Tänään teimme käytännön työskentelyyn vaadittavia paperitöitä. Saimme viimein aikaiseksi työsopimuksemme. Meille tehtiin myös CERNin kulkukortit ja ATK-tunnukset, jotta pääsemme töihin. Lounaalla tutustuimme ohjaajamme esimieheen - mielettömän rento tyyppi! Ilmapiiri on muutenkin keskieurooppalaisen leppoisa, eikä tyypillistä suomalaista pingottamista ole oikein missään.


Iltapäivällä selvitimme asunto- ja pankkiasioita sekä kännykkäliittymän hankintaa. Kännyköissä kätevimmäksi osoittautunee, kun mahdollisimman moni hankkii saman operaattorin liittymän. Näin puhelumaksut saadaan pidettyä jotenkuten siedettävinä.


Illalla kävin safkalla paikallisessa kebab-ravintelissa muuan ystäväni kanssa. Annos oli hyvä, ja sitä oli mukava syödä ulkona auringonpaisteessa. Tuntuu varsin kesäiseltä, kun tätäkin kirjoittaessa lehmät kilistävät kellojaan takapihalla.

Olihan ensimmäinen päivä CERNissä! Lennot sujuivat aikataulussaan, ja kerkesinpä lopulta vaihtaa Riiassa konetta, vaikka aikamarginaali oli huimat puoli tuntia. Ihmeekseni jopa laukkunikin ehti samaan Geneven koneeseen. RIX-GVA-legillä oli pakko ostaa Bojo 737-500:ssa (en muista rekkaria, jäi kuvaamatta) panini ja juoma, jottei nälkä iske ensimmäiseksi perillä.



Tapasin samalla reitityksellä matkanneen nuoren suomalaisen palomiehen, joka sattui olemaan vieläpä CERNissä töissä. Genevessä hän huomasi, että tuntee jopa työnohjaajani!

Ensimmäiseksi pääsin hieman yllättäen töihin (jo ensimmäisenä päivänä!). Homma oli kevyttä fotonien sieppaamiseen tarkoitetun pleksilasilevyn teippausta ulkopuolisen valon pääyn estämiseksi levyyn, mistä englantilainen työntekijä näytti mallia, miten työ tehdään oikein. Seuraavaksi kävin ohjaajani kanssa täyttämässä CLOUD-projektissa käytettävän jäähdytyskoneen nestetankin. Neste oli poistettu huoltotöiden vuoksi, ja nyt koneen järjestelmä oli täytettävä kokonaan uudelleen. Järjestelmää täytettäessä nesteen on kuitenkin kuljettava käymättömän pumpun läpi, jolloin täyttyminen on hyvin hidasta. Tämä jäikin kesken ja tehdään huomenna loppuun.

Nesteen tankkaamisen jälkeen lähdimme St. Genis-Pouillyn kylässä sijaitsevaan CERNin asuntolaan, jossa minulla on huonevaraus ensimmäiselle viikolle. Tänä aikana olisi tarkoitus löytää asunto, jossa voisin asua kesällä muutaman muun suomalaisen kesäharjoittelijan kanssa. Ilokseni sain kuulla, että ensi viikoksi on jo saatu varattua uusi asunto, joten asuntolassa ei tarvitse (toivottavasti) viettää kovin pitkää aikaa. Asuntolan huone on mallia perusopiskelijaboxi, jossa on sänky, pöytä, pari vaatekaappia ja lavuaari. Suihkutilat, vessat ja keittiö jaetaan muiden huoneiden asukkaiden kesken. Tässä ei oikeastaan ollut mitään uutta; onhan opiskelija tällaiseen asumiseen jo tottunut. Moinen ei tosin enää huvita, vaan 3 vuotta Teekkarikylässä riitti! :P

Asuntolaan siirtymisen jälkeen sain ohjaajaltani ohjeet, mistä löydän lähimmän ruokakaupan ja ravintoloita, joissa voin hoitaa murua rinnan alle. Läksin ohjeiden mukaisesti kävelemään, ja aikani tallusteltuani saavuin itse StGenin kylään, joka on mukavasti Jura-vuoriston kupeessa. Näin Alpit ensimmäisen kerran lentokoneesta Geneveä lähestyttäessä, mutta kävellessäni tienvartta pitkin loksahti leukani - niin komiat maisemat ovat.



Päivän koomisin esitys oli kuitenkin, kun koitin käydä ostoksilla. Rehellisesti on myönnettävä, ettei sanavarastoni riitä juuri mihinkään! :P Idea olisi kyllä sanottavana, mutta kun lause katkeaa sopivasti sanaan, jota ei muista, niin sitten sitä pulassa ollaankin. Asiaa ei tietenkään helpota, että ranskalaiset eivät tosiaan puhu juurikaan englantia. Tämänkin sain karvaasti kokea kaupassa. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, ja alkuhan se aina hankalin... ;)

Viimeinen mielnkiintoinen kokemukseni oli, että kastuin palatessani kaupasta. Nousi ukonilma, ja satoi. Jäipähän jotain ainakin mieleen ja muisteltavaksi tulevaisuuden pappavuosille. Lohdutukseksi sain viritettyä netin toimivaksi, ja pääsin avautumaan tähän päivän kuulumisistani. Huimaa on ollut, ja mitähän seikkailuja täällä vielä odottaakaan...


Lisää kuvia tulee, jahka otan niitä.

Pikkuhiljaa alkaa jänskättää lähteminen ulkomaille. Pitäisi pakata. Mietin, mitä kannattaisi ottaa mukaan pidempikestoiselle keikalle. Juoksijalle tyypillisesti laukkuni lienee täynnä urheiluvehkeitä. Eikä ihme, kun harrastusta olisi syytä jatkaa muuallakin!

Tänään päättyi soluasumiseni Teekkarikylässä, kun muutin kamani Espoosta Vantaalle. Nyt on soluasuminen nähty - ikävä ei ole. Poikkeuksena sanoisin, että samalla sain tutustua hienoihin ihmisiin herkemmin, kun vieraita tuli vastaan nurkan takaa yksi jos toinenkin.

Seuraavaksi olisi edessä lähtö Sveitsiin kesätöihin. Nyt aion lomailla muutaman päivän tekemättä yhtikäs mitään, kun lukuvuotenikin päättyi torstaina.

Eka etappi

Tänään pidin oman esitykseni kandidaatintyöstäni. Tämä tarkoittaa käytännössä, että kandityöni on hyväksytty. Tekniikan kandidaatin tutkinnostani puuttuu vielä kypsyysnäytteen kirjoittaminen, mikä tosin lienee helppo nakki verrattuna itse kandityöhön ja seminaariesitykseen. Samassa seminaaritilaisuudessa oli 3 muun lentoteekkarin esitykset, joten tilaisuus muodostui mielenkiintoiseksi hyvien aiheiden vuoksi. Spesiaalina oli vielä eräs esitys virtausmekaniikan opiskelijalta, joka käsitteli työssään V-2-raketin historiaa ja tekniikkaa.

Saan näillä näkymin tekniikan kandidaatin tutkintoni hyväksytettyä tänä keväänä. Tämä vaatii vielä muutaman tentin läpäisemisen, mutta moinen on läpihuutojuttu kandin jälkeen. Nyt on 3 vuotta opintoja takana ja 2 vielä edessä. On huojentava tunne, kun 3 vuoden kova työ lopulta palkitaan kandidaatiksi valmistumisena. Tämä on samalla ensimmäinen oikea todiste, että olen hinkannut persettäni penkkiin TK.. anteeksi, Aalto-yliopistossa.

Vaikka vielä onkin tehtävä paljon töitä opintojen päättämiseksi, välietapin saavuttaminen tuntuu hyvältä. Olen saanut suoritettua kaikki ensimmäisille 3 vuodelle suunnittelemani opinnot hyväksytysti (välillä rimaa hipoen, mutta mitäs väliä sillä on jälkeenpäin). Ensi syksynä saan siis lähteä puhtaalta pöydältä liikenteeseen tekniikan kandidaattina (TkK)!!