, osaisiko hän englantia - ei osannut. Kysyin, olisiko paikalla joku, joka osaisi englantia; en nimittäin halunnut esittää asiaani heikolla saksankielentaidollani, koska en olisi asiaa osannut selvittää tarpeeksi hyvin. Lisäksi arvelin, että kielimuuri vain sotkisi tilannetta pahemmin. Ketään englantia osaavaakaan ei ollut paikalla. Aprikoin hetken posliinisedän tuijottaessa, ja päätin, että yritän selittää asiani hänelle hyvin yksinkertaisesti englanniksi. Ilmeisesti kaveri tajusi selitykseni jollain tavalla ja ymmärsi, että haluan soittaa Belgian poliisille, koska sain luvan soittaa poliisin puhelimella. Puhelu varmisti, ettei lompakkoni ollut löytynyt.

Bruggessa paluumatkan alussa junassa muistin, että tarvitsisin pankkikorttini lippuni tosittamista varten (Deutsche Bahnilta lippua ostaessa voi valita muutamasta vaihtoehdosta). Nyt minulla ei kuitenkaan ollut korttia, jolla todistaa lippuni aitous. Brugge-Bryssel-Köln -välillä lippu meni läpi mukisematta korttia esittämättä, mutta ongelma tuli vastaan, kun Köln-Hampuri-siivulla konnari pyysi näyttämään pankkikortin. Totesin vain "I can't. It's lost.", mihin konnari vastasi, että sun ois nyt esitettävä pankkikorttisi, koska lipussa niin lukee. Esitin, ettei mulla ole kuin passi ja Belgian poliisille tekemäni rikosilmoitus, josta itse asiassa kävi ilmi pankkikorttini hävinneen, ja pankkikorttiani en mistään saisi - olisin sen kyllä näyttänyt, jos se minulla olisi ollut. Konnari tavasi hetken flaaminkielistä rikosilmoitustani, ja levitti kätensä. En tosiaankaan voinut asialle mitään, eikä konnari leimannut lippuani, mutteipa antanut sakkojakaan. Pääsin siis takaisin Hampuriin lopulta.

Asioin lentonäytöksen infossa ja poliisilla englanniksi. Englannin osaaminen yllätti positiivisesti Belgiassa: kaikki tapaamani ihmiset osasivat englantia ainakin vähän, eli asiointi oli helppoa. Toistaiseksi samaa en voi sanoa saksalaisista. Saksassa tuntuu olevan lähinnä lottovoitto, jos vastapuoli puhuu englantia edes jotenkin (esmes Kölnin aseman poliisi).

Härdelli jatkuu edelleen, koska nyt on asioitava saksalaispankin kanssa sen automaattikortin katoamisen vuoksi. Samoin lompakon mukana menivät opiskelijakortti, Hampurin paikallisliikenteen kuukausikortti, ajokortti ja Euroopan sairausvakuutuskortti (EHIC). Näistä olisi saatava uudet kopiot. Ajokortti ei ole kiireellinen, mutta opiskelijakortti on statusarvonsa vuoksi (alennuksia eri paikoissa). EHIC:n saa helposti Kelalta tilaamalla. Opiskelijakortin saan vain Suomesta, mutta väliaikaisen opiskelutodistuksen saan englanninkielisenä, millä pärjännen toistaiseksi. Lisäksi olisi haettava vakuutusyhtiöltä korvauksia.

Jo Belgiassa minulle oli selvinnyt, ettei lompakon häviämisessä ole välttämättä niinkään kyse itse käteisestä, vaan korteista ja muusta tauhkasta, mitä samalla hävisi. Toivoin Belgiassa, että jos lompakko on varastettu, olisi edes fiksu varas ja veisi käteiset ja nakkaisi lompakon vaikkapa kadulle, mistä sen voisi kerätä ja viedä poliisille. Toistaiseksi lompakon löytymisestä ei ole ilmoitettu, ja epäilen sen löytymistä. On toki hemmetin hyvä munkki, jos se löytyy, mutta todennäköisyys lienee varsin pieni.

Kaikki Koksijden lentonäytöskuvat ovat katsottavissa tästä linkistä.

4. heinäkuuta 2011

Merimuseossa

Huomasin eräänä viikonloppuna kaupungilla tepastellessani, että Hampurissa on kansainvälinen merimuseo. Päätinkin tuolloin, että tänä kesänä vierailen siellä. Viime kesänä Genevessä vastaavien paikallisten turistikohteiden näkeminen meinasi jäädä ikuisuusprojektiksi (kävin vasta viimeisellä viikolla ennen lähtöäni), ja päätin, että nyt potkaisen itseäni persuksille jo aiemmin. Päätin myös, koska laivat kiinnostavat etäisesti, että varaan museoon riittävästi aikaa. Nyt sunnuntaiksi oli luvattu pilvistä, enkä ollut miettinyt muutakaan, joten päätin lauantaina, että käynpä nyt museossa, kun ehdin.

Vannoutunut ilmailija päätti siis harrastaa poikkitieteellisyyksiä, ja vierailla kahden elementin rajapinnalla liikkuvien härveleiden romuvarastossa. Hampuri on yksi Euroopan merkittävistä satamakaupungeista, ja sijaitseepa siellä laivanrakennustelakoitakin. Museoon on koottu vaatimattomasti yhdeksään kerrokseen kaikennäköisiä hilavitkuttimia, joita on ollut eri aluksilla maailman meriä kyntämässä. Museon sisäänpääsy kustansi 8,50 eypoa opiskelijalta, mitä voi pitää kohtuullisena korvauksena, kun muistaa, millainen kokoelma museolla on. Valokuvaaminen oli lisäksi sallittu salamoitta - jippii!! Kassatäti tosin jäätyi enkunkielestäni, ja kesti hetken, ennenkuin hän hoksasi, että halusin lipun museoon. Toisaalta arvoin itsekin ennen kassalle menoa, pyydänkö lippua saksaksi vai englanniksi. Kielivalinta meinasi tehdä tepposet, mutta enkkuun päädyin. Perhana, kun on vaihtoehtoja...

Museon kerrokset on nimetty "kansiksi". Nollannella kannella pahnanpohjimmaisena on sisäänkäynti, aulatilat ja krääsäputiikki. Varsinainen näyttely alkaa ensimmäiseltä kannelta (aiheena suunnistus ja yhteydenpito) päättyen 9. kannen pienoismallinäyttelyyn. Kymmeneskin kansi on olemassa, mutta sitä käytetään vain erikoisnäyttelyihin ja muihin pikkutilaisuuksiin, ja sunnuntaina en ainakaan huomannut sen olevan avoinna. Kansien määrästä kuitenkin arvasin, etten ehdi koluta museota aivan tunnissa tai kahdessa. Olin tullut paikalle hieman kahden jälkeen iltapäivällä, ja aikaa oli kuuteen asti illansuussa, ja arvelin, että ehtisin katsoa museon pääpiirteissään ennen sulkemisaikaa. Ei muuta kuin reppu ilmaisnarikkaan ja kierrokselle!

Ensimmäisellä kannella käsiteltiin siis harhaanjohtamis- ja juoruiluvälineet.




Toinen kansi oli pyhitetty purjealuksille.




Kolmannella kannella rakennettiin laivoja.




Neljännellä kannella päästettiin väkivaltakonttorit irti. Tässä vaiheessa aloin jo karsia kuvauskohteita, koska oli aika pistää vauhtia töppösiin sulkemisajan pikkuhiljaa lähestyessä.




Viidennellä kannella päästiin nykyaikaisiin laivoihin.



Kuudennen kannen kauppa- ja risteilymerenkululla jatkettiin.




Seitsemännellä kannella mukaan tuli luonnontiede: valtamerten biologiaa ei tunneta vieläkään täydellisesti, ja sitä tutkitaan alati. Museossa oli mm. lasipurnukoissa erilaisia syvänmerenkaloja.





Kahdeksannella kannella esiteltiin laivojen maalauksia ja aarteita. Jätin tämän kannen suosiolla väliin, koska taide ei enää tässä vaiheessa suuremmin innostanut hurjan tietoähkyn vuoksi, ja halusin vielä nähdä pienoismallit yläkerran yhdeksänneltä kannelta.



Pienoismalleja oli kerrassaan hengästyttävä määrä. Friikeille suosittelen ehdottomasti, mutta muille kokoelma on lähinnä valtaisa: kaikkia ei millään jaksa tarkastella lähemmin. Tyydyinkin lähinnä silmäilemään hyllyt läpi yleisesti, koska miniatyyreja oli niin julmetusti, että wanha merikarhu Haddockkilta olisi viski lirahtanut väärään kurkkuun.



Turskan perkeet, jälkikäteen ajateltuna aarteet olisi ollut ihan mielenkiintoista nähdä!!! En tosin usko menettäneeni hirveästi. Seuraavakin vierailukohde jo ilmestyi matkalla eteeni, kun äkkäsin viereisessä korttelissa olevan automuseon.

Kaiken hyvän lisäksi tämä merikrotti meinasi unohtaa, että huomennahan on lähdettävä reissuun. Koko lysti meinasi mennä ohi, ellen tänään olisi jutellut ohjaajani kanssa tulevista työhommistani ja samalla tsekannut kalenteria. Taivahan taatto, nythän eletään jo heinäkuuta!!

Tulihan koostettua megasetti museosta. Kaikki museokuvat ovat nähtävissä tästä linkistä. Seuraavaksi Koksijdeen uutta settiä ottamaan, huhhahhei!

19. kesäkuuta 2011

Finkenwerderin "halbmarathon"

Vapaapäivänä on hyvä kirjoitella edellisten päivien tempauksista. Tänään olikin sitten eka juoksu vuorossa, kun kävin kipaisemassa puolimaratonin Finkenwerderin kaupunginosassa. 24:s kansanhölkkä lähti liikkeelle Finkenwerderin yhteiskoululta, mistä suunnattiin Airbusin tehtaalle lentokenttää kiertämään (aitojen sisäpuolella!). Lentokenttäkierrokselta jatkettiin Finkenwerderin maalaismaisemiin, mistä edelleen saavuttiin lopulta yhteiskoulun urheilukentälle maaliin. Reitti oli varsin tasainen, eikä pitkiä ylä- tai alamäkiä ollut.

Olin kauhusta kankeana katsellut sääennusteita tälle viikonlopulle, koska kaikille päiville oli luvattu sadetta. Kävikin tuuri, koska porukan ensimmäiset (lue: nopeimmat) saivat juosta tuulisessa, mutta kuivassa säässä.

Nyt aloin jo päästä astetta lähemmäksi nirvanaa puolikkaalla! Lähdin kisaan oikeastaan treenimielessä Füssenin heinäkuun megarykäisyä ajatellen, mutta kävikin hieman toisin. HCR-vahingosta viisastuneena kokeilin nyt hieman kovempaa aloittamista, jolloin myös ensimmäinen vitonen meni kovaa. Ekaa vitosta juostessani arvuuttelin, näinköhän jaksan samaa kyytiä maaliin asti. Edeltäneiden viikkojen treenilenkit olivat kuitenkin lupailleet, että vauhtikestävyys on jo varsin hyvä, ja uskoin, että selviäisin nytkin, kunhan en aloita loppukiriä 15 km ennen maalia. Vauhti pysyikin tasaisena. Ensimmäisten kilometrien aikana annoin kuitenkin hätäisimpien mennä ohi. Ohitin heistä muutaman myöhemmin jo ennen 10 km:n väliaikaa. Kärki karkasi kuitenkin kauan ennen edes ekan vitosen väliaikaa, ja ajattelin, että antaa hullujen mennä.

Join jokaisella juoma-asemalla muuan gurun oppien mukaisesti. Tapahtuma oli pieni (puolikkaalla näytti tulleen maaliin kokonaiset 62 kilpailijaa), ja juomaksi oli tarjolla vettä. Tämä ei vielä haitannut, mutta olisin toivonut reitin varrelle viittoja juoksijoille. Nyt vain isoimmissa risteyksissä oli suunnannäyttäjä, ja ainakin eräässä pienemmässä risteyksessä oli mahdollista valita väärä suunta. Onneksi juoksin erään Airbusin kaverin kanssa samaa vauhtia, ja saatoin häneltä kysellä, mihin suuntaan missäkin piti kääntyä. Vaikka tapahtuma oli pieni, voi sinne osallistua aivan kuka tahansa, eivätkä kaikki suinkaan välttämättä ole paikallisia (siis tunne reittiä entuudestaan). Ok, tapahtuma oli pieni ja sitä pyöritettiin suurimmalta osin vapaaehtoisvoimin, mutta silti juoksijoille pitäisi mielestäni tehdä suoritus mahdollisimman helpoksi. Suunnistuskilpailut ovat sitten erikseen, kuten Jukola, joka päättyi tänä aamuna norjalaisjuhliin.

Aloitin siis kovempaa kuin HCR:llä, ja pyrin pitämään saman tasaisen vauhdin koko ajan. Onnistuin räveltämään oman sekkarini ajanoton kolmannella juomapaikalla, jolloin kello jäi pysähdyksiin. Näin viimeisen 6 km:n väliaika jäi saamatta, mutta sen saatoin onnekseni laskea myöhemmin lopputuloksesta.

Juoksin ajan 1 h 28 min 57 s. Virallisessa ajassani on 58 s, mutta poistin maalisähellykseni vuoksi ajastani yhden sekunnin, kun en tajunnut ihan heti laittaa chippiäni "lautaselle". Tulokseni alittaa HCR-aikani yli 8,5 minuutilla. Tässä oli jo sitä jotain! Tällä kyydillä maraton menisi alle kolmeen tuntiin, mutta sanoisin, etten kestäisi tällaista vauhtia maaliin asti. Puolimaratonina tämä oli kuitenkin oiva suoritus.

Ohimennen mainittakoon, että HCR:llä tällä ajalla olisi sijoittunut kaikkien sarjassa kevyesti 200 parhaan joukkoon. Miesten yleisessä sarjassa tämä aika ei aivan olisi riittänyt 100 parhaan joukkoon, mutta hyvin lähelle sitä. Nyt olin 62 kilpailijan lopputuloksissa kuudes. Oman M20-ikäluokkani voitin selvästi. Muistoksi kaikki saivat kivan pikkupystin, eivätkä mitään mitalinlätkää. Tyytyväinen voin olla, että lähdin mukaan! Joku patriootinhyväkäs voisi vielä väittää, että tein suomijuoksua tunnetummaksi maailmalla. Näinköhän kuitenkaan?