4. toukokuuta 2011

Jaaham, lienee taas pikkuhiljaa viriteltävä matkapäiväkirjaa kondikseen. Viime syksynä EA Helsinki kävi excursiolla Hampurissa Kuten linkissä hieman vihjaisin, rattaat ovat pyörähtäneet muutaman kerran: tuloksena lähden Hampuriin kesätöihin. Matkavalmisteluista olen jo hoitanut vakuutuksen, eurooppalaisen sairaanhoitokortin ja opintotuen vaatiman paperisodan. Onpa ollutkin varsinaista byrokraatinhyväkkäiden pompotusta puolelta toiselle, kun on saanut ravata toimistossa jos toisessa pelkkien nimikirjoitusten vuoksi.

Olin kuullut, ettei Keski-Euroopassa juuri saa harjoittelusta palkkaa. Nyt kevään aikana huomasin, että näin on: Saksassa harjoittelusta ei tosiaankaan makseta palkkaa juuri nimeksikään. Näinkin helpommaksi vaihtoehdoksi anoa tukea Suomesta Aalto-yliopistolta, joka tukee harjoitteluun lähteviä opiskelijoita, jos heille ei makseta "riittävää" palkkaa. Anoin siis myös opintotuen kesäksi. Kun mukaan vielä ynnätään työnantajalta saadut hilut, saanen lopulta riittävästi fyrkkendaalia elämistä varten, varsinkin kun Saksassa yleisesti hintataso ei juuri päätä huimanne. Asuminenkin on jo järjestynyt. Enää olen vailla virallista työsopimusta ja duunissa tarvitsemieni ohjelmien opettelemista. Ensin mainittuun olen hoitanut vaadittavat paperit Saksaan, ja työnantajani hoitanee loput joutessaan. Jälkimmäinen pointti onkin sitten vain kiinni omasta innokuudestani (= laiskuudestani :P). Mielenkiintoa tosin on, koska duunini liittyy hyvin läheisesti lentosimulaattoreihin, joilla olen simuillut ekan tietokoneen saatuani. Nyt olisi kehitystyötä tarjolla.

Skolessa on keväällä ollut ohjelmassa mm. virtaussimulointia, josta olisi ollut hyötyä jo viime kesänä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!




26. tammikuuta 2011

Kevätlukukausi alkoi. Syksyn kurssit läpäisin lopulta, vaikka nyt hommia vaadittiinkin huomattavasti takavuosia enemmän - ovathan maisteritason kurssit asiasisällöltään jo hankalampia. Laskennallisen virtausmekaniikan perusteet jouduin uusimaan, mutta selvisin uusintakokeesta. Kandivaiheen perusaerodynamiikan jatkeeksi suunniteltu puristuvan aerodynamiikan kurssi oli varsin läpihuutojuttu, kunhan kaasumystiikasta selvittiin ensin. Lentokoneen rakennesuunnittelun kurssi oli mielestäni liiankin työläs verrattuna siitä saatavaan opintopistemäärään. Pienenä pelkona persiissä olikin, saammeko parini kanssa suoritettua sen ennen kevätlukukauden ähellystä. Homma meni joululomalle, ja viimeisenä viikonloppuna ennen koulun alkua saimme viimeisen harjoitustyön valmiiksi. Tentti oli jo joulukuussa, ja kun harjoitustyömmekin hyväksyttiin lopulta, on tämäkin kurssi taputeltu! Noppiahan suorastaan satelee!

21. joulukuuta 2010

Kuvia Kecskemetistä, osa 4

Viimeisiä viedään. Hajalaakeja on vielä katsomatta läpi, mutta nyt olen plärännyt läpi suurimman osan. Vuoden 2011 näytöksiä odotellessa olisikin varmaan hyvä koostaa jonkinlainen kuvakavalkadi männävuodesta. Saa nähdä, mihin nyt näennäisellä joululomalla riittää aikaa.




Edelliset osat Keckery-kuvista:
Ilmailufriikin unelma - kuvia Kecskemetistä, osa 1
Kuvia Kecskemetistä, osa 2
Kuvia Kecskemetistä, osa 3

Koko Kecskemet 2010 -kuva-albumi:


Mukana on myös ohjaamokuvia erityisesti Mi-24-taisteluhelikopterista. Sen ohjaamoon voi tutustua tarkemmin tästä linkistä.

Muita ohjaamoja

14. joulukuuta 2010

Kuvia Kecskemetistä, osa 3

TKK:n urapalveluihin oli lähetettävä valmiiseen pohjaan perustunut matkaraportti kesän kokemuksesta. Omani julkaistiin hetki sitten. Se kokoaa varsin hyvin omat kokemukseni männäkesältä.

Kävin esittelemässä Aalto-yliopiston TKK:ta wanhassa kotilukiossani Vantaalla. Olin alun perin ajatellut, että kävisin moikkaamassa wanhoja opettajiani samalla keikalla. Tämä kuitenkin jäi, koska ennen esitystäni en ehtinyt käydä opettajienhuoneessa, koska tekniikan kanssa oli sähellettävä: esitys oli muistitikulla, mutta auditorion tietokone-dataprojektori-yhdistelmä oli eri mieltä kelmusulkeisten pitämisestä. Sain sentään kalvot näkyviin auditorion tietokoneen näytölle omaksi tuekseni, mutten voinut esittää niitä kuulijoille. Siispä jouduin säveltämään päästäni käytännössä kaiken.

Esitys sujui hyvin. En juuri jännittänyt sitä aloittaessani, koska tiesin, että olen paikalla asiantuntija ja muut eivät tiedä asiasta juuri tuon taivaallista. Lisäksi tavoilleni uskollisesti heitin itseäni koskevaa huumoria, joka ilmeisesti upposi yleisöön: kaikki reilut 50 henkilöä jaksoivat pysyä hereillä loppuun asti. Lisäksi yritin pitää yleisöä hereillä heittämällä heille yksinkertaisia kysymyksiä, jotta saisivat itsekin osallistua. Esitykseni pysyi myös aikataulussaan, kun se kesti n. 50 min.

Kokonaisuutena on sanottava, että oli hienoa olla esiintymässä. Esityksen pitäminen ei ollutkaan niin paha nakki kuin kuvittelin. Asiaa helpotti huomattavasti, kun tiesi, mistä puhuu. Asiaan kannattaa siis perehtyä hyvin ennen esitystä. Toivottavasti joku abi sai kipinän hakea TKK:lle esitykseni jälkeen.



EDIT 21122010:

Muut osat:
Ilmailufriikin unelma - kuvia Kecskemetistä, osa 1
Kuvia Kecskemetistä, osa 2
Kuvia Kecskemetistä, osa 4

30. lokakuuta 2010

Lukuvuoden ensimmäinen tenttikausi on nyt ohi. Kaasudynamiikan arvosanani korottunee vuoden takaisesta - kyllä sitä nyt treenattiinkin! Viikolla ei muuten olisi ollut koulua, mutta siellä tuli silti oltua laskemassa kaasudynamiikan wanhoja tenttejä. Tämänpäiväinen tentti tuntui menneen hyvin, vaikka ainakin pari juttua tiedän jo menneen pieleen. Siltikin tulos on jo nyt huomattavasti parempi kuin vuosi sitten.

Kuin sattumalta puristuvan aerodynamiikan kurssi on nyt syksyllä yhdistetty kaasudynamiikan kurssin kanssa. Täysin idioottimaisesti tämä tietenkin tarkoittaa, etteivät esim. lentotekniikkaa pääaineenaan ja virtausmekaniikkaa sivuaineenaan lukevat eivät voi suorittaa kaasudynamiikkaa nyt, vaan heidän on tehtävä kaasudynamiikan tentti uudelleen keväällä "erillisenä" suorituksena. Nerokasta sen sijaan on, että sentään kaasudynamiikan aiemmin hyväksytysti suorittaneet saavat korottaa arvosanaansa tällä tentillä.

Koneinsinöörikillan tiedotusmailissa mainittiin abi-infokoulutuksesta. Koska tavoilleni uskollisesti kaikki muu kiinnostaa enemmän kuin opiskelu, sain päähäni ajatuksen, että voisin lähteä esittelemään Aalto-yliopiston TKK:ta kevään abeille. Samalla tietysti edustaisin Aalto-yliopistoa. Abi-infokoulutus pidettiin jo, ja seuraavaksi olisi tarkoitus ottaa yhteyttä kotilukiooni, johon ajattelin mennä esittelemään byrokratin raatelemaa Aaltoa. Mieli tekisi kertoa, miten asiat oikeasti ovat, mutta propagandaa lienee suollettava tuutista sen minkä esityksessä kerkiän. Saas nähdä, mitä lopulta sanon. Paskat minä mistään hienoista Aallon suunnittelijoiden ajatuksista mitään välitä.

Lissee päivänavausta tulossa myöhemmin.