Tiistaina oli kolmannen lentokeikan aika. Sää oli kauniin poutainen, mutta tuulinen - Alpeille ei vieläkään päästy. Mut on se lentäminen kivaa!!





Pikkuhiljaa olisi syytä olla alppienkestävää säätä, koska aika loppuu muuten. Kuulemma Mt. Blancille tosin on mahdollista päästä n. 70 päivänä vuodessa: ei olisi oikeastaan ihme, jos Alpeille ei päästäisi.

Davos

Nyt on kesän maraton juostu.

Saavuin Serneuksen kylässä sijaitsevaan hotelliin perjantaina ja aloin ihmetellä paikkoja. Pieni epätietoisuus vaivasi juoksusta, koska en mm. tiennyt tarkasti, miten pääsen lähtöpaikalle seuraavana aamuna kukonpieraisun aikaan, kun julkiset eivät vielä kulje kovin hyvin. Asia kuitenkin järjestyi yllättävän helposti, koska hotelli oli käytännössä täynnä Swiss Alpinen eri matkoille osallituneita juoksijoita. Sainkin lauantaiaamuna autokyydin eräältä saksalaisporukalta Davos Platzin urheilukeskukseen, mistä lähdettiin liikkeelle.



Alkumatka meni hyvin. Olin tutustunut korkeuskarttaan aiemmin, ja siinä kerrottiin myös, millaisella alustalla juostaan. En kuitenkaan osannut aavistaa, miten rankka reitti todellisuudessa oli: nousuja saattoi aivan oikeasti joutua kiipeämään (räpylöitä ei sentään tarvinnut avuksi), ja alamäissä sai välillä olla tarkkana jyrkkyyden vuoksi, jottei heittäisi kuperkeikkaa. Lisäksi alustaksi oli mainittu korkeuskartassa joko asfaltti tai "unmetalled road". Olin kuvitellut, että "unmetalled road" tarkoittaisi korkeintaan hiekkatietä tai pururataa. En olisi voinut olla enempää väärässä; reitti oli välillä todellista kinttupolkua mutaisine juurakkoineen ja polkuineen. Olipa mukana muutamat portaatkin, joita ei tietenkään voinut juosta ylös tai alas kaatumisvaaran vuoksi.

Kaikesta ylläolevasta voisin todeta, että kyseessä oli pikemminkin maastossa juostu maraton, eikä viime vuotisen Forssan Suvi-illan kaltainen reitiltään helpohko kaupunkimara. Reitti kulutti energian kohtalaisen nopeasti, jos ei osannut jakaa oikein voimiaan. Alussa oli helppoa vielä nousta mäet juosten, mutta vasemman etureiteni krampattua 25 km:n jälkeen oli juokseminen lopetettava ja vaihdettava kävelyyn ja hölkkään. Luonteeni ei kuitenkaan antanut periksi, vaan halusin jatkaa matkaa, koska oloni oli muuten oikein hyvä. Opin tänä kesänä urheiluteipin käytön jalkojen suojaamiseen, ja se toimi aivan loistavasti nytkin: maalissa jaloissani ei ollut ensimmäistäkään rakkoa (Hanna, iso kiitos sulle rohkaisusta teipin käyttöön, oot ihan ensteks paras)! Selvisin siis krampeista aiheutuneilla jäykillä lihaksilla, eikä muita ongelmia ollut.

Alun perin tavoitteeni oli päästä alle 4 tunnin, mutta jalkojeni krampatessa 25 km:n kohdalla arvasin, etten pysty moiseen. Olin kuitenkin 20 kilsan kohdalla vielä liki 4 tunnin vauhdissa, ja loppumatkan piti olla kyseissä vaiheessa enää suurimmaksi osaksi alamäkeä. Reitillä oli kuitenkin vielä tämänkin jälkeen nousuja ja pieniä jyrkänteitä, jotka rasittivat väsyneitä jalkoja entistä enemmän. Loppumatkalla ylämäet olivatkin aikamoista tuskaa. Tiesin kuitenkin kestäväni maaliin asti, koska voimia oli vielä jäljellä n. 30 kilometrin kohdalla riittävästi. Maaliin näkeminen keskipäivän auringonpaisteessa oli hieno juttu, kun tiesin, millaisesta rääkistä olin juuri selvinnyt. Nettoaikani oli lopulta 04:53:57.

Kokonaisuutena pitäisin Davosin maratonia parempana juoksusuorituksena kuin viime vuoden Forssan maratonia - nyt jaksoin aivan hyvin juosta yli 25 km, kunnes krampit alkoivat. Sen verran olin viisastunut viime vuodesta, että osasin aloittaa hitaammin, vaikken ilmeisesti vieläkään osannut lähteä tarpeeksi rauhallisesti, koska reidet alkoivat jälleen mennä juntturaan kesken matkan. Osasyyksi sanoisin, etten osannut arvata, miten rankkaa maastossa juokseminen on; olihan tämä sentään ensimmäinen maastomaratonini.

Matkalla maisemat olivat kerrassaan upeat. Sveitsi on kaunis maa. Oli todella hienoa juosta luonnonpuistossa vuorten ja metsien keskellä joenvarsia pitkin. Osa juoksijoista oli jopa ottanut kameran mukaan matkalle, jotta saisivat ikuistettua "once-in-a-lifetime"-tilaisuuden jollain tavalla jälkipolville. Reitin maisemista antaisin täyden kympin, jos kouluarvosanoja kysyttäisiin. Sen sijaan juoma-asemia olisi mielestäni voinut olla pari enemmän, koska matkalla oli jyrkkiä nousuja ja laskuja riittämiin. Juoksemani C42-matka ei vielä ollut edes rankin koitos, vaan vaihtoehtoina olisi vielä ollut K42 ja K78, jotka olisivat olleet jo aivan teräsmiehen hommaa. Yllättäen suurin osa kilpailijoista oli ilmoittautunut K42:lle, ja K78:llekin riitti osanottajia. Heille nostan hattua todella korkealle, koska nousua ja laskua oli huomattavasti enemmän.



Matkan jälkeen liikennejärjestelyt eivät aivan toimineet. C42 juostiin paikasta toiseen, eli matkaa kertyi melkoisesti Davos Platzilta Tiefencasteliin, missä maali sijaitsi. Tiefencastelista piti ensin mennä paikallisjunalla Filisuriin, jossa junaa piti vielä vaihtaa Davos Platzille päästäkseen. Junia meni vain tunnin välein, mikä oli pikkuisen liian harvoin. Mielestäni parempi järjestely olisi ollut juoksijoiden erikoiskuljetus bussilla tai junalla maalista lähtöpaikalle. Nyt Tiefencastelissa oli odotettava n. 45 min, ennen kuin oikea juna tuli.



Hotellissa oli hienoa huomata, miten yhtenäistä porukkaa juoksijat ovat. Oli helppoa jutella ihmisten kanssa, koska small talkin aihe oli jo valmiiksi olemassa. Hienoja ihmisiä kuitenkin kaikki, sitä ei käy kiistäminen! Oli hienoa, kun juostessani näkemäni tutut tulivat hotellissa myöhemmin kysymään safkalla nähdessämme, miten matka meni. Matkalla nähdessämme jalkani olivat nimittäin jo krampanneet, ja tuttuni lopettivat jo K31-matkan maaliin, kun itse jatkoin vielä 11 kilometriä taivallusta. Pystyin kuitenkin toteamaan selvinneeni maaliin, vaikkakin hitaasti.

Hotellissa palvelu toimi loistavasti, ja kysyä sai asiasta kuin asiasta, ja vastaus kyllä saatiin aikaiseksi. Perjantaina olin onnesta soikeana luettuani hotellin esittelyläpyskästä, että heillä on jopa suomalainen sauna! Karu totuus paljastui kuitenkin, kun menin innostuneena saunaan - olinhan ollut "puutteessa" reilusti yli kaksi kuukautta. Missään ei nimittäin mainittu, että saunasta puuttui kiuas kokonaan. Lämpötilakin oli vaivaiset 80 astetta - okei, tulihan siellä hiki, mutta aika nihkeätä oli vain istua saunassa tekemättä mitään. Olihan tämäkin tietysti tyhjää parempi; ilmeisesti odotin jonkilaista ihmettä sveitsiläis-suomalaiselta saunalta. Joka tapauksessa maratonin jälkeen oli mukavaa käydä vähän rentoutumassa "feikkisaunassa". Kylmää vettä olisin voinut kaataa niskaani sangollisen, mutta kiukaan puuttumista suuresti ihmetellessäni jätin kyseisen huvin väliin.


Kävin sunnuntaina gondolihissiajelulla Klosters Dorfissa amerikkalaisen juoksijan kanssa. Hänen kanssaan tuli turistua tovi jos toinenkin juoksutapahtumista ja matkailemisesta muutenkin. Sainpa häneltä ajatuksenpoikasen, olisiko juostava vielä toinenkin rääkki tänä vuonna...

Sveitsissä on tänään kansallispäivä. Ilotulitteet paukkuvat ulkona, ja nukkuakin pitäisi. Nyt pari päivää lepoa, ja sitten lenkkijatkumo käyntiin uudelleen!

Loput matskut Emmenistä:











Onpa joku näköjään koostanut videonpätkän lentonäytöksestä:

Osa 1
Osa 2

Huomenna on edessä lähtö Davosiin, jossa olisi kipaistavana 42 195 metriä. Eniten mietityttää, miten selviän reilun 20 kilsan päästä la-aamuna lähtöpaikalle, kun lähtölaaki kajahtaa 0800. Sitä ennen olisi haettava vielä kilipailunumerokin. No, aikatauluja selvittämällähän tästä päästään, ja saattaapa samassa hotelissa olla yötä muitakin juoksijoita, joiden kanssa voi pähkäillä samoja ongelmia.

Emmen

Rykäisin tänään (eli siis lauantaina) ja kävin Emmenin lentotukikohdassa, jossa järjestettiin Sveitsin ilmailun 100-vuotislentonäytös. Ohjelmassa oli vaikka mitä aina Bücker Jungmann -parven ohilennosta F/A-18 Hornet -sooloon. Samalla tuli kelattua läpi Sveitsin ilmavoimien kalustoa eri vuosikymmeniltä.

Päivä käynnistyi herätyksellä 0430 (hyi h-vetti), minkä jälkeen kaiken pikaisen säätämisen jälkeen lähdin klo 0540 pyöräilemään Gare de Cornaviniin (Geneven rautatieasemalle). Pääsin lopulta kotiin 2330, eli päivä kesti karvan alle 18 tuntia. Pitkään tuli oltua hereillä, kunnes paluumatkalla junassa nukahdin. Keikka oli tosin vaivan arvoinen, vaikkei sää aivan suosinutkaan: aamupäivällä satoi vettä. Onneksi sää poutaantui iltapäivällä, eikä tarvinnut pelätä kastumista. Lentonäytöskin saatiin vietyä läpi hyvin, vaikka esityksiä varmastikin muutettiin säätilaan sopivammiksi - tyypillisesti huonolle säälle on oma, suppeampi esityksensä.









Junalla oli mukava matkustaa, vaikkei se sinänsä juuri kotimaisesta VR:stä eronnutkaan. Maisemat olivat kuitenkin aivan toisennäköiset kuin pelkkää aakeeta laakeeta Suomenmaata.



Mukana on "pari" maistiaiskuvaa hengästyttävästä 1200 kuvan satsista. Ei oo elämä helppoa, ei...

Ostin urheiluteippiä, jota voi sitoa raajoihin ennen suoritusta suojaamaan ja pitämään nivelien liikkeet oikeina. Olin jo pidempään miettinyt tätä, koska kämppikseni investoi samaan ja kehui teippiä hyväksi (kiitos H:lle vinkistä! :D). Eilen sitten kokeilin itsekin sitä teippaamalla parantumassa olevat jalkojeni rakot umpeen, ja se tosiaan toimi! Tänään oli käytävä ostamassa UPteekista rulla teippiä, ja teipattava jalat vielä huolellisemmin: rakkojen kanssa ei ollut minkään valtakunnan ongelmia! Tässä siis yksi vippaskonsti hankausvammojen välttämiseksi vaikkapa pidemmällä lenkillä.